Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.02.2022

Elokuva 70 on vain numero elokuvateattereihin koko Suomeen - Hannele Laurin suurrooli ja Lea Laven Seija Kuulan äänenä

70 on vain numero on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan kotimaisia artisteja ja musiikkia menneiltä vuosikymmeniltä tähän päivään. Elokuvaa varten on sävelletty uusi kappale Moi, jonka laulaa elokuvassa Hannele Laurin esittämä Seija Kuula, Lea Lavenin äänellä.

Kuvassa on Hannele Laurin kasvot kuulokkeet päässä laulamassa.

Hannele Lauri Seija Kuulana äänitysstudiossa Finnvoxilla. Kuva: Johanna Vuoksenmaa /Dionysos Films

 

Moi-kappaleen on levyttänyt Vahtera ja sen ovat säveltäneet ja sanoittaneet Aku Rannila ja Saara Törmä. Vesala laulaa Seija Kuulan kanssa elokuvan alussa kappaleen Ruotsin euroviisut. Tämän lisäksi kuulemme kappaleita muun muassa Eriniltä , Paula Koivuniemeltä, Sannilta, Tavaramarkkinoilta, Carolalta ja Metrotytöiltä. Elokuvassa nähdään cameorooleissa suomalaisen musiikkimaailman tähtiä kuten Paula Vesala, Erin ja Lauri Tähkä.

70 on vain numero -elokuvan ensi-ilta laajenee valtakunnalliseksi 25.2. kun kaikki elokuvateatterit saavat olla auki. Elokuva on Johanna Vuoksenmaan ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, jonka pääroolissa laulaja Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri. Keskeisissä rooleissa Laurin lisäksi ovat Marja Packalén, Mikko Nousiainen, Misa Palander ja Juha Torvinen. Elokuva kertoo lämpimän komediallisella tavalla suositun naisartistin Seija Kuulan kasvutarinan. Rakkaus tuo eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite.

 

 

Elokuvan on tuottanut Dionysos Films Oy, jonka tuottajina ovat osakkaat Riina Hyytiä, Nina Laurio ja Leena Mäenpää-Bentley. Elokuvan ovat rahoittaneet Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio, Tampereen kaupunki ja Film Tampere. Elokuvan yhteistyökumppaneita ovat Forenom, Leivon Leipomo, Pyynikin Brewing Company, Universal Music ja Aller. Elokuvan levittää pohjoismaissa Nordisk Film.