Amusan käyttäjien tiedotteet

Muistot musiikkina ja novelleina
Onkohan kukaan aiemmin julkaissut cd-levyllistä musiikkia ja samannimisiä novelleja? Mikko Herranen valitsi kappaleet - kirjoitin niihin novellit!
08:45 09.09.2016
Taidetta ja elämyksiä kaikille!
Helsingin Jätkäsaareen tulossa taidehotelli. Tule mukaan, osta vastikkeitamme viedään yhdessä Art Hotel Helsinki hanketta eteenpäin!
16:36 04.03.2016
Saduntekijä ja Puuskatuuli – uusi satusarja
Uusi suomalaisesta kansanperinteestä ponnistava mutta moderniin satumaailmaan sijoittuva kirjasarja alkaa.
10:48 28.10.2015
Historian ensimmäinen syväkirja on ilmestynyt
Minna Roinisen "Unohdetut ovet – valintoihin perustuva syväkirja" on interaktiivinen psykologinen fantasiaromaani.
08:57 17.02.2015
Vaaran ensimmäinen toimintavuosi ylitti odotukset
Vaara-kollektiivin ensimmäinen toimintavuosi ylitti odotukset. Ryhmä tavoitti vuoden 2014 aikana yhteensä 6406 katsojaa.
10:40 15.01.2015

Blogi Juha Sompinmäki

Blogi: Kirjava kukko

Blogi Henna Helmi Heinonen

Matka-Agentit, logolinkkiSesam Production

Uutisia läheltä sinua

Metallia Olavinlinnassa: Children of Bodom ja Lost Society Savonlinnan Oopperajuhlille heinäkuussa 15.12.2017 Raskaan sarjan Opera Festival Rocks -konsertit saavat jatkoa Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helmikuussa uudentyyppinen Elisa Viihteen alkuperäissarja – päärooleissa Seksikäs-Suklaa ja Dosdela 15.12.2017 Elisa Viihde julkaisee helmikuussa uuden alkuperäissarjan Supisuomalaiset. Neliosaisen minisarjan päärooleissa esiintyvät huippusuositut artistit ja tubettajat: Luyeye “Seksikäs-Suklaa” Konssi ja Hana... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teollisuustaiteen Liitto Ornamon tunnustukset Suomen juhlavuonna Lapuan Kankureille sekä keraamikko Kirsi Kivivirralle ja dekaani Anna Valtoselle 14.12.2017 Teollisuustaiteen Liitto Ornamon hallitus on valinnut Suomi100-juhlavuoden kunniaksi jaettavien Ornamon pallon ja Ornamon kultaisten ansiomerkkien saajat sekä joukon uusia kunniajäseniä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalle Kuusavan oopperadebyytti Suomessa - johtaa Madama Butterflyn esitykset Oopperajuhlilla 14.12.2017 Nuori, nopean kansainvälisen nousun tehnyt kapellimestari Kalle Kuusava vierailee Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä. Kuusava johtaa Oopperajuhlilla Madama Butterfly -oopperan esitykset. Vierailu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin Suomi 100 -hankkeet tavoittivat suuria yleisöjä kautta Suomen 13.12.2017 Ateneumin taidemuseon Suomi 100 -hankkeet ovat vieneet Ateneumin rakastettuja taideteoksia 14 museoon ympäri Suomen Maarianhaminasta Inariin. Näyttelyissä Suomen taiteen tarina – Ateneumin kiertävä ko... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Työnumero 105 13.12.2017 Nyt tul sit korkattuu Pato Areenan teatteri! Siel esitettii Työnumero 105, mikä kerto tehtaast ja tehtaalaisist, siit elämäst siel ja siit, kui se elo ylipäätää suju, siin tehtaan varjos ja sen takaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuore komediasarja Kolmistaan debytoi Elisa Viihteessä 14.12. – lue arvostelu! 13.12.2017 Samuli Valkaman ohjaama sekä John Lundstenin ja Leo Viirretin käsikirjoittama Kolmistaan saapuu katsottavaksi torstaina 14. joulukuuta. Komedian päätähtinä nähdään Pamela Tola, Lauri Tilkanen ja Eero ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Designmuseon vuoden 2018 näyttelyissä esillä rajoja ylittäneitä muotoilijoita 13.12.2017 Designmuseon tulevan vuoden näyttelyissä on mahdollista tutustua huippumuotoilijoihin, jotka ovat liikkuneet maasta toiseen ja rikkoneet muotoilun raja-aitoja. Kevätkauden päänäyttelyn tähtenä on työm... 0 kommenttia  |  Kommentoi
95-elokuva ensi-iltaan joulupäivänä – Amusa haastatteli näyttelijöitä ja joukkuelaisia 12.12.2017 Amusan Jouni Hakkarainen oli 12.12. paikalla lehdistölounaalla, jonne oli kutsuttu toimittajien lisäksi elokuvan työryhmää, näyttelijöitä ja legendaarisen Suomen MM95-joukkueen pelaajia. Tilaisuus oli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Leevi and the Leavingsin uraa muistellaan Gösta in Memoriam -kiertueella 12.12.2017 Gösta Sundqvistin syntymästä tuli elokuussa 2017 täyteen 60 vuotta, ja artistin kunniakasta uraa muistellaan vuonna 2018 konserteissa ja tapahtumissa ympäri Suomea. Solisteina ovat Jarkko Martikainen,... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maineikas lauluyhtye The Kings Singers saapuu 50-vuotisjuhlakiertuellaan Helsinkiin 19.11.2018 11.12.2017 Maineikas, maailmanlaajuisesti erittäin arvostettu The King’s Singers saapuu konsertoimaan Suomeen GOLD-maailmankiertueellaan. Yhtye konsertoi Helsingin Musiikkitalossa 19.11.2018. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Menestysmusikaali Billy Elliot TTT:lla suurempana kuin koskaan Suomessa 10.12.2017 Menestysmusikaali Billy Elliot on TTT:n 2000-luvun suurin musikaalisatsaus. Musikaalin poikaroolit ja muu miehitys julkistettiin tänään Tampereen Työväen Teatterissa ohjaaja Samuel Harjanteen johdolla... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elias Kaskinen & Päivän Sankarit julkaisi uuden singlen ”Haloo” 8.12.2017 Upea balladi jatkaa ”Irti”-singlen maalaamaa tarinaa erosta. Kappale on tehty yhdessä tuottaja Eppu Kososen kanssa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen tietokirjailijat ry jakoi apurahoina yli 1,5 miljoonaa euroa 8.12.2017 Suomen tietokirjailijat ry jakoi syksyllä 2017 apurahoina 1 565 300 euroa yhteensä 495 hakijalle. Yhdistys jakaa apurahoja luovaan kirjalliseen työskentelyyn kaksi kertaa vuodessa. Hakemuksia lähetett... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eero Järnefeltin taiteilijakodista Suvirannasta kirja 7.12.2017 Eero ja Saimi Järnefeltin taiteilijakodista julkistetaan Maahengen kustantama kirja Suviranta ensi viikon torstaina 14.12. Se kertoo talon, perheen, puutarhan ja talon ateljeessa syntyneen taiteen tar... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Borg vs McEnroe nähtävissä Finnkinon teattereissa huomisesta perjantaista alkaen 7.12.2017 Suomalaista tennisosaamista hyödyntävän Borg vs McEnroe -elokuva näkee Finnkino-ensi-iltansa tulevana perjantaina. Odotettua elokuvaa esitetään huomisesta alkaen kaikilla Finnkinon paikkakunnilla eri ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lasten ja nuorten taidekalenteri juhlistaa itsenäisyyspäivää Tuli ja rytmi -elokuvalla 5.12.2017 Taidekoulu Estradin Tuli & Rytmi -ryhmä on työskennellyt iki-aikaisen elämän voiman eli tulen teeman parissa. Nuoret rytmimusiikin ja sirkuksen opiskelijat ovat rakentaneet esityksen, joka yhdistää er... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen tarina -näyttely avautuu yleisölle Kansallismuseossa 6.12.2017 4.12.2017 Suomen tarina -näyttely avautuu yleisölle Kansallismuseossa 6.12.2017. Näyttely on Kansallismuseon Suomi 100 -juhlavuoden päänäyttely ja osa vaiheittain uudistuvaa perusnäyttelyä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tohvelisankarin Rouva 4.12.2017 Kotkan kaupunginteatteri on ottanut ohjelmistoonsa Tohvelisankarin Rouvan, mikä tuli tunnetuksi 1920-luvulla, kun Maria Jotuni sen kirjoitti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laura Birnin ja Samuli Vauramon tähdittämä Kääntöpiste ensi-iltaan maaliskuussa – traileri on julkaistu 3.12.2017 Simo Halisen (mm. Kerron sinulle kaiken, 2013) ohjaaman ja käsikirjoittaman intensiivisen draaman pääosissa nähdään Birnin ja Vauramon lisäksi ruotsalainen David Nzinga. Elokuva saa ensi-iltansa 2.3.2... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalainen draamakäsikirjoitus voitti Lontoon kansainvälisen kilpasarjan 3.12.2017 Zodiak Finlandin draamakäsikirjoitus LOVER palkittiin keskiviikkoiltana Lontoon International Drama Summitissa. LOVER voitti Drama Series Pitch -sarjan, jossa etsittiin lupaavaa tuoretta käsikirjoitus... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Järviemme veijarit esillä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa kesällä 2018 2.12.2017 Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän 2018 näyttelykokonaisuudessa tutustutaan Järviemme veijareihin, norppiin ja kaloihin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Presidentinlinna-kirja vie kulissien taakse 2.12.2017 Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna Presidentinlinna, yksi Suomen tunnetuimmista rakennuksista, täyttää 200 vuotta. Nyt ilmestynyt kirja on ensimmäinen kattava kokonaisesitys rakennuksen histor... 0 kommenttia  |  Kommentoi
FIBOn sähköistävä konsertti Raatihuoneella 2.12.2017 Suomalainen barokkiorkesteri FIBO laittoi barokit soimaan ja kantaesitti säveltäjä Jukka Tiensuun Innuon barokkisoittimille Hämeenlinnassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Talvisodalle kansallinen muistomerkki 30.11.2017 Talvisodan kansallinen muistomerkki paljastettiin Helsingin Kasarmitorilla 30.11.2017. Muistomerkillä Suomi kunnioittaa veteraanien ja kaikkien sotaponnisteluihin osallistuneiden arvokasta työtä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Päätalo-elämäkerran tekijänpalkkioista puolet hyväntekeväisyyteen 30.11.2017 FT Ritva Ylösen Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä on ensimmäinen elämäkertateos Päätalosta ja syksyn suosittu arvostelumenestys. Teos seuraa vetovoimaisen kirjailijan elämää vaihe vaiheelta käännekohd... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jarkko Ahola lähtee Romanssi-kiertueelle helmikuussa 2018 29.11.2017 Komeaääninen Jarkko Ahola julkaisi viime syksynä suomalaisista klassikkobiiseistä koostuvan Romanssi-nimisen albumin. Nyt on tullut aika lähteä kiertueelle tämän jo kultaa myyneen levyn kunniaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teivaisen kirja satavuotisen itsenäisyyden merkityksistä ja nationalismin varjopuolista 29.11.2017 Professori Teivo Teivainen on tutkinut eri puolilla maailmaa historian kipupisteitä, mutta nyt hän tekee 100-vuotisen Suomen ruumiinavauksen. Itsenäisyyden kansallisromanttisia polkuja tallatessa on m... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Finlandia-kirjailijat 2017 palkittiin 29.11.2017 Juha Hurme: Niemi (Teos), Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – Ihminen ja legenda (Siltala), Sanna Mander: Avain hukassa / Nyckelknipan (S&S Schildts & Söderström). He ovat teoksillaan Finlandia-päivän k... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suvi Teräsniskalta yhteisbiisi Mikael Gabrielin kanssa 28.11.2017 Suvi Teräsniska julkaisee torstaina 30. marraskuuta uuden Samase-kappaleen, jolla on mukana Mikael Gabriel. Biisin ovat säveltäneet ja sanoittaneet Aku Rannila, Saara Törmä ja Mikael Gabriel. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paperi T, Pekka Kuusisto ja Samuli Kosminen konsertoivat uuden vuoden aattona 28.11.2017 Kesällä 2016 ylistetyn ja yleisöryntäyksen aiheuttaneen keikan Flow Festivalin Balloon Stagella soittaneet hiphop-artisti Paperi T, viulisti Pekka Kuusisto ja lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen tot... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuun metsän Kaisalle pääpalkinto Murmanskissa 28.11.2017 Tuotantoyhtiö Oktoberin tuottama ja Jussi-palkitun ohjaajan Katja Gauriloffin elokuva Kuun metsän Kaisa jatkaa kansainvälistä menestystä ja on tällä kertaa tehnyt vaikutuksen Murmanskissa, jossa eloku... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helene Schjerfbeckin muotokuva Matti Kiianlinnasta Serlachius-museoille 27.11.2017 Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on ostanut kokoelmaansa Helene Schjerfbeckin maalaaman muotokuvan näyttelijä Matti Kiianlinnasta. Taidesäätiö hankki yksityiskokoelmaan kuuluneen teoksen lauantaina 25.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikko Roiha ohjasi koskettavan Pesärikon 27.11.2017 Mikko Roiha, olet ohjannut näytelmän Pesärikko (alunperin kirjailija Orvokki Aution kirjoista) niin, että se koostuu eri teattereiden näyttelijöistä ja sitä esitetään eri teattereissa. Nyt haluamme ti... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jääkide-postimerkki on valittu maailman toiseksi parhaaksi 27.11.2017 Postin tammikuussa 2016 julkaisema Jääkide-postimerkki on saanut kaksi tunnustusta espanjalaisessa NexoFil: The World's Best Stamp 2016 -kilpailussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pesärikko 24.11.2017 Pesärikko - näytelmä, jonka ensi-ilta oli Berliinissä ja jonka näyttelijät ovat Kouvolasta, Riihimäeltä, Kotkasta, Jyväskylästä ja Turusta. - näytelmä, jota esitetään näissä kaupungeissa. - näytelmä, ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eino Grönille ja Sinikka Svärdille Kullervo Linnan Säätiön palkinnot 24.11.2017 Kullervo Linnan Säätiön palkinnot jaettiin tänään iskelmä- ja tangolaulaja Eino Grönille sekä sanoittaja Sinikka Svärdille. Vuosittain jaettavat palkinnot myönnetään tunnustuksena musiikin ammattilais... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen on Oopperajuhlien valtuuston uusi puheenjohtaja 23.11.2017 Savonlinnan Oopperajuhlien uusi, lokakuussa nimetty valtuusto on valinnut keskuudestaan puheenjohtajakseen energiayhtiö Gasumin toimitusjohtajan Johanna Lammisen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pirkanmaalla rakennetaan yhdenvertaisen kulttuurihyvinvoinnin mallia 23.11.2017 irkanmaan alueellisella kulttuurihyvinvointisuunnitelmalla pyritään kaventamaan hyvinvointi- ja terveyseroja takaamalla kulttuuriset oikeudet kaikille pirkanmaalaisille. Suunnitelma jakaa prosenttiper... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lakkautetun Lotta Svärd -järjestön jäsenistä henkilögalleria 23.11.2017 ”Juhlassa meitä istui läpileikkaus sota-aikaisesta harmaapukuisten lottien jäljellä olevasta joukosta kautta koko Suomen. Ensimmäisen kerran sodan jälkeen lottina. 50 vuodessa olimme harmaantuneet ja ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisooppera ja -baletti juhlii 100-vuotiasta Suomea 23.11.2017 Kansallisooppera ja -baletti kutsuu koko 100-vuotiaan Suomen mukaan iloitsemaan, kun Suomi juhlii! Sata vuotta mollia ja duuria -konsertti suoratoistetaan Kansallisoopperasta itsenäisyyspäivän aattoil... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampere Guitar Festivalin tulevaisuus vaakalaudalla 22.11.2017 Tampere Guitar Festival (TGF) on ajautunut kuluvan vuoden aikana historiallisen syvään taloudelliseen ahdinkoon. Tämä on monen asian summa – tilaisuuksien aiempaa alhaisempi täyttöaste, kohonneet ulko... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Avioliittosimulaattori 22.11.2017 Veera Niemisen kirja Avioliittosimulaattori ilmestyi vuonna 2013. Tommi Auvisen ja Seija Holman käsikirjoituksena kirjasta tuli messevä näytelmä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uusi musiikkimuseo avautuu Pasilassa syksyllä 2019 22.11.2017 Suomalainen musiikki ja sen tekijät laidasta laitaan ovat pääosassa elämyksellisessä ja toiminnallisessa, nykyajan teknologiaa monipuolisesti hyödyntävässä museossa, joka avautuu syksyllä 2019 osana P... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ilkka Taipaleen mielisiraalamuistelmat paljastavat 22.11.2017 Ensi viikolla 75 vuotta täyttävä lääkäri, kirjailija ja poliitikko Ilkka Taipale julkaisee 24.11. muistelmansa Mielisairaalassa, jotka keskittyvät hänen vuosiinsa mielisairaalan ylilääkärinä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen hauskin mies -elokuvan trailer on julkaistu 21.11.2017 Uuden kotimaisen elokuvan, Suomen hauskin mies, teaser traileri on valmis ja sen myötä yleisö pääsee näkemään ensimmäiset kuvat elokuvasta. Suomen hauskin mies on mustan huumorin sävyttämä draamaelok... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Einojuhani Rautavaaran viimeisimmän teoksen Suomen ensiesitykset Kymi Sinfoniettan konserteissa Pietari Inkisen johdolla 21.11.2017 Kymi Sinfoniettan Suomi 100! -juhlakonserteissa ensi viikolla kuullaan Einojuhani Rautavaa-ran uuden teoksen Suomen ensiesitykset kapellimestari Pietari Inkisen johdolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kymenlaaksolain rakkaus - anteeks mikä? 21.11.2017 Nyt o paikallist, nii paikallist, et anteeks mikä? Nii-i, no rakkaus, Kymenlaaksolain rakkaus. Jaa et onko sitä, no kyl sit on, ainakii piipun varjos. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisen designin kysyntä kasvussa suurissa rakennus- ja remontointiprojekteissa Japanissa 20.11.2017 Suomalaiset muotoilulalan yritykset panostavat entistä voimakkaammin vientiin vastatakseen julkisten ja yksityisten rakennusprojektien tarpeisiin Japanissa. Kysyntä suomalaista design-osaamista kohtaa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalle Veirrolle lastenkulttuurin valtionpalkinto 20.11.2017 Kirjailija Kalle Veirto on saanut vuoden 2017 lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka on tehnyt merkittävää työtä lastenkulttuurin edistämiseksi. Palkinnon myön... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesterinen yhtyeineen jatkaa jättisuosittua Paviaani-kiertuettaan keväällä 20.11.2017 Vesterinen Yhtyeineen jatkaa suosittua Paviaani-kiertuettaan talvella ja keväällä 2018. Yhtye on kiertänyt uuden, samannimisen kokoelmalevynsä myötä Suomea lokakuun alusta lähtien. Kiertue on osoittau... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miälentilat - ITE taidetta ja hengenheimolaisia Tampereen taidemuseossa 19.11.2017 Miälentilat-näyttelyssä kurkistetaan myyttisen taiteilijuuden ytimeen: mikä yhdistää ITE-taiteilijoita ja ammattilaiskollegoita? Taiteen tekemistä voi opiskella, mutta voiko taiteilijaksi syntyä? Onko... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ikäihmisten ahdinko näkyy syksyn romaaneissa 19.11.2017 Suomessa on pitkään puhuttu väestön ikääntymisestä, ikäihmisten osuuden kasvu on ollut tiedossa. Silti vanhusten toimeentuloon ja viimeisten vuosien hyvään elämään ei olla osattu panostaa. Huoli vanhu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pohjoismaiden suurin genre-elokuvafestivaali Night Visions laajenee Turkuun 19.11.2017 Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä elokuvafestivaali Night Visions International Film Festival laajentaa toimintaansa Turkuun joulukuussa 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalsarinkännit vai känkkäränkkä? Sisu vai santsikuppi? 17.11.2017 Saksansuomalainen Hermann lähestyy suomalaisuutta kielen kautta. Kun sanat ei kiitä -romaanissa ”uussuomalainen” Hermann osallistuu työryhmään, joka etsii suomalaisinta sanaa. Hermannilla on kotona yh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Cheekillä peräti 22 kappaletta Spotifyn Top 200-listalla 17.11.2017 Cheek julkaisi toissayönä uuden singlen Enkelit. Kappale keräsi ensimmäisenä päivänä yli 196 000 kuuntelua ja teki vuoden päiväkohtaisen striimiennätyksen. Enkelit on Cheekin ensimmäinen soolosinkku e... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan kokoelmat ensimmäistä kertaa esillä EMMAssa 17.11.2017 EMMA – Espoon modernin taiteen museo ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö avaavat tänään ainutlaatuisen Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan kokoelman EMMAssa. Aukioksi nimetyssä muotoilulle omistetussa laajenn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuvataiteilija Sophia Ehrnroothin lyhytelokuva Dream of Championship Rome Independent Film Festivalin kilpasarjaan 16.11.2017 Kuvataiteilija Sophia Ehrnroothin esikoisohjaus DREAM of CHAMPIONSHIP kilpailee parhaan kansainvälisen lyhytelokuvan palkinnosta Rome Independent Film Festivalilla. Festivaali järjestetään 28.11.–2.12... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Scifiä Turun Kaupunginteatterissa! Kybersielut-esityksen ensi-ilta 17.11. 16.11.2017 Pienellä näyttämöllä saa perjantaina 17.11. kantaesityksensä scifi-näytelmä Kybersielut. Näytelmän ovat kirjoittaneet Marko Järvikallas, Okko Leo ja Harri Virtanen. Esityksen on ohjannut Janne Reinika... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ville Juurikkalan HIM-valokuvanäyttely avattu legendaarisessa Morrison Hotel Galleryssa New Yorkissa 16.11.2017 Valokuvaaja Ville Juurikkalan HIM-yhtyeestä kertova valokuvanäyttely legendaarisessa Morrison Hotel Galleryssä New Yorkissa avattiin eilen. Näyttely on avoinna maanantaihin 27.11.2017 saakka. Kyseessä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Punk vyöryi Suomeen 40 vuotta sitten – näyttely avautuu Postimuseossa 17.11. 16.11.2017 Postimuseo avaa 17.11. Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn museokeskus Vapriikissa. Postimuseo tarttui aiheeseen, koska vaihtoehtokulttuuri levisi ympäri Suomea vilkkaan kirjeenvaihdon välityksellä. A... 0 kommenttia  |  Kommentoi
ShedHelsingin Prinsessa Ruusunen -musikaalissa näyttämö kuuluu kaikille 16.11.2017 ShedHelsingin musikaali Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa 8. joulukuuta. Lontoolaisen Chickenshed-teatterin esikuvan mukaan musik... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Cheek lopettaa uransa Lahdessa järjestettävään suurkonserttiin 15.11.2017 Suomen suosituin artisti Cheek lopettaa uransa kotikaupunkinsa Lahden Mäkimontussa lauantaina 25. elokuuta 2018 järjestettävään Valot sammuu -suurkonserttiin. Artisti kertoi päätöksestään Hotelli Kämp... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Joulukuussa ensi-iltansa saava Muumien taikatalvi -elokuva on saamassa jättiavauksen Pohjoismaissa 15.11.2017 Tove Janssonin rakastettuun Taikatalvi -kirjaan pääasiallisesti perustuva animaatioelokuva Muumien taikatalvi saa Suomen ensi-iltansa joulukuun 1. päivä. Tämä ihastuttava kokoperheen animaatio on her... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Onko lähiöissä demokratiaa? 14.11.2017 Suomalaisen demokratian pallot ovat hukassa: Parhaiten voiva ja toimeentuleva väki äänestää ahkerimmin ja toinen ääripää yhä harvemmin, tyytyväisiä ovat vain harvat. Miksi huippuunsa hiottu järjestelm... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkittu Klaus Härö työstää uutta draamaelokuvaa ensi vuodelle – katso työryhmän haastattelut 14.11.2017 Amusa oli paikalla tiistaina 14.11. seuraamassa työnimellä Tekijä tuntematon toistaiseksi tunnetun elokuvan kuvauksia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
”Coppélia on elämää!” – Viron kansallisbaletti vierailee viikonloppuna Tampere-talossa 14.11.2017 Viron kansallisbaletti tuo satubaletti Coppélian Tampere-taloon 17.11.–19.11. Teos perustuu E.T.A. Hoffmannin satuun, jossa nuori mies ihastuu leluntekijän kauniiseen Coppélia-nukkeen. Musiikin on säv... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Wikipedia tekee Suomen kulttuuriperintökohteita tunnetuksi – Helsingin Kaupunginteatteri ja Jurmon saari edustamaan maailman suurimpaan kuvakilpailuun 13.11.2017 Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu järjestettiin syyskuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Maailman suurimmassa valokuvauskilpailussa osallistujat kuvaavat maansa kulttuuriperintökohteita. Suomen ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jukka Behm kirjoittaa samalla tavalla nuorille ja aikuisille 13.11.2017 Jukka Behm kirjoitti kirjan, joka on nyt lasten-ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Näin Jukka kirjasta ja ehdokkuudesta kertoo: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jukka Behm: Pehmolelutyttö 13.11.2017 Jukka Behmin teos Pehmolelutyttö on melkoisen ravisteleva teos nuoren tytön maailmaan, missä herääminen seksuaalisuuteen tapahtuu tavalla, mikä ei olisi se paras ja suotavin. Kirja voitti WSOY:n nuort... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Linnateatterin Tilanne päällä -uutuuskomediassa sukelletaan kuvausten kulisseihin 13.11.2017 Helmikuussa 2018 nähdään Domino-salissa Linnateatterin ensimmäinen oma ensi-ilta. Supersuosittuun tilannekomediaan kuvataan päivällä viimeisiä kohtauksia, jotta illalla televisiosta tuleva jakso olisi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tangokuningas Teemu Roivainen julkaisi studiolevyn Vanha liekki - mukana Diandra 12.11.2017 Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen julkaisi 10.11. uuden studiolevyn Vanha liekki. Kyseessä on jo Teemun kolmas soololevy. Vanha liekki sisältää vanhoja, upeita ja klassisia iskelmäkappaleita, ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pitääkö joka sukupolvella olla oma Tuntematon sotilas? 12.11.2017 No ni, eka kerta miun elämässäin, ku näin Tuntemattoman Sotilaan elokuvaan, sillai yhtäkyytii! Sillo ku olin pien, en saanu sit kattoo ja ku kasvoin, ei enää kiinnostanu. Jotenkii se sit vaa jäi, vaik... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miniteatterikesä Mäntässä tuo kesän keskelle marraskuuta 12.11.2017 Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden yhteistyössä toteuttama Miniteatterikesä Mäntässä tarjoaa 15.–19. marraskuuta kattauksen kotimaisen teatterin helmiä. Miniteatterikesä on uusi avaus ja ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikilla leikittelevä Andrew Russo lupaa ikimuistoisen konsertin lauantaille Espooseen – lue tai kuuntele haastattelu 10.11.2017 Piano Espoo -festivaaleilla nähdään huomenna lauantaina erittäin kiinnostava keikka, jossa esiintyvät Andrew Russo sekä suomalainen Emil Holmström. 0 kommenttia  |  Kommentoi
III Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailu huipentui tulosten julkistamiseen 10.11.2017 III Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailu on ratkennut. Tulosten julkistaminen ja palkinto-jenjako tapahtui Kouvolassa, Kuusankoskitalolla torstaina 9.11. pidetyn toisen finaalikonsertin jälk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen suurin digitaalinen taideseinä Aurajokirantaan 10.11.2017 Peruskorjattu Turun Kaupunginteatteri saa remontin loppusilauksena ulkopintaansa 77 neliömetrin suuruisen ulkonäytön. Aleksis Kiven aukiolla sijaitseva LED-näyttö tulee teatterin oman tiedotuksen ohel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Matilainen kuvaa renessanssin seurapiirejä varmoin vedoin 10.11.2017 Pekka Matilaisen historiallisessa jännitysromaanissa Miniatyyrimaalari paetaan inkvisitiota. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heinähatun ja Vilttitossun upouusi elokuva ensi-iltaan 24.11. – katso haastattelut ja tunnelmat 9.11.2017 Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on Anna Dahlmanin ohjaama elokuva, joka perustuu Tiina ja Sinikka Nopolan suosittuun kirjasarjaan ja samannimiseen teokseen. Katso Amusan kuusi haastattel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
#SUOMI100-räppiä - musiikkivideo lappeenrantalaiselta Kimpisen koululta 9.11.2017 Kimpisen koulun 4. ja 6. musiikkiluokka julkaisivat #SUOMI100 -musiikkivideon verkkoyhteisöpalvelu Youtubessa maanantaina 6.11.2017. Räpin on säveltänyt ja sanoittanut 4M-luokan oppilas Joel Puranen (... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juurihoito 9.11.2017 Nyt on sitten Juurihoito koettu! Ei paha, ei ollenkaan paha. Kun kokee elämänsä ensimmäisen Juurihoidon juuri Kansallisteatterissa, niin se pikemmin on erittäin positiivinen kokemus. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Museovirasto palautti II maailmansodan aikana kadoksiin joutuneita taideteoksia Saksaan 8.11.2017 Museovirasto on palauttanut kolme saksalaisen taiteilija Käthe Kollwitzin (1867–1945) teosta niiden alkuperäiselle omistajalle. Teokset kuuluivat dresdeniläisen Staatliche Kunstsammlungen Dresdenin (S... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elisa Viihteen uusi alkuperäissarja Arctic Circle sai suomenkieliseksi nimekseen Ivalo 8.11.2017 Suomen Lapissa kuvattavan sarjan pääosat ovat täydentyneet Iina Kuustosen ohella uusilla nimillä. Muissa pääosissa nähdään Pihla Viitala sekä nimekkäät saksalaisnäyttelijät Maximilian Brückner ja Clem... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lutherin aika ja maailma heräävät eloon sarjakuvaromaanin sivuilla 8.11.2017 Uskonpuhdistuksen juhlavuoden aikana Martti Lutherin persoona ja ajatukset ovat herättäneet uutta ansaittua kiinnostusta. Saksalaisen Moritz Stetterin neljän vuoden urakka Luther on visuaalisesti voim... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taikahuilussa mukana nuoria suomalaislupauksia 8.11.2017 Kansallisoopperan ohjelmistoon 17.11.2017 palaava Taikahuilu on nuorten suomalaisten taiteilijoiden juhlaa. Teoksessa nähdään mm. Klaus Mäkelä kapellimestarina ja Kansallisoopperassa debytoivat Iida A... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jari Sillanpäältä uutta musiikkia yli vuoden tauon jälkeen 7.11.2017 Jari Sillanpää on julkaissut uutta musiikkia harvakseltaan vuonna 2014 julkaistun ja platinaa myyneen Rakkaudella merkitty mies -albumin jälkeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jukka Parkkarin Salpalinjan sankarit -romaanissa laukaukset kajahtavat 60 vuoden kuluttua sodan päättymisestä 7.11.2017 Talvella 2004 vaitonainen amerikkalainen saapuu kahden norjalaisen eräopasveljeksen saattamana Suomen Lappiin. Pohjoisiin olosuhteisiin tottumatonta mustaihoista miestä odottaa monivaiheinen selviytym... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mika Nuojua ohjasi vallattoman farssin! 7.11.2017 Mika Nuojua on ohjannut Kouvolan teatteriin huikean farssin Näytelmä joka menee pieleen. Tuloksena on erittäin onnistunut näytelmä. Näin Mika kertoo siitä: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Näytelmä joka menee pieleen 7.11.2017 Loppuvuoden pimeisiin iltoihin on nyt tarjolla riemastuttava piristysruiske, kun Kouvolan teatteri esittää Näytelmä joka menee pieleen - farssin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatteria, taikuutta ja sirkusta yhdistävä The Outsider tekee suurimman Venäjällä nähdyn suomalaisen teatterikiertueen 6.11.2017 Maailmalla kehuja keränneellä taikuri Janne Raudaskoskella on takanaan loppuunmyytyjä kiertueita Kiinassa, esityksiä Lontoossa, New Yorkissa, Manilassa ja Bogotassa. Nyt hänen The Outsider nähdään 15... 0 kommenttia  |  Kommentoi
95-elokuvan musiikkivideolla muistellaan kultahuumaa 6.11.2017 Joulukuussa ensi-iltansa saavasta 95-elokuvasta on julkaistu musiikkivideo. 95-elokuvan virallinen tunnuskappale on JVG:n (Feat. Vesala) Hombre, jonka musiikkivideolla liikutaan kultahuumasta tutuissa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Into julkaisee salaa valmistellun kohukirjan Trumpin ja Venäjän suhteista – "Aikamme suurin poliittinen skandaali" 6.11.2017 Into Kustannus julkaisee palkitun toimittajan Luke Hardingin tietokirjan Salajuoni – kuinka Venäjä auttoi Trumpin Valkoiseen taloon (englanniksi Collusion). Samaan aikaan useassa eri maassa julkaistav... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisdokumentti Hyvä postimies ehdolla Euroopan elokuvapalkinnon saajaksi 5.11.2017 Hyvä postimies on yksi viidestä ehdokkaasta, jotka Euroopan elokuva-akatemian jäsenistö äänesti ehdolle. Alustavat 15 ehdokasta nimesi Euroopan elokuva-akatemian asettama komitea. Tänä vuonna Euroopan... 0 kommenttia  |  Kommentoi
“Pelimuseo on ihana ja nostalgiaa täynnä!” - Suomen pelimuseosta Vuoden pelikasvattaja! 5.11.2017 Suomen pelimuseo Vapriikissa on valittu Vuoden pelikasvattajaksi Pelikasvattajien verkoston järjestämässä avoimessa yleisöäänestyksessä. Vuoden pelikasvattajan kunnianosoitus annetaan vuosittain Peliv... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian Meksikoon ja Yhdysvaltoihin 5.11.2017 Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian konsertoivat Meksikossa ja Yhdysvalloissa tällä ja ensi viikolla. He konsertoivat ensimmäistä kertaa Meksikossa sunnuntaina 5.11. Meksikon kulttuurimi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen -elokuvalle parhaan elokuvan ja ohjauksen ehdokkuudet European Film Awardseissa 4.11.2017 Aki Kaurismäen käsikirjoittama ja ohjaama Toivon tuolla puolen -elokuva on ehdolla parhaaksi elokuvaksi ja parhaaksi ohjaustyöksi European Film Awards -palkintogaalassa. Ehdokkuudet kaikissa julkistet... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Samuli Edelmann julkaisee uutta musiikkia 3.11.2017 Yli puoli miljoonaa albumia urallaan myynyt Samuli Edelmann julkaisee uuden Reunalla –singlen tänään. Single on nauhoitettu yhdessä Orkestra Suora Lähetyksen kanssa ja se antaa esimakua tulevasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Siipirikkoja ja matriarkkoja eli kuule meitä Kaija Koo 3.11.2017 Miisa Lindénin uutuusnäytelmä tulee ensi-iltaan 8.11. Kuopion kaupunginteatterissa ja on syksyn odotettu kantaesitys. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lauri Maijala Helsingin Kaupunginteatteriin ohjaajaksi kahdeksi vuodeksi 2.11.2017 Helsingin Kaupunginteatteri on kiinnittänyt Lauri Maijalan ohjaajaksi 1.1.2019 alkaen kahden vuoden määräaikaisella sopimuksella. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Seitsemän veljestä ensi-iltaan Turun Kaupunginteatterissa 3.11. 2.11.2017 Aleksis Kiven klassikkoteksti Seitsemän veljestä nähdään Turun Kaupunginteatterissa yli 40 vuoden tauon jälkeen. Suomi100-juhlavuoden loppuun sijoittuvan teoksen ohjaa pitelemättömyydestään tunnettu L... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Veljekset von Wright ja Ankallisgalleria Ateneumissa 1.11.2017 Ateneum on aina käymisen arvoinen paikka, niin keskeisellä paikalla ei ole muita kuin rautatieasema ja no, tietysti Kansallisteatteri. Ateneum on rakennuksena upea, kaiken kestävä ja kaiken antava. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Wienin filharmonikot kapellimestarinaan Zubin Mehta tähdittää Tampere-talon konserttikevättä 1.11.2017 Tampere-talo saa orkesterivieraan maailman huipulta, kun Wienin filharmonikot saapuvat konsertoimaan ensimmäistä kertaa Tampereelle 28.4.2018. Kapellimestari Zubin Mehta johtaa konsertissa orkesteria ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
PianoEspoossa kantaesityksinä kolme suomalaista pianokonserttoa 1.11.2017 PianoEspoo-festivaalilla kantaesitetään tänä kolme suomalaista pianokonserttoa. Niistä ensimmäinen, Lauri Kilpiön konsertto kuullaan Joonas Ahosen ja Tapiola Sinfoniettan tulkitsemana festivaalin avaj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juha Vainion tarina Rauman kesäteatteriin - Sellaista elämä on 31.10.2017 Rauman Kaupunginteatterin Fåfängassa sijaitsevassa kesäteatterissa nähdään ensi kesänä Sellaista elämä on –musiikkinäytelmä. Sellaista elämä on -musiikkinäytelmän Rauman kesäteatteriin käsikirjoittava... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Punk rynnistää Postimuseoon 31.10.2017 Punkin rantautumisesta Suomeen tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Postimuseo muistaa juhlavuoden avaamalla Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn, joka on esillä lähes vuoden 17.11.2017–4.11.2018. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen akateemisen sinfoniaorkesterin solistina kanteletaiteilija Eva Alkula 30.10.2017 Tampereen akateemisen sinfoniaorkesterin (TASO) konsertissa keskiviikkona 22.11.2017 soi suomalaissäveltäjien ja islantilaisen Hugi Gudmundssonin musiikkia kapellimestari Kimmo Tullilan johdolla. Tamp... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ministeri Terho päätti kulttuurilaitosten valtionosuuksista 30.10.2017 Eurooppa-, kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terho on päättänyt teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksista. Ne saavat ensi vuonna toimintaansa rahoitusta valtionosuuksina yhteensä no... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sirpaleita suomalaisuudesta - Suomi 100 vuotta 29.10.2017 Kouvolan taidemuseossa, Poikilossa, on upea taidenäyttely, mikä on nähtävissä ja koettavissa aina 7.1.2018 asti. Näyttely on niin puhutteleva ja koskettava, että kävin siellä jo toistamiseen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlat etsii uutta taiteellista johtajaa 29.10.2017 Savonlinnan Oopperajuhlat etsii uutta taiteellista johtajaa. Haussa on näkemyksellinen, hyvin verkostoitunut ja kansainväliset suhteet omaava johtaja. Hakuaikaa on 13.11. asti. Jorma Silvastin kausi p... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kirjamessut 2017 – pieni kurkistus lauantaipäivän elämään 29.10.2017 Kirjamessut esitteli 1200 esiintyjää, yli 1000 ohjelmanumeroa. Elämyksiä nuorille, aikuisille, klubilaisille, kirjoja rakastaville. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kilpakosijat 28.10.2017 Kun on syksyinen pimeä, kostea, kylmä tai muuten vaan ankeahko ilta, niin mikä toisi siihen valoa ja lämpöä, naurua ja hyvää mieltä? Miepä kerron: Kilpakosijat! Myllykoskella, Anjalankosken teatteris... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuomas Kyrö on uusi selkokirjakummi 27.10.2017 Kirjailija Tuomas Kyrö on tuore selkokirjakummi. Hän otti tehtävän vastaan Helsingin kirjamessuilla 27.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Louhimiehen Tuntematon sotilas ensi-iltaan 27.10. – katso 9 haastattelua 27.10.2017 Aku Louhimiehen ohjaama versio Väinö Linann Tuntemattomasta sotilaasta tuli ensi-iltaan tänään. Katso Amusan tunnelmat elokuvasta sekä runsas määrä työryhmän haastatteluita. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luontoäänet kelopuusta SULA Pitchin voittoon 26.10.2017 Kilpailun tuomaristo piti Kelosoundin etuina vakuuttavan pitchauksen lisäksi mm. sitä että heillä on erittäin omistautunut tiimi, hyvä tuntemus immateriaalioikeuksista, joitakin maksavia asiakkaita, u... 1 kommentti  |  Kommentoi
Vanmechelen, Ahtila, Brotherus ja Dalí Serlachius-museoissa 2018 26.10.2017 Serlachius-museoissa nähdään ensi vuonna kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita ja heidän uusia teoksiaan ensimmäistä kertaa Suomessa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jätkät ja jytkyt pureutuu populismin retoriikkaan 26.10.2017 Tavalliset, kunnolliset ja tolkun ihmiset marssivat julkisuuteen ympäri maailmaa. Suomessa perussuomalaisten nousu tapahtui samaan aikaan, kun monikulttuurisuuskritiikki kärjistyi, retoriikka muuttui ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pekka Haavisto kulkee uutuusteoksessaan suomalaisuuden jäljillä 26.10.2017 Pekka Haavisto kertoo Lipunnostossa (Kirjapaja) omista liputuspäivien tunnelmistaan ja pohtii, mitä nuo päivät meille oikeastaan merkitsevät. Haavisto kulkee kirjassaan yksityisissä maisemissa ja ylei... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mäntän kuvataideviikkojen kuraattoriksi Veikko Halmetoja 25.10.2017 Mäntän kuvataideviikkojen kesän 2018 kuraattori eli taiteellinen johtaja on galleristi, kriitikko ja kuraattori Veikko Halmetoja (s. 1977). 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ville Juurikkalan HIM-kuvat legendaariseen Morrison Hotel Galleryyn 25.10.2017 Valokuvaaja Ville Juurikkalan HIM-yhtyeestä kertova valokuvanäyttely tulee esille legendaariseen Morrison Hotel Galleryyn New Yorkiin 13.-26.11.2017. Kyseessä on sama näyttely, jonka Juurikkala kuvasi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Von Wrightin veljesten suurnäyttely avautuu Ateneumissa 27.10. 25.10.2017 Ateneumin taidemuseossa nähdään 27.10.2017–25.2.2018 näyttely Veljekset von Wright. Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin taiteilijaveljekset tunnetaan monipuolisina muotokuvien, maisemien, lintum... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Urheilun nousuja ja laskuja -kirja tarjoaa urheilun henkilöhistoriaa ja suuria tunteita 24.10.2017 Arto Terosen ja Jouko Vuolteen teos Urheilun nousuja ja laskuja (Kirjapaja) jatkaa tekijöiden suosittua Kiveen hakatut -sarjaa, jossa he kertovat suomalaisten urheilusankareiden ja urheilumaailman tau... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yösyöttö-elokuva on ylittänyt 100 000 katsojan rajan 23.10.2017 Marja Pyykön Yösyöttö-elokuva on ylittänyt 100 000 katsojan rajan. Elokuva on saanut eilisiltaan mennessä 107 918 katsojaa. Viime viikonlopun aikana elokuvan katsoi kaikkiaan 20 076 henkilöä ja se oli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uusi Asterix julkaistaan tällä viikolla 23.10.2017 Kilpa-ajo halki Italian on nykyisen tekijätiimin kolmas Asterix-albumi. Jean-Yves Ferri kantaa kirjoitusvastuun ja Didier Conrad hoitaa kuvituksen. Herroilla on suuret saappaat täytettävänään ja rima ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden valokuvataidekirja 2017 käsittelee syömishäiriöitä valokuvataiteen keinoin 23.10.2017 Valokuvataiteilija Karina-Sirkku Kurzin teos Ungleichgewicht on voittanut Vuoden valokuvataidekirja -palkinnon. Syömishäiriöisten ihmisten kanssa yhteistyössä syntynyt teos saa 10 000 euron palkinnon,... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Balettispektaakkeli Kalevalanmaa ammentaa Suomen historian merkkipaaluista - kantaesitys sukeltaa suomalaisuuden ytimeen 23.10.2017 Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven kymmenvuotisen johtajakauden viimeinen kantaesitysteos Kalevalanmaa saa ensi-iltansa 3. marraskuuta. Greven luoma balettispektaakkeli ammentaa häp... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Putoamisen taito avaa oven Big Edie ja Little Edie Bealen maailmaan 22.10.2017 Teatteri Jurkassa saa perjantaina 3.11. Suomen kantaesityksensä palkitun ruotsalaisen Sara Stridsbergin näytelmä Putoamisen taito (Konsten att falla, 2015). 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arja Koriseva vihdoin vierailijana Jyväskylän kaupunginteatterin esityksessä Kun isosisä Suomeen hiihti 22.10.2017 Kirjailija Daniel Katzin juutalaissuvun värikkäät vaiheet alkaen Suomen suuriruhtinaskunnasta heräävät eloon Tommi Auvisen dramatisoimana ja ohjaamana esityksenä. Näytelmä on riemukas musiikkipitoinen... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailu huipentuu marraskuussa - ennätysmäärä osallistujia 22.10.2017 Miltä tulevaisuuden musiikki kuulostaa? Minkälaista musiikkia 10-19-vuotiaat tulevaisuuden säveltäjänimet tekevät? Ennätyksellisen osallistumisinnokkuuden saavuttanut III Lasten ja nuorten Uuno Klami ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Varjo Suomen yllä - Stalinin salaiset kansiot paljastaa painostusta, ohjailua ja rahanjakoa 21.10.2017 Historiantutkijat, professorit Kimmo Rentola, Ohto Manninen ja Timo Vihavainen ovat päässeet tutkimaan Suomea koskevia Neuvostoliiton ajan dokumentteja Venäjän federaation presidentin arkistoon. Siel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Korvikeviinaa, kiljua, pontikkaa – Alkoholinkäyttö sotavuosina 1939–44 21.10.2017 Tunnetuin mielikuva suomalaissotilaan rintamantakaisesta ryypiskelystä lienee peräisin Tuntemattomasta sotilaasta, jossa miehet juhlivat Mannerheimin syntymäpäivää juomalla kiljua. Mutta millaista alk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Borg/McEnroe -elokuvalle 18 uutta esityspaikkaa 20.10.2017 Suomalaista tennisosaamista hyödyntäneelle Borg/McEnroe -elokuvalle on saatu uusia esityspaikkoja ajalle 20.– 26.10. Finnkino ei ole tullut vastaan vaatimuksissaan, joten Finnkinon teattereissa elokuv... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Päällystakki 20.10.2017 Nikolai Gogolin klassikko jälleen teatterissa ja tällä kertaa Kuusankoskella. Päällystakki on komedia ihmisyyden ytimestä ja tämän version päällysmiehenä toimii Kimmo Lavaste. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Japanin kuuluisimman rock-yhtyeen X Japanin elokuva Suomessa – katso haastattelu 20.10.2017 X Japan on myynyt maailmalla yhteensä 30 miljoonaa levyä. Vuonna 2010 bändi päätti tosissaan valloittaa Japanin lisäksi myös muun maailman. Bändin keulahahmo Yoshiki pistäytyi keskiviikkona Suomessa m... 1 kommentti  |  Kommentoi
Haloo Helsinki! julkaisee uransa ensimmäisen nuottikirjan 20. lokakuuta 19.10.2017 ”Laulut on tehty teitä varten” sisältää yhtyeen 25 suurinta hittiä nuotteina. Haloo Helsinki! julkaisee kirjan lisäksi Haloo Box! -kokoelman sekä aloittaa areenakiertueen 20.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Marski ruotsalaisin silmin - Mannerheim 1867-1951 19.10.2017 Näyttävä kuva- ja tietoteos marsalkka Mannerheimista sellaisena, kuin hänet länsinaapurissamme tunnetaan. Teos esittelee 30 tärkeää vaihetta Mannerheimin elämän ja uran varrelta ja kertoo, mikä teki h... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sotarikoksista tuomitun Esadin tarina ensi-iltaan 20.10.2017 – katso haastattelut 19.10.2017 Esad Landzo värvättiin bosnialaiselle sotaleirille vuonna 1992. Kahden kuukauden aikana leirillä tapahtui asioita, jotka johtivat 19-vuotiaan miehen elämän muuttumiseen ja mullistumiseen sekä pitkään ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi-palkinto Mäntän kuvataideviikoille 19.10.2017 Mäntän kuvataideviikot on saanut itsenäisyyden juhlavuoden Suomi-palkinnon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava julkaisee Kiira Korven elämäkerran 19.10.2017 Syksyllä 2018 ilmestyvän kirjan kirjoittaa kokenut urheilutoimittaja Jere Nurminen yhteistyössä Kiira Korven kanssa. Kirjassa avataan Suomen valovoimaisimpiin urheilijoihin lukeutuvan taitoluistelijan... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaikkien aikojen laajin Popeda-kirja rokkaa läpi bändin 40-vuotisen taipaleen 17.10.2017 Suomalaisen rockmusiikin kivijalka, yhä ahkerasti keikkaileva Popeda täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Runsaasti kuvitettu Popeda – Nelkytä vuotta on kaunistelematon ja ronski läpileikkaus manserockin jä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jykevää on rakkaus: Agents-musiikkikomediassa ”rokki ja soi ja sielu raikaa” 17.10.2017 Jykevää on rakkaus: Agents-musiikkikomedia saa ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 19.10.2017. Musiikkikomedian tarinaa kuljettaa suosikkibändi Agentsin musiikki. ”Rokki raik... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ruokateatterin 2017 esitys nähdään tänä vuonna Kuopion lisäksi Riihimäellä 16.10.2017 Ruokateatterin uusi "Illallinen yhdelle... kahdelle... kolmelle" -esitys saa ensi-iltansa Riihimäen Teatterissa 1.11.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Orvot valokuvat saavat mielikuvituksen liikkeelle 16.10.2017 Harri Kalhan ja Harri Tahvanaisen Valokuvan orpokoti on uusi kirja vanhojen valokuvien ystävälle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja Kulkemattomat polut tutustuttaa Suomen historian vaihtoehtoisiin reitteihin 15.10.2017 Suomen historiaa on usein kirjoitettu maamme itsenäistymisestä käsin. Tällöin kansallinen kertomus näyttäytyy vääjäämättömänä matkana kohti omaa valtiota. Uutuuskirja Kulkemattomat polut osoittaa, ett... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlien uudessa valtuustossa merkittäviä vaikuttajia – mukana mm. ministeri Antti Häkkänen ja kapellimestari Hannu Lintu 15.10.2017 Savonlinnan Oopperajuhlien uusi valtuusto on saanut riveihinsä nimekkäitä yhteiskunnallisia ja yrityselämän vaikuttajia. Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys ry valitsi uuden valtuuston kokouks... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yösyöttö-elokuva voitti parhaan elokuvan palkinnon Nordic International Film Festivalilla New Yorkissa viime yönä 15.10.2017 Yösyöttö-elokuva on voittanut parhaan elokuvan palkinnon ”Best Nordic Feature 2017” Nordic International Film Festivalilla New Yorkissa viime yönä. Festivaalilla palkintojenjakotilaisuudessa olivat pa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pertti Kurikan Nimipäivistä julkaistiin kirja sekä 13.10. ensi-iltaan tullut elokuva – katso haastattelut 13.10.2017 Amusa oli lehdistönäytöksessä katselemassa elokuvan ja jututtamassa bändiläisiä sekä ohjaaja-käsikirjoittajia J-P Passia ja Jukka kärkkäistä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Borg/McEnroe-elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 13.10. - katso esityspaikat 13.10.2017 Suomalaista tennisosaamista hyödyntänyttä Borg/McEnroe-elokuvaa ei nähdä Finnkinon teattereissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Martti Suosalon tähdittämä Suomen hauskin mies ensi-iltaan Kaupunginteatterissa 12.10.2017 Helsingin Kaupunginteatteri jatkaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmistoaan Mikko Reitalan ja Heikki Kujanpään kirjoittamalla ja Kujanpään ohjaamalla uutuusdraamalla Suomen hauskin mies. Martti ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yösyötön voi katsoa näissä teattereissa ja vaihtoehtoisissa esityspaikoissa 13.-19.10 12.10.2017 Marja Pyykön ohjaama Yösyöttö-elokuva on saanut erinomaisen avaustuloksen ja arviot ensi-iltansa jälkeen. Avausviikonloppunaan elokuva sai 24 900 katsojaa, vaikka elokuvaa ei nähtykään Finnkinon teatt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Galerie Forsblom täyttää 40-vuotta 12.10.2017 Galerie Forsblom täyttää 40-vuotta 17.11.2017. Historiansa aikana galleria on toiminut eri osoitteissa Suomessa ja ulkomailla sekä tarjonnut suomalaiselle yleisöllä merkittävien kansainvälisten mestar... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Abstrakti! esittelee valokuvataiteen uudistajia sadan vuoden ajalta 12.10.2017 Valokuvataiteen museon näyttely Abstrakti! Vuosisadan ilmiö 1917–2017 juhlistaa valokuva-abstraktion satavuotista historiaa. Näyttelyssä on kuvia suurelta joukolta kotimaisia taiteilijoita eri aikakau... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Millainen on satavuotiaan Suomen maaseutu ja keitä siellä tulevaisuudessa? 11.10.2017 Suomen maaseudun reuna-alueet ovat tyhjentyneet 2000-luvulla ennätyksellistä vauhtia. Silti autioituvassa maisemassa tuikkii yhä yksittäisten talojen valoja. Keitä syrjäseuduilla sinnittelee, miksi he... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tangokuningas Teemu Roivainen julkaisee studiolevyn Vanha Liekki 10.11. - duetto Diandran kanssa 11.10.2017 Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen julkaisee uuden studiolevyn Vanha liekki 10.11.2017. Kyseessä on jo Teemun kolmas soololevy. Vanha liekki sisältää vanhoja, upeita ja klassisia iskelmäkappale... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Hotakaisen rakastettu Juoksuhaudantie klovniversiona Helsingin Kaupunginteatteriin 11.10.2017 Teatteriklovneriaan erikoistuneen Red Nose Companyn supersuosittu Juoksuhaudantie saa uusintaensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 1. marraskuuta. Esitys nähdään Arenassa viitenä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koko Suomi vihaa – ihana musiikkivihoittelu ensi-iltaan KOM-teatterin Aulanäyttämöllä 10.10.2017 Koko Suomi vihaa on dokumentaarinen esitys vihan alla lymyilevästä tunteiden kirjosta, joka saa suomalaiset voimaan huonosti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lue lapselle -hanke kannustanut jo yli 10 000 suomalaisperhettä lukemaan 10.10.2017 Vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee usein lapsilleen. Pohja lukuharrastukselle ja -taidolle luodaan kuitenkin jo varhaislapsuudessa. Lukukeskuksen Lue lapselle -hankkeessa kunnat, neuvolat ja kirjast... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Madeleine Onne Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi 10.10.2017 Madeleine Onne on nimitetty Kansallisbaletin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:n hallitus päätti nimityksestä kokouksessaan tänään tiistaina 10.10. Hallitus kuu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yyteet: haastattelussa Matti Rönkä 9.10.2017 Matti Rönkä kirjoitti kirjan Yyteet, missä arjen työympyröissä on henkilöt melkein tuttuja. Tässä Matin vastauksia muutamaan kysymykseen: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssioppilaitosten NykytanssiPaletti kokoaa nuoret tanssinharrastajat ympäri Suomen Kansallisoopperaan 9.10.2017 Kansallisoopperassa ja -baletissa nähdään jälleen kavalkadi nuorten tanssiharrastajien osaamista ja innostusta, kun Tanssioppilaitosten NykytanssiPaletti järjestetään 21.10.2017 seitsemättä kertaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yyteet 9.10.2017 Yyteet on kirja, mikä käsittelee hyvin monille tuttua aihetta, työpaikkaa ja sen ongelmia. Yyteet on päivän sana ja se herättää epävarmuutta ja pelkoa, tulevaisuus vaakalaudalla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tunkionruusu 9.10.2017 Osuuskauppa-hyväkäs ruukas olemahan aikoonansa kyläläästen keskus kiriaamellisesti. Se oli ainua kauppa ja takahuonehes oli vielä puhelinkeskuski, jonka flikalta sai joskus ylimääräästä tietua. Yleens... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rajaton-yhtyeen uudella singlellä kuullaan Kari Tapion sykähdyttävää tulkintaa 8.10.2017 Lauluyhtye Rajaton julkaisi singlen ”Myrskyn jälkeen”, jolla kuullaan edesmenneen laulajalegenda Kari Tapion sykähdyttävää tulkintaa. Soila Sariolan sovittama kappale on rakennettu Kari Tapion alkuper... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yösyötön Pasanen valloittaa koko Suomen - katso lista esityspaikoista 8.10.2017 Marja Pyykön ohjaama Yösyöttö-elokuva on ensi-illassa koko maassa perjantaina 6.10. Petteri Summasen esittämä Antti Pasanen voidaan nähdä joka puolella Suomea teattereissa ja vaihtoehtoisissa esityspa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Dramaattinen tenniselokuva Borg/McEnroe ensi-iltaan 13.10. – katso haastattelut 8.10.2017 Amusan Jouni Hakkarainen kävi katsomassa elokuvan ennakkoon ja haastatteli ex-tennispelaajia Jarkko Niemistä ja Veli Paloheimoa sekä tuottaja Jarkko Hentulaa. Lue siis tunnelmat elokuvasta ja katso vi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailman viimeinen kirjakauppa ensi-iltaan pe 13.10. – katso ohjaajan haastattelu 7.10.2017 Rax Rinnekankaan Maailman viimeinen kirjakauppa on dokumentaarinen elokuva, joka kertoo kirjallisuuden väkevästä voimasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yösyöttö-elokuva valloittaa Suomen paraatipaikan huomenna Musiikkitalossa 6.10.2017 Marja Pyykön ohjaama Yösyöttö-elokuva nähdään huomenna lauantaina Helsingin Musiikkitalolla, jonka isossa konserttisalissa Yösyöttö esitetään klo 15, 17, 19 ja 21. Suomen arvostetuin konserttisali pyh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rafael Wardin maalaama muotokuva Asko Sarkolasta paljastettiin Helsingin Kaupunginteatterissa 6.10.2017 Suomalaisen kuvataiteen mestari, taidemaalari Rafael Wardi on maalannut tilaustyönä Helsingin teatterisäätiölle muotokuvan Helsingin Kaupunginteatteria menestyksekkäästi vuosina 1998-2016 johtaneesta ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
7. kauden ensimmäinen Vain elämää -albumi julkaistiin tänään 6.10.2017 Ennakkoon kultaa striimannut Vain elämää kausi 7 – ensimmäinen kattaus sisältää 21 kappaletta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viivi ja Wagner 20 vuotta 5.10.2017 Jussi ”Juba” Tuomolan luoma hittisarja Viivi ja Wagner näki ensi kerran päivänvalon Helsingin Sanomissa lokakuun 6. päivä vuonna 1997. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Urho Kekkonen ja Maarit Tyrkkö näyttämöllä: Presidentti ja tyttö ensi-iltaan 10.10. 5.10.2017 Yksi syksyn odotetuimmista kotimaisista uutuusnäytelmistä saa kantaesityksensä tiistaina 10.10. Eino Salmelaisen näyttämöllä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kaupunginteatterin uutuus tuo näyttämölle Suomen kohtalonvuodet - Mannerheim ja saksalainen suudelma 4.10.2017 Juha Vakkurin kirjoittama ja Kari Heiskasen ohjaama ja sovittama historiallinen näytelmä Mannerheim ja saksalainen suudelma saa kantaesityksensä 25. lokakuuta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näy... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arkkitehtuurin Finlandian saanut Harald Herlin -oppimiskeskus tukee uudenlaista oppimista 3.10.2017 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnettiin Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskuksen korjaussuunnittelusta 2.10. Peruskorjauksen suunnitteli Arkkitehdit NRT. Rakennuttaja ja rakennuksen omi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ankallisgallerian taideaarteet esille Ateneumiin 3.10.2017 Kansallisgalleriaan kuuluvalla Ateneumin taidemuseolla on kunnia saada esittää Ankallisgallerian taideaarteita ensimmäistä kertaa Ankkalinnan ulkopuolella. Ankallistaiteen helmiä nähdään Ateneumin teo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
"Finnjävlar. Suomiperkeleet Ruotsissa." - uutuuskirja ilmestynyt 2.10.2017 ”Ruotsalainen ei tiedä, mitä kärsimys on. Ruotsalainen on pinnallinen, hilpeä, mielistelevä, falski, selkärangaton, hän ei osaa tanssia, ei ymmärrä musiikin päälle, on huonompi urheilussa ja matematii... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesterinen Yhtyeineen julkaisi kokoelmalevyn ja aloittaa keikkailun 5.10. – katso haastattelu! 2.10.2017 Vesterinen aloittaa 5.9. keikkailun uuden Paviaani – Parhaat 2009–2017 -kokoelmalevynsä tiimoilta. Amusa kävi haastattelemassa yhtyeen solistia maanantaina. 3 kommenttia  |  Kommentoi
Ikitie 2.10.2017 Ikitielle lähdimme Kuusaalle, paikkaan elokuvateatteri Studio 123, joka olisi auliisti tarjoillut meille kahvia, sillä heille on tullut siihen mahdollisuus! Jäi kuitenkin juomatta, sillä minun kohdall... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Madeleine Onne ehdolla Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi 29.9.2017 Kansallisoopperan ja -baletin hallitus päätti nimitysehdotuksesta tänään. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nightwish esiintyy Tallinnan Saku Suurhallissa ensi toukokuussa 28.9.2017 Nightwish esiintyy ensi keväänä 18. toukokuuta Tallinnassa 10 000 henkeä vetävässä Saku Suurhallissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Voiko kateus olla voimavara? Uutuuskirja Arvojen varjot tuo uusia näkökulmia arvokeskusteluun 28.9.2017 Juho Norrenan ajankohtainen kirja Arvojen varjot pureutuu arvoihin ruohonjuuritasolla ja elävässä elämässä. Kuka määrittää arvomme? Voiko rikkoa sääntöjä ja silti elää omien arvojensa mukaisesti? Voiv... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suvi Teräsniska lähtee Joulun henki -kirkkokiertueelle marraskuun lopussa 28.9.2017 Taitavana laulajana ja koskettavana tulkitsijana tutuksi tullut Suvi Teräsniska lähtee perinteiselle ja toivotulle kirkkokiertueelle marraskuun lopussa. Joulun henki –niminen kiertue käynnistyy Lahde... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Historiikki legendaarisesta Commodore 64 -kotimikrosta ilmestyy lokakuun alussa 28.9.2017 Vuonna 1982 Yhdysvalloissa toimiva Commodore julkaisi kotimikron nimeltä Commodore 64, josta tuli nopeasti oman aikakautensa ikoni. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Napapiirin sankarit -elokuvilla jo miljoona katsojaa 27.9.2017 Keskiviikkona 23.8. ensi-iltansa saaneen ja kansan suosikkileffaksi kertaheitolla syöksyneellä Napapiirin sankarit 3 -elokuvalla on nyt koossa 217 862 katsojaa. Napapiirin sankarit -elokuvien ensimmäi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lopelta löytynyt miekka paljasti viikinkiaikaisen polttokenttäkalmiston 27.9.2017 Lopelta on löytynyt viikinkiajan loppupuolelle, noin vuoteen 1000 jKr. ajoittuva polttokenttäkalmisto, jollaisia ei seudulta juuri tunneta entuudestaan. Arkeologit johdatti kohteeseen paikallisen meta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laura Gustafsson häkellyttää omakohtaisuudellaan Pohjassa 27.9.2017 Laura Gustafssonin uutuusromaani Pohja on jo ennen varsinaista ilmestymistään herättänyt paljon huomiota, sillä päähenkilön syömishäiriö, miesihanteet, terapia ja suhde lapsiin näyttäytyy niin suorasu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elina Brotherus Pompidou-keskuksessa ja 2018 Serlachius-museoissa 26.9.2017 Pompidou-keskuksessa Pariisissa avataan 27.9. valokuvataiteilija Elina Brotheruksen näyttely Règle du jeu. Näyttelyn ja siihen liittyvän valokuvakirjan taustalla on Brotheruksen valinta maineikkaan Ca... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yösyöttö ensi-iltaan 6.10. – katso Amusan videohaastattelut sekä tunnelmat elokuvasta 26.9.2017 Amusa oli mukana Eve Hietamiehen Yösyöttö-kirjaan perustuvan elokuvan pressinäytöksessä. Haastattelussa kävivät ohjaaja Marja Pyykkö sekä näyttelijät Petteri Summanen, Marja Salo, Marjaana Maijala ja ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin filharmoninen kuoro juhlii 10-vuotistaivaltaan yhdessä satavuotiaan Suomen kanssa 25.9.2017 Vuonna 2007 perustetun Helsingin filharmonisen kuoron 10-vuotisjuhlallisuudet huipentuvat 30.9. pidettävään juhlakonserttiin. Suomi 100 -juhlavuoden yhdessä kiinnostavimmista konserteista kohtaavat Su... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jussi Puhakan mietteitä Unto Monosena 25.9.2017 Näyttelijä Jussi Puhakka vierailee Kouvolan teatterin Satumaa-musikaalissa Unto Monosen roolissa. Näin hän vastasi kysymyksiini: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Satumaa 25.9.2017 Kouvolan teatterissa on mahdollisuus kokea Satumaa! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Krista Kosonen ja Game of Thrones -tähti Sibel Kekilli tähdittävät uutta Elisa Viihde -alkuperäissarjaa Bullets 25.9.2017 Uuden Elisa Viihde -alkuperäissarjan pääohjaaja on palkittu Antti J. Jokinen (Puhdistus, Kätilö). Bullets on kansainvälinen noin viiden miljoonan euron budjetilla tuotettava jännitysdraama, jonka pääo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yes Sir, I Can Boogie - Eini ja Baccara nousevat samalle lavalle marraskuussa 24.9.2017 40-vuotis taiteilijauraansa juhliva Eini nousi kansan tietouteen vuonna 1977. Ensimmäinen single ”Yes sir, alkaa polttaa” (Yes Sir, I Can Boogie) antoi tuolloin vielä alaikäisen Einin uralle varsin va... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Libanonilainen Tania El Khoury nousi ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon voittajaksi 24.9.2017 ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon voittaja 2017 julkistettiin lauantaina 23.9. ANTI - Contemporary Art Festivalilla Kuopion ravintola Introssa. Maailman ainoa live art -palkint... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sinikka Sokka uuden komedian Kevytkenkäinen nainen deittipyörityksessä 22.9.2017 Ikääntyneiden ihmisten seksuaalisuutta ja deittailua käsittelevä, ujostelematon komedia Kevytkenkäinen nainen (A Round-Heeled Woman) saa suomenkielisen kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterin Suu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalevala Korun 80-vuotisjuhlanäyttely Kansallismuseossa 22.9.‒22.10.2017 21.9.2017 uomi 100 juhlavuosi on erityinen myös Suomen tunnetuimmalle koruyritykselle Kalevala Koru Oy:lle, joka täyttää tänä vuonna 80 -vuotta. Kansallismuseossa esillä olevassa juhlanäyttelyssä voi tutustua m... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jorma Elon palkittu Kesäyön unelma palaa Kansallisbalettiin 21.9.2017 Kansallisbaletin syyskausi jatkuu lokakuussa kansainvälistä mainetta saaneella Jorma Elon baletilla Kesäyön unelma. Elo on palkittu teoksesta tanssitaiteen arvostetuimpana kansainvälisenä palkintona p... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mars vs. Venus? ensi-iltaan TTT-Klubilla, suurin osa syksyn lipuista jo varattu 21.9.2017 "Stand up -parisuhdekomedia Luolamiehen jalanjäljillä". Näin on luonnehdittu TTT-Klubin syyskauden odotetuinta uutuustuotantoa Mars vs. Venus?, joka pohtii naisten ja miesten erilaisuutta, kääntää enn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaija Koo lähtee uransa ensimmäiselle mittavalle kirkkokiertueelle marraskuussa 21.9.2017 Parasta aikaa käynnissä olevan Vain Elämää –superkauden tähtenä ihastuttava Kaija Koo lähtee ensimmäiselle mittavalle kirkkokonserttikiertueelleen marraskuussa. Aiemmin vain yksittäisiä kirkkokonsertt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lallukan talon huoneisto Viipurissa siirtyy Taidekeskus Salmelalta Pamaus Seuralle – residenssitoiminta säilyy 21.9.2017 Taidekeskus Salmelan Wiipurin taiteilija-ateljeetilat ovat siirtyneet Teollisuuden ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaukselle. Vuodesta 2010 lähtien viipurilaisen kauppaneuvos Juho Lallukan liike- ja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Huippuarviot saanut Syyssonaatti suoratoistetaan maailmanlaajuisesti 20.9.2017 Lehdistöltä ja yleisöltä kiitosta saanut Sebastian Fagerlundin Höstsonaten – Syyssonaatti suoratoistetaan Ylellä, The Opera Platformilla sekä Oopperan ja Baletin Stage24:llä lauantaina 23.9.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA yhteistyössä - Tapiolan metroaseman taideteos julki 19.9.2017 EMMA - Espoon modernin taiteen museo julkisti 19.9.2017 järjestetyssä tilaisuudessa Tapiolan metroasemalle sijoittuvan, EMMAn yhdessä Länsimetro Oy:n kanssa tuottaman ja taiteilija Kim Simonssonin tot... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperan kantaesitys Koodi ilolle on riemuviesti satavuotiaalle Suomelle 19.9.2017 Kirmo Lintisen säveltämä ja Minna Lindgrenin kirjoittama Koodi ilolle saa kantaesityksensä Mestarien messissä -konsertissa, jossa 60 nuorta musiikinopiskelijaa Espoosta ja Vantaalta soittaa Oopperaork... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yösyöttö -elokuva valittu Nordic International Film Festivalin kilpasarjaan 19.9.2017 Solar Filmsin elokuva Yösyöttö on valittu kansainvälisen Nordic International Film Festivalin kilpasarjaan. Marja Pyykön ohjaama elokuva kilpailee festivaalilla parhaan pohjoismaisen elokuvan sarjassa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paavo lentävä turkulainen -draamakomedian ensi-ilta 22.9. Turun Kaupunginteatterissa 19.9.2017 Jarrumiehenkadun puutalorötisköt pitäisi kaataa uudisrakentamisen tieltä. Purkutyöt keskeytyvät, kun eräästä asunnosta löytyy vanhus, joka alkaa vaikuttaa tutulta. Kun kaupunginisät ymmärtävät, että k... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kai Hyttinen - maitomies Tevje 18.9.2017 Viulunsoittaja katolla-musikaali Kuopion kaupunginteatterissa. Maitomies Tevjen roolissa "Kuju" Kai Hyttinen ja tässä hänen aatoksiaan: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viulunsoittaja katolla 18.9.2017 Viulunsoittaja katolla on musikaali, mikä on nähtävä aina silloin tällöin, koska se nyt vaan kuuluu musikaalien parhaimmistoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Satu Silvon ja Reidar Palmgrenin uutuusnäytelmä Toinen kerta toden sanoo ensi-iltaan 29.9. 18.9.2017 Satu Silvon ja Reidar Palmgrenin tähdittämä romanttinen komedia Toinen kerta toden sanoo saa ensi-iltansa Aleksanterin teatterissa 29.9.2017. Timo Rissasen ohjaamalla näytelmällä on tuolloin myös Pohj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Huojuva talo 18.9.2017 Kuusankosken teatterissa, jykevässä Kuusankoski-talossa esitetään nyt Huojuva talo. Kun tukevasti istuu penkkiin, voi nauttia Maria Jotunin näytelmästä, jonka on ohjannut Maija Raikamo. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ruotsin kruununprinsessa Suomessa katsomassa oopperaa – katso kuvat 16.9.2017 Amusa oli paikalla kuvaamassa Ruotsin kruununprinsessa Victoriaa tämän saapuessa Kansallisoopperaan katsomaan Höstsonaten – Syyssonaattia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haloo Helsinki! julkaisi uuden singlen ”Tuntematon” ja yhteistyössä Tuntematon sotilas -elokuvan kanssa tehdyn musiikkivideon 15.9.2017 Suomen suurin yhtye Haloo Helsinki! julkaisi tänään perjantaina 15.9. täysin uuden singlen ”Tuntematon”. Aku Louhimiehen ja Aleksi Koskisen ohjaamalla musiikkivideolla yhtye nähdään Tuntematon sotilas... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vallaton Valamossa 15.9.2017 Jo toistamiseen järjestin itseni Valamoon. Aikoinani kävin siellä ohimennen ja aistin jotain lämmintä siinä maaperässä, mikä säteilee siellä pitkin maita ja mantuja. 1 kommentti  |  Kommentoi
Rajaton meri - ystävyyttä yli Suomenlahden 14.9.2017 Suomen merimuseossa Kotkassa 15.9.2017 avautuva RAJATON MERI -pienoisnäyttely kertoo kansojen, tavaroiden, tapojen ja ideoiden liikkumisesta Suomenlahdella. Suomenlahden pohjois- ja etelärannikon luon... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katuvan sotarikollisen tarinan kertova elokuva, Anteeksiantamaton, ensiesityksessä R&A:ssa 14.9.2017 Voiko sotarikollinen saada anteeksiannon ja löytää sovituksen, jos hänet on tuomittu yhdestä kaikkien aikojen kamalimmista rikoksista – rikoksesta ihmisyyttä vastaan? Nykyään Suomessa asuva Esad Landz... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden Miniteatterikesä Mäntässä -tapahtuman ohjelmisto on valmis 14.9.2017 Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden yhteistyössä syntynyt tapahtuma tuo 15.–19. marraskuuta teatterin juhlan Mänttä-Vilppulaan. Miniteatterikesä Mäntässä on täysin uusi avaus ja yhteistyöh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aku Ankka aloittaa yhteistyön tiedekeskus Heurekan kanssa – ankkalinnalaiset opettavat lapsia koodaamaan 14.9.2017 Suomalaisten ikisuosikki Aku Ankka järjestää päivän mittaisia Aku Ankka K.O.O.D.I.-leirejä lapsille tiedekeskus Heurekan tiedeleirien yhteydessä. Ensimmäinen leiri on syyslomaviikolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen hienoin rautakautinen kultakoru näytteille ensimmäistä kertaa Suomeen 13.9.2017 Kansallismuseoon esille tuleva Nousiaisista vuonna 1770 löydetty kultainen kaularengas on hienoin Suomesta löydetty rautakautinen esine. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palefacen kirjoittamalle oopperalle kansainvälistä tunnustusta 13.9.2017 Ihmepoika A on valittu vuoden 2017 parhaaksi oopperaksi kansainvälisessä Young Audiences Music Awards (YAMawards) -kilpailussa. Kilpailussa palkitaan parhaita esimerkkejä oopperatalojen viimeisimmistä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden raportoija -tunnustus iskelmälaulaja Saija Tuupaselle 12.9.2017 Musiikintekijät ja -kustantajat jakoivat tänään Vuoden raportoija –tunnustuksen laulaja Saija Tuupaselle, jonka tulkinnat ja ohjelmisto keräävät yleisöä ympäri Suomen keikkapaikoille. Musiikkialan tun... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ja RSO jatkavat yhteistyötä – Musiikkitalossa perjantaina Beethovenin Missa solemnis 12.9.2017 Savonlinnan Oopperajuhlakuoro vierailee Helsingissä. Erinomaisessa kunnossa oleva juhlakuoro ja Radion sinfoniaorkesteri esittävät Beethovenin juhlamessun Missa solemnis Musiikkitalossa perjantaina 15... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Valamon luostarin näyttelyissä ikonitaidetta ja puhuttelevia luontokuvia 12.9.2017 Valamon luostarissa avataan 16.9.2017 kaksi uutta näyttelyä. Ikoni & maalari on Suomen ikonimaalarit ry:n 40-vuotisjuhlanäyttely, joka tarjoaa tuoreen katsauksen nykyhetken ikonimaalaukseen. Hetkiä-lu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibeliuksen alkuvoimainen suurteos Kullervo 14.9. Mikkelissä 11.9.2017 Jean Sibeliuksen Kullervo on syksyn odotettu suurteos, jossa lavalla kuullaan Jyväskylä Sinfonian ja Mikkelin kaupunginorkesterin yhteiskokoonpanoa Erkki Lasonpalon johdolla. Solisteina laulaa erityis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Designmuseon Habitare-kokoelmassa esillä pakolaisleireille kehitetty rakennus 11.9.2017 Designmuseon Habitare-kokoelmassa on tänä vuonna esillä pakolaisleireille tarkoitettu väliaikaismajoitus Better Shelter. Rakennus on kehitetty yhteistyössä Ikean ja pakolaisjärjestö UNCHR:n kanssa. Be... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansainvälisesti ansioituneen ohjaaja Selma Vilhusen uuden elokuvan kuvaukset ovat alkaneet 11.9.2017 Selma Vilhusen uuden ohjaustyön Hölmö nuori sydän -elokuvan päärooleissa nähdään nuoret lupaukset Jere Ristseppä ja Rosa Honkonen. Tunnetumpaa näyttelijäkaartia edustavat Pihla Viitala, Katja Küttner ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin kevään 2018 näyttelyissä Adel Abidin ja italialaista taidetta 9.9.2017 Ateneumin talvikauden aloittava Veljekset von Wright -näyttely esittelee Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin maisemia, asetelmia, luontoaiheita ja tieteellisiä kuvituksia. Helmikuussa nykytaitei... 0 kommenttia  |  Kommentoi
The Rasmus esittää Rendel-elokuvan tunnuskappaleen 9.9.2017 Syyskuun 22. päivänä ensi-iltansa saavassa kotimaisessa Rendel-elokuvassa kuullaan The Rasmuksen uutta musiikkia. Kappale Wonderman soi elokuvan yhtenä tunnuskappaleena. Wonderman-kappaleen Rendel-aih... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laura Kolben 60-vuotisjuhlaseminaarissa pohditaan yhteiskuntaluokkia ennen ja nyt 9.9.2017 ”Luokkaretkellä Suomessa, Helsingissä” on professori Laura Kolben 60-vuotisjuhlaseminaari, joka järjestetään Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa lauantaina 9. syyskuuta. Tarkoituksena on luoda kats... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaiken se kestää -elokuva ensi-illassa perjantaina 8.9. – katsele työryhmän haastattelut! 8.9.2017 Amusa kävi katsomassa Visa Koiso-Kanttilan ohjaaman ja käsikirjoittaman Kaiken se kestää -elokuvan alkuviikosta. Toimittaja Jounin haastattelussa kävivät Koiso-Kanttilan lisäksi näyttelijät Pihla Viit... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuvataiteilija Kari Yli-Annala sai mediataiteen AVEK-palkinnon 7.9.2017 Kuvataiteilija Kari Yli-Annala (s.1965) on saanut tämän vuoden AVEK-palkinnon. Mediataiteelle suunnattu 15 000 euron arvoinen palkinto jaettiin tänään. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensimmäinen Alvar Aalto -viikko Seinäjoella 7.9.2017 Ensimmäistä kertaa järjestettävä Alvar Aalto -viikko saapuu Seinäjoelle 13.-17.9.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taklatun jääkiekkoilija Tommi Kovasen omaelämäkerta on dramaattinen tarina aivovamman seurauksista 7.9.2017 Mitä tapahtuu, kun yksi taklaus hajottaa elämän? Pitkän kiekkouran tehneen Tommi Kovasen avoin tarina kertoo kivusta, häpeästä ja yksinäisestä elämästä aivovamman kanssa, mutta myös rohkeudesta ja sel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailmanmestaritaikuri Simo Aalto 40-vuotisjuhlakiertueelle 6.9.2017 Taikuri Simo Aalto starttaa tällä viikolla lähes koko Suomen kattavan 40-vuotisjuhlakiertueen, joka jatkuu myös keväällä 2018. Simo tunnetaan jättisuosittuna Jokeri Pokeri Box -taikurina, jota on seur... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Björn Borgin ja John McEnroen legendaarinen kaksintaistelu avaa Toronton elokuvajuhlat - suomalaista osaamista hyödyntäneen elokuvan ensi-ilta lokakuussa 6.9.2017 Urheiluhistorian kovimmasta taisteluparista kertova elokuva Borg/McEnroe avaa Toronton elokuvafestivaalit. Suomalaiset tennisasiantuntijat Jarkko Niemisen johdolla ovat olleet tekemässä elokuvaa, joka... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalle Lambergin ohjaama Miehenkäyttöopas ensi-iltaan 8.9. 5.9.2017 Linnateatterin syksyn ensimmäinen aikuisille suunnattu näytelmä saa ensi-iltansa 8.9.2017. Teatteriravintolan lava lastataan silloin komedialla Miehenkäyttöopas - 10 tapaa selvitä arjesta, jonka pääro... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Millainen on nainen yrittäjänä? – Naisyrittäjien tarinat talteen 5.9.2017 Mikään ala ei ole naisyrittäjille vieras. Naiset ovat vetäneet sekä pieniä että suuria yrityksiä yksin ja yhdessä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ismo Alangon Yksin-kiertueesta julkaistiin livelevy -Konsertit jatkuvat syksyllä 4.9.2017 Lavalla yksin oleminen edustaa täydellistä vapautta ja täydellistä vastuuta. Yleisö pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä kusessa olevaa artistia, joka kompuroi ylös lietteen seasta, ja heittäytyy seuraa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pekka Halosen suurikokoinen öljyvärimaalaus lahjoituksena Ateneumiin 4.9.2017 Kansallisgalleriaan kuuluva Ateneumin taidemuseo on saanut kokoelmaansa yksityiseltä lahjoittajalta taidemaalari Pekka Halosen maalauksen Veden noutaja (1911). Tieto lahjoituksesta saatiin elokuun lop... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Valtion taiteilija-apurahan sai joka yhdeksäs hakija 3.9.2017 Taidetoimikunnat ovat jakaneet 294 uutta taiteilija-apurahaa. Vuositasolla apurahoja maksetaan kaikkiaan noin 11,5 miljoonaa euroa. Apurahojen pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Wikipedia täydentyy yhteisvoimin Suomen kulttuuriperintökohteilla – valokuvakilpailu käynnistyy tällä viikolla 1.9.2017 Syyskuussa käynnistyvä Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa. Maailman suurimmassa valokuvauskilpailussa osallistujat kuvaavat maansa kulttuurip... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kikka Fan Club ensi-illassa la 9.9.2017 1.9.2017 ”Miksei voi olla kokonaisuus?” – Kikka 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suosikkihahmot Hansu ja Pirre vihdoin teatterin lavalle 1.9.2017 1980-luvun suosikkisarja Fakta hommasta ja sittemmin keikkapaikoilta ympäri Suomea tutut Hansu ja Pirre nähdään tänä syksynä myös teatterin lavalla. Riitta Havukaisen ja Eija Vilppaan käsikirjoittama,... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lutherin elämästä, anekapinasta ja painajaismaisista näyistä sarjakuvaromaanin luonut Moritz Stetter vierailee Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 31.8.2017 Suvilahdessa 2.–3.9. järjestettävien Helsingin sarjakuvafestivaalien kansainväliseen tekijäjoukkoon lukeutuu saksalainen Moritz Stetter, jonka nelivuotinen urakka Luther, sarjakuvaromaani uskonpuhdist... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kokonaisvaltaista hyvinvointia jokapäiväisessä elämässä 31.8.2017 Taiteen vaikutuksia on tutkittu esimerkiksi suhteessa fyysiseen ja koettuun terveyteen, subjektiiviseen hyvinvointiin, elämänlaatuun ja mielenterveyteen. Katsauksessa tarkasteltujen tutkimusten mukaan... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen rahvaan historia - vaikuttava suurteos suomalaisten elämästä viideltä vuosisadalta 31.8.2017 Olavin synnyinvuotta ei kukaan kirjannut muistiin, mutta hänen nimensä merkittiin Ala-Sastamalan kirkon tilikirjaan, josta Perttu Immonen löysi sen yli 500 vuotta myöhemmin. Hän halusi selvittää, mill... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssi ja musiikki vauhdittavat Oulun kaupunginteatterin Rautatietä – ensi-ilta 2.9. suurella näyttämöllä 31.8.2017 Juhani Ahon esikoisteokseen pohjautuva, tanssin ja musiikin kuljettama Rautatie nousee näyttämölle Heta Haanperän ohjaamana. Näytelmän ensi-ilta nähdään tulevana lauantaina 2.9.2017 Oulun kaupungintea... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kajaanin Kaupunginteatterin syksyn suursatsaus on Mehiläiskoodi 31.8.2017 Mehiläiskoodi on uutta suomalaista musiikkiteatteria. Se on yksi teatterin Suomi 100 -juhlavuoden viidestä kotimaisesta kantaesityksestä. Musikaali tuo kainuulaiselle mansikkatilalle tytön tulevaisuud... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ainutlaatuinen platinalevy sellisti Jussi Makkoselle ja pianisti Nazig Azezianille 30.8.2017 Sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin Soiva metsä -levy on ylittänyt platinalevyyn oikeuttavan 20 000 kappaleen myyntirajan. Klassisen musiikin platinalevy on Suomessa erittäin harvinain... 0 kommenttia  |  Kommentoi
KOM-teatterin syksyn ensi-illassa sukelletaan startup-maailmaan 30.8.2017 Uusi kotimainen komedia MyBaby käsittelee jakamistaloutta ja muuttuvia perhekäsityksiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tietokirjallisuuden edistämispalkinto Heikki Haapavaaralle 30.8.2017 Heikki Haapavaara saa Suomen tietokirjailijat ry:n jakaman 6 000 euron Tietokirjallisuuden edistämispalkinnon TIETOKIRJA.FI-tapahtuman avajaisissa Helsingissä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
JVG:n uskomaton suoritus - uusi albumi Spotify-listan kärkeen! 29.8.2017 JVG julkaisi eilen fanien yllätyksesi Popkorni -albumin, joka sisältää 11 täysin uutta kappaletta. Kaikki albumin biisit nousivat suoraan Spotifyn TOP 12 -listalle. Levy on saatavilla striimauspalvelu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tietokirjallisuuden suurtapahtuma TIETOKIRJA.FI käynnistyy keskiviikkona 30.8. 28.8.2017 Tietokirjafestivaali TIETOKIRJA.FI järjestetään keskiviikosta torstaihin 30.─31.8.2017 Tieteiden talolla Helsingissä. Avajaisissa jaetaan Tietopöllö-palkinto ja Tietokirjallisuuden edistämispalkinto. ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Joulumaa -elokuvan ensimmäinen traileri on julkistettu 27.8.2017 Menestyselokuvan Kesäkaverit ohjaajan Inari Niemen uuden draamakomedian Joulumaan ensimmäinen traileri on juuri julkaistu. Niemen kasikirjoittama ja ohjaama Joulumaa saa ensi-iltansa 1.12.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
JK (Jari Karjalainen) julkaisee Aki Sirkesalon musiikkia 27.8.2017 JK julkaisi (esikois)singlen Tuhlattuja päiviä perjantaina 25.8.2017. Kappaleen on sanoittanut ja säveltänyt vuonna 2004 edesmennyt Aki Sirkesalo. Kyseessä on ennenjulkaisematon kappale, jonka Sirkesa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Näyttely 50-vuotiaiden klassikkosaksien kunniaksi avautuu Designmuseossa 8.9. 27.8.2017 Fiskarsin ja Designmuseon yhdessä tuottama Meidän sakset -näyttely järjestetään Designmuseossa 8.9–29.10.2017 ja se on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa. Näyttelyyn osallistuu 30 suunnittelijaa j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava julkaisee Sixten Korkmanin kirjan globalisaatiosta 25.8.2017 Otava julkaisee lokakuussa 2017 professori Sixten Korkmanin kirjan globalisaatiosta. Globalisaatio koetuksella – Miten pärjää Suomi? on kantaa ottava ajankohtaiskirja maailmantalouden tilasta ja Suome... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Amos Andersonin taidemuseo sulkee ovensa Amos Andersonin syntymäpäivänä sunnuntaina 3.9. 25.8.2017 Vuodesta 1965 Amos Andersonin entisessä asuin- ja toimistorakennuksessa Yrjönkadulla toiminut taidemuseo jatkaa toimintaansa tauon jälkeen Helsingin Lasipalatsissa: Amos Rex aukeaa yleisölle loppukesä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eini juhlii 40-vuotista artistiuraa uudella musiikilla ja kiertueella 25.8.2017 Uusi single ”Iho iholla” julkaistaan tänään perjantaina 25.8. Myöhemmin syksyllä uudistetun bändin kanssa starttaavalla juhlakiertueella tullaan kuulemaan parhaita hittejä vuosien varrelta uutta musii... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lillanin uusi revyy tarjoaa terävän katsauksen tulevaisuuteen 25.8.2017 Lilla Teaternin syksyn aloittaa ajankohtainen revyy Det ordnar sig, Sapiens!. Marina Meinanderin ja Kirsi Porkan kirjoittama ja ohjaama uutuus on rehevä satiiri nykyhetkestä ja hersyvä katsaus tulevai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyväskylä Sinfonian syyskauden avajaiset 6.9. juhlistavat 100-vuotiasta Suomen Muusikkojen liittoa 24.8.2017 Jyväskylä Sinfonia avaa syyskautensa Kaikuja Galántasta -konsertilla keskiviikkona 6.9. Jyväskylän teatteritalolla klo 19. Ylikapellimestari Ville Matvejeffin johtamassa konsertissa juhlistetaan satav... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen ensimmäinen hometaloromaani – Pekka Aittakumpu kertoo perheen taistelusta itiöitä vastaan 24.8.2017 Omakotitalo saattaa vaarantaa terveytesi. 1970- ja 1980-luvulla rakennetuista omakotitaloista löytyy yhä useammin homepommi. Tiedotusvälineet ovat kertoneet jopa 800 000 suomalaisen altistuvan jatkuva... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Finlandia-palkittu menestysromaani Jää muovautuu oopperaksi 24.8.2017 Tammikuussa 2019 saa ensi-iltansa Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittuun romaaniin Jää pohjautuva ooppera, jonka säveltää Jaakko Kuusisto. Suomenkielisen libreton on kirjoittanut Juhani Koivisto ja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Neljänsuoran Antti Ketoselta soolosingle - taustajoukoissa Lauri Tähkä 23.8.2017 Supersuositun Neljänsuora -yhtyeen laulaja Antti Ketonen kokeilee siipiään myös sooloartistina: hänen singlensä Olisitpa sylissäni julkaistaan perjantaina 25. elokuuta. Antti oli pohtinut soolouran ko... 0 kommenttia  |  Kommentoi
TTT:n resepti teatterisyksyyn: musiikkia, klassikoita ja uutta kotimaista 23.8.2017 Tampereen Työväen Teatterin seitsemän ensi-illan syksyn käynnistää suurmusikaali Viulunsoittaja katolla. Rakastettu musikaali saa ohjaaja Miika Murasen ja työryhmän käsissä raikkaan ja komean tulkinna... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen 23.8.2017 Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... juuri näin! Kuusankosken teatteri on tarttunut kuningaskomediaan, joka on Tuomas Parkkisen käsialaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hupsu rakkaus on Kaari Utrion 34. romaani 22.8.2017 Utrion uusi epookkiromaani Hupsu rakkaus tarjoilee romantiikkaa ja huumoria suuriruhtinaan Suomessa. Kirja tempaisee lukijan Helsingistä Kymenlaaksoon, porvarispalatsista vuokrahökkeliin ja maantieros... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jörn Donnerin elokuva Perkele 2 – Kuvia Suomesta saa ensi-iltansa syyskuussa 22.8.2017 Harvoin on elokuvan jatko-osaa jouduttu odottamaan 46 vuotta. Jörn Donnerin kulttielokuva Perkele! Kuvia Suomesta ravisutti rohkeudellaan ilmestyessään vuonna 1971, ja nyt Suomen 100-vuotisen juhlavuo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen on yhä vuoden katsotuin kotimainen elokuva 21.8.2017 Tammikuun lopussa ensi-iltansa saanut Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuva on tähän mennessä kerännyt 212 569 katsojaa ja pitää yhä kirkkaasti vuoden katsotuimman elokuvan paikkaa kun k... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yhdeksän huippuartistia kirjoitti kirjan laulunteosta 21.8.2017 Miten lauluni syntyvät? -kirjan ovat kirjoittaneet Asa, Chisu, Jouni Hynynen, Samae Koskinen, Jarkko Martikainen, Iisa, Olavi Uusivirta, Maija Vilkkumaa ja A. W. Yrjänä. He kertovat omissa teksteissä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkkamurhaajan painajainen on komediaa ilman vaimenninta 20.8.2017 Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön kauden avaa Mika Eirtovaaran ohjaama Palkkamurhaajan painajainen 6. syyskuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Menestyskirjailija Arundhati Roy vierailee Suomessa syyskuussa 20.8.2017 Maailmankuulu kirjailija ja kansalaisaktivisti Arundhati Roy vierailee Suomessa 25.−26. syyskuuta kertomassa maailmalla loistavan vastaanoton saaneesta Äärimmäisen onnen ministeriö -romaanistaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ilomantsin kirkonkylä täyttyy karhuista - karhunveiston maailmanmestaruudesta kilpaillaan 20.8.2017 Toinen toistaan komeammat karhut ovat valloittaneet elokuisen Pogostan pihat ja pientareet. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Into Kustannus julkaisee syksyllä kirjan Neumannista 18.8.2017 Into Kustannus julkaisee syksyllä kirjan Dingo-yhtyeen luovasta voimasta Pertti Neumannista. Neumann puhuu kirjassa Neumann – Dingo-kipparin lokikirja vihdoin avoimesti itsestään: miltä tuntuvat nousu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssiteatteri MD:n 20-vuotisjuhlat jatkuvat syyskaudella 18.8.2017 Tanssiteatteri MD:n syyskausi tuo tanssiteatterin juhlaa jälleen kaiken ikäisille. Syksyllä nähdään 8 eri tanssiteosta sekä yksi vierailuesitys Navigatio Alpo Aaltokoski Companylta 1.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuiskulta uusi single Aamukuuteen - mukana Erin 18.8.2017 Antti Tuiskun uusi biisi Aamukuuteen feat. Erin julkaistiin tänä aamuna klo 6:00. Kappale syntyi yön pikkutunteina syksyllä 2016 Antin, Jurekin ja Kalle Lindrothin toimesta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssin talon arkkitehtuurissa yhdistyvät yksinkertaisuus, yllätyksellisyys ja leikillisyys 18.8.2017 Vuonna 2020 ovensa Helsingin Kaapelitehtaalla avaavan Tanssin talon arkkitehtoninen ilme ”Leija” on julkistettu. Tanssin talon pääsuunnittelijana toimii palkitun arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehtien T... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan kuvaukset käyntiin elokuun lopussa 17.8.2017 Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan kuvaukset käynnistyvät 31.8.2017 Hämeenlinnassa. Elokuvaa on kuvattu aikaisemmin kesällä yhden päivän verran, mutta varsinaiset kuvaukset käynnistyvät eloku... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uuden Ring-tuotannon ohjaajaksi on valittu Anna Kelo 17.8.2017 Suomalaisvoimin toteutettava Der Ring des Nibelungen eli Nibelungin sormus nähdään Kansallisoopperassa vuosina 2019–2021. Tuotannon ohjaajaksi on valittu Anna Kelo ja sen johtaa Esa-Pekka Salonen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Gösta Sundqvist elää musiikissa ja kirjan sivuilla – useita julkistustilaisuuksia Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa 17.8.2017 Suomirockin suurmies, Leevi and the Leavingsin nerokas Gösta Sundqvist (1957–2003), jätti pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan. Nyt julkaistava elämäkerta Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA tuo Hans Rosenströmin taidetta Tapiolan taivaan alle Helsingin juhlaviikoilla 17.8.2017 EMMA - Espoon modernin taiteen museo osallistuu Helsingin juhlaviikkojen ohjelmatarjontaan esittämällä uuden kokoelmateoksensa Off Seasons. Samalla kyse on teoksen Suomen ensiesityksestä. Kaikille avo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Zaida Bergrothin elokuva MIAMI saa ulkomaisen ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla syyskuussa 16.8.2017 SAmiama draamaelokuva MIAMI saa kansainvälisen ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla syyskuun toisella viikolla. Kotimaassa elokuva on kerännyt jo noin 25 000 katsojaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elvis Presley - Legendan elämä 1935–1977 16.8.2017 16. elokuuta 2017 tulee kuluneeksi 40 vuotta Elviksen kuolemasta. Samana päivänä julkaistaan suomeksi Ray Connollyn kirjoittama perusteellinen ja kaunistelematon elämäkerta rock'n'rollin kuninkaasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin juhlaviikot käynnistyy torstaina – luvassa taidemanifesteja, uudelleen löydettyjä klassikoita, tähtisopraanoja ja Huvila-teltan täydeltä tunnelmaa 15.8.2017 Helsingin juhlaviikot täyttää jälleen 17.8.–3.9. kaupungin tapahtumilla taidemanifesteista soullegendoihin ja elokuvakonserteista eturivin tanssiteatteriin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisaarteita menneisyydestä Taiteiden yössä – ainutlaatuisia arkeologisia löytöjä esillä Kansallismuseossa 15.8.2017 Taiteiden yönä 24.8.2017 Kansallismuseossa avautuvassa pop up -näyttelyssä voi nyt ensimmäistä kertaa tutustua Hattulasta löytyneeseen 1400-luvulla lyötyyn hopeakolikkoon, kuusinaiseen, sekä Lapinlahd... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tietokirjallisuuden suurtapahtuma TIETOKIRJA.FI elokuun lopussa Helsingissä ─ Teemu Keskisarja avaa 14.8.2017 Tietokirjafestivaali TIETOKIRJA.FI tuo yli sata esiintyjää Tieteiden talolle 30.─31.8.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Presidentti Paasikivelle ja Kekkoselle on tänään julkaistu omat Suomi 100 -juhlarahat 14.8.2017 Suomen presidenteille J.K.Paasikivelle ja U.K.Kekkoselle on tänään julkaistu valtiovarainministeriön päätöksestä nimellisarvoltaan viiden euron juhlarahat. Juhlarahat kuuluvat Suomen itsenäisyyden sat... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuva ihollani: taideteos jatkaa elämäänsä selkänahassa 14.8.2017 Yllättävän monella suomalaisella on paitansa alla Gallen-Kallelaa. Hihansuusta tai paidankauluksen alta pilkistävät toistuvasti niin Hugo Simbergin, Edvard Munchin, Salvador Dalín, Pablo Picasson kuin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maria Jotunin klassikosta uusi, raikas toteutus Helsingin Kaupunginteatteriin 14.8.2017 Helsingin Kaupunginteatterin peruskorjatun pienen näyttämön syyskauden avaa Maria Jotunin Kultainen vasikka 31. elokuuta. Ohjaaja Heidi Räsänen tuo Jotunin henkilöt tähän päivään klassikon raikkaassa ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Veljekset Roni ja Miklu Back kahmivat palkintoja Tubecon Awardseissa 13.8.2017 Suomen parhaat tubettajat palkittiin Pohjoismaiden suurimmassa YouTube-tapahtumassa Hartwall Arenalla sunnuntaina. Neljättä kertaa järjestetyssä Suomen Tubeconissa vieraili 11.–13. elokuuta yhteensä 1... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oma maa -elokuvan kuvaukset käynnistyivät – katso 8 tähtihaastattelua 12.8.2017 Jo kolmella Jussi-palkinnolla palkitun Markku Pölösen elokuvan Oma maa kuvaukset käynnistyivät tällä viikolla. Amusa kävi Jollaksen kartanolla jututtamassa ohjaaja Pölöstä sekä näyttelijöitä Oona Airo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hugo Simberg julkaistaan Ateneumin taiteilijat -kirjasarjassa 10.8.2017 Ateneumin taiteilijat -kirjasarjan toisen julkaisun aiheena on Hugo Simberg. Kirjan on kirjoittanut taidehistorioitsija, FT Marja Lahelma. Rikkaasti kuvitettu kirja valottaa kiehtovan taiteilijan eläm... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Minä Husu, suomalialainen 10.8.2017 Husun matka Somalian sotatantereelta Suomen kansalaiseksi on selviytymistarina vailla vertaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Karjalan Kansallinen Teatteri esittää suomalaisia klassikoita Kuopiossa ja Varkaudessa 10.8.2017 Karjalan Kansallinen Teatteri on toinen niistä ammattiteattereista maailmassa, joka tuottaa ohjelmistoaan suomen kielellä Suomen rajojen ulkopuolella. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kamelianainen käynnistää Kansallisbaletin syyskauden 10.8.2017 Kansallisbaletin syyskausi käynnistyy perjantaina 25.8. Val Caniparolin baletilla Kamelianainen, joka pohjautuu Alexandre Dumas nuoremman romaanin koskettavaan, tositapahtumiin perustuvaan rakkaustari... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalais-virolaisen Viimeiset-elokuvan kuvaukset käynnistyvät huomenna Lapissa - mukana suosikkinäyttelijöitä 9.8.2017 Virolaisen nykyelokuvan menestyksekkäin ohjaaja Veiko Õunpuu aloittaa uuden Viimeiset-elokuvansa kuvaukset Lapissa huomenna. Elokuvan pääosissa nähdään virolaisen Pääru Ojan lisäksi Tommi Korpela, Lau... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tero Saarinen Company Euroopan ja Pohjois-Amerikan johtavilla näyttämöillä kaudella 2017/18 9.8.2017 Tero Saarinen Company esiintyy alkaneella kaudella maailman merkittävimpiin lukeutuvilla näyttämöillä Lontoossa, New Yorkissa, Pariisissa, Los Angelesissa ja Montrealissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jättekiva on Elisa Viihteen uusi suomalaiskomedia – katso tekijöiden haastattelut 9.8.2017 Amusa kävi haastattelemassa kotimaisen hupisarjan näyttelijöitä Elmer Bäckiä, Anna Paavilaista ja Kari Ketosta sekä ohjaaja-käsikirjoittajaa Niklas Lindgreniä ja tämän aviovaimoa käsikirjoittaja Karol... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viiden teatterin yhteisvoimin syntynyt Arvoituksellisia muunnelmia saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa 8.8.2017 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa saa 30. elokuuta ensi-iltansa viiden teatterin yhteistuotantona Eric-Emmanuel Schmittin Arvoituksellisia muunnelmia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oskari Katajisto - Tunnustuksia ilmestyy 23.8. 8.8.2017 ”Oskari Katajisto kävi pohjalla”, kirjoitti Hymy-lehti vuonna 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elisa Viihteen Kolmistaan on kotimaista komediaa – katso videohaastattelut! 7.8.2017 Elisa Viihde jatkaa kotimaisen komedian tukemista. Samuli Valkaman ohjaamassa Kolmistaan-sarjassa ovat pääosissa Pamela Tola, Eero Ritala ja Lauri Tilkanen. Amusa haastatteli koko kööriä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Toinen hyvän mielen Ilokuvafestivaali toi esiin naisohjaajia - Zaida Bergroth esitteli Miamin 7.8.2017 Ilokuvafestivaali keskittyi jälleen hyvän mielen ja hyvin päättyviin elokuviin. Toista kertaa järjestetyssä tapahtumassa näytettiin Mäntyharjun Kinossa 3.-6.8. kahdessa salissa aikuisille ja lapsille ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kymijoki-antologia eli Kulttuurimatkailua kotikonnuilla 7.8.2017 Pyhäaamu valkeni ja valittavana oli joko se, että murehtisin kotona surullisia asioita tai lähtisin Voimateatterin bussimatkalle. Valitsin sen bussimatkan ja niin tuli melkein lentävä lähtö. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaisa Salmi ja Helsingin juhlaviikot täyttävät kaupungin hyvillä teoilla 7.8.2017 Helsingin juhlaviikkojen #tekoja-tapahtumassa 26.8. syvennytään empatiaan ja auttamisen tieteeseen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koodauslähettiläs Linda Liukkaan uudessa kirjassa seikkaillaan internetissä 7.8.2017 Palkitun lastenkirjailijan ja digivalmiuksien kehittäjän Linda Liukkaan kolmannessa Hello Ruby –kirjassa lähdetään löytöretkelle internetiin. Satua ja harjoituksia yhdistävä kirja puhuttelee tämän päi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kiitetty uusi kotimainen draamaelokuva Miami avasi yli 10 000 katsojalla 7.8.2017 Zaida Bergrothin ohjaama draamaelokuva MIAMI keräsi 10 915 katsojaa ensi-iltaviikonloppuna. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hyvinvointia välittämään? 4.8.2017 Onko taiteen soveltava käyttö ja siihen liittyvät palvelutuotteet sinun juttusi? Haluaisitko verkostoitua ja kehittää taidelähtöisten menetelmien välitystoimintaa muiden ammattilaisten kanssa? Kiinnos... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bändi nimeltä Impaled Rektum on kovan budjetin suomalaisleffa – katso haastattelut 4.8.2017 Amusa kävi Lauttasaaressa seuraamassa elokuvan kuvauksia ja haastattelemassa elokuvassa näytteleviä Chike Ohanwea, Samuli Jaskiota sekä nousussa olevaa norjalaistähteä Rune Temteä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperassa kotimainen kantaesitys von Otterin tähdittämänä 4.8.2017 Kansallisoopperan kauden 2017–2018 odotettu kohokohta on uuden suomalaisen oopperan Höstsonaten – Syyssonaatti kantaesitys 8.9.2017. Teoksessa kohtaavat elokuvamaailman legendan Ingmar Bergmanin tekst... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Max Mannerin yllättävä uutuusromaani Mayra on kypsien ihmisten rakkaustarina 3.8.2017 ähän mennessä kymmenestä rikosromaanistaan tunnettu Max Manner seuraa nyt uutta kirjallista jälkeä. Mayra on kertomus sairauseläkkeelle siirtyneen ja leskeksi jääneen orkesterisellistin suhteesta kaht... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mira Luoti esittää Napapiirin sankarit 3 -elokuvan tunnuskappaleen ”Menolippu” – katso musiikkivideo 2.8.2017 Mira Luoti julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon ”Menolippu”. Kappale kuullaan myös Napapiirin sankarit 3 -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan keskiviikkona 23.8. Elok... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkitun tanssitaiteilija Hanna Brotheruksen uutuusteos Himo käsittelee ihmistä riippuvuuksien maailmassa 2.8.2017 Elokuussa Kansallisteatterissa ensi-iltansa saava Himo on syntynyt teatterin ammattilaisten, opiskelijoiden ja toipuvien addiktien yhteistyönä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mäntän kuvataideviikkojen elokuvafestivaali vie kesätunnelmiin 2.8.2017 Elokuun iltojen pimetessä Mäntän kuvataideviikot käynnistää valoisan, yhden päivän mittaisen kesäelokuvafestivaalin. Ilmainen tapahtuma järjestetään lauantaina 12.8. Mäntän Bio Säteessä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Fingerporilaista politiikkaa suoraan saunan lauteilta 1.8.2017 Kaikki Fingerpori-stripit väreissä ja alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä julkaiseva Fingerporin koko kuva -sarja on edennyt viidenteen osaansa, joka sisältää sarjoja vuosilta 2011-2012. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden 2017 live art -palkinnon raati ja ehdokkaat julkaistu 31.7.2017 ANTI - Contemporary Art Festival järjestetään jälleen Kuopiossa 19.-24.9.2017. Festivaali huipentuu ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon jakoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otavan syksyn sarjakuvissa sodan todellisuutta, kamalaa luontoa ja klassikoita 30.7.2017 Elokuvantekijä Pekka Lehtosaaren ja sarjakuvataitelija Hannu Lukkarisen Raatteen tie on todenmukainen sarjakuvaromaani Raatteen tien taistelusta, 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlilla huippuvierailu Madridista - Puritaanit ja Kullervo 29.7.2017 Savonlinnan Oopperajuhlien viimeinen festivaaliviikko tarjoaa huippuoopperaa Madridista. Teatro Real tuo ensi-iltaan maanantaina musiikillisesti häikäisevän oopperan Puritaanit. Keskiviikkona Teatro R... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlien vierailu Bolshoi-teatteriin toteutumassa 2018 27.7.2017 Savonlinnan Oopperajuhlat ja Moskovan Bolshoi-teatteri käyvät neuvotteluja Oopperajuhlien vierailusta Bolshoissa. Oopperajuhlien on tarkoitus esittää Verdin Otello Moskovassa syyskuussa 2018. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Brittien Channel 5 on ostanut oikeudet ja alkaa esittämään suomalaista Kikattavaa Kakkiaista 26.7.2017 Brittiläinen Channel 5 on hankkinut suomalaisen Kikattavan Kakkiaisen oikeudet ja aloitti sarjan näyttämisen Milkshake! -brändätyssä digitaalisessa palvelussaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Korsholman Musiikkijuhlat alkavat tositarinoin ja myytein 25.7.2017 Korsholman Musiikkijuhlilla on 35. toimintavuosi ja Suomikin juhlii siinä sivussa jo satavuotista taivaltaan itsenäisenä valtiona, mikä laitetaan merkille myös Korsholman Musiikkijuhlilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Seitsemän suloista syytä 25.7.2017 Haminan kesäteatteriin tulee vaan joka kesä lähdettyä ja koskaan ei ole pettyä tarvinut. Ei tänäkään kesänä ja siihen on Seitsemän suloista syytä, ohjaus ja käsikirjoitus Antti Sevanto. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Esko Männikön näyttelyssä on esillä uupuneita puita 25.7.2017 Esko Männikön (s. 1959) valokuvat johdattavat Suomen syrjäseutujen hylätyille tonteille ja metsien uumeniin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmossa yli 32 000 konserttikäyntiä 24.7.2017 Kuhmon Kamarimusiikki päättyi lauantaina 22.7. Händelin Messiaan esitykseen. Kävijöitä oli kahden viikon aikana yli 32 000 ja konserteista kymmenen oli loppuunmyytyjä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bolshoi-teatterin vierailu tuo Oopperajuhlille venäläistä huippuoopperaa 21.7.2017 Moskovan maineikas Bolshoi-teatteri tuo Savonlinnan Oopperajuhlille Tšaikovskin mestariteoksia: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rakkausresepti 21.7.2017 Valkealan kesäteatterissa oli melkosen mukavaa viettää aurinkoista pyhäpäivää Rakkausreseptin parissa. Tämän kovasti hupaisan näytelmän on ohjannut Markku Kekki. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uudistettu hevosajoneuvomuseo Kiessi kertoo liikkumisen ja hevostalouden historiasta 21.7.2017 Kiessi-museon kokoelmissa on noin 80 hevosajoneuvoa tai –työvälinettä. Museon tarkoituksena on säilyttää vanhoja arjessa käytettyjä hevosajoneuvoja, välittää tietoa vanhasta hevosmiestaidosta sekä ker... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Työväen musiikkitapahtuma ensi viikolla Valkeakoskella 19.7.2017 Hyväntuulinen, perinteikäs, laadukas ja monipuolinen Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään jälleen UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaalla 27.-30.7.2017. Tapahtuma täyttää 45... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallispukujen tuuletuspäivä Suomi 100 -hengessä Taidekeskus Salmelassa 28.7 19.7.2017 Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla vietetään kansallispukujen tuuletuspäivää perjantaina 28.7.2017. Kansallispuvun syntymäpäivä on 5.8., ja sitä juhlistetaan vuosittain kansallispukujen tuuletuspikn... 1 kommentti  |  Kommentoi
Hannu Lintu johtaa juhlakonsertin Savonlinnan Oopperajuhlien kunniaksi 19.7.2017 Savonlinnan Oopperajuhlilla kuullaan 23.7. harvinaista herkkua – maailman kauneimpiin kuoroteoksiin lukeutuva Ludvig van Beethovenin Missa solemnis. Konsertissa juhlitaan Oopperajuhlien uudelleenkäynn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Parkkari tiesi sen taas - Helsingin tunneliverkosto jo kevään uutuusromaanissa 18.7.2017 Sotilasvastavakoilua kuvaavan Jukka Parkkarin teossarjan tuoreimmassa romaanissa Reikäjuusto perehdytetään lukijaa Helsingin maanalaiseen tunneliverkostoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat huipputulokseen 18.7.2017 Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietettiin 50. kerran menneellä viikolla – huikein tuloksin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kokkisoppa 18.7.2017 Jaalassa on nyt keitetty sellainen soppa, mistä voi ammentaa itselleen kesäillan antoisat antimet. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Satoja säveliä ja tuhansia tarinoita Sastamalassa 17.7.2017 22. Sastamala Gregoriana käynnistyy perjantaina Laukon kartanossa. Suomen musiikkikesän helmi, Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät järjestetään tänä vuonna kerran 21.–28.7. välisenä ai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aurora Marthens voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun 16.7.2017 Sopraano Aurora Marthens on voittanut tänään sunnuntaina 16.7. Savonlinnassa käydyn valtakunnallisen Timo Mustakallio -laulukilpailun. Suomen kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston palkinnon sai sop... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ilosaarirockissa kaikkien aikojen kävijäennätys 16.7.2017 oensuun Ilosaarirockin sunnuntain on loppuunmyyty. Kaikkiaan Laulurinteellä juhlii sunnuntaina helteisessä kesäsäässä 24 000 ihmistä. Festivaalin koko kävijämäärä on 67 000, joka on koko festivaalin h... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Timo Mustakallio -laulukilpailun finaaliin valittiin kahdeksan nuorta laulajalupausta 16.7.2017 Savonlinnan Oopperajuhlien yhteydessä käytävän Timo Mustakallio -laulukilpailun finaaliin on valittu kahdeksan nuorta laulajalupausta kuudentoista alkukilpailuehdokkaan joukosta. Loppukilpailu käydään... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lännen pelurit 16.7.2017 Tirvan Sanomat on ilmestynyt!!! Tirvalla on hutjakka meno päällä! Kesäteatteri vie meidät Villiin Länteen, no ei vie, sillä pysytään Tirvalla, missä on Lännen meininki. 2 kommenttia  |  Kommentoi
ITEpäisyys-lehti esittelee vuoden 2017 tärkeimmät ITE-näyttelyt ja ITE-ilmiön taustoja 14.7.2017 Vuoden 2017 keskeisimmistä ITE-taiteen näyttelyistä kertova ITEpäisyys-lehti on ilmestynyt. Julkaisua on jaossa näyttelypaikoissa ja ITE-taiteen tapahtumissa ja se on myös ladattavissa sähköisenä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ilosaarirock käynnistyy tänään ennätyksiä rikkoen 14.7.2017 Joensuun Ilosaarirock käynnistyi tänään perjantaina. Ensimmäistä kertaa kokonaan kolmipäiväisenä järjestettävää festivaalia vietetään perjantaista sunnuntaihin. Festivaali ilmoitti jo viikko sitten, e... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Korsholman Musiikkijuhlat tarjoaa Tarua ja totta 13.7.2017 Vuoden teema Musiikkijuhlilla on Tarua ja totta. ”Konkreettisesti teemaan liittyen ohjelmistossa tullaan kuulemaan teoksia mytologian, todellisuuden ja taruston välimailta sekä ”tositarinoita””, kerto... 0 kommenttia  |  Kommentoi
MäSä-duo Konsta Jylhä -kilpailun voittoon 12.7.2017 Kahdeksannen valtakunnallisen Konsta Jylhä -kilpailun finaali käytiin Pelimannitalossa Kaustinen Folk Music Festivalin yhteydessä tiistaina 11.7.2017. Tänä vuonna kilpailu oli suunnattu uutta tai vanh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ollaan ihmisiksi - Rock-kupletti Juice Leskisestä 12.7.2017 Iitin kesäteatteri tarjoaa nyt keikan - Juice astuu lavalle ja vetää melkoisen setin! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon Kamarimusiikki keräsi yli 1700 kuulijaa 12.7.2017 Lauantaina 8.7. päättyneen Kaakon Kamarimusiikin konsertit ja oheistapahtumat keräsivät yhteensä yli 1700 kuulijaa. Määrä on kaikkien aikojen suurin, joten yleisön kiinnostus tapahtumaan on ollut jäll... 0 kommenttia  |  Kommentoi
16 laulajaa mittelee Timo Mustakallio -kilpailussa sunnuntaina 11.7.2017 Valtakunnallinen Timo Mustakallio -laulukilpailu käydään Savonlinnan Oopperajuhlien yhteydessä sunnuntaina 16.7. Mukana alkukilpailussa on 16 nuorta laulajaa. Jo 29. kerran järjestettävä korkeatasoine... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vadelmavenepakolainen 10.7.2017 Vadelmavenepakolainen on tämän kesän Heinolan kesäteatterin aivan ehdoton juttu! Miika Nousiainen se vaan keksi idean, kuinka suomalainen mies, Mikko Virtanen, kokee olevansa ruotsalainen. Kirjoitti s... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uudet mestarit valittu, Hannu Sahalle festivaaliplaketti 10.7.2017 Mestaripelimanni on arvonimi, jonka Pro Kaustinen ry myöntää henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkiharras... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ainutlaatuinen valokuvateos Vanhan Rauman porteista 10.7.2017 12.7. julkaistava valokuvateos Vanhan Rauman portit – Gates of Old Rauma esittelee puukaupunkialueelle tunnusomaisia portteja 1930-luvulla ja tänä päivänä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tangokuningas Marco Lundberg julkaisee vihdoin omaa musiikkia 9.7.2017 Sua vailla on ensimmäinen singlepoiminto Marco Lundbergin myöhemmin tänä vuonna ilmestyvältä debyyttilevyltä. Yhdessä maestro Riku Niemen kanssa työstetyllä kappaleella Marcon upea ääni soi pehmeänä, ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
J.Karjalainen yhtyeineen konsertoi Taidekeskus Salmelassa 9.7.2017 J. Karjalainen yhtyeineen saapuu konsertoimaan Taidekeskus Salmelan puistonäyttämölle keskiviikkona 12.7. Me ollaan sankareita kaikki -konsertissa kuullaan laaja kattaus kappaleita Karjalaisen uran va... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Metsolat 7.7.2017 Mikkelin Naisvuorella, kesäteatterissa pääsee nyt tapaamaan Metsolat, käymään Leppävaaran tilalla ja Urjanlinnassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oopperalaulajien rakkauslaulut kruununa Kaakon Kamarimusiikin kesäillassa 7.7.2017 Kesäillan rakkauslaulut täyttivät Virolahden kirkon, kun oopperalaulajat Mari Palo, Lilli Paasikivi, Markus Nykänen ja Kristian Lindroos aloittivat Brahmsin laulusarjalla Liebeslieder Waltzer. Torsta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustinen ylpeänä esittää: Paula Koivuniemi Goes Folk! ja Kirkan klassikot uusin saundein 6.7.2017 Reilun tunnin kattaus Paula Koivuniemen rakastetuimpia hittejä ja kansanlauluja on takuuvarma tunnelmakonsertti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon Kamarimusiikissa lempeitä kesäillan säveliä – musiikkia miljöön mukaan 6.7.2017 Ensimmäinen päivä kotimaassa Kaakon Kamarimusiikissa 5.7. alkoi fagotin iloittelulla, Šostakovitšin ja Beethovenin raivoisuudella ja päättyi Antonín Dvořákin serenadiin jousille Lempeän kesäillan kons... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlilla avajaisviikonloppu 6.7.2017 Oopperajuhlat käynnistyy perjantaina Savonlinnassa. Festivaalin avaavat Mozartin hyväntuulinen Ryöstö seraljista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Keihäsmatkat 6.7.2017 Nyt kannattaa lähteä ihan mistä tahansa, sillä Keihäsmatkat on kokemisen arvoinen juttu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikkia yli rajojen Kaakon Kamarimusiikin avauksessa Viipurissa 5.7.2017 Neljäs Kaakon Kamarimusiikki avattiin kahdella konsertilla Viipurissa teemalla Musiikkia yli rajojen tiistaina 4.7. Konsertit olivat osa Suomen juhlavuoden ohjelmistoa ja ne järjestettiin Aallon kirj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suvisoitto päätöksessään, seuraavan festivaalin suunnittelee kolmikko 5.7.2017 Sunnuntaina päättynyt 32. Suvisoitto keräsi runsaat 3000 kuulijaa neljääntoista Porvoossa ja Pernajassa järjestettyyn konserttiin. Festivaali saavutti sekä taiteelliset että kävijätavoitteensa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalle Päätalon elämäkerta ilmestyy 11.9. 5.7.2017 Millaisen elämän Kalle Päätalo oikeasti eli? 11.9. julkaistava kirja Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä tuo esiin todellisen Päätalon: epävarman, epätäydellisen ja inhimillisen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Filatelian "Oscar-palkinto" jälleen Suomeen 3.7.2017 Suomalainen Jokamiehenoikeudet-postimerkkijulkaisu voitti 2.7.2017 ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä postimerkkitaiteen kilpailussa, joka järjestetään vuosittain Asiagossa Italiassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hauhon musiikkijuhlat alkavat tiistaina 4.7. 3.7.2017 Hauhon musiikkijuhlat levittäytyvät alkavalla viikolla jälleen ympäri Kanta-Hämettä. Järjestäjien iloksi tapahtuman kahdeksan konserttia ovat ennätysvilkkaan ennakkomyynnin perusteella kiinnostaneet m... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmossa kohtaavat vanhat tutut ja uudet kyvyt 2.7.2017 Viikon kuluttua Kuhmon ihme toteutuu jälleen, kun pikkukaupunki metsien keskellä muuttuu kansainväliseksi kamarimusiikkimetropoliksi. Sunnuntaina 9.7. alkavalla ja kaksi viikkoa kestävällä festivaalil... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Napapiirin sankari 3 -elokuva nauraa vakaville asioille lämmöllä ja sydämellä 1.7.2017 Napapiirin sankarit 3 saa ensi-iltansa keskiviikkona 23.8.2017 kautta maan. Elokuvan on ohjannut Tiina Lymi ja aiempien osien tapaan käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Napapiirin sankarit- ja Napapiirin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arttu Wiskarin singlen huikea menestys - kaikki listat hallussa! 1.7.2017 Suomalaisten tunteiden tulkki Arttu Wiskari julkaisi 7. kesäkuuta uuden singlen Meidän biisi. Kuulijat ovat ottaneet letkeän lattaritunnelmaa henkivän biisin omakseen, ja nyt se on noussut Spotifyssa ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlilla huippuohjaajan rohkean uskalias Rigoletto 1.7.2017 Savonlinnan Oopperajuhlat käynnistyy ensi viikon torstaina 6.7. Juhlakauden odotettuihin tuotantoihin lukeutuu skotlantilaisen Sir David McVicarin ohjaama raivokas ja rohkea Rigoletto, joka ei jätä ky... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Warelius-palkinnot Merete Mazzarellalle ja Titta Putus-Hilasvuorelle 29.6.2017 Pohjoismaisen kirjallisuuden emeritaprofessori sekä historian ja yhteiskuntaopin oppimateriaalien kehittäjä saavat Suomen tietokirjailijat ry:n jakamat 12 000 euron Warelius-palkinnot Vanhan kirjallis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oopperalaulaja Juha Uusitalosta Lauluakatemian taiteellinen johtaja 29.6.2017 Oopperalaulaja Juha Uusitalo on valittu Siuntiossa vuosittain järjestettävän korkeatasoisen laulukurssitapahtuman Lauluakatemian uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Hän on toiminut Lauluakatemian mesta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anna-Leena Härkönen: Valomerkki 29.6.2017 Valomerkki on tarina Anitasta, joka on kirjailija, joka viettää syntymäpäiviä ja on masentunut. Kaikki on näennäisesti hyvin. Hänellä on ihana ja ymmärtäväinen mies, aikuinen tytär, mutta Anita on kir... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sir John Tusa puhujavieraana Musiikin ajassa 29.6.2017 Viitasaaren Musiikin aika -festivaalia vietetään 4.-9.7. Festivaalin teemana on taide ja autonomia vuorovaikutusyhteiskunnan keskellä. Konsertti- ja puheohjelma herättää kysymyksiä muun muassa taiteen... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yksin aina kaunihimpi -Ismo Alangon Yksin-kiertueesta livelevy, konsertit jatkuvat syksyllä 28.6.2017 ”Lavalla yksin oleminen edustaa täydellistä vapautta ja täydellistä vastuuta. Yleisö pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä kusessa olevaa artistia, joka kompuroi ylös lietteen seasta, ja heittäytyy seura... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ilomantsin Karhufestivaali mukana Euroopan kulttuuriympäristöpäivässä 28.6.2017 Ilomantsin Karhufestivaali on päässyt mukaan Euroopan kulttuuriympäristöpäivän viralliseen ohjelmaan. Myös samaan aikaan Ilomantsissa vietettävä Villiruokafestivaali on mukana ohjelmassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallismuseon uusi taskuopas Suomen esihistoriasta etsii yhteyttä tuhansien vuosien taakse 28.6.2017 Kansallismuseon uusi, taskuun sopiva julkaisu avaa vasta avautuneen Esihistoria-näyttelyn teemoja ja taustoja. Professori Vesa-Pekka Hervan ja dosentti, yliopistonlehtori Antti Lahelman alun perin näy... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikkelin kaupunginorkesteri Mikkelin musiikkijuhlilla Olli Mustosen johdolla 28.6.2017 Mikkelin kaupunginorkesterin festivaalikesä jatkuu Mikkelin musiikkijuhlilla la 1.7.2017 konserttitalo Mikaelissa. Konsertin kapellimestarina ja solistina toimii vastikään 50-vuotispäiviään viettänyt ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maakuntalauluista runolaulumeditaatioon – Kaikki laulaa Kaustisella 28.6.2017 Laulu on aina ollut tärkeässä osassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Tänä vuonna juhlien yhtenä teemana huomioidaan Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen vuositeema, joka on nimeltään K... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suvisoitto alkaa: konserttistriimausta ja kantaesityksiä, maailman ensimmäinen foley-konsertto 27.6.2017 Avantin järjestyksessään 32. Suvisoitto alkaa keskiviikkona 28.6. ja jatkuu viiden päivän ajan sunnuntaihin 2.7. asti. Festivaalilla kuullaan kaikkiaan 14 konserttia, joista suurin osa Porvoon Taidete... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heikki Silvennoinen Acoustic Time ja Jukka Eskola Soul Trio Kirjajazz&Bluesin tähtinä 27.6.2017 Valkeakoskella, Kirjaslammen rannalla sijaitseva Kirjaslammen tanssilava muuttuu jälleen viikonloppuna 30.6.-1.7. eturivin bluesin ja jazzin areenaksi. Kaksipäiväinen Kirjazz&Blues järjestetään nyt to... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyväskylä Sinfonian vastaavaksi tuottajaksi on valittu Nikke Isomöttönen 27.6.2017 Jyväskylä Sinfonian uudeksi vastaavaksi tuottajaksi on valittu jyväskyläläinen filosofian maisteri Nikke Isomöttönen (s. 1976). Isomöttönen aloittaa toimessaan syyskauden alussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Monola-juhlaviikko avaa Sibeliusten häämatkakohteen Monolan aitan Lieksassa 3.-8.7. 26.6.2017 Jean ja Aino Sibeliuksen vastikään kunnostetun häämatkakohteen, Monolan aitan, avajaisia vietetään Monola-juhlaviikolla Lieksassa 3.–8.7.2017, kun Sibeliusten häämatkasta Pieliselle on tullut kuluneek... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suosittua Stand up! -sarjaa kuvataan yleisökeikoilla Gloriassa 29.6.-1.7. 25.6.2017 Nelosella viime syksynä esitetty yhdeksänosainen, suosittu Stand Up! -tv-sarja ylitti katsojaodotukset ja sarjasta tuotetaan toinen tuotantokausi yleisön, kanavan ja koomikoiden pyynnöstä. Sarjan kuva... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Fingerporin Aulis Homelius mukaan Turun kaupunginjohtajakisaan 23.6.2017 Turun Kaupunginjohtajakisa on alkanut! Fingerporin Aulis Homelius mukana kamppailussa! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ernst Mether-Borgströmin satavuotisjuhlanäyttely avautui Sarah Morrisin nykytaiteen säestyksellä EMMA:ssa 22.6.2017 EMMA - Espoon modernin taiteen museo avasi 21.6. kahden näyttelyn muodostaman kokonaisuuden, jossa luodaan yhteys modernismin ja nykytaiteen välillä. Kokonaisuuden laajempi osuus jatkaa EMMAn suomalai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Teatterikesä ja Serlachius-museot yhteistyöhön 22.6.2017 Miniteatterikesä-tapahtuma tuo teatterin juhlan Mänttä-Vilppulaan marraskuussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Panu Rajalan romaani Ilonhilaaja hilaa ilon pintaan 22.6.2017 "Mutta hetkinen, eikö vain valo sytykin jo tuon korkean kerrostalon ylimmäiseen ikkunaan, toiseen vasemmalta, missä verho heilahtaa ja uninen pärstä pällistelee ulos ohutta tukkaa silmiltä haroen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iiskan ja Saltun jussit 22.6.2017 Juhannuslaattioota luurutes tuloo mielehen mennehet jussit. Puhtahat renttumatot, kiiltävät laattiat ja väsyny ruppi on justihin parahultaanen alootus vuoren kesäjuhulahan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rajaton julkaisi uuden singlen – mukana Katri Helena 21.6.2017 Lauluyhtye Rajaton julkaisi tänään singlen ”Puhelinlangat laulaa”, jolla vierailee kappaleen alun perin tunnetuksi tehnyt legenda Katri Helena. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Seitsemän veljestä 21.6.2017 Taas oli se aika kesästä, kun pääsi nauttimaan kesäteatterista Suomenlinnassa! Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä on tarina, jonka jokainen tietää tai ainakin pitäisi tietää. Aleksis Kiven 1870 julkais... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Markku Pölösen Oma maa -elokuvan kuvaukset alkavat elokuussa Helsingissä ja Pohjois-Karjalassa 20.6.2017 Ohjaaja Markku Pölönen aloittaa uuden täyspitkän elokuvansa Oma maa kuvaukset 7. elokuuta Helsingissä, missä hän ei ole kuvannut elokuvaa aiemmin muutama kohtausta lukuunottamatta. Oma maa -elokuvaa k... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kerrostalo täynnä taidetta – Katajainen kansa –näyttely purkutalossa 19.6.2017 Mielenkiintoinen purkutaloon sijoittuva taidenäyttely avautui lauantaina 17.6. Mäntyharjulla. Katajainen kansa –nimisessä näyttelyssä 26 taitelijaa on voinut toteuttaa ideoitaan katoavissa huoneistoi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tunnetut lauluntekijät kertovat, miten laulu syntyy – kirja julkaistaan 21.8. 19.6.2017 Miten lauluni syntyvät? kokoaa ensimmäistä kertaa yksiin kansiin suomalaisten lauluntekijöiden tekstejä heidän laulujensa synnystä. Kirjassa lauluntekijät kertovat omin sanoin uriensa käännekohdista j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heikki W. Virolaisen Ilman Impi on hankittu Ateneumin kokoelmaan 19.6.2017 Ateneumin taidemuseo on hankkinut kokoelmaansa kevään 2017 aikana kaikkiaan kahdeksan veistosta. Näistä kuvanveistäjä Heikki W. Virolaisen (1936–2004) kolmemetrinen puuveistos Ilman impi (1970) on täs... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Muumimuseosta luotiin hengähdyspaikka keskelle kaupunkia 17.6.2017 Tampere-talossa on kätkeytyneenä suomalainen helmi, joka paljastettiin lauantaina 17.6. suurelle yleisölle. Muumimuseo on elämyksellinen taidemuseo, jossa voi tutustua kirjailija ja taiteilija Tove Ja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pää edellä -sarjan trailer julkaistu - katso täältä 16.6.2017 Elisa Viihde julkaisee uuden alkuperäissarjan Pää edellä 31.8.2017. Hulvatonta tilannekomediaa tähdittävät Kalle Lamberg (Santtu), Lauri Tilkanen (Aarni), Ylermi Rajamaa (Markus) ja Kai Vaine (Mikko).... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalainen tango sai juhlarahan 16.6.2017 Tänään on julkaistu hopeinen juhlaraha suomalaiselle tangolle. Suomen Rahapaja löi juhlarahan valtiovarainministeriön päätöksestä. Suomalainen tango -juhlaraha kuuluu Suomen itsenäisyyden satavuotisju... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Julkinen ja kätketty Suomi -näyttely Kansallismuseossa 16.6.2017–14.1.2018 14.6.2017 Museovirasto ja Kansallismuseo juhlistavat 100-vuotiasta Suomea. Julkinen ja kätketty Suomi-näyttely nostaa esille Museoviraston Kuvakokoelmien yli 15 miljoonan kuvan joukosta noin sata vaikuttavaa ja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sodan kosketus - Mikkelin I sotakirjallisuustapahtuma 29.-30.9. 13.6.2017 Kaunokirjallisuus liikkuu aina todellisuuden kantapäillä, mutta usein se näyttää todellisuuden ennen kuin se tapahtuu. Sota on yksi kotimaisenkin kirjallisuuden kuumimmista aiheista, pelkästään talvi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Linnateatterin kesäkomedia vie aidolle mökkilomalle 13.6.2017 Linnateatterin Haluatko mökkiläiseksi -kesäkomedia saa ensi-iltansa torstaina 15.6. Uutuusnäytelmässä mökkiloma saa absurdit mittasuhteet, kun tv-kilpailun voittajapariskunta joutuu viettämään mökillä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Queerkätköt tuovat esiin hiljaista historiaa pääkaupunkiseudulla 13.6.2017 Queerkätkö on Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin yhteisöllinen taideteos. Queerkätkö lainaa muotonsa ja rakenteensa suositusta geokätköharrastuksesta, jossa GPS-satelliittipaikannuksen avulla etsitään ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Museotilaston tiedot vuodelta 2016 on julkaistu – museot kiinnostavat yhä useampia 13.6.2017 Museovirasto on julkaissut Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden taloutta, henkilöstöä ja toimintaa kuvaavat tilastotiedot vuodelta 2016 Museotilasto-verkkopalvelussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
The End -käsikirjoituskilpailun pääpalkinto 10 000 euroa 12.6.2017 Solar Films toteuttaa The End -elokuvakäsikirjoituskilpailun yhdessä Ikaalisten ja Luopioisten säästöpankkisäätiöiden ja Aito Säästöpankin kanssa. Voittaja saa 10 000 euron arvoisen pääpalkinnon, mink... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Riihimäen Kesäkonserttien uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty kitaristi Ismo Eskelinen 12.6.2017 Riihimäen Kesäkonserttien uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty kitaristi Ismo Eskelinen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Neljänsuoran historiallinen saavutus - biisi striimasi kultaa! 11.6.2017 Neljänsuora on uransa ensimmäistä kertaa striimannut kultaa: viime syksynä julkaistua Soittakaa Kuurankukkaa -kappaletta on kuunneltu Spotifyssa yli 2 miljoonaa kertaa! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eliel Aspelin -palkinto Rut Bryk – elämän taide -kirjalle 11.6.2017 Iittalan XX Valtakunnallinen Taidekirjapäivä palkitsee vuoden 2016 parhaan taidekirjan Eliel Aspelin -palkinnolla, joka on Harri Koskisen suunnittelema lasiveistos. Voittaja julkistettiin lauantaina 1... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viisi Suomen kärkitaiteilijaa virittää Serlachius-museot kesään 11.6.2017 Nautinnot ja aistikokemukset, solvaukset ja pintakiilto, minimalismi ja illuusiot. Serlachius-museoissa 10.6. yleisölle avautuivat näyttelyt: Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen Naut... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Dekkariviikko: Jukka Parkkarin sotilasvakoilusarjan uusimmassa romaan 10.6.2017 Suomen pääkaupungin alla risteilevästä 300 kilometrin tunneliverkoston olemassaolosta ei julkisuudessa tiedetty juuri mitään ennen suurta ”Reikäjuusto 2003” -sotaharjoitusta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lappeenrannan Balettigaalan ohjelma täydentyi nuorilla tähdillä ja maailmankuuluilla esityksillä 9.6.2017 Rakkautta, elämää ja kuolemaa käsittelevän Lappeenrannan Balettigaalan ohjelmisto on täydentynyt. Balettimaailman nuoret, kansainväliset tähdet saapuvat ilahduttamaan yleisöä. Kaupunginteatterin suure... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Allas Sea Pool avattiin uudistuneena toukokuussa – Kauppatorilla melkoinen kulttuurikeskittymä 9.6.2017 Amusa kävi testaamassa Kauppatorin kupeeseen avattua uudistunutta Allas Sea Poolia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viipuri, Lilli Paasikivi ja klassisen kulmakivet Kaakon Kamarimusiikin vetonauloina 9.6.2017 Kaakon Kamarimusiikki valmistautuu neljänteen kesäfestivaaliin teemalla ”Musiikki ei tunne rajoja”. Heinäkuussa ylitetään sekä maantieteellisiä että musiikillisia rajoja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haastattelussa toisen sooloalbuminsa julkaissut Gugi Kokljuschkin 8.6.2017 70 vuotta kesäkuun alussa täyttänyt Gugi jutteli hyväntuulisena Amusalle tiistaina. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kesä kiteytyy Mäntän kuvataideviikoilla 7.6.2017 XXII Mäntän kuvataideviikot avaa ovet Kesään tulevana sunnuntaina 11.6.2017. Näyttely levittäytyy Kuvataideviikkojen pääpaikalta Pekilolta Mäntän keskustan halki aina Vilppulaan saakka 37 taiteilijan ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taidetutka-verkkolehti luotaa taiteen uusia merkityksiä 7.6.2017 Taidetutka on kesäkuusta 2017 alkaen kahdesti vuodessa ilmestyvä verkkolehti, joka luotaa taiteen uusia merkityksiä. Lehden ensimmäisen numeron teemana on ”Taide kuuluu kaikille”. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kauneimmat alkusoitot avaavat Salmelan kesän 10.6. 7.6.2017 Taidekeskus Salmelan kulttuurikesän avajaisissa 10.6. kuullaan kauneimpia alkusoittoja, kun Sinfonia Lahti saapuu vierailulle Mäntyharjun kirkkoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kesäkuussa mennään C - veistosnäyttely Tammisaaressa 1-30.6. 7.6.2017 Galleria Perspektiivin kesäkuun veistosnäyttelyssä (1-30.6.) Tammisaaressa on esillä 12 kuvanveistäjän töitä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Radiossa paljon soitettu Teleks julkaisi uuden EP:n – kuuntele Pepen haastattelu 6.6.2017 Amusa jututti tiistaina Teleksin Pepe Johanssonia puhelimessa uuden levyn sekä monien muiden asioiden tiimoilta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Omakotitalo saattaa aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja tuskallisen kuoleman 6.6.2017 Omakotitalo saattaa vaarantaa terveytesi. Kuluvan kevään aikana monet tiedotusvälineet ovat kertoneet noin 800 000 suomalaisen altistuvan sisäilmaongelmille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jo yli 100 000 nähnyt Eläinten Body Worlds -näyttelyn Heurekassa 5.6.2017 Maailmalla suuren suosion saavuttaneen Eläinten Body Worlds -näyttelyn on nähnyt tiedekeskus Heurekassa jo yli 100 000 kävijää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansan Sivistysrahaston kesäkirjailijoiksi valittu Anna Kortelainen sekä Milla ja Aki Ollikainen 3.6.2017 Kansan Sivistysrahaston kesäkirjailijoiksi on valittu filosofian tohtori Anna Kortelainen sekä kirjailijapariskunta Milla ja Aki Ollikainen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Työväen Teatterin katsojaluku nousi yli 142 500 katsojaan 2.6.2017 Tampereen Työväen Teatteri nosti katsojalukuaan. Näytäntövuonna 2016-2017 teatterissa kävi 142 599 katsojaa. Edellisen näytäntövuoden katsojamäärä oli 137 386.Kolme katsotuinta olivat musikaali Cabare... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Christian Rönnbacka: Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat 2.6.2017 Vakuutusetsiviä on oikeasti olemassa ja tämä kirja antaa heistä mielenkiintoisen kuvan. Kävikö käry? on tarinaa toisen perään mitä uskomattomimmista yrityksistä huijata vakuutusyhtiöiltä korvauksia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
VIA-oratorion ensiesitys kuullaan Naantalin Musiikkijuhlilla 7.6. 1.6.2017 Säveltäjä Olli Kortekankaan VIA-oratorio saa ensiesityksensä Naantalin Musiikkijuhlilla 7. kesäkuuta. Kirkkohallitus on tilannut laajan teoksen reformaation merkkivuoden ja Suomen 100-vuotisjuhlavuode... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Reinikainen partioi Rauman kesäteatterissa 1.6.2017 Rauman kesäteatterissa on tulevana kesänä luvassa perinteistä kotimaista komediaa. Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen samannimiseen, aikanaan hauskimpana kotimaisena televisio-ohjelmana palkittuun, tel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eve Hietamies: Yösyöttö, Tarhapäivä, Hammaskeiju 1.6.2017 Eve Hietamies esitteli jo kirjassaan Yösyöttö (2010) Pasasen Antin, jolle yksinhuoltajuus napsahti synnytyslaitoksella kuin lokin paska olkapäälle, yllätyksenä ja einiintoivottuna. Lapsen äiti otti ja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
UIT:n vuosittainen Peacock-ilottelu on varma kesän merkki – katsauksessa Sata lasissa 1.6.2017 Uusi iloinen teatteri jatkaa tänä vuonna Peacockissa järjestettävien musiikki-iloitteluiden sarjaa. Amusa on ollut paikalla arvioimassa nyt jo kolmatta vuotta putkeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-ilta 23.8. - päätraileri julki 31.5.2017 Nyt julkaistaan odotettu Napapiirin sankarit 3 -elokuvan päätraileri ja lisää lehdistövalokuvia. Traileritiedosto ja uudet valokuvat ovat ladattavissa elokuvan lehdistömateriaaleista, joihin löydät li... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuvataiteilija Outi Pieskille Suomen taideakatemian palkinto 31.5.2017 Suomen Taideakatemian palkinto annetaan tänä vuonna kuvataiteilija Outi Pieskille (s.1973). 0 kommenttia  |  Kommentoi
ITE-pihapiirit avaavat oviaan vierailijoille Etelä-Savossa 31.5.2017 Kesäinen kulttuurimatkailija voi kokea toinen toistaan kiehtovampia yllätyksiä Etelä-Savossa. Peräti 15 ITE-taiteilijaa on luvannut avata pihapiiriensä ovet vierailijoille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kymi Sinfoniettan ja Pietarin Filharmonian upeat yhteiskonsertit Kouvolassa ja Kotkassa 29.5.2017 Kymi Sinfoniettan ja Pietarin Filharmonian ainutlaatuinen yhteistyö saa jatkoa tällä kertaa Suomi 100 vuotta -teeman alla. Kymi Sinfoniettan ja maineikkaan Pietarin Filharmonian yhteiskonsertit kuulla... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Täysin peruskorjattu teatterikaunotar avaa ovensa Eläintarhanlahdella 29.5.2017 Helsingin Kaupunginteatterin kesäkuussa 2015 alkanut mittava peruskorjaus on valmistunut. Arkkitehti Timo Penttilän suunnitteleman teatterirakennuksen talotekniikka on kauttaaltaan päivitetty suojellu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iitin musiikkijuhlat 2017: suomalainen orkesteri ja Okko Kamu, suomalaisia nuoria kykyjä ja Einojuhani Rautavaaraa - yhdessä: musiikki, kuvataide, luonto 29.5.2017 Viisitoista vuotta täyttävä Iitin musiikkifestivaali tuo Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna estradille nuoria lupaavia suomalaisia muusikoita. Niin sellisti Oskari Pennanen kuin Sibelius Akate... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Veikko Sinisalo -palkinto näyttelijä Heidi Kiviharjulle 28.5.2017 Tampereen Työväen Teatteri luovutti tänään kevätkauden päättäjäisjuhlassa Veikko Sinisalo –palkinnon luovasta hulluudesta ja esimerkillisestä työmoraalista näyttelijä Heidi Kiviharjulle. Vuosittain Ka... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nautinto, Bling Bling ja Maalauksia -näyttelyt avaavat Serlachiuksen kesän 28.5.2017 Serlachius-museoissa avataan lauantaina 10.6. yleisölle kolme uutta näyttelyä: Nautinto, Bling Bling ja Maalauksia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Presidentti Mauno Koiviston muistoksi postimerkki 27.5.2017 Posti kunnioittaa presidentti Mauno Koiviston muistoa julkaisemalla surumerkin 9. kesäkuuta 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kotimainen laulajalahjakkuus haussa Savonlinnassa - Timo Mustakallio -laulukilpailun 2017 osanottajat valittu 27.5.2017 Timo Mustakallio -laulukilpailuun 16.7.2017 on esikarsinnan perusteella valittu 16 laulajaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anna-Leena Härkösen kirjaan pohjautuva Kaikki oikein vilisee nimekkäitä tähtiä – katso 6 haastattelua 27.5.2017 Amusa kävi Veikkauksen toimistolla haastattelemassa ohjaaja Lenka Hellstedtiä, pääosanäyttelijöitä Antti Luusuanniemeä ja Elsa Saisiota sekä sivuosissa olevia Timo Lavikaista, Lotta Lindroosia ja kirj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava julkaisee Seppo Tiitisen muistelmat 24.5.2017 Otava julkaisee syksyllä 2018 Seppo Tiitisen muistelmat. Teoksen kirjoittaa kokenut politiikan toimittaja Pekka Ervasti yhteistyössä Tiitisen kanssa. Laajasti odotetussa kirjassa Tiitinen kuvaa toimin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Debussyn, Sibeliuksen ja Prokofjevin sävelin kohti Kaakon Kamarimusiikin kesää – YS konsertoi Virolahdella 20.5. 24.5.2017 Ylioppilaskunnan Soittajien yli 80:n muusikon sinfoniaorkesteri poksautti auki Kaakon Kamarimusiikin konserttikesän lauantaina 20.5. Kesäisen lämpimänä iltapäivänä Virojoen koulun juhlasaliin kokoont... 0 kommenttia  |  Kommentoi
DigiDemo-tukea virtuaalitodellisuushankkeille ja Finnish Nightmares -animaatiosarjan pilotille 24.5.2017 Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on myöntänyt 380 000 euroa kulttuuristen sisältöjen kehittämiseen digitaalisiin päätelaitteisiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Dingo aloittaa keikkailun Porista 23.5.2017 Dingon klassinen kokoonpano ilmoitti vuoden alussa palaavansa esiintymislavoille ja soittavansa kesällä nipun festivaalikeikkoja Suomessa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaupunginteatteri mukana monimuotoisuutta korostavassa lasten ja nuorten musiikkiteatteritoiminnassa 23.5.2017 Helsingin Kaupunginteatteri on mukana tukemassa monimuotoisuutta ja erityislapset huomioivaa lapsi- ja nuorisotyötä ja tarjoaa esityspaikan Elisan perustaman ShedHelsinki Säätiön uudelle musiikkiteatt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
21-vuotias kapellimestarilupaus Klaus Mäkelä debytoi Kansallisoopperan Aino-konsertissa 22.5.2017 Kansallisoopperassa kuullaan perjantaina 26. toukokuuta kotimainen teosharvinaisuus, Erkki Melartinin Aino-ooppera konserttiversiona. Esityksen johtaa Klaus Mäkelä, joka on yksi nuorimmista koskaan Ka... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kajaanin Kaupunginteatterin ohjelmistossa syksyllä kaksi kotimaista kantaesitystä 22.5.2017 Kajaanin Kaupunginteatteri on näkyvästi mukana Suomi 100 -juhlavuodessa. Syksyn aikana esitetään viiden kotimaisen kantaesityksen sarjasta vielä kaksi esitystä: koko perheen musikaali Mehiläiskoodi se... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomeen uusi, Young Adult -kirjojen faneille suunnattu kirjallisuustapahtuma 22.5.2017 Suomen suurimmat kustantamot Gummerus, Otava, Kustannusosakeyhtiö Tammi ja WSOY järjestävät yhteistyössä viihdeyhtiö Kaiken Entertainmentin kanssa Helsinkiin Suomen ensimmäisen Young Adult -kirjojen f... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sotasaaliiksi suomalaista taidetta ja kulttuuriomaisuutta – uusi kirja puna-armeijan haltuun ottamasta omaisuudesta 22.5.2017 Kun talvisota päättyi, luovutettuun Karjalaan jäi suurin osa evakkoon lähteneiden omaisuudesta. Alueelle jäänyt yksityisomaisuus sisälsi myös kulttuurisesti arvokkaita esineitä ja taidetta. Mitä tuoll... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin pakohuoneet, osa 1 – esittelyssä ja haastattelussa InsideOut Escape Games 21.5.2017 Amusan helsinkiläinen kulttuuritoimittaja Jouni Hakkarainen päätti tehdä juttusarjan pakohuoneista. Ensimmäisessä osassa esittelyssä on sopivasti Suomen ensimmäinen, aito ja alkuperäinen pakohuonefirm... 0 kommenttia  |  Kommentoi
PianoEspoo-festivaalin huipentaa Australian Chamber Orchestran vierailu 21.5.2017 Kansainvälisellä PianoEspoo-festivaalilla vierailee arvostettu kamariorkesteri Australian Chamber Orchestra, jota kuullaan tuolloin Suomessa ensimmäistä kertaa. Orkesterin solisteina esiintyvät suoma... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikkelin teatterilta Kulttuurikulma kauppakeskukseen ja Metsolat kesäteatteriin 19.5.2017 Kulttuurikulma on Mikkelin teatterin uusi palvelupiste, jossa tarjotaan teatterilippujen mm. lisäksi näytelmien esittelyjä, vierailijoiden haastatteluja, naamiaisasuvuokrausta ja näyttelyitä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rebecca Viitala on Kouvolan teatterin Peppi Pitkätossu 19.5.2017 Kouvolan teatterin Peppi Pitkätossun roolissa on Rebecca Viitala ja näin hän siitä kertoo : 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalttoota 19.5.2017 On tosi suloosta ku aurinko rupiaa paistamahan ja köökin lämpömittaris on oikiat lukemat. Kevähällä tuloo mielehen äitee ja meirän kylän akkojen pyykkiaskarehet. Kersat ketaji siinä sivus ja hauskaa o... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heinäveden Musiikkipäivät ja Valamon luostari juhlivat 100-vuotiasta Suomea 18.5.2017 Heinäveden Musiikkipäivät käynnistyy keskiviikkona 28. kesäkuuta ja päättyvät sunnuntaina 2.7. Musiikkipäivillä Heinäveden kulttuurikirkossa esiintyvät juhlien residenssiorkesterin Helsinki Sinfoniett... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Gita Kadambi Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtajaksi 18.5.2017 Gita Kadambi (45) on nimitetty Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääjohtajaksi. Säätiön hallitus päätti nimityksestä kokouksessaan tänään torstaina 18.5. Hallitus kuuli asiassa Oopperan ja Baletin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssivirtaa-nykytanssifestivaali alkoi 17.5.2017 Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaalin 20. vuosi starttasi eilen tiistaina 16.5. Festivaali vie tanssitaiteen näyttämön ja valkokankaan kautta kaupunkitilaan ja taidegalleriaan. Festivaalin a... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kiertoon tulee 2,5 miljoonaa juhlavuoden kahden euron rahaa: Itsenäinen Suomi 100 vuotta 17.5.2017 Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen käynnisti tänään Itsenäinen Suomi 100 vuotta -erikoisrahojen tuotannon Suomen Rahapajalla. Erikoisrahoja lyödään satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi 2,5 milj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikkinero Gösta Sundqvistin 60-vuotissynttäreitä juhlitaan kirjalla ja levyillä 17.5.2017 Leevi and the Leavingsin nerokas nokkamies Gösta Sundqvist (1957–2003) täyttäisi 17.5. 60 vuotta. Leevi and the Leavingsin musiikki elää, mutta tästä Suomi-rockin suurmiehestä tiedetään varsin vähän.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Huippusuosion saavuttanut Father Fucker Q-teatterissa kesäkuussa 17.5.2017 Viime marraskuussa Baltic Circle -festivaalilla ensi-iltansa saanut Sara Mellerin ohjaus Father Fucker tekee paluun, kun se nähdään Helsingissä Q-teatterissa kesäkuun alussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi soi! Hämeenlinnassa Sulasolin laulujuhlilla 16.5.2017 Lähes kolme tuhatta kuorolaulajaa kohtasi Hämeenlinnassa Sulasolin eli Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry:n Laulu- ja soittojuhlilla. Joka viides vuosi järjestettävät juhlat juhlistivat tänä vu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Peppi Pitkätossu 15.5.2017 Peppi Pitkätossu on varmasti yksi Astrid Lindgrenin kuuluisimmista hahmoista ja olisi vaikea uskoa, että olisi joku, joka ei tietäisi, kenestä on kyse! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatteri Jurkan syksyn ensi-illoissa äänessä erilaiset naiset 15.5.2017 Jurkan syksyn 2017 pääteos on Saara Turusen uutusnäytelmä Kim, Lekki & Namwaan, jonka pääosissa on kolme Thaimaasta Suomeen muuttanutta naista: Kim Tauriainen, Lekki Nutchanart ja Namwaan Yingsuksanti... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Merkillistä seikkailua ja Mannerheimia Finlandia 2017 -postimerkkitapahtumassa 15.5.2017 Postimuseo avaa Tampere-talossa suuren kansainvälisen Finlandia 2017 -postimerkkinäyttelyn yhteydessä 24.–28.5.2017 lapsille ja perheille tarkoitetun toiminnallisen Merkillinen seikkailu -näyttelyn se... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Generation 2017 Amos Andersonilla 19.5.–3.9.2017 14.5.2017 Generation 2017 -näyttelyssä esitellään 15–23-vuotiaiden nuorten nousevaa taidetta. Näyttelyn muodostavat 42 rohkeaa tekijää, jotka valittiin avoimen teoshaun kautta yli tuhannen ehdotuksen joukosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Balettioppilaitoksen lukukausi huipentuu kevätnäytöksiin Alminsalissa 12.5.2017 Viisi valmistuvaa tanssijaa kiinnitetty Kansallisbaletin nuorisoryhmään. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Osku Haavisto Häräntappoaseen Rutasena 12.5.2017 Kotkan Häräntappoaseessa Rutasen roolissa on Osku Haavisto. Oskun mietteet siitä: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ilari Johansson laajalle Avohakkuu-kiertueelle syksyllä 11.5.2017 Ilarin edellinen stand-up -kiertue oli jättimenestys. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Alvar Aallon orgaaninen muotokieli kehittyi vuorovaikutuksessa ajan kuvataiteilijoiden kanssa 11.5.2017 Alvar Aalto (1898–1976) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin arkkitehti ja muotoilija. Alvar Aalto – taide ja moderni muoto avaa oivaltavia näkökulmia Aallon elämään ja tuotantoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rut Bryk: Taikalaatikko -kiertue jatkaa Falkenbergiin ja Turkuun 11.5.2017 EMMAn tuottama ja FT Harri Kalhan kuratoima RutBryk: Taikalaatikko -näyttely herätti ihastusta EMMAssa viime kesänä ja Oulun taidemuseossa viime talvena. Näyttely jatkaa nyt kiertuettaan Falkenbergin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lotossa voittavat Antti Luusuaniemi ja Elsa Saisio 9.5.2017 Anna-Leena Härkösen menestysromaaniin perustuvan Kaikki oikein -elokuvan kuvaukset alkavat toukokuussa. Elokuvan avustajahaku on käynnistynyt. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Häräntappoase 9.5.2017 Luin Häräntappoaseen heti, kun se ilmestyi, vuonna 1984. Legendaarinen Anna-Leena Härkösen tarina Allu Korvasta, joka joutuu kaupungista maalle sukulaisiin heinätöihin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiina Piilolan väitös 20.5.2017: Kalevalan Aino — oman aikansa downshiftaaja 8.5.2017 Kalevalaa on tulkittu suomalaisessa julkisessa keskustelussa melko kirjaimellisesti. Kalevalan naishahmojen tarinoissa on kuitenkin kerroksia, joiden huomaaminen vaatii lukijalta intuitiota — tai Lönn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heurekan ja Aalto-yliopiston yhteisnäyttely paljastaa matematiikan kauneuden 8.5.2017 Tiedekeskus Heurekassa avautuu tiistaina 9. toukokuuta matematiikkaa ja taidetta yhdistävä Sensual Mathematics –näyttely, joka on toteutettu Heurekan ja Aalto-yliopiston yhteistyönä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oopperalibrettokilpailun voitti Laura Voipion Regine 8.5.2017 Savonlinnan Oopperajuhlien valtakunnallinen oopperalibrettokilpailu on ratkennut. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Borea-kvartetista Kuhmon Kamarimusiikin residenssiyhtye 7.5.2017 Kuhmon Kamarimusiikki on kiinnittänyt residenssikvartetiksi Borea-kvartetin, joka jatkossa tulee esiintymään säännöllisesti Kuhmossa sekä myös festivaalikauden ulkopuolella pidettävissä konserteissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Riku Pelo on Don Pasqualen tohtori Malatesta 7.5.2017 Baritoni Riku Pelo kertoo, kuinka hänestä tuli tohtori Malatesta! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Tikan Luther-ooppera toteutetaan Espoossa reformaation merkkivuoden kunniaksi 6.5.2017 Urkuyö ja Aaria -festivaali tuottaa reformaation merkkivuoden kunniaksi Kari Tikan Luther-oopperan. Ooppera toteutetaan yhteistyössä Espoon seurakuntien kanssa ja se aloittaa tämän kesän festivaalin 1... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Don Pasquale 6.5.2017 Koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan", no harvemmin sanon. Ooppera on se, mistä olen meinannut sanoa, mutta meinaamisesta ei pidetä. Nyt sitten olin elämäni ensimmäisessä oopperassa ja kyllä, niin kuin k... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jenni Haukion toimittama runoantologia puhuttelee lukijoita – jo lähes 45.000 painettua kirjaa 5.5.2017 Jenni Haukion kokoama runoantologia Katso pohjoista taivasta puhuttelee suomalaisia lukijoita. Huhtikuun alussa ilmestynyt kirja on noussut yleisön suosikiksi. Kirjan kokonaispainosmäärä on jo lähes 4... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesala julkaisi uutta musiikkia tänään 4.5.2017 Vesala julkaisi odotettua uutta materiaalia tänään 4.5. Uusi single on Vesalan sanoittama ja sävellys sekä tuotanto ovat Vesalan ja Los Angelesissa asuvan Joonas Angerian yhteistyön tulosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmon Kamarimusiikille tunnustus Euroopan festivaalijärjestöltä 4.5.2017 Kuhmon Kamarimusiikki on saanut eurooppalaisten festivaalien järjestön parhaille tapahtumille myöntämän laatuleiman vuosille 2017−2018. EFFE (Europe for Festivals, Festivals for Europe) -laatuleima an... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Gita Kadambi ehdolla Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtajaksi 4.5.2017 Suomen kansallisoopperan ja -baletin säätiön hallitus ehdottaa talon pääjohtajaksi Gita Kadambia, joka vastaa tällä hetkellä Helsingin kaupunginorkesterista sen intendenttinä. Hallitus päätti ehdokkuu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
PianoEspoo-festivaali järjestetään 3.-19.11. 3.5.2017 Kansainvälinen PianoEspoo-festivaali järjestetään 3.-19.11.2017. Festivaalin taiteellisena johtajana jatkaa maineikas pianotaiteilija Paavali Jumppanen. Festivaalin ohjelma julkaistaan kokonaisuudessa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
KOM-teatteri jatkaa kotimaisten kantaesitysten linjaa syksyllä - MyBaby ja musiikkivihoittelu 3.5.2017 Start up -yritys Glowheadz on kehittänyt palveluita, joilla kuka tahansa voi tilata ihanasti kotia hoitavan MyMom-äidin ja käsistään kätevän MyDad-isähahmon. Yritys on osannut vastata ihmisten tärkeim... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sisällissodan tapahtumat merkittävästi esillä Tampereella ensi vuonna 2.5.2017 Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta vuoden 1918 sisällissodan tapahtumista Tampereella. Tampereen neljä suurta kulttuuritaloa – Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Tampere-talo ja mus... 0 kommenttia  |  Kommentoi
For Fashion's Sake avautuu yleisöavajaisilla EMMAssa 2.5.2017 EMMA - Espoon modernin taiteen museo avaa näyttelyn For Fashion’s Sake (Muodin vuoksi) kaikille avoimilla yleisöavajaisilla keskiviikkona 3.5.2017. Näyttely esittelee kolmetoista nuorta pohjoismaista ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisbaletin Voima-ilta tuo yhteen kotimaiset huippukoreografit 2.5.2017 Virpi Pahkisen, Susanna Leinosen, Jyrki Karttusen ja Jorma Uotisen tanssiteoksissa soi suomalainen musiikki. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden 2016 luovan suunnittelun huiput on valittu 2.5.2017 Yhteiskunnallisuus ja yhteisöllisyys olivat jälleen pinnalla Vuoden Huiput -kilpailun palkituissa töissä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rauman Poikasoittokunnan Vappumarssi soi Suomi 100 -kalenterissa 30.4.2017 Rauman musiikkiopiston tuottama lyhytelokuva Rauman Poikasoittokunnan Vappumarssista on julkaistu Lasten ja nuorten taidekalenteri Suomi 100 -hankkeen verkkosvisustolla http://www.suomikalenteri.fi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Waltteri Torikka Trio julkaisi albumillisen Rautavaaraa 30.4.2017 Waltteri Torikka julkaisi yhtyeensä Waltteri Torikka Trion kanssa levyllisen Tapio Rautavaaran uudelleenversioituja kappaleita. Baritoni Waltteri Torikan, Juha Savelan (kitara) ja Eero Ignatiuksen (ko... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Voimaa vaatteista – Tatun ja Soten Rekrymarkkinoilta ideoita hyvinvointipalveluihin 30.4.2017 Toimintavoimaa, etäyksilövalmennusta, kehon tunnetta ja voimavaatteita tuotiin esiin Hyvinvoinnin välitystoimiston Tatun ja Soten Rekrymarkkinat -iltapäivässä Imaralla 21.4. Hankkeen Lappeenrannan to... 0 kommenttia  |  Kommentoi
IT-tiedekunta panostaa matemaattiseen taiteeseen 28.4.2017 Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta julkisti kansainvälisen Cambridge Mathematics –tilaisuuden yhteydessä merkittävän taidehankinnan. Tilaisuudessa on keskeisesti esillä uusi STEAM... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuningatar Elisabet II:n postimerkkiaarteet Postimuseoon 27.4.2017 Postimuseo avaa ainutlaatuisia huippuharvinaisuuksia sisältävän näyttelyn Ensimmäiset postimerkit – Helmiä kuningatar Elisabet II:n ja Postimuseon kokoelmista 28.4.–28.5. museokeskus Vapriikissa Tampe... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalainen kokee suuret hetkensä mökillä 27.4.2017 Mökki on suomalaisen elämän suuri näyttämö, jolla seikkaillaan lapsuudet seikkailut, harjoitellaan ensisuudelmat, jännitetään appiukkoa, kiukutellaan miniöille, koetaan onnet, surut ja parhaat löylyt.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pyhät ja pakanat – ihmisyyden kuvia -näyttely Hämeen linnassa 28.4.–17.12.2017 27.4.2017 Näyttely esittelee osan Kansallismuseon ainutlaatuisesta keskiaikaisten puuveistosten kokoelmasta kolmen nykytaiteilijan veistoksiin rinnastaen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Alvar Aalto – taide ja moderni muoto Ateneumiin 26.4.2017 Kattava näyttely avaa oivaltavia näkökulmia Suomen kansainvälisesti tunnetuimman arkkitehdin ja muotoilijan elämään ja tuotantoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lapsuus lähiössä: nostalgiaa ja kansalaisaktiivisuutta 26.4.2017 Lapsuuteen lähiössä liittyy nostalgiaa ja kansalaisaktiivisuutta. SKS keräsi kansalaisten lähiömuistoja 1950-luvulta tähän päivään. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikki ei tunne rajoja! 25.4.2017 Virolahdella vietettävän Kaakon Kamarimusiikki -festivaalin Suomen satavuotisjuhlavuoden teema on Musiikki ei tunne rajoja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin juhlaviikot 2017 tarjoilee taidemanifesteja, alansa legendoja ja uudelleen löydettyjä klassikoita 25.4.2017 Helsingin juhlaviikot täyttää jälleen kaupungin kulttuurilla 17.8.–3.9.2017. Luvassa on kymmenittäin konsertteja klassisesta Huvila-teltan hämyyn. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nykytaiteilija Petri Ala-Maunuksen teos Ateneumiin Kasken 25.4.2017 Taidemaalari Petri Ala-Maunuksen (s. 1970) maalaus Vaara-Suomi (2017) nähdään osana Ateneumin taidemuseon Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyä 25.4.–17.12.2017. Maalaus on esillä pääsalissa Eero J... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sellisti Jussi Makkoselta ja pianisti Nazig Azezianilta kaunis tulkinta Finlandiasta- katso video 23.4.2017 Katso täältä sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin kaunis tulkinta Sibeliuksen Finlandiasta, Op. 26/7. Kaunis konserttivideo on osa Makkosen ja Azezianin suosittua Sibelius Inspiration -... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jenni Pääskysaarelta ja Arno Kotrolta kirja Elämän A ja Ö 23.4.2017 Jenni Pääskysaari ja Arno Kotro kirjoittivat kirjan tueksi ja iloksi elämän käännekohtaan, nuoruuden ja aikuisuuden herkkään rajapintaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katajainen Kansa -purkutalotaidenäyttelyn taiteilijat valittu 22.4.2017 Mäntyharjun Katajainen kansa – taidetta purkutalossa -kesänäyttelyn taiteilijat on julkistettu. Kuraattori Veikko Halmetoja valitsi 108 hakijan joukosta mukaan 25 taiteilijaa ja yhden taiteilijaperhee... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Balladeja ja paljastuksia 21.4.2017 Kouvolan teatterin pienellä näyttämöllä oli baari, missä fiilis oli kuin Kapakassa, koska heti alkujaan paukahti Vaimon laulu! Sen jälkeen Häälaulu soi niin heleästi, että oikein nivusissa asti tuntui... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikko Kuustonen julkaisi tänään uuden singlen tuoreelta Agricolankatu 11 -albumiltaan 21.4.2017 Karhupuisto johdattaa keväällä loppuunmyydyille konserttisaleille esiintyneen miehen kohti kesäkeikkoja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensimmäinen elämäkerta kirjailija Aino Kallaksesta 20.4.2017 Aino Kallas (1878–1956) oli 1900-luvun alun kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaiskirjailijoita. Ensimmäinen Kallas-elämäkerta kertoo viidessä maassa asuneesta kosmopoliitista, jonka elämää leimasi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Profeetat julkaisi uuden singlen Jokainen kyynel 20.4.2017 Cheekin ja Elastisen muodostama Profeetat julkaisi 19.4. uuden singlen Jokainen kyynel. Kaksikko on julkaissut aiemmin kaksi singleä Sinuhe ja Yhtäccii. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Georgian valtionbaletti tuo Helsinkiin harvinaisia baletin helmiä toukokuussa 20.4.2017 Georgian valtionbaletti – State Ballet of Georgia saapuu vierailulle Suomeen johtajanaan maineikas prima ballerina Nina Ananiashvili, jonka sanotaan kuuluvan maailman parhaiden ballerinojen joukkoon.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikko Joensuun Amen 1 ja Amen 2 saivat Teosto-palkinnon 20.4.2017 Vuoden 2017 Teosto-palkinnon sai Mikko Joensuu sävellyksistään, sanoituksistaan ja sovituksistaan levyillä Amen 1 ja Amen 2. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tommy Hellsten kirjoittaa kiitollisuudesta 19.4.2017 Elä ihmeessä on Tommy Hellstenin uusin kirja kiitollisuuden lahjasta. Kirja tarjoaa tunnetun terapeutin syvällisiä ja oivaltavia ajatuksia elämästä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hannu Lintu, Lilli Paasikivi ja Ylioppilaskunnan Laulajat uusina tähtinä Kullervossa 19.4.2017 Tero Saarisen huippukoreografia Sibeliuksen musiikkiin palaa Kansallisoopperaan ja -balettiin 0 kommenttia  |  Kommentoi
Köyliön Lallintalo -musikaali Rauman Kaupunginteatteriin 18.4.2017 Helmikuussa 2018 ensi-iltansa saavan Lallis-musikaalin pääroolissa nähdään Pauli Hanhiniemi. Legendaarinen keikkapaikka Köyliön Lallintalo herää henkiin Rauman Kaupunginteatterin lavalla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Fiina 18.4.2017 Fiina oli meirän kylän eherotoon ompelia. Se ompeli flikkojen tutkintotantut ja akkojen hautajaasvaattehet ja osas se teherä palttoonkin, jos oli aivan pakko. Mutta rentonki oli Fiinan parahultaanen r... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tytöt 1918 on työryhmän Peltola, Kontu, Salo uusi musikaali nuorista naiskaartilaisista 18.4.2017 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä saa 25.1.2018 kantaesityksensä musikaali Tytöt 1918. Musikaali nuoruudesta, raivosta ja rakkaudesta kertoo vuonna 1918 Tampereella toimineen naiskaarti... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikin aika tutkii taidetta ja autonomiaa 17.4.2017 Tulevan kesän festivaaliteema Viitasaaren Musiikin ajassa on taide ja autonomia (Art & Autonomy) vuorovaikutusyhteiskunnan keskellä. Konsertti- ja puheohjelma herättävät kysymyksen mm. siitä mitä tark... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssivirtaa-festivaali: 20 vuotta kotimaisen nykytanssin juhlaa 16.4.2017 20. kertaa järjestettävä Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali esittelee jälleen kattavasti kotimaista nykytanssia kuuden päivän ajan. 16.-21.5.2017 festivaali tuo kaupunkiin yhteensä 17 nyky... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Itämaan muisti - Turun tuomiokirkon tarinoita Ruotsin vallan ajalta 15.4.2017 Timo Niitemaan Itämaan muisti – Turun tuomiokirkon tarinoita Ruotsin vallan aikaan (Kirjapaja) avaa yhden rakennuksen vaiheiden kautta näkymiä Turun, Suomen ja koko Euroopankin kulttuuriseen, taloudel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jarkko Laine -palkinnon ehdokkaat 2017 valittu 13.4.2017 Kahden edellisen kalenterivuoden aikana julkaistulle, haastavalle kotimaiselle kaunokirjalliselle teokselle myönnettävän Jarkko Laine -palkinnon ehdokkaat vuodelle 2017 on valittu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Zaida Bergrothin Miami elokuvateattereissa 4.8.2017 13.4.2017 Miami on jännittävä draamaelokuva ja kahden siskoksen selviytymistarina, jossa pikkusisko lähtee valovoimaisen, mutta vastuuttoman isosiskonsa matkaan ja joutuu itsekin vaaraan. Miami saa ensi-iltansa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA rakentaa uutta näyttelykonseptia Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan kokoelmien ympärille 12.4.2017 EMMA - Espoon modernin taiteen museo toteuttaa 1000 m2:n laajennuksen kansainvälisesti merkittävälle Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmalle ja arkistolle sekä nykymuotoiluun keskittyville näyttel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elämäkerta Emil Wikströmistä – kuvanveistäjä loi mm. Visavuoren taiteilijakodin ja Helsingin rautatieaseman "kivimiehet" 11.4.2017 Mari Tossavaisen kirjoittama Emil Wikström – kuvien veistäjä kertoo turkulaissyntyisestä kuvanveistäjästä, joka tunnettiin jo omana aikanaan ”maineikkaana mestarina” ja Visavuoren taiteilijakodin luoj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juva Rock City kertoo kaunistelematta ja rehellisesti savolaisesta rock-historiasta ja festivaalien järjestämisestä 11.4.2017 Vesa Kontiaisen Juva Rock City. Festarijärjestäjän taivas ja helvetti on kattava katsaus suomalais-savolaiseen rock-historiaan eri vuosikymmeniltä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
30 vuotta merkittävää kulttuurituontia 10.4.2017 Vuodesta 1987 alkaen Savonlinnan Oopperajuhlilla on vieraillut vuosittain myös ulkomainen oopperaseurue, ja viime kesinä vierailijoita on ollut jopa kaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Poppia ja rappia - Rastaalan oppilaat tekivät omia biisejä Teoston kouluhankkeessa 10.4.2017 Rastaalan koulun oppilaat synnyttivät monenlaisia sävellyksiä Teoston ja kotimaisen Triplefist Musicin musiikkihankkeessa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luther-sarjakuva ja haastattelukirja armon kokemuksista juhlistavat Reformaatio 2017 -merkkivuotta 9.4.2017 Moritz Stetterin Luther-sarjakuvateos 500 vuotta sitten vaikuttaneesta maanmiehestään kuvaa paitsi Martti Lutherin elämänvaiheita, myös silloista yhteiskuntaa ja henkistä ilmapiiriä, joka johti uuden ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sound of Musicin virallinen nuorisoversio ensi kertaa Suomessa 9.4.2017 Lappeenrannan Kimpisen yläkoulun 7. musiikkiluokka tarttui viime syksynä isoon haasteeseen, kun musiikinopettaja Hanna Hyvärinen päätti tilata Englannista esitysoikeudet maailmankuuluun musikaaliin. U... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kevytkenkäinen nainen ja Agents-musiikkikomedia ovat TTT:n syksyn tukeva komediapaketti Suurella näyttämöllä 7.4.2017 Tampereen Työväen Teatterin syksyä värittää vielä kaksi uutta teosta. Niin Jykevää on rakkaus on Agents-musiikkikomedia, jossa rokki raikaa ja sielu soi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uusi Peilissä Pietiset -julkaisu esittelee merkittävän valokuvaajasuvun kuvallista perintöä 7.4.2017 Museoviraston uusi julkaisu Peilissä Pietiset kertoo valokuvaajasuvun mielenkiintoisista vaiheista sekä heidän merkityksestään suomalaisen valokuvauksen historiassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uusi luovutus AIDA-projektiin: Saamelaisarkisto saa Suomen saamelaistaiteilijat ry:n arkiston 7.4.2017 Suomen saamelaistaiteilijoiden yhdistys Suoma Sámi Dáiddasearvi (Suomen Saamelaistaitelijat ry) luovuttaa arkistonsa Saamelaisarkistolle perjantaina 7.4.2017 vuosikokouksensa yhteydessä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikkelin kaupunginorkesteri lanseerasi oman korusarjan 6.4.2017 Mikkelin kaupunginorkesteri lanseerasi kaupungissa 31.3.-2.4.2017 järjestettyjen Valtakunnallisten orkesteripäivien yhteydessä Pauliina Rundgrenin orkesterille suunnitteleman, Kenkäveron verstaalla kä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Liken kevään kotimaiset romaaniuutuudet 6.4.2017 Liken keväässä on romaanit esikoiskirjailija Tuula Salmiselta, toimittaja Jarmo Mälliseltä ja teatteriohjaaja Raija-Sinikka Rantalalta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jenni Haukion toimittama runokokoelma on rakkaudentunnustus suomalaiselle runoudelle 6.4.2017 Runoilija, valtiotieteiden maisteri, ohjelmapäällikkö Jenni Haukion kokoama antologia Katso pohjoista taivasta ilmestyy tänään 6.4.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haastattelussa Meitä varten -levynsä viime viikolla julkaissut Heidi Pakarinen 5.4.2017 Amusan Jouni Hakkarainen haastatteli puhelimessa 2013-vuoden tangokuningatarta Heidi Pakarista. Heidi Pakarinen julkaisi toisen pitkäsoittonsa nimeltään Meitä varten viime viikon perjantaina, 31.3.20... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallismuseo lahjoittaa merkittävän saamelaiskokoelman Saamelaismuseo Siidaan 5.4.2017 Suomen kansallismuseo ja Saamelaismuseo Siida solmivat 5.4.2017 aiesopimuksen, jonka perusteella Kansallismuseo tulee lahjoittamaan saamelaiskokoelman Siidaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen taideakatemian palkintoehdokkaat julki 5.4.2017 Suomen taideakatemia perusti vuonna 2013 uuden, vain suomalaisille taiteilijoille, myönnettävän palkinnon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperan uuden Ringin ohjaaja vaihtuu 5.4.2017 Richard Wagnerin oopperatetralogia Der Ring des Nibelungen eli Nibelungin sormus toteutetaan Suomen kansallisoopperassa vuosina 2019–2021. Ohjaaja Kari Heiskasen kanssa on sovittu, ettei hän ohjaa nel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arjen luovuutta tutkittiin vanhustyössä - merkittävää lupa tehdä 4.4.2017 Luovuus pidentää ikää enemmän kuin liikunta, väittää neurologi ja tietokirjailija Markku T.Hyyppä. Luovaa arkea ja sen mahdollisuuksia tarkasteltiin Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimuksessa Kohti... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saara Aallon Hartwall Arenan konsertti lähestyy 3.4.2017 Saara Aallon Hartwall Arenan konsertti lähestyy. Lauantaina 15.4.2017 järjestettävään huikeaan konserttiin on myyty lähes 13 000 lippua ja niitä on jäljellä noin 400 kappaletta. Konsertissa vierailee ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlilla korkeatasoinen librettokilpailu 3.4.2017 Savonlinnan Oopperajuhlien librettokilpailun ensimmäinen karsintavaihe päättyi 31.3.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kjell Westön uudessa romaanissa viattomat onnen ajat saavat mustat kehykset 3.4.2017 Kjell Westön elokuussa ilmestyvä Rikinkeltainen taivas on mestarillinen kolmen sukupolven kuvaus 1960-luvulta tähän päivään. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heurekan Sähkölä-näyttelyn pakohuoneessa selviydytään sähkökatkosta 1.4.2017 Jaksaisitko tuottaa itse kännykkäsi akun sisältämän energiamäärän? Voiko kahvinkeittimesi tehdä kyberhyökkäyksen? Selviäisitkö sinä kolmen päivän sähkökatkosta? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensi viikolla Suomen-kiertueelle lähtevä Fork julkaisee uuden singlen ja videon 1.4.2017 Suomen rokkaavin a cappella -yhtye Fork julkaisee tänään uuden ‘Comfortably Numb’ –nimisen singlen ja videon. Forkin versio Pink Floyd-klassikosta sisältyy yhtyeen viime vuoden lopulla ensi-iltansa s... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Serlachius-museon näyttelyssä Esther Shalev-Gerz kuvaa identiteetin ja työn käsitteen muutoksia 1.4.2017 Serlachius-museo Gustafissa Mäntässä avautuu 1.4.2017 Esther Shalev-Gerzin näyttely Tehdas on ulkopuolella. Laaja näyttely sisältää useita toisiinsa nivoutuvia teoskokonaisuuksia, jotka käsittelevät m... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Tapio laulut ja tarina kiertueelle - ensi-ilta 8.4. 31.3.2017 Susanna Haavisto on viime vuosina tehnyt ansiokasta työtä Suomi-iskelmää ja -musiikkia kunnioittavan nostalgiasarjan parissa. Nyt musiikkiesitysten sarja saa jatkoa, kun ensi-iltansa 8. huhtikuuta näk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen esihistorian näyttely avautuu Kansallismuseossa 31.3.2017 Kansallismuseossa 1.4. avautuva näyttely kertoo Suomen esihistoriasta. Näyttely on laajin ja kattavin esitys suomalaisten alkuperästä ja elämästä kivikaudelta rautakauden lopulle, ja sen sisällössä pa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisooppera ja -baletti teki yleisöennätyksen vuonna 2016 31.3.2017 Yleisö täytti Suomen kansallisoopperan ja -baletin esitykset 92-prosenttisesti vuonna 2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nuoren Viron omatunto - elävä tarina kirjailija Tammsaaresta keskellä historian kuohuntaa 30.3.2017 Nuoren Viron omatunto on kertomus kirjailija A. H. Tammsaaresta ja koko virolaisesta mielenmaisemasta. Tammsaare (1878–1940) on Viron kirjallisuuden suurhahmo, jonka teokset elävät sanonnoissa ja saav... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sano reilusti hei, Dumarillumarei - Dumari on skenes bäk! 30.3.2017 Tuomari Nurmion miltei neljäkymmentä vuotta kestäneen artistiuran 24. studioalbumi Dumarillumarei näkee päivänvalon perjantaina 28.huhtikuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava julkaisee Michelle ja Barack Obaman kirjat 29.3.2017 Otavan tietokirjojen kustannusjohtaja Eva Reenpää on iloinen saadessaan kertoa, että Otava julkaisee suomennokset Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman ja hänen puolisonsa Michelle Obaman ki... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensi-ilta tänään: Pelolla johtaminen on perseestä teatteri tuo esille työelämän karuuden 29.3.2017 Tänään saa tänään 29.3 ensi-iltansa näytelmä Pelolla johtaminen on perseestä. Näytelmä on hauska ja nauruhermoja kutkuttava esitys, vaikka aihealue onkin vakava ja arka aihe. Pääosissa esiintyy mm. Ki... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Esa-Pekka Salosen sellokonsertto saa Suomen ensiesityksensä Juhlaviikkojen ennakkokonsertissa Kansallisoopperassa 28.3.2017 Suomen kansallisoopperassa otetaan varaslähtö Helsingin juhlaviikoille, kun Esa-Pekka Salosen tuore sellokonsertto saa Suomen ensiesityksensä säveltäjän itsensä johtamana perjantaina 11. elokuuta. Oop... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus sai Suomen merkittävimmän lastenteatteripalkinnon 28.3.2017 "Tämä on osoitus siitä, mitä voi saada aikaan määrätietoisella työllä lastenteatterin hyväksi", sanoo TTT:n teatterinjohtaja Maarit Pyökäri 0 kommenttia  |  Kommentoi
SKS julkaisee Digi-Kalevalan Kordelinin säätiön tuella 27.3.2017 Kalevalaa on tulkittu suomalaisessa kulttuurissa ja julkisessa keskustelussa verraten kaavamaisesti. Nykylukijalle teoksen maailmankuva ja kieli avautuvat huonosti. Kalevalasta ei ole kuitenkaan aikai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ohjaaja Tuomo Rämöstä Jurkan toinen taiteellinen johtaja 27.3.2017 Ohjelmistoon palaavan Rikos ja rangaistus -esityksen ohjaajasta Tuomo Rämöstä tulee Jurkan toinen taiteellinen johtaja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tarkastaja tulee 26.3.2017 Tulihan käytyä tarkastamassa klassikko-näytelmä Tarkastaja tulee, näytelmä, mikä on niittänyt mainetta ympäri maailmaa. Se on J.B. Priestley'n v.1945 kirjoittama kiehtova mysteeri, mikä jähmettää ylei... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Virtuosi di Kuhmo palaa huhtikuussa konserttilavoille 26.3.2017 Kiertävä Kamari -yhteistyö pyrkii helpottamaan ja madaltamaan konserttien järjestämisen kynnystä maakunnissa. Huippuluokan jousiorkesterina tunnettu Virtuosi di Kuhmo palaa keväällä 2017 konserttilavo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lehtikuvaaja Anja Halla ehti paikalle ennen Heinolan puutaloidyllin hävitystä 26.3.2017 Anja Halla oli yksi Suomen ensimmäisistä naislehtikuvaajista. Museoviraston Kuvakokoelmien Journalistisen kuva-arkiston JOKA:n tuottamassa haastattelussa hän kertoo millaista oli olla valokuvaajana pa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Harmony Sisters 26.3.2017 Harmony Sisters - kolme sisarusta Kotkasta, jotka osasivat laulaa ja niittivät mainetta laulamalla. He lauloivat aikana, jolloin minua ei ollut olemassakaan. Silti, ne laulut elävät edelleen ja ovat m... 1 kommentti  |  Kommentoi
Oopperaa koko perheelle - Kuopion versio Koirien Kalevalasta on pian valmis! 25.3.2017 Aprillipäivänä - 1.4.2017 - Kuopion Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saava koko perheen Koirien Kalevala on veijarimainen oopperatulkinta Mauri Kunnaksen kirjasta. Teos kuuluu Suomi 100 -juhlavuoden ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suvi Roiko on Vuoden Muotokuvaaja 2017 - kisassa historiallinen kaksoisvoitto 25.3.2017 Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n tavoiteltu titteli, Vuoden Muotokuvaaja, paljastettiin yleisölle Kuva & Kamera – messujen yhteydessä Finnish Photo Awards -tilaisuudessa perjantaina 17.3.2017 Helsingin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneum tuottaa 13 lyhytelokuvaa Suomen taiteen tarinan klassikkoteoksista 25.3.2017 Ateneumin taidemuseo julkistaa ensimmäiset Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyn avainteoksista tehdyt lyhytelokuvat. Elokuvasarjan ensimmäiset osat esittelevät tuttuja klassikoita. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yksi kana ja kolme ateriaa 24.3.2017 Nyt on Kuusankosken teatterissa näytelmä, joka todella kiehtoo kaikin tavoin. Yksi kana ja kolme ateriaa on niin mahtava, että sen voisi katsoa heti uudelleen. Juoni on toimiva ja näyttelijät vetää se... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaija Saariahon tuorein ooppera Suomen ensi-iltaan 24.3.2017 Only the Sound Remains saa ensi-iltansa Suomen kansallisoopperassa 12.4.Teos sai suuren suosion kantaesityksessään Amsterdamissa maaliskuussa 2016 ja se jatkaa Saariahon kansainvälisesti menestyneiden... 0 kommenttia  |  Kommentoi
BRQ Vantaa Festivalin ohjelmassa paljon laulumusiikkia 24.3.2017 Suomen merkittävin vanhan musiikin tapahtuma BRQ Vantaa Festival järjestetään 6.–13.8.2017. Tänäkin vuonna festivaalilla esiintyy lukuisia kansainvälisesti tunnustettuja taiteilijoita, kuten englantil... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koko perheen suursuosikki Peppi Pitkätossu palaa Kaupunginteatteriin 23.3.2017 Kevään 2015 hitti, koko perheen suursuosikki Peppi Pitkätossu palaa yleisön pyynnöstä peruskorjatun Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle syyskuussa 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Korsholman Musiikkijuhlat sukeltaa mytologian maailmaan 23.3.2017 Korsholman Musiikkijuhlien maaliskuussa pidettävän talvikonserttiviikon jälkeen on aika katsoa kohti kesää 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lappeenrannan Hiekkalinnan kesän 2017 teema on Suomi 200 vuotta 23.3.2017 Ensi kesänä Lappeenrannan Hiekkalinna kohoaa kaupungin Linnoitusniemen kärkeen jo 14. kerran. Hiekkalinna avautuu kesäkuun neljäs päivä ja on avoinna elokuun loppuun asti. Hiekkalinnan teema on tällä ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan miniänä jatkaa Mari Perankoski ja poikana Iikka Forss 22.3.2017 Solar Films tuottaa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan, jota tähdittää Heikki Kinnunen. Ensimmäisessä Mielensäpahoittaja-elokuvassa loistavat roolit tehneet Mari Perankoski ja Iikka Forss näh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkittu dokumenttielokuva Hyvä postimies ensi-iltaan perjantaina – lue tai katso haastattelu 22.3.2017 Amusan Jouni Hakkarainen haastatteli Hyvä postimies -dokumenttielokuvan ohjaajaa Tonislav Hristovia Helsingissä tiistaina. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen juhlavuoden ohjelma julki 21.3.2017 Tänä vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään jo 50. kerran. Luvassa on sekoitus nostalgisia tunnelmia ja uunituoreita tuulahduksia kansanmusiikin ja maailmanmusiikin kirjavalta maaperältä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Erkki Lasonpalo ja Daniel Raiskin Mikkelin kaupunginorkesterin taiteellisiksi partnereiksi 21.3.2017 Mikkelin kaupunginorkesteri siirtyy kahden kapellimestarin malliin. Orkesteri on nimittänyt Erkki Lasonpalon ja Daniel Raiskinin taiteellisiksi partnereikseen. He vastaavat taiteellisesta suunnittelus... 0 kommenttia  |  Kommentoi
FiBOlla raatihuoneellinen konsertti-iloa Hämeenlinnassa! 20.3.2017 Italialainen Lontoo, saapasmaan musiikkia Lontoosta noin 1700-luvulta soi Hämeenlinnan Raatihuoneella FiBOn lauantai-illan konsertissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katolisempi kuin luulit, väittää Emil Antonin kirja Suomesta 19.3.2017 Emil Antonin Katolisempi kuin luulit (Kirjapaja) vie lukijansa aikamatkoille Suomen historiaan ja nykyisyyteen, 1100-luvulta 2000-luvulle saakka. Teos paljastaa, että kulttuurimme ei ole aivan niin um... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lennart Segerstrålen kantaaottavia teoksia esillä Ateneumissa kuukauden ajan 19.3.2017 Taidemaalari ja graafikko Lennart Segerstrålen (1892–1975) perikunta lahjoitti marraskuussa 2016 Kansallisgalleriaan kuuluvalle Ateneumin taidemuseolle 18 Segerstrålen maalausta ja 24 grafiikan vedost... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon Kamarimusiikki 4.-8.7. – Musiikki ei tunne rajoja 19.3.2017 Neljännen Kaakon Kamarimusiikin avajaispäivä 4.7.2017 jää aikakirjoihin. Teeman ”Musiikki ei tunne rajoja” ja Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi festivaali aloitetaan Viipurissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lappeenrannan Balettigaalan 2017 ohjelmisto vie rakkauden, elämän ja kuoleman lähteille 18.3.2017 Lappeenrannan 2017 Balettigaalan ohjelmisto käsittelee universaaleja teemoja: rakkautta, elämää ja kuolemaa. Balettigaala järjestetään tuttuun tapaan elokuun lopulla Lappeenrannan kaupunginteatterissa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tangokuningatar Heidi Pakarinen julkaisee uuden studioalbumin Meitä varten 31.3. 17.3.2017 Vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen julkaisee toisen sooloalbuminsa Meitä varten 31.3.2017. Heidi on on vakiinnuttanut kruunauksensa jälkeen paikkansa iskelmäartistien eturivissä ja luonut ahk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatterit kolmivuotiseen yhteistyöhön - 6 kaupunkia, kahdeksan teatteria, 100 esitystä 17.3.2017 Riihimäen Teatteri, Tanssiteatteri Minimi, Jyväskylän Kaupunginteatteri, Teatteri Eurooppa Neljä, Kouvolan Teatteri, Kotkan Kaupunginteatteri ja Turun Kaupunginteatteri sekä Vapaa Teatteri ovat sopine... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalainen Barokkiorkesteri ja vuosi 2017: Barokkia jaossa ympäri Suomen 16.3.2017 Suomalainen Barokkiorkesteri FiBO elää tiivistä konserttivuotta, sillä se käyttää ajastaan ison osan konserttikiertuilla, myös Suomessa eri paikkakunnilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Alvar Aalto -museo järjestää värikkäitä luentoja, opastuksia ja työpajoja Modernia elämää! -näyttelyssä 16.3.2017 Alvar Aalto -museo järjestää Modernia elämää! – Suomalainen modernismi ja kansainvälisyys -näyttelyyn liittyen luentoja, teemaopastuksia, kaupunkikierroksia sekä työpajoja HAMin tiloissa Helsingin Te... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja Mediapoliitikko: Viestintätaidot ja hyvä imago ovat poliitikolle yhä tärkeämpiä 15.3.2017 Media ja poliitikot tarvitsevat toisiaan molemminpuolisista epäluuloista huolimatta. Pekka Isotaluksen uutuuskirja Mediapoliitikko osoittaa, että nopeatempoisessa nykymaailmassa poliitikoilta vaaditaa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tero Saariselta ja Kimmo Pohjoselta yhteisteos Montrealiin 15.3.2017 Kahden vahvan taiteilijan duetto kantaesitetään Montrealin Place des Artsissa 2018. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Neljä elementtiä on upea dokumentti äärimmäisistä olosuhteista ja erityisistä ihmisistä – katso haastattelut 14.3.2017 Itävaltalaisohjaaja Natalie Hallan Neljä elementtiä -dokumenttielokuva tulee ensi-iltaan tänä perjantaina. Amusan Jouni Hakkarainen jututti Hallan lisäksi tuottaja Marko Röhriä, mukana esiintyvää vapa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uudistetun Turun Kaupunginteatterin avajaissyksyssä viisi ensi-iltaa 14.3.2017 Peruskorjatun teatteritalon avaa Stingin säveltämä Broadway-musikaali Viimeinen Laiva. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Matti Laine käsikirjoitti Kirka-musikaalin 14.3.2017 Kirjailija-näyttelijä Matti Laine uppoutui Kirkan elämään ja kirjoitti siitä loistavan musikaalin. Näin Matti kertoo sen tekemisestä: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juha Siltalalta kirja keskiluokasta 14.3.2017 Keskiluokan nousu, lasku ja pelot on Juha Siltalan uusin teos, joka luotaa keskiluokan tämän hetkistä tilannetta. Teos ilmestyy 21.3. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pikku Kakkosen juhlanäyttely herättää muistoja 13.3.2017 Pikku Kakkosen juhlanäyttely esittelee valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Näyttely kiertää kahdeksalla paikkakunnalla osana Suomi 100 - Suuri lukuseikkailu -tapahtumakiertuetta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hyvä postimies palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla 13.3.2017 Tonislav Hristovin ohjaaja Hyvä postimies -dokumenttielokuva on voittanut kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien erikoispalkinnon (1500€) Tampereen elokuvajuhlilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taidemaalariliiton teosvälitys Kaapelitehtaalla Helsingissä tällä viikolla sunnuntaihin asti 13.3.2017 Suomen suurin kuvataidetapahtuma Taidemaalariliiton teosvälitys on valloittanut Kaapelitehtaan. Vuosittaisessa maalaustaiteen suurtapahtumassa Merikaapelihallissa on esillä yli 1500 taideteosta 598 Ta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sami Hedbergin tähdittämällä Konttori-sarjalla loistava startti 12.3.2017 Sami Hedbergin tähdittämä ja paljon puhuttu Konttori-sarja on saanut loistavan startin Elisa Viihteessä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kirka - Surun pyyhit silmistäni 12.3.2017 Musikaali Kirkasta on todellinen muistinvirkistyspaketti. Juuri kun Kirkan kuolemasta tuli 10 vuotta, niin tämä musikaali on sille mahtava muisto-osoitus! Helsingin Kaupunginteatteri esittää tätä Matt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Karteekit 12.3.2017 Se on ruvennut taas paistamahan. Mennä syksynä pestihin kaikki klasit ja karteekit. Ne on ollu oikeen koriat, mutta ny tuli näkyvihin jouluuset kynttylänoet ja kärpäästen sellaaset. 1 kommentti  |  Kommentoi
Muuttuvat laulut - Georg Ots -esitys kiertää Suomen konserttitaloja keväällä 10.3.2017 Susanna Haavisto on käsikirjoittanut musiikkiesityksen Georg Otsin lauluista. Musiikkiesityksen tähtinä Teemu Roivainen, Amadeus Lundberg ja Hannu Lehtonen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Seitsemän veljestä palaa Kansallisbalettiin 10.3.2017 Marjo Kuuselan koreografia Seitsemän veljestä palaa Kansallisbaletin ohjelmistoon viidellä esityksellä maalis-huhtikuun vaihteessa. Yle lähettää viimeisen esityksen 7. huhtikuuta myös suorana verkossa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nyt nähtävissä Suomen vanhin värielokuva ja seitsemän vanhaa kaitafilmiä katoavista kädentaidoista 9.3.2017 Museoviraston Kuvakokoelmien vanhat, 16 mm:n kansatieteelliset filmit ja vanhin säilynyt, Suomessa kuvattu värielokuva on nyt digitoitu ja ne on julkaistu internetissä. Kaitafilmit kertovat kuinka saa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kaupunginteatterin juhlamusikaali Myrskyluodon Maija on vahva naisen tarina 8.3.2017 Helsingin Kaupunginteatteri lähtee itsenäisyyden juhlavuoteen vahvalla naisen tarinalla. Anni Blomqvistin romaanisarjaan perustuva, Lasse Mårtensonin säveltämä suurmusikaali Myrskyluodon Maija avaa tä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Urkuyö ja Aarian ohjelmassa yhdistyvät reformaation ja suomalaisuuden teemat 8.3.2017 Urkuyö ja Aaria -festivaalin kesän 2017 ohjelma kietoutuu kahden tämän vuoden merkittävän teeman ympärille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lenita Airiston Elämäni ja isänmaani on suuri kirja Suomesta ja Suomen Neidosta 8.3.2017 Lenita Airisto on harvinaisuus, menestystarina. Aivan kuten hänen arvostamansa isänmaa, 100-vuotias Suomi, joka selvisi kohtalonhetkistään puolustusvoimien ja Lotta Svärd -järjestön ansiosta, kasvoi h... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensimmäinen joukkoistamalla toteutettu juhlaraha lyödään suomalaiselle saunakulttuurille 7.3.2017 Suomen Rahapaja järjestää valtiovarainministeriön asettaman Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunnan valtuuttamana ideakilpailun Suomalainen saunakulttuuri -juhlarahan taiteelli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden Huiput -shortlista julki 7.3.2017 Luovan suunnittelun Vuoden Huiput 2016 -kilpailun shortlista julkistettiin tänään Vuoden Huiput -festivaaleilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja Oppi luottamuksesta: kulkeeko moderni demokratia kohti epäluulon aikakautta? 7.3.2017 Luottamus on yhteisöjä, yhteiskuntia ja työelämää koossapitävä voima. Luottamus viranomaisiin, terveydenhuoltoon, päättäjiin ja erityisesti kanssaeläjiin on elinehto toimivalle yhteiskunnalle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juha Hurmeen Hullu saapuu Jurkkaan 6.3.2017 Hullu on tarina siitä, kun järki lähtee kävelylle ja palaa kuukauden kuluttua takaisin. Näytelmässä kuvataan useiden vaiheiden kautta etenevä matka, joka päättyy hullujenhuoneelle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Joel Hallikainen julkaisee laulun naisten ja Naistenpäivän kunniaksi 6.3.2017 Joel Hallikainen tekee vahvaa paluuta tanssilavoille. Nostalgisella kesäkiertueelle suunnataan tulevana kesänä 15 vuoden tauon jälkeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
SKS ja SLS julkaisevat kaksikielisen oppimisaineiston sisällissodasta 6.3.2017 "1918. Minä olin siellä. Elämää sodan aikana" on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Svenska litteratursällskapet i Finlandin oppimisaineisto vuoden 1918 tapahtumista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuopion kaupunginteatterin ensi-illassa: Viikingit – uusi kotimainen näytelmä pureutuu nykymenoon 5.3.2017 Kuopion kaupunginteatterin ohjelmisto täydentyy vielä maaliskuun puolessa välissä uuden kotimaisen näytelmän kantaesityksellä, kun Miko Kivisen käsikirjoittama Viikingit saa ensi-iltansa Maria-näyttäm... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Billy Elliot menestysmusikaali valloittaa Tampereella 2018 5.3.2017 Musikaali Billy Elliot saadaan vihdoinkin Tampereelle! Yli 11 vuotta esitetty, yli 10 miljoonaa katsojaa viidellä eri mantereella ja 80 eri palkintoa kerännyt musikaali tuotetaan Tampereen Työväen Tea... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sami Hedbergin tähdittämä Konttori-sarja katsottavissa Elisa Viihteessä 4.3.2017 Sami Hedbergin tähdittämä, paljon puhuttu Konttori-sarja julkaistaan Elisa Viihtessä 3.3.2017. Brittiläiseen kulttisarjaan perustuvan suomalaisen version on ohjannut Janne Reinikainen ja käsikirjoitta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyrki Karttusen uusi teos on kimaltava vastaisku tämän ajan öykkäreille 3.3.2017 Helsinki Dance Company ja Zodiak – Uuden tanssin keskus ylpeänä esittävät: Jemina – The Great American Show! Jyrki Karttusen ideoima räävitön tanssiteatteriesitys iskee ilkikurisesti ja leikkisästi tä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haastattelussa ruotsalainen Euroviisu-voittaja ja -juontaja Måns Zelmerlöw 3.3.2017 Amusan Jouni Hakkarainen haastatteli ruotsalaista Euroviisu-voittajaa Tallinnassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Barokkiharpisti Margret Köll vierailee FiBOn kanssa Hämeenlinnassa 18.3. 2.3.2017 Suomessa harvakseltaan kuultu barokkiharppu säihkyy Suomalaisen barokkiorkesterin konsertin tähtenä 18. maaliskuuta Hämeenlinnan raatihuoneella. Ohjelmassa on Händelin, Avisonin, Geminianin, Corellin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja Jakautunut kansakunta: Miten Yhdysvaltojen nykytilanteeseen on päädytty? 2.3.2017 Yhdysvaltalainen yhteiskunta on muuttunut ja jakaantunut voimakkaasti 1960-luvulta lähtien. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Turun Kaupunginteatterin seitsemän veljestä on valittu – myynti alkaa 1.3.2017 2.3.2017 Aleksis Kiven Seitsemän veljestä saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterissa 3.11.2017. Näytelmän veljekset on nyt valittu, mutta salaisuudeksi jää vielä, minkä roolin kukin heistä esittää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tero Saariselta teos Los Angelesin filharmonikoille 1.3.2017 Ikoninen Walt Disney -konserttisali muuntuu tanssin ja musiikin kokonaistaideteokseksi 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA tuo muotia taidemuseoon 1.3.2017 EMMA tuo pohjoismaista muotia taidemuseoon toukokuussa aukeavan For Fashion’s Sake (Muodin vuoksi) -näyttelyn myötä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Simo Halisen East of Sweden on nyt kuvattu – katso ohjaajan sekä työryhmän haastatteluita 28.2.2017 Amusa.fi oli mukana lehdistön kuvauspäivänä, kun East of Sweden -työnimellä tunnetun elokuvan kuvaukset saavuttivat loppunsa. Videohaastattelussa elokuvasta kertoivat ohjaaja Simo Halinen sekä näyttel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kotimaisen oopperan merkkiteos Aino ja tunnettuja solisteja Kansallisoopperan kevään konserteissa 28.2.2017 Kansallisoopperassa kuullaan toukokuussa kotimainen teosharvinaisuus, Erkki Melartinin Aino-ooppera konserttiversiona. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sastamala Gregoriana juhlistaa 100-vuotiasta Suomea, säveltäjä Claudio Monteverdia sekä reformaatiota 28.2.2017 XXII Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät järjestetään 21. - 28.7.2017. Ohjelmistossa näkyy kolme erilaista juhlavuotta: Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla, säveltäjä Claudio Monteverdin 45... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuomo Sepon kokoelma on poikkeuksellinen kokonaisuus – näyttely avautuu 28.2. 27.2.2017 Kajaanilainen ranskan ja englannin kielen lehtori Tuomo Seppo (s. 1937) on omistanut koko elämänsä suomalaisen taiteen keräilylle. Seppo on päättänyt lahjoittaa kokoelmansa liki 2 000 teosta Kansallis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuulikki Pietilä lahjoitti koko tuotantonsa Ateneumille – graafikon näyttely avautuu 28.2. 27.2.2017 Tuulikki Pietilä (1917–2009) on sotien jälkeisen ajan keskeisiä suomalaisia taidegraafikkoja. Kalevalan päivänä avautuva, kolme salia täyttävä näyttely esittelee läpileikkauksen taiteilijan tuotannost... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikko Aaltonen ja Jare Tiihonen: JHT : Musta lammas 27.2.2017 Cheek on ilmiö! Näin keski-ikäisenä naisihmisenä on ihan heti aluksi mainittava, että olen tykännyt Cheekistä jo ennen kaikkea kohua ja suurta julkisuutta. Lasteni kautta opin tykkäämään musasta ja ni... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lumienkeli kertoo tavallisen nuoren rankan kasvutarinan huumeiden varjossa 26.2.2017 Turun nuorisopalveluiden Panimoteatteri tuo lavalle vuosien varrella poimittuihin tositarinoihin löyhästi perustuvan nuortennäytelmän, jossa kiireisen ja suorituskeskeisen arjen vastapainoksi muodostu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hiekkahentuset 26.2.2017 Mikä?teatterin tämän kevään spektaakkeli on Hiekkahentuset, aivan mahtava näytelmä vanhenemisesta, perheestä ja sen salaisuuksista. Tämä tarina on Anja Tiaisen kynästä, sielusta ja päästä, sydämestä j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuisku julkaisee uuden singlen syntymäpäivänään 25.2.2017 Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku julkaisee maanantaina 27. helmikuuta, 33-vuotissyntymäpäivänään, uuden Rahan takii -singlen. Hän on odottanut biisin ilmestymistä paljon, ja sanoo kappaleen oleva... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Marko Annalan Värityskirja on väkevä esikoisromaani 25.2.2017 Marko Annalan esikoisromaani Värityskirja on väkevä kertomus masennuksesta ja kaiken läpi leikkaavasta luovuudesta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iikka Kivi, Matti Matronen ja Robert Petterson aloittivat laajan Suomen kiertueen 25.2.2017 Suositun Naurun tasapaino -kilpailun voittajakolmikon Voittajat - On the Road -kiertue aloittaa jalkatyön ja kenttäkansan valloituksen perjantaina 25.2. Porista. Iikka Kiven, Matti Patrosen ja Robert ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja Tuhat tietä Roomaan: Sohvasurffailu, rantalomat ja terveysmatkat olivat tuttuja jo antiikin roomalaisille 24.2.2017 "Kaikki tiet johtavat Roomaan”, sanoo keskiaikainen sananlasku, eikä suotta. Keisari Augustuksen aikana Roomaan pystytettiin kultainen mailipylväs, jonka luota ainakin teoriassa alkoivat kaikki Italia... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Generation 2017 -näyttelyn tekijät valittu 24.2.2017 15–23-vuotiaiden taiteellista työskentelyä valottavaan Generation 2017 -näyttelyyn on valittu 42 tekijää, joiden teokset täyttävät Amos Andersonin taidemuseon toukokuusta alkaen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
111 vuotta Venäjän vallankumouksen alusta: Viaporin kapina ilmestyy maaliskuussa 22.2.2017 111 vuotta sitten Venäjän vallankumous otti ensiaskeleensa – Suomessa. Kesällä 1906 Helsingin edustalla alkoi tapahtua: yli 2 000 sotilasta tarttui aseisiin Helsingin sotilassaarilla, Viaporissa ja Ka... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Company Uusi Maailman Ultra -näyttämöteos maailman kantaesityksenä Jyväskylän kaupunginteatterissa 22.2.2017 Company Uusi Maailman uutuusteos Ultra kantaesitetään Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä kahdesti; torstaina 9.3. ja perjantaina 10.3. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Savonlinnan Oopperajuhlien librettokilpailu kiinnosti 22.2.2017 "Huhtikuussa 2016 julkistettu Savonlinna Oopperajuhlien librettokilpailu uusien suomen- tai ruotsinkielisten oopperakäsikirjoitusten löytämiseksi herätti iloksemme odotettua suurempaa kiinnostusta", t... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katso Jenni Vartiaisen upea musiikkivideo Turvasana-kappaleeseen 22.2.2017 Jenni Vartiainen teki näyttävän paluun tammikuussa uuden singlen Turvasana myötä. Kappale nousi Spotifyn TOP 10 –listalle ja on parhaillaan Suomen kolmanneksi soitetuin radiokappale. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nuoret mukana Heurekan ja Sitran tulevaisuusnäyttelyn suunnittelussa 21.2.2017 Millainen on tulevaisuuden Suomi? Mitä ajattelemme terveydestä ja hyvinvoinnista, miten matkustamme, mitä syömme ja minkälainen luonto meitä ympäröi? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musikaali täynnä Elviksen hittejä 21.2.2017 Joe DiPietron kirjoittama Broadway-musikaali LOVE ME TENDER saa ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterissa 2.9.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesa-Matti Loiri Tavastialle ainutlaatuiselle keikalle huhtikuussa 21.2.2017 Vesa-Matti Loiri nousee monen vuoden tauon jälkeen Tavastian lavalle huhtikuussa, kun viime syksynä julkaistu Pyhät Tekstit -teos saa live ensi-iltansa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lehdistölle esitettiin Sami Hedbergin tähdittämän Konttorin kaksi jaksoa – katso tunnelmat 21.2.2017 Konttori-sarja käynnistyy Elisa Viihteen maksullisessa palvelussa Aitiossa 3. maaliskuuta. Lehdistölle esitettiin kaksi jaksoa ennakkoon. Lue, mitä toimittaja Jouni Hakkarainen oli sarjasta mieltä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suvi Teräsniskalle oma Hartwall Arenan konsertti 20.2.2017 Suvi Teräsniskan unelma toteutuu, kun hän astelee 5. joulukuuta Hartwall Arenan lavalle omassa Elämäni ilta -konsertissaan. Liput ainutlaatuiseen show’hun tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sinfonia Lahti kultapölyssä Hämeenlinnassa 20.2.2017 Sinfonia Lahti soitti viimeisen konserttinsa Hämeenlinnassa Sibelius Celebrationsin merkeissä viime keskiviikkona. Tässä konsertissa kapellimestari Osmo Vänskä sytytti ”orkesterinsa” loistokkaaseen me... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arktisen henki Kansallismuseossa 3.3.2017 alkaen 19.2.2017 Miten nykytaide ja yli satavuotiaat museoesineet kommentoivat arktisen alueen elämää? Kulttuurien museon Arktisen henki -näyttely on pysäyttävä ja ajankohtainen puheenvuoro pohjoisten alkuperäiskansoj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viivi Mauno vallankumouksen pyörteissä 19.2.2017 Lasten vallankumous on näytelmä, mikä menee nyt Kuusankosken teatterissa. Pääosassa on kolme lasta tai varhaisnuorta. Yksi heistä on Viivi Mauno, joka näyttelee melkoista rasavilliä, Tyttiä. kuva 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lasten vallankumous 19.2.2017 Kuusankosken teatteri hellii nyt ihan koko perhettä mahtavalla näytelmällä Lasten vallankumous! Elina Kilkun käsikirjoittaman näytelmän on ohjannut Eero Hasu ja jälleen hyvin ansiokkaasti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lauri Maijala ohjaa Sokkodraamaa Ravintolanäyttämölle 17.2.2017 Lauri Maijala ohjaa lennosta, mutta mitä näytelmää? Se paljastuu samaan aikaan sekä näyttelijöille, muusikolle että yleisölle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
RSO Moskovan jälkeen Viipurissa – yleisö kiitti 16.2.2017 Radion Sinfoniaorkesterin Suomi100 vuotta -vierailulla 14.2. Viipurissa päästiin kuuntelemaan kahta konserttia. Viipurilaisille konsertit olivat harvinaista herkkua, sillä kaupungissa on harvoin kons... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Matka merelle -elokuva tuo Suomenlahden teattereihin – katso haastattelu 16.2.2017 Amusa.fi jututti palkittua ohjaajaa Jouni Hiltusta tämän dokumenttielokuvan tiimoilta. Elokuva saapuu teattereihin 3. maaliskuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kahden euron erikoisrahat satavuotiselle itsenäisyydelle ja suomalaiselle luonnolle 16.2.2017 Suomi laskee vuonna 2017 liikkeelle kahden euron erikoisrahan itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teosto-palkintoehdokkaina kuusi teosta 16.2.2017 Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu tänä vuonna kuusi teosta. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava yhteistyöhön Rights & Brandsin kanssa 16.2.2017 Kustannusosakeyhtiö Otavasta on tullut vähemmistöosakas ruotsalaisessa Rights & Brands Licensing AB:ssa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuopion kaupunginteatteri on ehdolla Vuoden Teatteriksi 16.2.2017 Vuoden Teatteri 2017 -kilpailun finalistit on julkistettu, ja Kuopion kaupunginteatteri on yksi heistä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kyllä mä niin kataannuun! 15.2.2017 Tuloo näillä lumilla mielehen kesä silloon, ku kersat oli pieniä, sellaasia taitamattomia. Krannin pariskunta voitti etelänmatkan, mutta ne ei päässy mihinkää, ku nilllä oli kaksi holomua ja kolome ki... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tulossa Viulunsoittaja katolla suurmusikaali ja uusi näytelmä Kekkosen ja hänen luottotoimittajansa ystävyydestä 15.2.2017 Tampereen Työväen Teatteri julkisti syksyn ohjelmiston. Tulossa on neljä kotimaista kantaesitystä ja klassikoita. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden karikatyyppi on Sauli Niinistö 14.2.2017 Karikatyristien ja pilapiirtäjien kilta Skarpit on valinnut vuoden 2016 karikatyypiksi presidentti Sauli Niinistön. Vuosinäyttely ”Skarppeja suomalaisia” esittelee ajankohtaisia karikatyyrejä ja pilap... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansainvälisen musiikkifestivaalin pääosassa heläjää kantele 14.2.2017 29. kertaa järjestettävä Haapavesi Folk Music Festival porskuttaa komeasti eteenpäin yhtenä Suomen festarikesän helmistä. Ohjelmassa kuullaan vanhaan malliin kansan- ja maailmanmusiikin rinnalla laste... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jonna Järnfeltin juhlakonsertti Lilla Teaterniin 13.2.2017 Näyttelijä, laulaja Jonna Järnefeltin 30-vuotista uraa teatteri- ja musiikkilavoilla juhlitaan tiistaina 21. helmikuuta kaksikielisellä Eget och lånat/Omaa ja lainattua -konsertilla Lilla Teaternissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuomo Sepon kokoelma ja Tuulikki Pietilän näyttely Ateneumiin 13.2.2017 Ateneumissa avautuvat taiteen kerääjän Tuomo Sepon kokoelman ja Tuulikki Pietilän näyttelyt. Helmikuun 28. päivänä avautuvat näyttelyt tuovat esiin 1900-luvun taidetta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperalle lahjoitus arvosoitinten hankintaan 12.2.2017 Oopperan ja baletin tukisäätiö on vastaanottanut 50 000 euron suuruisen lahjoituksen arvosoitinten hankkimiseksi Kansallisoopperan orkesterille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nuorta taituruutta kuullaan Klaus Mäkelän johdolla Jyväskylä Sinfonian konsertissa 22.2. 12.2.2017 Hurjassa nousukiidossa oleva kapellimestari Klaus Mäkelä johtaa Jyväskylä Sinfonian Paholaisen talossa -konsertin keskiviikkona 22.2. Jyväskylän teatteritalolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aino edellä Kalevala-editioon 12.2.2017 Mitä tarkoittaa haahen haljakka tai rinnan risti? Näihinkin kysymyksiin saa vastauksen Kalevalan Aino verkkojulkaisusta, joka havainnollistaa sitä, millainen Kalevalan kriittinen editio voisi olla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Oopperan suurtuotanto Veljeni vartija kantaesitetään helmikuussa Tampere-talossa 12.2.2017 Tampereen Oopperan 70-vuotisen historian merkittävin tilausteos kuvaa vuoden 1918 Suomea ja sisällissodan dramaattisia tapahtumia Tampereella. Olli Kortekankaan säveltämä oppera kertoo kahden eri puol... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pirkka-Pekka Peteliuksen Tolkuton Spektaakkeli rakkaudesta, intohimostaja ja suuresta rahasta 10.2.2017 Suomalaisen viihdehistorian supertähti, loistelias ja megalomaaninen Pirkka-Pekka Petelius valtaa Hartwall Arenan Tolkuttomalla Spektaakkelillaan 17.2.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kymmenen kultaista ja kuohuvaa vuotta Fingerporin parissa 10.2.2017 On kulunut tasan kymmenen vuotta siitä, kun Pertti Jarlan sarjakuva Fingerpori alkoi ilmestyä säännöllisesti. Kummallisen suomalaiskaupungin asukit ovat ilahduttaneet ja ihmetyttäneet lukijoita niin S... 0 kommenttia  |  Kommentoi
”Hiihto ja lääkitys kuuluvat yhteen” – uutuuskirja kertoo hiihtodopingin koko tarinan 9.2.2017 Kun kuuden suomalaishiihtäjän suoritukset hylättiin Lahden MM-kisoissa 2001 dopingrikkeen vuoksi, paheksujia riitti presidenttiä myöten. Hiihdon lääkehuolto on kuitenkin ilmiönä yhtä vanha kuin kilpah... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomenlinnan arkkitehtuurikilpailun voittaja valittu 9.2.2017 Maailmanperintökohde Suomenlinnan arkkitehtuurikilpailun linnoituksen uusista asuinrakennuksista on voittanut nimimerkki Otava, jonka tekijöiksi paljastuivat arkkitehti Tapio Kangasaho ja arkkitehti S... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kniivilän Neuvostomaan lapset ehdolla Suuren journalistipalkinnon vuoden kirjaksi 9.2.2017 Bonnier on julkistanut vuoden 2016 Suuren journalistipalkinnon voittajaehdokkaat. Kalle Kniivilän Neuvostomaan lapset – Baltian venäläiset (Into Kustannus 2016) on ehdolla vuoden parhaaksi kirjaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisgalleria avaa Toipilaan ja Kasken teoskuvat vapaaseen käyttöön 9.2.2017 Suomen tunnetuimpiin taideteoksiin kuuluvat Helene Schjerfbeckin Toipilas (1888) ja Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset / Kaski (1893) lähtevät Ateneumin taidemuseosta kiertueelle suomalaisiin taid... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ihana, sexy, wow – romaani kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä 8.2.2017 Maaria Oikarinen julkaisee romaanin Lucian silmät ja avaa taidenäyttelyn Golden Spirit Galleria Katariinassa ensi viikolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uhanalainen lyydi on oma itämerensuomalainen kielensä 8.2.2017 Lyydin kieltä puhutaan Aunuksen kannaksen itäosassa Syvärin mutkasta kohti Äänisen luoteiskolkkia ulottuvalla alueella. Puhujia on jäljellä enintään 300. Miikul Pahomovin väitöstutkimus osoittaa, että... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Isac Elliot 360 show Helsingin Musiikkitalolle huhtikuussa 7.2.2017 Kansainvälistä uraa tekevä nuori poptähti Isac Elliot valloittaa Helsingin Musiikkitalon ainutlaatuisella Isac Elliot 360 Show’lla sunnuntaina 9.huhtikuuta. Luvassa on keikka, jollaista Isac ei ole ai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalevalan maailma herää henkiinn ainutlaatuisena oopperana 7.2.2017 Kymi Sinfoniettan konserteissa on tarjolla jotain aikaisemmin näkemätöntä ja kuulumatonta 15.2.Kotkassa ja 16.2. Kouvolassa. ”Muinainen Kalevala” -konsertin on suunnitellut brittiläinen vanhan musiiki... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Joseph Beuys: Outside the Box avautuu EMMAssa 7.2.2017 EMMA – Espoon modernin taiteen museo avaa yhden 1900-luvun merkittävimpiin taiteilijoihin lukeutuvan Joseph Beuysin näyttelyn. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallismuseon Itsenäisyyden aika -näyttelyn toteutus julkistettu 7.2.2017 Suomen itsenäisyyden juhlavuosi huipentuu Kansallismuseossa Itsenäisyyden aika -näyttelyn avajaisiin joulukuussa 2017. Näyttely on osa Kansallismuseon vaiheittain uudistuvaa, Suomen historiasta kertov... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pohjoismainen äänitaiteen festivaali luotaa äänitaiteen tilaa 6.2.2017 ”Sound Disturbance – Hearing the Visual” on Malmössä järjestettävä äänitaiteen festivaali 10.-11.2. Sen ohjelmassa on pohjoismaisten äänitaiteilijoiden ja muusikoiden konsertteja ja esityksiä sekä ään... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Matti Nykänen tähdittää omaa Show Not -revyytään 6.2.2017 Huhtikuussa ensi-iltansa saa 100-vuotisen Suomen kunniaksi kotimainen, sinivalkoinen musiikki-ilottelu, jonka tähtenä loistaa itse Matti Nykänen. Matti nähdään nyt ensimmäistä kertaa revyytähtenä ja y... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kumho ja Kuhmo yhdessä Etelä-Koreassa 5.2.2017 Kuhmon Kamarimusiikki soi tällä viikolla Etelä-Koreassa Soulissa yhteistyössä Kumho Asiana Cultural Foundationin kanssa. ”Vihdoinkin toisiaan nimeltään muistuttavat toimijat Kumho ja Kuhmo saadaan yht... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Riiko Sakkinen vyöryttää Euroopan pakolaiskriisin Serlachius-museoihin 5.2.2017 ”Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisii... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Blueskitaristi ja laulaja Erja Lyytinen julkaisi uuden studiolevyn 4.2.2017 Blueskitaristi ja laulaja Erja Lyytinen julkaisee pitkän taon jälkeen uuden studiolevyn Stolen Hearts. Parjantaina 3.2. julkaistava levy äänitettiin Helsingissä Sonic Pump -studiolla sekä Lontoossa St... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Riisuttu kokoelmanäyttely Amos Andersonilla 2.2.–24.4. 3.2.2017 Amos Andersonin taidemuseon tänään avatussa kokoelmanäyttelyssä kunnioitetaan taiteilijan ikiaikaista pyrkimystä tavoittaa ilmaisunsa ydintä. Samalla katsoja haastetaan pohtimaan rajallisen rekisterin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin näyttely tuo esiin Alvar Aallon kansainvälisen modernismin vaikuttajana 2.2.2017 Alvar Aalto (1898–1976) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin arkkitehti ja muotoilija. Ateneumin taidemuseossa 11.5.–24.9.2017 nähtävä näyttely Alvar Aalto – taide ja moderni muoto avaa oivaltavia näk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Esitys nautinnonhalusta ja vallanhimosta KOM-teatterissa 2.2.2017 Kokki, varas, vaimo ja rakastaja on esitys nautinnonhalusta, vallanhimosta ja eettisyydestä. Ensi-ilta on KOM-teatterissa 15.2.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Stand upin voittajakolmikko Kivi, Patronen ja Petterson laajalle Suomen kiertueelle 1.2.2017 Suositun Naurun tasapaino -kilpailun voittajakolmikon, Iikka Kiven, Matti Patrosen ja Robert Pettersonin, Voittajat - On the Road -kiertue aloittaa jalkatyön ja kenttäkansan valloituksen 24.2.2017 Por... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja Sakari Pälsin elämästä 1.2.2017 ”Tekisi mieli lähteä eteenpäin etsimään uusia nähtäviä seutuja maailmasta. Pitäisi nähdä kaikki, mitä on olemassa…” 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musica nova Helsinki alkaa keskiviikkona 1.2. 1.2.2017 Suomen suurin nykymusiikkitapahtuma järjestetään 1.-12.2. Ohjelmisto ulottuu tekno-oopperasta kirjanluentaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Moderni nainen on Ateneumin historian ensimmäinen näyttely New Yorkissa 1.2.2017 Ateneumin taidemuseon tuottama näyttely Moderni nainen nähdään Scandinavia Housessa New Yorkissa, Yhdysvalloissa 29.4.–3.10.2017. Näyttely esittelee neljä 1900-luvun alun suomalaista taiteilijaa Atene... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallismuseo kävijäennätykseen vuonna 2016 31.1.2017 Kansallismuseon museot ja linnat keräsivät ennätysyleisön vuonna 2016. Kohteissa vieraili yhteensä noin 615 000 kävijää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden Graafikko Vilunki 3000 31.1.2017 Grafian Vuoden Graafikko 2017 on Mikko ”Vilunki” Viljakainen. Alakulttuurivaikuttaja Vilunki 3000 on töidensä takana useille tuntematon. Vuoden Graafikkoa juhlistetaan keväisillä Hallufestillä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Tapion laulut ja tarina Susanna Haaviston käsikirjoittamana kiertueelle 31.1.2017 Mä elämästä laulan, olen suomalainen…” Liki jokainen meistä muistaa tämän säkeen ja luultavasti myös kuulee Kari Tapion syvästi tuntevan ja ihmistä lähelle tulevan sinivalkoisen äänen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eläinten Body Worlds Heurekassa – matka eläinten nahan alle 30.1.2017 Laajentuneen ja uudistuneen Heurekan avautuessa suomalaisyleisö pääsee ennennäkemättömälle anatomiselle safarille.Lauantaina 28. tammikuuta tiedekeskus Heurekassa aukeni eläinten anatomiaa esittelevä ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ville Kivimäki, Anssi Männistö: Sodan särkemä arki 30.1.2017 Ville Kivimäki on Tieto-Finlandia-palkittu 2013 ja Sodan särkemä arki on hänen uusin kirjansa, mikä on aivan loistava teos sota-ajan arjesta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Työväen Näyttämöpäivien 2017 yleisöäänestyksen voittajaksi Mikkelin Poikateatterin Väkivaltatie 29.1.2017 Työväen Näyttämöpäivät sujuivat perinteisesti iloisten kasvojen täyttäessä teatterisalit. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nykytaide esittäytyy Kaapelitehtaalla - Taidemaalariliiton teosvälitys Helsingissä 11.3.-19.3. 29.1.2017 Suomen suurin kuvataidetapahtuma Taidemaalariliiton teosvälitys valloittaa jälleen Kaapelitehtaan maaliskuussa. Vuosittainen maalaustaiteen suurtapahtuma kokoaa Merikaapelihalliin yli 1500 taideteosta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Työväen Näyttämöpäivillä uutta rohkeata ilmaisua 29.1.2017 Työväen Näyttämöpäivät järjestettiin 41. kerran nyt tammikuun viimeisenä viikonloppuna 27.-29.1. Mikkelissä esiintyi 12 teatteriryhmää ja mukana olii yksi kutsuvierasesitys. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Asunnonvaihtoa ja parisuhdekiemuroita Pengerkadulla 28.1.2017 Helsingin Kaupunginteatteri tuo Pengerkadun näyttämölle saksalaisen Moritz Rinken menestysnäytelmän Rakastetaan tietämättä mitään (Wir lieben und wissen nichts, 2012). 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikko Kuustoselta sooloalbumi kymmenen vuoden tauon jälkeen 27.1.2017 Kahdella platina- ja kuudella kultalevyllä palkittu Mikko Kuustonen julkaisee maaliskuussa uuden sooloalbumin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Uutta materiaalia alkoi taas syntyä viime kesänä kuvatun Va... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus ehdolle lastenteatteripalkinnon saajaksi 27.1.2017 Tampereen Työväen Teatterin ja Teatteri Siperian yhteistyönä syntynyt esitys Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus on valittu Suomen Teatterit ry:n ja Suomen Assitej ry:n myöntämän lastenteatteripalkinn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaali saa ensi-iltansa 26.1.2017 Turun Kaupunginteatterin uutuusmusikaali Tom of Finland saa kantaesityksensä Logomo-teatterissa 27. ja 28.1. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kevään uutuudet ensi-iltaan Tampereen Työväen Teatterissa 26.1.2017 Tampereen Työväen Teatterissa on keväällä kolme ensi-iltaa. Mielensäpahoittajan Suomi saa kantaesityksensä 2.2. Suurella näyttämöllä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teoston Turo Pekari Ny:Lon Connect -tapahtumassa: Musiikin tulevaisuus tapahtuu Pohjoismaissa 25.1.2017 Musiikkialan päättäjien ammattilaistapahtumassa Ny:Lon Connectissa puhuva Teoston Senior advisor, innovation and discovery Turo Pekari arvioi: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Järven tarina –elokuvan tekijöiltä uusi dokumenttielokuva elokuvateattereihin 17.3.2017 25.1.2017 Neljä elementtiä – maa, vesi, ilma, tuli saa ensiesityksensä DocPoint –festivaaleilla 28.1.2017 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen ensi-iltaan 3.2. – katso tästä tunnelmat ja haastattelut 24.1.2017 Amusan Jouni Hakkarainen jututti Kaurismäen uuden elokuvan tähtiä. Haastattelussa Sakari Kuosmanen, Sherwan Haji, Ilkka Koivula, Janne Hyytiäinen, Simon Hussein Al-Bazoon ja Nuppu Koivu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Merja Larivaaran ja Kari-Pekka Toivosen tähdittämät Rakastakaa-esitykset alkavat 24.1.2017 Rakastakaa-esitys, jossa kuullaan Jacques Brelin lauluja rakkaudesta, kuolemasta ja elämäntaistelusta, saa ensi-iltansa Oulun kaupunginteatterin Pikisalissa lauantaina 28.1. 0 kommenttia  |  Kommentoi
SKS tuo uudelleen saataville puolustusministeri Jussi Niinistön kirjan Heimosotien historia 1918–1922 23.1.2017 SKS tuo uudelleen saataville puolustusministeri Jussi Niinistön pitkään loppuunmyytynä olleen kirjan Heimosotien historia 1918–1922. Alun perin vuonna 2005 julkaistu kirja käsittelee suomalaisten vapa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA Talksin puhujina Eliassonin studion näyttelypäällikkö & muita taidealan huippunimiä 23.1.2017 EMMA Talksin kevään ohjelma on julkistettu! Kevään puhujina on mm. Olafur Eliassonin studion näyttelypäällikkö Caroline Eggel Berliinistä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maistiaisia matkamessuilta – kulttuuriantia on taas tarjolla matkailijoille 22.1.2017 Suomi 100 vuotta on selkeästi sekä innoittanut että vaikuttanut eri paikkakuntien ja tapahtumien kulttuuritarjontaan tänä vuonna. Matkailijoille on tarjolla tuttujen tapahtumien ohessa juhlavuoden eri... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vakavuusongelma 22.1.2017 Nyt on Kouvolan teatterissa näytelmä duunareista, tavallisista ihmisistä, raksamiehistä, työmaailmasta, mitä on harvoin tarjolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalevalaisten Naisten Liitto ja Kalevala Korun Kulttuurisäätiö Janakkalan miekkamiehen miekkojen kulttuurikummeiksi 21.1.2017 Janakkalan miekkamiehen miekkojen kulttuurikummi on julkistettu. Kalevalaisten Naisten Liitto ja Kalevala Korun Kulttuurisäätiö ovat Kansallismuseon ensimmäiset kulttuurikummit. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kapellimestari Robert Trevino palaa Jyväskylä Sinfonian ohjaksiin 1.2. 21.1.2017 Kaksi vuotta sitten yleisön hurmannut amerikkalaiskapellimestari Robert Trevino palaa johtamaan Jyväskylä Sinfoniaa keskiviikkona 1.2. Rakkaudella, Robert -konserttiin Jyväskylän teatteritalolle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuningatar Margareetan on tarkoitus osallistua ja pääministeri Sipilä mukana Kansallisbaletin vierailulla Kööpenhaminassa 20.1.2017 Ensi perjantain Lumikuningatar-ensi-illassa juhlitaan 100-vuotiasta Suomea Tanskan kuninkaallisessa teatterissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luokkakokous 2 -elokuva on ylittänyt 300 000 katsojan rajan 20.1.2017 Taneli Mustosen Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva on ylittänyt huikean 300 000 katsojan rajapyykin. Elokuva on saanut eilisiltaan mennessä 300 217 katsojaa. Luokkakokous 2 tuli ensi-iltaan 2.11.2016... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuopio Tanssii ja Soin 2017 ohjelmistossa Suomen-ensivierailuja ja ennennäkemättömiä teoksia 20.1.2017 14.–20.6.2017 järjestettävän festivaalin pääohjelmassa nähdään muun muassa arvostettu hollantilainen nykytanssiryhmä NDT2 ja huomiota herättäneen Dada Masilon uutuusteos Giselle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tom of Finland -musikaalin Glad To Be Gay Spotifyyn 20.1.2017 Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin kappale Glad To Be Gay julkaistaan Spotify-suoratoistopalvelussa perjantaina 20.1. Kappaleen ovat säveltäneet ja tuottaneet Jori Sjöroos ja Jussi Va... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuula-Liina Varis: Huvila 19.1.2017 Huvila on kertomus naisesta, rakastuneesta naisesta, joka viimeiseen asti jaksaa uskoa, että mies palaa takaisin, vaikka lukija ymmärtää, että näin ei tule käymään. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tero Saarisen Loopit on harvinaislaatuinen kantaesitys pienelle yleisölle 18.1.2017 Tanssiteatteri MD:n 20-vuotisjuhlavuoden pääteos Loopit saa ensi-iltansa lauantaina 4.2.2017 Hällä-näyttämöllä Tampereella. Loopit on harvinaislaatuinen koreografia Tero Saariselta, jolta on viime vuo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taidekeskus Salmelan kesän uutuutena Big Band Festivaali 17.1.2017 Taidekeskus Salmelassa juhlitaan vuonna 2017 100-vuotiasta Suomea. Kulttuurikesän uusin tulokas, kolmipäiväinen Big Band Festivaali tarjoaa klassista viihdettä ja rentoa tunnelmaa. Taidenäyttelyissä v... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkittu Kuun metsän Kaisa avaa esityssarjansa Berliinin elokuvajuhlilla 17.1.2017 Tuotantoyhtiö Oktoberin tuottama ja Katja Gauriloffin ohjaama elokuva Kuun metsän Kaisa on valittu Berliinin elokuvajuhlille, joka on yksi maailman arvostetuimmista kansainvälisistä elokuvafestivaalei... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viulunsoittaja katolla - syksyn suurmusikaalin koreografiksi Jorma Uotinen 16.1.2017 Kuopion kaupunginteatteri paljasti tänään kevätkautensa avajaisissa, että ensi syksyn suurmusikaalin koreografiksi tulee Jorma Uotinen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Finnish Blues Awards -gaalassa palkittiin merkittäviä bluesmuusikoita 16.1.2017 Suomalaiset bluesmuusikot palkitsivat jälleen ansioituneita bluesmuusikoita Finnish Blues Awards -gaalassa, joka järjestettiin viime lauantaina 14.1.2016 Virgin Oilissa Helsingissä. Elämäntyöpalinnon ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kirka villitsee Peacockissa 16.1.2017 Helsingin Kaupunginteatterin kevään musiikkiteatteriuutuus laulaja Kirill ”Kirka” Babitzinin (1950-2007) elämään pohjautuva Kirka – Surun pyyhit silmistäni saa odotetun kantaesityksensä Peacock-teatte... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperan Lentävä hollantilainen eurooppalaisella The Opera Platformilla 14.1.2017 Kansallisooppera on mukana 15 merkittävän oopperatalon kansainvälisessä The Opera Platform -verkkopalvelussa, jonka keskeinen tavoite on tarjota katsojille maksuttomia oopperaelämyksiä eri puolilta Eu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uusi ammattiteatteriryhmä Kuopion Kansallisteatteri aloittaa Viikingeillä 14.1.2017 Kuopion Kansallisteatteri on uusi nykyteatteriryhmä, jonka tarkoituksena on tehdä karnevalistista ammattiteatteria. Esitykset ottavat kantaa nykyhetken ilmiöihin lämpimällä provokatiivisella huumorill... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi lukee – kaikesta huolimatta: jännitys ja lapset etunojassa 14.1.2017 Suomen luetuimman jännityskirjallisuuden ykkönen oli jälleen Ilkka Remes teoksellaan Kiirastuli (WSOY). Remes ylsi koko listauksen kakkoseksi. Myyntikuninkuus meni J.K. Rowlingille ja Harry Potterille... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuosisadan pidot Kaustisella 13.1.2017 Kaustisella juhlitaan 50 vuoden merkkipaalua näyttävästi historiasta ponnistaen, katse kuitenkin vahvasti tulevaisuuteen suunnattuna. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jenni Vartiaisen odotettu paluu: uusi single Turvasana julkaistaan 18.1. 13.1.2017 Yhdeksällä Emma-palkinnolla palkittu Jenni Vartiainen julkaisee odotetun uuden singlen Turvasana keskiviikkona 18.1. keskiyöllä. 1 kommentti  |  Kommentoi
Jurkan keväässä Tommi Erosen kantaesitys IHMINEN! 13.1.2017 Juuri käynnistynyt Jurkan kevät 2017 on mielenkiintoisten vierailujen ja ensi-iltojen juhlaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Valkoinen peura vierailee Komissa 13.1.2017 Kajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotanto Valkoinen Peura vierailee Venäjällä Komin tasavallassa 18-22.1.2017. Valkoisella peuralla on Syktyvkarissa toimivan Savinin Akateemisen dra... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Ooppera 70 vuotta: Maamme kärkisolistit tulkitsevat Madetojan Pohjalaisia helmikuussa 12.1.2017 Tampereen Oopperan odotettu 70-vuotisjuhlateos Pohjalaisia saa ensi-iltansa 10.2.2017. Tämän hetken kysytyimpiin ohjaajiin lukeutuva Tuomas Parkkinen tuo Leevi Madetojan klassikkoteokseen uuden, voima... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA ja April Jazz tuovat jazzin taidemuseoon 12.1.2017 EMMA - Espoon modernin taiteen museo ja April Jazz -festivaali aloittavat uudenlaisen yhteistyön. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haloo Helsinki! julkisti kevään kiertueen – uusi albumi ”Hulluuden Highway” julkaistaan 10.3. 12.1.2017 Suomen suurin yhtye Haloo Helsinki! julkaisee uuden albumin ”Hulluuden Highway” 10. maaliskuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyväskylä Sinfonia täytti salinsa 99 % viime vuonna ja tavoitti yli 30 000 kuulijaa 12.1.2017 Jyväskylä Sinfonia jatkoi hurjaa yleisönsuosiotaan myös vuonna 2016 täyttäen salinsa 99 prosenttisesti. Vuoden 2015 tapaan syksyn täyttöaste oli huikea 100 prosenttia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Myrsky vodkalasissa: Arto Mustajoki pohtii Suomen ja Venäjän suhdetta ja erityisyyttä 11.1.2017 Voiko Venäjää ymmärtää? Miten naapurissa suhtaudutaan maailmaan? Venäjän kielen ja kirjallisuuden emeritusprofessori Arto Mustajoki korostaa Suomea, Venäjää ja tiedettä tarkastelevien kirjoitusten kau... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oulun kaupunginteatteri juhlistaa 100-vuotiasta Suomea – oopperan Neljäntienristeys kantaesitys 13.1.2017 11.1.2017 Musiikkikaupunki Oulussa 100-vuotiaan Suomen juhliminen aloitetaan kaupunginteatterissa Heta Haanperän ohjaamalla oopperalla Neljäntienristeys, joka saa kantaesityksensä suurella näyttämöllä 13.1.2017... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden tiedekirja-palkinto 2016 koulukotikasvattien tutkijoille 11.1.2017 Vuoden tiedekirja -palkinto on myönnetty Marjo Laitalalle ja Vesa Puuroselle teoksesta Yhteiskunnan tahra? Koulukotien kasvattien vaietut kokemukset (Vastapaino ). Palkinto on suuruudeltaan 10 000 eur... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suosittu Päiväkirjaklubi jatkuu kevään 2017 aikana 11.1.2017 22.11.1994 “Yo! Kevytsavuke! Okej. En ole enää kimpassa Kiman kanssa. Olen edelleen jotenkinpäin siihen kusessa, mutta sitä ei saa tunnustaa. Mitäs nyt sitten kertoisin? Juu.. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Šostakovitšin ooppera joutui Stalinin hampaisiin 11.1.2017 Kansallisoopperan vuoden ensimmäinen oopperauutuus on Dmitri Šostakovitšin historiallisesti merkittävä Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth, joka nähdään nyt ensi kertaa Kansallisoopperassa. Oopperan en... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Armoton maa ensi-iltaan 20.1.2017 – katso haastattelut! 10.1.2017 Amusa haastatteli lehdistötilaisuudessa elokuvan ohjaajaa Jussi Hiltusta sekä näyttelijöitä Ville Virtasta, Outi Mäenpäätä ja Mikko Neuvosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaupunginteatterin kevät tuo paljon uutta ja innostavaa juhlavuoteen 10.1.2017 Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa teatterin oman ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden uudella johdolla ja kiinnostavalla uudella ohjelmistolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmossa pujotellaan musiikkikanavilla 10.1.2017 Kuhmon Kamarimusiikissa liikutaan tänä vuonna vielä entistäkin sujuvammin tyylistä toiseen. Kamarimusiikin kanavilla pujotellaan Bachista Piazzollaan, 1600-luvulta nykypäivään ja fuugasta improvisoint... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailmankuulu Eläinten Body Worlds -näyttely avaa uudistuneen Heurekan 9.1.2017 Miltä näyttävät kirahvi, mustekala tai hevonen nahan alta? Entä täysikokoinen norsu? Tiedekeskus Heureka tarjoaa anatomisen safarin eläinten maailmaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiedeaforismikirja julkistetaan Tieteen päivillä 12.1. 8.1.2017 Tieteen päivät täyttää 40 vuotta vuonna 2017. Sen kunniaksi Tieteen päivät ja Suomen aforismiyhdistys julkistavat Tieteen päivillä tiedeaforismikirjan. Tiedeaforismikirja – uusia ajatelmia tieteestä –... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Turun Kaupunginteatterissa yli 115 000 katsojaa vuonna 2016 6.1.2017 Turun Kaupunginteatterin vuoden 2016 esityksissä kävi yhteensä 115 448 katsojaa. Kasvua vuoden 2015 katsojamäärästä on yli 13 000 katsojan verran eli 13 prosenttia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taide- ja kulttuuriosaamisella 40 miljoonan euron markkinat – av-alan tuotantokannustin käyttöön Suomessa 5.1.2017 Audiovisuaalisen kulttuurin ja alan työllisyyden edistämiseksi kehitetyn tuotantokannustimen odotetaan synnyttävän 40 miljoonaa euroa uutta liikevaihtoa suomalaisille yrityksille vuonna 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Finnish Blues Awards -palkintogaala Helsingissä 14.1. 4.1.2017 Suomalaisen bluesmusiikin palkintogaala Finnish Blues Awards järjestetään Virgin Oilissa Helsingissä 14.1.2017. Jo kolmatta kertaa järjestettävän gaalan tarkoituksena on koota yhteen suomalaiset blues... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikkelin kaupunginorkesterin kevätkausi alkaa loppiaistanssiaisilla torstaina 5.1. 4.1.2017 Mikkelin kaupunginorkesterin kevätkausi alkaa loppiaistanssiaisilla torstaina 5.1. konserttitalo Mikaelissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Studio Pasilan uutuus katsoo maailmaa muistisairaan silmin 4.1.2017 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa vuosi alkaa Florian Zellerin palkitulla mustalla komedialla Isä (Le Père, 2012) 19. tammikuuta. Reita Lounatvuoren suomentama ja Milko Lehdon ohjaama uutu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tamminiemi avoinna yleisölle koko itsenäisyyden juhlavuoden ajan 4.1.2017 Eduskunta myönsi lisätalousarviossaan Tamminiemelle 100 000 euron määrärahan, joka mahdollistaa museon aukiolon yleisölle koko Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ajan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyväskylä Sinfonian kevätkausi alkaa 11.1. yli 60-henkisellä orkesterilla Saariahon, Rahmaninovin ja Ravelin sävelin 3.1.2017 Jyväskylä Sinfonia käynnistää kevätkautensa keskiviikkona 11.1. Talvisen taivaan alla -konsertilla, jonka ohjelmaan ylikapellimestari Ville Matvejeff on valinnut kiinnostavan kokonaisuuden sekä suomal... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi on julkaissut juhlarahat satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi 3.1.2017 Suomi on tänään julkaissut valtiovarainministeriön päätöksellä kultaisen nimellisarvoltaan 100 euron ja hopeisen nimellisarvoltaan 10 euron Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan. Suomen Rahapajan ly... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kovana penkkiurheilijana tunnettu Mika Ikonen teki biisin ja videon Matti Nykäsestä 3.1.2017 90-luvulla megasuosion saavuttaneen XL5-yhtyeen keulakuvana tutuksi tullut Mika Ikonen haluaa tsempata Suomen hiihtäjiä kohti helmikuussa järjestettäviä Lahden MM-hiihtoja julkaisemalla uuden ’Niinku... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaj Chydeniuksen lauluja – Retrospektiivi Kajaanin Kaupunginteatterissa 21.1.2017 3.1.2017 Minja Kosken uusi Chydenius-ohjelma sisältää lauluja seitsemältä vuosikymmeneltä 1950-luvulta 2010-luvulle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nimekkäät kapellimestarivieraat tähdittävät Jyväskylä Sinfonian kevättä 30.12.2016 Jyväskylä Sinfonia juhlii ensi vuonna 100-vuotiasta Suomea tuomalla koko vuoden ohjelmistoonsa useiden kotimaisten säveltäjien upeita teoksia, joita harvemmin kuullaan konserteissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen -elokuvan traileri ja juliste on julkaistu 30.12.2016 Ensimmäisiä kohtauksia Aki Kaurismäen käsikirjoittamasta ja ohjaamasta Toivon tuolla puolen -elokuvasta on nähtävissä tänään julkaistussa elokuvan trailerissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Roope Salminen & Koirat julkaisi bilebiisin "Vilmasen Iinan bileet" 30.12.2016 Roope Salminen & Koirat julkaisi uudenvuoden bileiden kynnyksellä uuden singlen "Vilmasen Iinan bileet". 0 kommenttia  |  Kommentoi
Timo Mustakallio -laulukilpailu 2017 hakee nuoria laulajalupauksia 30.12.2016 Kolme kuukautta aikaa ilmoittautua Suomen johtavaan nuorille oopperalaulajille tarkoitettuun laulukilpailuun. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kaupunginteatteri lähtee juhlavuoteen uudella johdolla 29.12.2016 Helsingin Kaupunginteatterin johtajana aloittaa Kari Arffman 1. tammikuuta 2017. Arffman seuraa tehtävässään Suomen suurinta teatteria menestyksekkäästi vuodesta 1998 johtanutta, eläkkeelle jäävää Ask... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Harvinainen kultainen Vaasa-ritarikunnan mitali Kansallismuseon kokoelmiin 29.12.2016 Suomen kansallismuseo on tehnyt merkittävän hankinnan. Museo osti joulukuussa 2016 Bukowskin huutokaupasta kultaisen Vaasa-ritarikunnan mitalin, jonka Kustaa III antoi helsinkiläiselle kauppiaalle Joh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uudistunut Grafian Vuoden Huiput starttaa vuoden alusta 27.12.2016 Luovan suunnittelun kilpailu Vuoden Huiput uudistuu. Kilpailua on kehitetty palvelumuotoilun keinoin yhdessä alan toimijoiden kanssa. Suurimmat muutokset koskevat sarjajakoa sekä uutta Vuoden Huiput -... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Emma-ehdokas Arttu Lindemanilta yllätyslahja faneille 27.12.2016 Onko Lindemista tullut nössö? Enää ei bisset läiky, sillä Arttu Lindeman julkaisee suloisen slovarin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pertti Kurikan Nimipäivät lopettaa uransa tapaninpäivänä Helsingissä 25.12.2016 Pentti Kurikan Nimipäivien viimeinen keikka on Helsingin On the Rocksissa 26.12. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saara Aalto konsertoi Hartwall Arenalla 15.4. 20.12.2016 skomattomaan menestykseen X Factor UK:ssa yltänyt Saara Aalto konsertoi Hartwall Arenalla 15.4.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hyvää Joulua kaikillen 20.12.2016 On taas hyvän taharon juhulan aika. Oikeen tuntuu rinnuksis mukavalta, mutta vähä aharistaa, ku tekemistä ja ostamista on liian kans. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tee itse taidetta ja osallistu - TEIJO-hanke kosketti laajasti Pirkanmaalla 19.12.2016 Pitkäjänteisyyttä taide- kulttuuripalveluiden hyödyntämiseen sote-sektorilla peräänkuulutettiin TEIJO – tee itse taidetta ja osallistu -hankkeen loppuseminaarissa eli kokoontumisajoissa torstaina 15.1... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musica Nova tuo Matthew Herbertin Helsinkiin helmikuussa 2017 18.12.2016 Elektronisen musiikin pioneeri esiintyy DJ:nä Kaiku-klubilla la 4.2. sekä osana Musica nova Helsinki -festivaalia su 5.2. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikintekijöiden Prix Elvis -kunniamaininta Koko Jazz Clubille 18.12.2016 Musiikintekijöiden etujärjestö Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry haluaa vuosittain kiittää tahoa, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa. Tänä vuonna kunniamaininta myönne... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aki Kaurismäen elokuva Toivon tuolla puolen Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan 16.12.2016 Aki Kaurismäen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Toivon tuolla puolen on valittu Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan. Festivaalin kilpasarjasta julkistettiin ensimmäiset 10 elokuvaa. Kilpasarjan p... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuulikki Pietilä lahjoitti koko tuotantonsa Ateneumille 15.12.2016 Tuulikki Pietilä (1917–2009) on sotien jälkeisen ajan keskeisiä suomalaisia taidegraafikkoja. Kalevalan päivänä avautuva, kolme salia täyttävä näyttely esittelee läpileikkauksen taiteilijan tuotannost... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haastattelussa Helsinkiin lauantaina saapuva stand up -koomikko Omid Djalili – lippuja vielä saatavilla! 15.12.2016 Amusa.fi pääsi haastattelemaan brittiläistä stand up -koomikkoa Omid Djalilia puhelimessa. Djalili on tunnettu useista elokuvarooleistaan, tv-sarjoista ja jopa esiintymisestään Grand Theft Auto 4 -vid... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jokaisen Emman takana on hyvä biisi - Teosto 2017 Emma Gaalan yhteistyökumppani 14.12.2016 Vuotuinen Musiikkituottajat IFPI Finland ry:n järjestämä palkintojenjakotilaisuus, Emma Gaala, järjestetään Espoon Metro Areenalla lauantaina 4.2.2017. Teosto on gaalan yhteistyökumppani. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth ensi kertaa Kansallisoopperassa 13.12.2016 Oslossa ja Berliinissä kiitosta saanut Ole Anders Tandbergin ohjaus Šostakovitšin väkevästä draamasta saadaan nyt Kansallisoopperaan. Millainen on teos, joka sai aikanaan itse Stalinin ärähtämään? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miika Nousiaisen Juurihoito-romaanista elokuva 13.12.2016 Kirjailija Miika Nousiaisen romaanin Juurihoito elokuvaoikeudet onn ostanut Kaiho Republic. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Blueskitaristi Erja Lyytinen laajalle Suomen kiertueelle helmikuussa 12.12.2016 Blueskitaristi Erja Lyytinen lähtee jo perinteeksi muodostuneelle Suomen kiertueelle 1. päivänä helmikuuta 2017. Kuukauden mittaisen kiertueen aikana Erja esiintyy kaikkiaan 23:lla paikkakunnalla. Kie... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laura ja Saska Saarikosken Trump-kirjasta uudistettu ja täydennetty painos 12.12.2016 Ole tappaja, isä opetti pientä poikaansa. Donald Trumpista kasvoi raivoisan voitonhaluinen ihminen, joka on menestynyt rakentajana, bisnesmiehenä, playboyna, tv-ohjelman tähtenä ja lopulta myös poliit... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen tietokirjailijat ry jakoi apurahoja ennätykselliset 2 327 000 euroa 11.12.2016 Suomen tietokirjailijat ry jakoi syksyn apurahoina yli 1,5 miljoonaa euroa. Koko vuoden aikana yhdistys on jakanut ennätyksellisen määrän apurahoja, yhteensä 2 327 000 euroa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jäähyväiset Pamela Andersonille 11.12.2016 Kuusankosken teatterissa näkee taas jotain uutta ja omintakeista. Jäähyväiset Pamela Andersonille on Kimmo Rämän ohjaus ja miten mie tykkäsin, vaikka aika lailla kippeenä kävin tästä esityksestä nautt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jarkko Aholan albumi myi kultaa! 9.12.2016 Karismaattisen rock-tenori Jarkko Aholan klassikoita sisältävä, 18. marraskuuta julkaistu albumi Romanssi on myynyt kultaa. Se on ollut julkaisustaan asti Suomen toiseksi myydyin albumi heti Metallica... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kun myrsky yllätti 9.12.2016 Rauli 2016, Eino ja Seija 2013, Tapani ja Hannu 2011, Asta, Veera, Sylvi ja Lahja 2010, Janika 2001, Manta ja Sanna 1985, Mauri 1982… 0 kommenttia  |  Kommentoi
60-vuotias Koneen Säätiö tukee tiedettä ja taidetta yli 40 miljoonalla eurolla 8.12.2016 Koneen Säätiön hallitus myönsi kokouksessaan 2.12.2016 41,6 miljoonaa euroa rohkeille tieteen ja taiteen avauksille. Apurahan sai yhteensä 615 henkilöä, organisaatiota tai työryhmää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aki Kaurismäen elokuva Toivon tuolla puolen elokuvateattereihin 3.2. 8.12.2016 Aki Kaurismäen uusi elokuva Toivon tuolla puolen saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 3. helmikuuta 2017. Alkusyksystä Helsingissä kuvattu elokuva kertoo suomalaisesta kauppamatkustajasta ja syyrialai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haloo Helsinki! – suuren kysynnän vuoksi myös toinen keikka Tallinnan Saku Suurhallissa 8.12.2016 Haloo Helsinki! myi keskiviikkona nopeasti loppuun Tallinnan Saku Suurhallissa 25.3. järjestettävän paluukonsertin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin kokoelmat esillä Suomi 100 -vuonna valtakunnallisesti ja kansainvälisesti 7.12.2016 Ateneumin taidemuseolla on Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistossa kaksi hanketta, jotka juhlistavat Suomen satavuotista itsenäisyyttä ja luovat katseen Suomen taiteen eri vaiheisiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saara Aallon ja Teemu Roivaisen Jouluenkelit-kiertue jatkuu edelleen sijaisten voimin 7.12.2016 Saara Aallon ja vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivaisen Jouluenkelit-kiertue jatkuu edelleen sijaisvoimin Saaran laulettua itsensä X Factor -finaaliin. Turun 8.12. ja Hyvinkään 9.12. konserteissa Sa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Club For Five juhlistaa 99-vuotiasta Suomea julkaisemalla upouuden videon Finlandia-hymnistä 6.12.2016 Lauluyhtye Club For Five juhlistaa pian 100-vuotta täyttävää Suomea julkaisemalla upouuden videon Finlandia-hymnistä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
VALO – Tapiolan kuoron joulukonsertit virittävät joulun tunnelmaan 6.12.2016 Maailmankuulu Tapiolan kuoro luo taas joulutunnelmaa pääkaupunkiseudulla jo perinteeksi muodostuneilla VALO-joulukonserteilla 10.-19.12. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saara Aalto ja X Factor juontaja Dermot O´Leary yllätyskeikalla Suomessa tänään 5.12.2016 Kaksikko saapui Helsinkiin 5.12. iltapäivällä Thames TV / X Factor -kuvausryhmän kanssa ja esiintyy illalla Senaatintorilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava julkaisee Juha Siltalan kirjan keskiluokasta 4.12.2016 Juha Siltalan uusi teos käsittelee länsimaisen keskiluokan nykytilaa ja selviytymiskeinoja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Liikkuva Kuva - liikkeellistä kerrontaa mobiililaitteella 4.12.2016 SenioriVerkon, Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen ja Myrskyryhmän pilottiyhteistyö käynnistyi 3.11. Liikkuva Kuva -hankkeessa eri ikäiset ihmiset, palvelukeskuksen asukkaat ja iäkkäät vapaaehtoi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ittenääsyyspäivä(ä) 4.12.2016 On taas kaharen kynttylän päivä eres. Se onki vuoren kohokohta, on komiaa musiikkia, saa vaharata linnan juhulia ja syörä hyvää. Ja ollahan ittenääsiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luokkakokous 2 - Polttarit 4.12.2016 Joskus sitä menee elokuviin ihan vaan ykskas, niin että ajatus syttyy ja puolen tunnin päästä istuu seuraamassa leffaa. Näin kävi meille, minulle ja pojalleni, kun menimme vain käymään kirjakaupassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisbaletti hakee uutta taiteellista johtajaa 2.12.2016 Suomen kansallisooppera ja -baletti hakee uutta baletin taiteellista johtajaa, kun vuodesta 2008 ryhmää luotsanneen Kenneth Greven määräaikainen kausi päättyy kesällä 2018. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Liken kevään kirjat 2017 2.12.2016 Like Kustannuksen kevään 2017 lista on nyt julkistettu. Kotimaisen kaunokirjallisuuden johtotähtemme on Marko Annalan esikoisromaani Värityskirja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Selviytyjät on Vuohijärven luonto-ja kulttuuritalon kesän 2017 näyttely 2.12.2016 Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon juhlistaa kesän 2017 Selviytyjät -näyttelyllä itsenäistä Suomea. Näyttelykokonaisuus kuvaa suomalaisten eläinten elämää ja koskettavia luontonäkymiä ainutlaatuise... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Trump, Putin, Merkel ja Suomi -kirja ilmestyy Otavalta helmikuussa 2017 1.12.2016 Otava julkaisee suomalaisten huippuasiantuntijoiden kirjan, jossa tarkastellaan Suomen haasteita Yhdysvaltojen siirtyessä Donald Trumpin aikaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija on HKT:n juhlavuoden suurmusikaali 30.11.2016 Lasse Mårtensonin säveltämä Myrskyluodon Maija saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä elokuussa 2017. Helsingin Kaupunginteatteri juhlistaa uudella kotimaisella suurmusikaa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Itsenäisen satavuotiaan Suomen juhlarahojen mallikappaleet lyötiin tänään Vantaalla 30.11.2016 Suomi julkaisee 3.1.2017 kultaisen ja hopeisen juhlarahan itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Krista Kosonen kannustaa Nuoren Näyttämön pariin 29.11.2016 Nuori Näyttämö -hankkeen 2016–18 kummina toimiva näyttelijä Krista Kosonen näkee nuorena aloitetun teatteriharrastuksen monin tavoin merkityksellisenä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sinebrychoffin taidemuseon 2016 näyttelyt kiinnostaneet jo 50 000 vierailijaa 29.11.2016 Kansallisgalleriaan kuuluva Sinebrychoffin taidemuseo on yltänyt kuluvana vuonna erinomaiseen kävijämäärään. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pietarilainen nykybaletin huippuryhmä Helsinkiin tammikuussa 28.11.2016 Yksi Venäjän tunnetuimmista nykybalettiryhmistä Eifman Ballet vierailee Kansallisbaletissa tammikuussa 2017 kahden eri teoksen voimin. Boris Eifmanin luotsaama pietarilaisryhmä on vuosikymmenten ajan ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rock-tenori Jarkko Aholan Romanssi-levy jyrää albumilistalla 28.11.2016 Karismaattisen rock-tenori Jarkko Aholan klassikoita sisältävä, perjantaina julkaistu albumi Romanssi debytoi eilen sunnuntaina suoraan virallisen albumilistan sijalla 2. Sen edelle myynneissä nousi a... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Parisuhdemonologit nauraa parisuhteellisille totuuksille 28.11.2016 ”Teeskentele, että tilanne on normaali.” ”Montako rintaa tarvittaisiin, että niitä olisi liikaa?” ”Jumalauta minä vihaan arkea!” 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kymi Sinfoniettalta Kalevi Ahon kantaesitys - solistina Elina Vähälä 27.11.2016 Kymi Sinfoniettan syyskauden ehdottomiin merkkitapauksiin kuuluu säveltäjä Kalevi Ahon uuden teoksen maailmankantaesitys, joka kuullaan Kotkan konserttitalolla keskiviikkona 30.11.ja Kuusankoskitaloll... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Serlachius-museoiden uudessa kokoelmanäyttelyssä maisemataiteen klassikoita 27.11.2016 Claude Monet´n, Camille Pissarron, Akseli Gallen-Kallelan ja Hugo Simbergin maisema-aiheet ovat keskeisesti esillä Serlachius-museoiden uudessa kokoelmanäyttelyssä Niittyjä ja erämaita, joka avautui y... 0 kommenttia  |  Kommentoi
The Show toi monenlaista viihdettä Finlandia-talolle 25.11.2016 Suomen Stand Up Clubin toistamiseen järjestämässä The Show'ssa esiintyivät tänä vuonna mentalisti Pete Poskiparta, drag-artisti Jukka K., ääniakrobaatti Rudi Rok sekä Roope Salmisen tähdittämä improry... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden 2016 Finlandia-palkinnot jaettu 24.11.2016 Toimittaja Baba Lybeck valitsi kaunokirjallisuuden Finlandiaksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Finlandia-palkintojen saajat julkistettiiin tänään 24.11. Kansallisteatterissa pidetyssä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Marita Taavitsaiselle ja Markus Allanille Kullervo Linnan Säätiön palkinnot 24.11.2016 Kullervo Linnan Säätiön palkinnot jaettiin tänään 24.11. iskelmä- ja tangolaulaja Marita Taavitsaiselle sekä Markus Allanille. Vuosittain jaettavat palkinnot myönnetään tunnustuksena ansioista kotimai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
UMK 2017:n artistit julkistettiin jo – katso kaikkien haastattelut! 23.11.2016 Uuden musiikin kilpailu tulee vuonna 2017 jälleen hieman muuttuneena. Semifinaalit ovat poissa, ja koko kisa käydään yhden illan aikana Espoo Metro Areenalla tammikuun lopussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssia, räppiä, performanssia ja paljon muuta karnevaalihenkistä Vammaisten päivänä 3.12. 23.11.2016 DiDa 2016 Vammaisten päivä - Disability Day Art & Action tarjoaa taidetta ja tapahtumia Helsingissä 3.12.2016 Kansainvälisenä vammaisten päivänä. Verkostotapahtuma järjestetään Helsingissä ensimmäistä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luovuus, algoritmit ja naiset: Adan algoritmi 23.11.2016 Slush alkaa ensi viikolla, mutta otetaan vauhtia keskusteluun 1800-luvun kuuluisimmasta naiskoodarista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lahden kaupunginteatterin Pohjantähteä symboloi Heikki Marilan taideteos 22.11.2016 Taiteilija Heikki Marilan teos Apokalypsis 1918 on valittu symboloimaan kaksiosaista Täällä Pohjantähden alla –näyttämöteosta Lahden kaupunginteatterissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kulttuurikeskus PiiPoo juhlii 10-vuotissynttäreitään kaikkien kanssa 22.11.2016 Kulttuurikeskus Piipoo tarjoaa monimuotoista kulttuuria eri ikäisille ja juhlii kymmenettä toimintavuottaan. Tampereen seudulla Ideaparkin yhteydessä vaikuttava kulttuurikeskus on kasvanut alueellisek... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saara Aallon ja Teemu Roivaisen Jouluenkelit-kiertue starttaa sijaisilla 25.11. 22.11.2016 Saara Aalto ja vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen lähtevät tänäkin vuonna suositulle Jouluenkelit-konserttikiertueelle. Kiertue starttaa tämän viikon perjantaina 25.11. Seinäjoelta ja päättyy 2... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ylen vanhat tv-ohjelmat KAVIn tietokantaan 21.11.2016 Yleisradio (Yle) ja KAVI (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) ovat sopineet yhteistyöstä, joka koskee Ylen vuosina 1957–2008 tuottamien tv-ohjelmien liittämistä KAVIn radio- ja tv-arkiston ylläp... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Urho Kekkosen viimeiset vuodet näyttämölle Tampereen Työväen Teatterissa 21.11.2016 Lokakuussa 2017 Tampereen Työväen Teatteri tuo Eino Salmelaisen näyttämölle uuden kotimaisen kantaesityksen Presidentti ja tyttö. Se perustuu Maarit Tyrkön teoksiin Tyttö ja nauhuri (2014) sekä Presi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jouni Hiltusen luontoelokuva Matka merelle ensi-iltaan maaliskuussa 20.11.2016 Jouni Hiltusen ohjaama ja Suomenlahdesta kertova Matka merelle -elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 3. maaliskuuta 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luokkakokous 2 -elokuva ylittänyt 200 000 katsojan rajapyykin 19.11.2016 Taneli Mustosen Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva on ylittänyt maagisen 200 000 katsojan rajapyykin. Elokuva on saanut torstai-iltaan mennessä 200 545 katsojaa ennakot mukaan lukien. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaija Koolle taas kultaa! 19.11.2016 Supersuositun Kaija Koon tuorein single, energinen Nää yöt ei anna armoo feat. Cheek on striimannut kultaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lappeenrannan kaupunginteatteri juhlii 100-vuotiasta Suomea 19.11.2016 Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Lappeenrannan kaupunginteatteri on valinnut kevätkauden 2017 ohjelmistoonsa pääasiassa suomalaisia tekstejä eri ikäryhmille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jukka Kuoppamäki julkaisee uuden studioalbumin Miehen tie tänään 18.11.2016 Suomalaisten rakastama Jukka Kuoppamäki viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa lauluntekijänä ja julkaisee tänään uuden studioalbumin Miehen tie. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Makasiini Contemporary tuo Turkuun Pohjoisimaissa ennennäkemätöntä taidetta 18.11.2016 Galleristi Frej Forsblom avaa tänään uuden nykytaiteen gallerian kotikaupungissaan Turussa. Avajaisnäyttelyssä nähdään monipuolinen kattaus dynaamista taidetta yhdeksältä keskipolven taiteilijalta: Ke... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen rehtoriksi Satu Ristlakki 17.11.2016 Suomen kansallisbaletin oppilaitoksen rehtoriksi on valittu MuM Satu Ristlakki. Hän aloittaa uudessa tehtävässään tammikuun alussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden tiedekirja -ehdokkaat 2016 valittu 17.11.2016 Vuoden tiedekirja -palkintoraati on valinnut kymmenen teosta, jotka kilpailevat Vuoden tiedekirja 2016 -palkinnosta. Palkinto jaetaan Tieteen päivillä 11.1.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bryk-kirja tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi 17.11.2016 Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi valitusta Rut Bryk - Elämän taide -kirjasta ilmestyy uusi painos tänään 17.11. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Club For Five julkaisee suosituimmat kappaleensa kahdella kokoelma-albumilla 17.11.2016 A cappella -lauluyhtye Club For Five tarjoilee tunnelmallisen uutuusvideon perjantaina julkaistavalta Joulun parhaat –kokoelma-albumiltaan. Samana päivänä julkaistaan myös kuudella kultalevyllä palkit... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tammikuisten Työväen Näyttämöpäivien harrastajateattereiden esityksissä etsitään rohkeasti taiteellista ilmaisua 16.11.2016 Työväen Näyttämöpäivät on Suomen suurimpia harrastajateatteritapahtumia. Festivaali järjestetään 41. kerran tammikuun viimeisenä viikonloppuna 27.-29.1.2017 Mikkelissä. Vuoden 2017 festivaaleille haki... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Valotaiteen pioneerin Keith Sonnierin ensimmäinen Pohjoismainen yksityisnäyttely Galerie Forsblomilla 16.11.2016 Valotaiteen pioneerin Keith Sonnierin (s. 1941) minimalistiset neonvaloveistokset täyttävät Galerie Forsblomin korkean salin joulukuussa. Sonnierin ensimmäinen pohjoismainen yksityisnäyttely esittelee... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ainutlaatuinen yhteistuotanto Kädettömät ensi-illassa Lahden kaupunginteatterissa 15.11.2016 Kantaesityksensä Lahden kaupunginteatterissa saava, näyttelijä Anna Lipposen kirjoittama ”Kädettömät” pohtii vapautta niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kesällä 2017 Savonlinnassa myös lastenoopperaa 15.11.2016 Savonlinnan Oopperajuhlien 2017 lastenooppera on Anna Noran säveltämä Kani Koipeliinin kuperkeikat. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Q-teatterin kevään ensi-ilta on Prinsessa Hamlet 15.11.2016 Helmikuussa 2017 saa ensi-iltansa E.L. Karhun kirjoittama ja Linda Wallgrenin ohjaama Prinsessa Hamlet. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkittu suomalaiselokuva 2 yötä aamuun sai ensi-illan Ranskassa 13.11.2016 Mikko Kuparisen käsikirjoittama ja ohjaama, useasti palkittu elokuva 2 Yötä Aamuun leviää parhaillaan suomalaiselokuvalle poikkeuksellisesti elokuvateattereihin myös Ranskassa. Elokuvan Ranskan ensi-i... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tangokuningas Teemu Roivainen julkaisi joululevyn Pohjolan joulu 13.11.2016 Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen julkaisi Pohjolan joulu -nimisen joululevyn perjantaina 11.11. Levy sisältää tunnettuja jouluklassikoita sekä Teemun omia kappaleita, yksi yhdessä Saara Aallo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssiteatteri MD:n juhlateoksen koreografi on Tero Saarinen 12.11.2016 Tero Saarisen uutuusteos Loopit ensi-ilta koittaa lauantaina 4.2.2017 Tampereella ja esitykset Hällä-näyttämöllä jatkuvat 6.4. asti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkittu Turilas & Jäärä uudelleen masteroituna valkokankaalle 12.11.2016 Turilas & Jäärä -elokuvan 15-vuotisjuhlajulkaisu nähdään Oulun kansainvälisillä lasten ja nuorten elokuvien festivaaleilla, kun elokuva tulee uudelleen masteroituna valkokankaalle 13.-20.11. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pähkinänsärkijä ja Joutsenlampi Kansallisbaletin juhlakauden ohjelmistossa 11.11.2016 Kansallisbaletin juhlakauden teoksina sydäntalvella nähdään kaksi suursuosion saanutta klassikkobalettia, joissa musiikkina soivat Tšaikovskin tutut sävelet. Joulukausi alkaa Aleksanterinkadun joulupa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Isäänpäivää… 11.11.2016 Hilima lähti sukuloomahan viikoksi ja jätti taloon isännän haltuhun. Kotia jäivät vihiityn aviomiehen lisäksi kissi ja sesse. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatteri Jurkka räjäyttää "Riskillä" 10.11.2016 Syyskauden lopuksi Jurkka tuo lavalle ratkiriemukkaan esityksen älylaitekeskeisestä elämästämme. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rock-tenori Jarkko Aholalta albumillinen klassikoita 10.11.2016 Jarkko Aholalta on odotettu uutta musiikkia, ja nyt sitä taas saadaan! Ensi perjantaina 18. marraskuuta julkaistavalla uudella Romanssi-albumilla kuullaan karismaattisen rock-tenorin tulkintoja klassi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teosto kerää ehdotuksia Teosto-palkinnon saajaksi 10.11.2016 Ensi keväänä palkitaan jälleen yksi tai useampi kotimainen musiikkiteos Teosto-palkinnolla. Merkittävä musiikkialan tunnustus annetaan vuonna 2016 julkaistulle tai kantaesitetylle tuotannolle. Teosto-... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kulttuurikummi vahvistaa kulttuurijalanjälkeään juhlavuonna 2017 10.11.2016 Kansallismuseo tarjoaa yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille ainutlaatuisen mahdollisuuden kulttuurijalanjäljen vahvistamiseen Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Työväen Teatteri järjestää Suomen ensimmäisen rajattoman teatterinäytännön 9.11.2016 TTT:n syyskauden lastenteatteriuutuus Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus nähdään perjantaina 9.12. erityisenä rajattomana esityksenä Eino Salmelaisen näyttämöllä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
”Rikkauksien Häme” -näyttely avautuu Hämeen linnassa 10.11.2016 9.11.2016 Kansallismuseo tuo ”Rikkauksien Hämeen” Hämeen linnaan 10.11.2016 alkaen. Näyttely juhlistaa Hämeen rikasta historiaa asutettuna alueena jo varhaiselta kivikaudelta lähtien. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iiro of the Opera -konsertissa Kansallisoopperan lavalla kohtaavat Robin ja Matti Salminen 8.11.2016 Iiro Rantalan luotsaama uusi konserttisarja tuo yhteen yllättäviä artisteja Kansallisoopperassa. Sarjan avauskonsertti kuullaan sunnuntaina 27.11. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA on ylittänyt kävijätavoitteensa 8.11.2016 EMMA - Espoon modernin taiteen museo on ylittänyt 10-vuotisjuhlavuodelle asettamansa 105 000 kävijän kävijätavoitteen marraskuun ensimmäisellä viikolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansainvälisesti tunnustettu stand up -koomikko Daniel Sloss Helsinkiin tulevana perjantaina 8.11.2016 Kansainvälisesti tunnustetun stand up -koomikko Daniel Slossin Helsingin keikka lähestyy. Sloss saapuu esiintymään Helsinkiin tulevana perjantaina 12.11., jolloin hän esittää So?-nimisen show’nsa Musi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura mukaan moderniin koulumaailmaan 7.11.2016 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Mediapool tekevät digitaalisia oppimateriaaleja lukiolaisille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miehet ja puhelinkoppisauna kiertueelle ympäri Saksaa 7.11.2016 Joidenkin elokuvien mielenkiintoa ei nakerra aika eikä esitysikkunat. Miesten vuoro -dokumenttielokuva saa suomalaiseksi dokumenttielokuvaksi laajan teatterilevityskierroksen Saksassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pete Parkkoselle platinaa - uusi single ensi viikolla 4.11.2016 Pete Parkkosen single Mitä mä teen feat. JVG on ylittänyt platinarajan. Pete on onnellinen urbaanin ja vangitsevan biisin saavuttamasta suosiosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! 3.11.2016 Noniin, se aika oli käsillä, kun pääsi katsomaan ja nauttimaan lasten elokuvasta tai siis koko perheen elokuvasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
TTT:n yhteisönäytelmäprojektissa syntyi hervantalainen miesteatteriryhmä 3.11.2016 Miehen eri ikäkausista kertova näytelmä Kaaret on tulossa ensi-iltaan maaliskuussa 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Venäläismestarit säkenöivät Verkatehtaalla 3.11.2016 Sinfonia Lahti esitteli ”virallisesti” uuden kapellimestarinsa Dima Slobodenioukin lokakuun konsertissaan Verkatehtaalla hämeenlinnalaisille. Slobodeniouk kävi näyttäytymässä jo aiemmin, mutta lokakui... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ville Virtasen tähdittämän Armoton maa -elokuva ensi-iltaan tammikuussa 2.11.2016 Armoton maa on Jussi Hiltusen ohjaama nykypäivän Lappiin sijoittuva draama, jonka vahvassa pääosassa loistaa Ville Virtanen. 2 kommenttia  |  Kommentoi
Mether-Borgströmin teoksia etsitään 2.11.2016 EMMA - Espoon modernin taiteen museo kartoittaa laajaa näyttelyä sekä tutkimusta varten yksityiskokoelmissa olevia Ernst Mether-Borgströmin (1917-1996) teoksia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Syntymälahjana Suomi -teos kertoo itsenäisestä Suomesta elämäntarinoiden kautta 2.11.2016 Arto Terosen ja Jouko Vuolteen Syntymälahjana Suomi – Itsenäisyyden lapsia (Kirjapaja) on elämänmakuinen matka satavuotiaaseen Suomeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kirja kulkee – edelleen! 2.11.2016 Helsingin kirjamessut vuosimallia 2016 on takana. Joulu ja Suomi 100 -vuotta edessä, mikä näkyi tarjonnassa ja trendeissä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Minna Tervamäki ja Hannaleena Heiska tuovat taideprosessin yleisön eteen EMMAn näyttelyssä 1.11.2016 EMMAn 10-vuotisohjelmisto tarjoaa yleisölle uudenlaisen, elämyksellisen kohtaamisen taiteen kanssa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Niin kuin taivaassa 31.10.2016 Niin kuin taivaassa on ruotsalaiseen menestyselokuvaan pohjautuva näytelmä, jota pääsee nyt katsomaan Anjalakosken teatterissa. Sinne sen on ohjannut Kimmo Lavaste. 1 kommentti  |  Kommentoi
Rajaton julkaisi ensimmäisen singlen pian julkaistavalta uudelta albumilta 30.10.2016 Rajaton julkaisi eilen 29.10. ensimmäisen singlen ”Viaton” 4.11. julkaistavalta albumilta ”Salaisuus”. Uutta suomenkielistä musiikkia sisältävä albumi on yhtyeen viidestoista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Liken ja Tähtivaeltajan kirjoituskilpailun voittajaksi Karhun morsian 29.10.2016 Liken ja Tähtivaeltajan spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun voittaja on Katja Törmänen käsikirjoituksellaan Karhun morsian. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi 2017 –romaanikilpailu on ratkennut 28.10.2016 Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Otavan Kirjasäätiön Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi julistama Suomi 2017 -romaanikilpailu on ratkennut. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailmalla valloittanut Kuun metsän Kaisa ensi-iltaan tänään – lue ohjaaja Katja Gauriloffin haastattelu 28.10.2016 Dokumenttielokuva Kuun metsän Kaisa on kerännyt ihastusta ja kehuja elokuvafestivaaleilla Suomessa sekä esimerkiksi Kanadassa. Tänään perjantaina elokuva päätyy kotimaassa myös laajempaan teatterilevi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kissa kuumalla katolla vie armottomaan maailmaan 27.10.2016 Turun Kaupunginteatterin syksyn 2016 viimeinen ensi-ilta on Tennessee Williamsin moderni klassikko Kissa kuumalla katolla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sunnuntai Mozartin kanssa – Requiem soi Hämeenlinnassa 27.10.2016 Yhteistyön voimaa koettiin Hämeenlinnassa viime sunnuntaina (23.10.), jolloin Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan, Musiikki Linnassa -festivaalin ja Sibelius Celebrationsin yhteinen konsertti oli Hämeenli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rakastetun Luokkakokouksen jatko-osa ensi-illassa jo ensi viikolla – katso haastattelut ja tyylilajin pohdintaa! 27.10.2016 Ensimmäinen Luokkakokous-elokuva keräsi teattereihin peräti yli 500 000 katsojaa, ja uuden ensi-ilta on nyt käsillä. Katso Jaajo Linnonmaan, Kalle Lambergin sekä ohjaaja Taneli Mustosen haastattelut. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Poikamiesboksi 27.10.2016 Poikamiesboksi on Kouvolan teatterin tämän syksyn musikaali. Kyllähän sitä oottettiinkin, sillä ennakkoaavistus oli vahvasti se, että parasta tulee ja olin oikeassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Amedeo Modiglianin ainutlaatuinen näyttely avautuu Ateneumissa 25.10.2016 Taidemaalari ja kuvanveistäjä Amedeo Modiglianin (1884–1920) näyttely avautuu Ateneumin taidemuseossa perjantaina 28. lokakuuta 2016. Ennen Helsinkiä Lillessä ja Budapestissä nähty näyttely esittelee ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMAn näyttelyohjelma 2017 julki: Nykytaiteen tähtiä ja modernismin klassikoita 25.10.2016 Vuonna 2017 EMMA laajenee uudella, Suomi 100 -hankeeksi lukeutuvalla Rut Brykin (1916-1999) ja Tapio Wirkkalan (1915-1985) kokoelmiin pohjautuvalla designtilalla ja tuo esille kaksi nykytaidetta ja mo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tyko Sallisen tyttären hurja tarina näyttämölle 25.10.2016 Helsingin Kaupunginteatterin uutuusnäytelmä Taju kertoo Tyko Sallisen (1879-1955) kirjailijatyttären Tajun (1912-1966) viimeisen teoksen Isä ja minä (1957) kipeästä syntyprosessista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paletti II - hanke toi iloa ikäihmisille ja työtä nuorille taiteilijoille 24.10.2016 Nuoret taiteilijat ovat innostaneet luovuuteen ja ikäihmisten arki on saanut uusia ulottuvuuksia. Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa toteutettu hanke Paletti II – Työtä nuorille ja hyvinvointia ikään... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Varasto 23.10.2016 Varasto on tarina, mikä on tuttu ensin Arto Salmisen kirjana, sitten myös elokuvana ja nyt sitten teatteriversiona! On luettu kirja, on katottu elokuva moneen kertaan ja on nähty teatterissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tyttö nimeltä Varpu -elokuvalle pääpalkinto elokuvafestivaalilla Roomassa 23.10.2016 Selma Vilhusen ohjaama ja Making Movies Oy:n tuottama Tyttö nimeltä Varpu on voittanut Rooman elokuvafestivaalilla Alice nella città -esityssarjan pääpalkinnon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eirtovaaran ja Jahangirin kiertue levittää naurua Suomen syksyyn – katso haastattelut 23.10.2016 Stand up -koomikot Mika Eirtovaara ja Ali Jahangiri aloittivat eilen Helsingin Gloriassa halki Suomen kiertävän kiertueensa. Amusa haastatteli molempia miehiä keikan jälkeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luokkakokous 2 - Polttarit - elokuvan ensi-ilta 2.11. - katso kohtaus ennakkoon täältä 21.10.2016 Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva on jatkoa jättimäisen suositulle Luokkakokous-elokuvalle, joka sai elokuvateattereissa kaikkiaan yli 500 000 katsojaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kati Outinen tuo tragikoomisen monologinsa Jurkkaan 21.10.2016 Niin kauas kuin omat siivet kantaa on Kati Outisen pysäyttävä monologi muistista ja minuudesta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyväskylä Sinfonia ja Mikkelin kaupunginorkesteri esittävät ja levyttävät Kostiaisen Requiemin 1. ja 2.11. 20.10.2016 Jyväskylä Sinfonia ja Mikkelin kaupunginorkesteri yhdistävät voimansa Pyhäinpäivän konsertissa, joka kuullaan tiistaina 1.11. Mikkelin Mikaelissa ja seuraavana päivänä Taulumäen kirkossa Jyväskylässä.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ennennäkemättömän suosion saanut Oopperan kummitus palaa ohjelmistoon 20.10.2016 Yleisön suosikki, loppuunmyydyille katsomoille esitetty Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummitus nähdään Kansallisoopperan ohjelmistossa jälleen marraskuusta 2018 alkaen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Merkittäviä klassikoita ja kiinnostavia kotimaisia uutuuksia! 20.10.2016 Kansallisteatterin juhlaohjelmisto ammentaa sekä menneestä että tästä ajasta ja heijastaa kohti tulevaisuutta. Taiteellisen teatterin ohjelmistolinjaus jatkuu tinkimättömänä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pihla Viitala ja Antti Luusuaniemi yhdessä valkokankailla 6.1.2017 19.10.2016 Kolmella Jussilla palkitun Maarit Lallin (Kohta 18, 2012) ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama elokuva Kuudes kerta saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan perjantaina 6.1.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pirjetta Brander XXII Mäntän kuvataideviikkojen kuraattoriksi 19.10.2016 Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2017 kuraattoriksi on valittu kuvataiteilija Pirjetta Brander (s. 1970). Brander toimii taiteen kentällä laaja-alaisesti, niin kuvanveiston kuin mediataiteenkin pariss... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden 2016 suomalainen stand up -tulokas kruunattiin – voittaja on Mikko Kauppinen! 19.10.2016 Suomen stand up -tähtitaivas sai viikonloppuna lisää tuiketta, kun Mikko Kauppinen voitti yökerho Apollossa järjestetyn kilpailun. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maaria Päivisen uutuusromaanissa suljetaan entinen rakkaus kellariin 19.10.2016 "Hän sanoi kymmenen, sata tai ainakin riittävän monta kertaa: minä en rakasta sinua nyt enkä koskaan." 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kasarimusiikki kaikuu Turun kaupunginteatterissa alkuperäisellä voimalla 19.10.2016 Rock of Ages -kasarimusikaali saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin Domino-teatterissa perjantaina 21.10. Teoksen kasarihiteistä koostuva biisilista haastaa esittäjänsä – ja kolahtaa sekä rokin et... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Supersuosittu Vain elämää –konsertti Hartwall Arenalle 30.12. 19.10.2016 Vain elämää –ohjelman viidennen tuotantokauden supertähdet esiintyvät yhdessä Hartwall Arenan lavalla perjantaina 30.12.2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensimmäisen Tapio Wirkkala Rut Bryk -palkinnon saajaksi Patricia Urquiola 18.10.2016 Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin 100-vuotisjuhlat ovat päättymässä. Juhlavuosi aloitettiin 2.6.2015, jolloin Tapio Wirkkala (1915-1985) olisi täyttänyt 100 vuotta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava julkaisee Mirkka Lappalaisen kirjan noituudesta 18.10.2016 Historiantutkija Mirkka Lappalainen ja Kustannusosakeyhtiö Otava ovat solmineet kustannussopimuksen Lappalaisen seuraavasta kirjasta. Pohjoisen noidat käsittelee noituutta ja noitavainoja 1600-luvull... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Timo Airaksisen Sinivalkoinen kirja antaa suuntaa Suomen toiselle vuosisadalle 17.10.2016 Millainen maa Suomi on, kenelle Suomi oikeastaan kuuluu ja onko suomalaisilla aihetta optimismiin? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lehdistö kutsuttiin seuraamaan Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan kuvauksia – katso videot 16.10.2016 Aku Louhimiehen ohjaamaa Tuntematon sotilas -elokuvaa on viime päivinä kuvattu kaikessa hiljaisuudessa Suomenlinnassa. Mediaa kuitenkin kutsuttiin seuraamaan kuvauksia lauantaina. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ainutlaatuinen nykytanssin huipputeos Kansallisteatterissa tammikuussa 2017 14.10.2016 Figure a Sea on tanssivierailu suoraan Euroopan huipulta. Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähdään 14. ja 15.1.2017 ainutlaatuinen tanssivierailu suoraan nykytanssin huipulta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
TTT:n tuotanto Parasta ennen kolmeviikkoiselle kiertueelle Ruotsiin 14.10.2016 Ruotsin suurin kiertueteatteri Riksteatern on valinnut Suomesta syksyn vierailuesitykseksi Tampereen Työväen Teatterin menestystuotannon Parasta ennen. Monologiteoksen näyttelijä Ilmari Saarelainen se... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jari Tervon Matriarkka on Suomen ostetuin kaunokirja 13.10.2016 Juuri julkaistun Mitä Suomi lukee –tilaston mukaan Jari Tervon Matriarkka on tämän hetken ostetuin kotimainen kaunokirja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Gurmee Teatteri esittää: Murhaava illallinen Suvilahdessa 13.10.2016 Hermes Mansu on maailmankuulu taiteilija, joka on onnistunut pitämään oikean henkilöllisyytensä salassa. Kukaan ei ole tavannut häntä, mutta hänen nerokkaat teoksensa tunnistetaan aina. 0 kommenttia  |  Kommentoi
SKS julkaisee itsenäisen Suomen kulttuurihistorian – pääpainona arkiset kokemukset ja muistot 13.10.2016 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ottaa varaslähdön satavuotiaan Suomen juhlintaan. Juuri julkaistu Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria pohtii, mitä itsenäisyys on kulttuuriselta kannalta merk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hämeenlinnan Sibelius Celebrationsin ja Musiikkia Linnassa -festivaalin konserttisarjassa kahdeksan ainutlaatuista konserttia 13.10.2016 Hämeenlinnassa konserttitarjonta lokakuun loppupuolella on huikean monipuolinen. Ainutlaatuisessa konserttisarjassa on solistisia ja orkesterikonsertteja. William Shakespeare vaikuttaa edelleen 400-vu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kauden 5 ensimmäinen Vain elämää -albumi julkaistaan perjantaina 12.10.2016 Perjantaina julkaistava albumi Vain elämää – Kausi 5: Ensimmäinen kattaus on myynyt ennakkoon platinaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jenny ja Antti Wihurin rahasto lahjoitti miljoona euroa Kansallisgallerian säätiölle 12.10.2016 Kansallisgallerian saama toinen suurlahjoitus on vahva viesti taiteen ja kulttuuriperinnön säilyttämisen tärkeydestä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisen Tiedeakatemian Eino Jutikkalan historiapalkinto professori Jari Ojalalle 11.10.2016 Suomalainen Tiedeakatemia on myöntänyt vuoden 2016 Eino Jutikkalan historiapalkinnon professori Jari Ojalalle Jyväskylän yliopistosta. Palkinto on suuruudeltaan 15.000 euroa. Palkinto jaetaan akateemi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Helena Telkänrannalle kirjasta Millaista on olla eläin? 10.10.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon tietokirjailija, biologi Helena Telkänrannalle kirjasta Millaista on olla eläin? (SKS 2015). 0 kommenttia  |  Kommentoi
SLS webbutgåva Albert Edelfelts brev belönas med statspris för informationsspridning 10.10.2016 Undervisnings- och kulturministeriet tilldelar redaktionen för Svenska litteratursällskapets i Finland (SLS) digitala brev- och konstutgåva Albert Edelfelts brev ett statspris för exemplarisk informat... 0 kommenttia  |  Kommentoi
SKS palkitsi Pirkko Saision 10.10.2016 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Aleksis Kiven rahaston palkinto 2016 on myönnetty kirjailija Pirkko Saisiolle (s. 1949). Palkintosumma on 15 000 euroa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tom of Finland -musikaalin esiintyjät on valittu Turun kaupunginteatteriin 9.10.2016 Tom of Finland -musikaalin näyttelijävalinnat on tehty. Tom of Finlandin tunnetuinta hahmoa Kakea tulkitsee Turun Kaupunginteatterissa Ville Erola. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Puhelin ruokkii striimauspalveluiden ripeää kasvua 7.10.2016 Puhelin on noussut muutamassa vuodessa lasten ja nuorten aikuisten tärkeimmäksi musiikin kuuntelun välineeksi. CD-levyjen kuunteleminen on pudonnut kolmessa vuodessa lähes puoleen, ja musiikkilatauste... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Marita Taavitsainen tunnelmoi Helsingin sarastuksessa - musiikkivideo ja single 7.10.2016 Marita Taavitsainen löysi esitettäväkseen hienon klassikon, Helsingin sarastukseen, josta nyt julkaistaan sekä single että musiikkivideo. Musiikkivideo on kuvattu - missäs muuallakaan - kuin aamuhämyi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luokkakokous 2 - Polttarit -elokuvan ensi-ilta 2.11. 7.10.2016 Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva tulee ensi-iltaan 2.11.2016. Elokuva on jatkoa jättimäisen suositulle Luokkakokous-elokuvalle, joka sai elokuvateattereissa kaikkiaan yli 500 000 katsojaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lauluyhtye Rajaton julkaisee 15. albuminsa ”Salaisuus” 4.11. 7.10.2016 Lauluyhtye Rajaton julkaisee uuden albumin ”Salaisuus” 4. marraskuuta. Uutta suomenkielistä musiikkia sisältävä albumi on yhtyeen viidestoista. Rajattoman albumit ovat myyneet maailmanlaajuisesti yli ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lily ja mustekala on hauska ja koskettava esikoisromaani lemmikkinsä menetystä pelkäävästä miehestä 6.10.2016 Käsikirjoittajana työskennellyt Steven Rowley kyllästyi odottamaan, että hänen käsikirjoituksensa päätyisivät elokuviksi asti, ja päätti kokeilla jotain muuta. Kun hänen rakas mäyräkoiransa Lily kuoli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rokumentissa leikitään roolileikkejä 5.10.2016 Itä-Suomen suurin elokuvafestivaali Rokumentti järjestetään 16. – 20. marraskuuta jo kahdennentoista kerran. Joensuulaisen festivaalin teemaohjelmisto julkaistiin tänään. Festivaalin vuoden teema kant... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Zoltán Popovitsin näyttely 1966-2016 Amos Andersonille lokakuussa 5.10.2016 Amos Andersonin taidemuseo esittelee Zoltán Popovitsin teoksia vuosilta 1966-2016. Näyttely on nähtävissä 14.10.16-9.1.17. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Blueskitaristi Erja Lyytiseltä ensimmäinen musiikkivideo Stolen Hearts - katso täältä 4.10.2016 Pitkän uran tehnyt blueskitaristi Erja Lyytinen julkaisee ensimmäisen musiikkivideonsa Stolen Hearts tänään. Videon voi jakaa eri medioissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Onnelin ja Annelin talvi –elokuvalle yleisöpalkinto kansainvälisillä lastenelokuvafestivaaleilla Saksassa 4.10.2016 Saara Cantellin ohjaama Onnelin ja Annelin talvi –elokuva voitti yleisöäänestyksen Saksassa järjestetyillä Schlingelin kansainvälisillä lasten- ja nuorten elokuvafestivaaleilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anneli Auerin Murhalesken muistelmat myydyimpien tietokirjojen kärjessä 4.10.2016 Anneli Auerin Murhalesken muistelmat on noussut Akateemisen kirjakaupan TOP10-listan myydyimpien tietokirjojen kärkeen. Suurta huomiota herättänyt teos on myös Into Kustannuksen vuoden myydyin kirja j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viihteen monitoimimies Petteri Summanen Zodiak Finlandin kehityspäälliköksi 4.10.2016 Monessa menestystarinassa mukana ollut Summanen on täynnä intoa ja aikoo satsata laatuun ja päästää luovat voimavarat valloilleen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Hotakaisen Finnhits Hämeenlinnan teatteriin 4.10.2016 Kirjailija Kari Hotakainen sanoo itse seuraavaa “ nämä pikkujutut saivat alkunsa eräästä tilaustyöstä. Piti kirjoittaa parikymmentä tosilyhyttä juttua olutpullojen etiketteihin. Projekti oli mukava, j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibelius Tapiolan kuorossa -levy julkaistaan tällä viikolla 4.10.2016 Tapiolan kuoro julkaisee levyllisen Sibeliuksen musiikkia – ensimmäisenä lapsi- ja nuorisokuorona maailmassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suurenmoista - Florence 4.10.2016 Florence Foster Jenkins (1869-1944) on oikeasti ollut olemassa! Hänestä on tehty näytelmä ja elokuva ja me saamme nauttia tarinasta, mikä on huikea, hauska ja ajatuksia herättävä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Halutaan menestyvä työruumis! 3.10.2016 Työelämä vaatii yhä enemmän sitoutumista. Toisin kuin digitaalisuuden ja langattomuuden aikana kuvittelisi, työelämä on yhä vaativampaa myös ruumiillisesti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hymyilevä mies -elokuvalle pääpalkinto Zürichin elokuvajuhlilla 2.10.2016 Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies -elokuva on voittanut Zürichin elokuvajuhlien pääpalkinnon. Juho Kuosmanen oli paikan päällä vastaanottamassa palkintoa myöhään eilen illalla pidetyssä palkintoga... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hannu Palosuo ensimmäisenä taiteilijana esillä Kansallismuseon uudessa pop-up-tilassa 2.10.2016 Palosuon renessanssiajan taidetta tulkitsevat maalaukset tulevat esille Kansallismuseon uuteen pop-up-tilaan, joka on ykköskerroksessa uusitun museokaupan yhteydessä. Maalauksissa Palosuo tutkii rajaa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saara Cantellin Tulen Morsian –elokuva leviää kautta maailman 2.10.2016 Saara Cantellin ohjaaman Tulen morsian –elokuvan teatterilevitysoikeudet on myyty Global Media Distributionille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katso tästä Pahan kukat -elokuvan Mayhem-biisin video 30.9.2016 Tsekkaa täältä Pahan Kukat -elokuvaan sävelletyn Mayhem-kappaleen video. Räppärit Noah Kin ja View sävelsivät kappaleen elokuvaan ohjaaja Antti J. Jokisen pyynnöstä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Immanuel Kantin moraaliopillinen pääteos Käytännöllisen järjen kritiikki ilmestyi suomeksi 30.9.2016 Immanuel Kantin moraaliopillinen pääteos Käytännöllisen järjen kritiikki ilmestyi suomeksi. Siinä Kant käsittelee ihmisyyden perimmäisiä kysymyksiä tahdonvapaudesta, Jumalan olemassaolosta ja ikuisen ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuurin kirjoja on myyty jo yli miljoona kappaletta 30.9.2016 Suomen arvostetuimpien kirjailijoiden joukkoon kuuluvan Antti Tuurin kirjojen myynti on ylittänyt jo miljoonan kappaleen rajan. Otavan kustantamana Tuurin kirjoja on ilmestynyt vuodesta 1971 alkaen yh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Valkoinen peura nykyteatterin ja tanssin keinoin Kajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistyönä 30.9.2016 Valkoinen peura on nykyteatterin ja tanssin keinoja käyttävä lämpimän absurdi esitys kyläyhteisöstä, joka kamppailee elinympäristönsä puolesta. Se pohjautuu löyhästi Erik Blombergin (1952) palkittuun ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tasoltaan huikea Ja kitara soi -festivaali tarjoaa maailman kantaesityksiä 30.9.2016 Lappeenrannassa marraskuun 9. päivänä käyntiin pyörähtävä XV Ja kitara soi -festivaali juhlii tänä vuonna 15:ttä syntymäpäiväänsä. Klassisen kitaramusiikin viisipäiväinen festivaali soi musiikkiopisto... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haastattelussa Jääkauden kirjoittaja Mooses Mentula 29.9.2016 Mooses Mentula kirjoitti upean kirjan Jääkausi, missä kerrotaan koukuttavalla tyylillä aiheestä, joka on aika lailla vaiettu. Mitä kertoo Mooses Mentula: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mooses Mentula: Jääkausi 29.9.2016 Tartuin kirjaan innostunein mielin, sillä Mooses Mentulan tekstiä lukee niin mielellään. Kirjaa lukiessani olin keskellä "jääkautta", aivan hyytävä tuuli puhalsi pitkin sivuja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Happotesti 29.9.2016 Kalle Lähde se meni ja kirjoitti kirjan! Ei niinkään mitä tahansa kirjaa vaan Happotestin, mikä kertoo juopon elämästä. Ei niin kuin Juha Vuorinen, sillä se on ihan eri tarina. Happotestin juoppo kert... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen kansallisbaletti kutsuttu mukaan World Ballet Dayhin 4.10. 29.9.2016 Tiistaina 4.10.2016 järjestetään kolmatta kertaa vuotuinen World Ballet Day, jonka aikana voi seurata yhteensä 20 tunnin ajan suoraa lähetystä maailman johtavien balettiryhmien kulissien takaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taiteen soveltamisesta kiinnostuneille: Kiihdyttämöön haku auki vielä 2 päivää! 29.9.2016 Pro Soveltavan taiteen tila ry kutsuu osallistujia hakemaan mukaan soveltavan taiteen osaamiskiihdyttämöihin. Kiihdyttämöt toteutetaan samanaikaisesti Kirkkonummella, Seinäjoella ja Rovaniemellä 15.10... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paperilla seisova Perkele: Hannu Salama 80 vuotta 28.9.2016 Into Kustannus julkaisee Hannu Salaman 80-vuotispäivän 4.10.2016 kunniaksi kirjallisuustutkija Milla Peltosen kirjoittaman elämäkerran Paperilla seisova Perkele – Hannu Salaman elämä ja kirjat. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneum etsii Antti Favénin teoksia 28.9.2016 Ateneumin taidemuseo on kiinnostunut yksityisessä omistuksessa olevista kuvataiteilija Antti Favénin (1882–1948) teoksista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teit meistä kauniin 28.9.2016 Noni, kyllä tätä oli odotettukin! Meinasin ensin, että olen ihan iteksee tai omien kavereiden kanssa menossa katsomaan tätä, mutta väärin - lapseni halusivat mukaan!!!! Joten ei kun Kuusaalle ja Studi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA ja Suomen Taitoluisteluliitto yhteistyöhön: Rut Brykin taidetta Finlandia Trophyyn 28.9.2016 EMMA – Espoon modernin taiteen museo ja Suomen taitoluisteluliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teosto Slush Musicin pääyhteistyökumppaniksi 28.9.2016 Euroopan johtava kasvuyritystapahtuma Slush järjestää tänä syksynä ensimmäistä kertaa musiikkia, teknologiaa ja yrittäjyyttä yhdistävän sisartapahtuman Slush Musicin. Slush Music kokoaa 30. Marraskuut... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen vanhin asiakirja 700 vuotta 1.10.2016 27.9.2016 Suomen vanhin säilynyt asiakirja, kuningas Birgerin suojelukirje Karjalan naisille, täyttää 700 vuotta 1.10.2016. Myös Karjalan naisrauhana tunnettu latinankielinen pergamentille laadittu kirje on päi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kissajumalista kissavainoihin ja kissavideoihin – Kissojen maailmanhistoria kertoo ihmisen ja ja kissan yhteisestä historiasta 27.9.2016 Kissa on 2000-luvun suosituin lemmikkieläin. Kissan tie rakastetuksi lemmikiksi on ollut pitkä ja mutkainen: kissan ja ihmisen yhteinen taival alkoi jo ainakin 11 000 vuotta sitten. Juuri ilmestynyt K... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Housut pois 26.9.2016 Housut pois on sellainen musikaali, minkä voi katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Nyt se tuli nähtyä Lahden Kaupunginteatterissa ja joka minuutti oli niin täyttä tavaraa. Tässä Jukka Keinosen ohjaamas... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuka lasta varjelee 26.9.2016 Kirjailija, asianajaja Marja Toivion trilogi sai päätöksensä, kun Kuka lasta varjelee ilmestyi syyskuussa. Toivion kirja keskittyy jälleen lastensuojeluun ja sen todellisuuteen yhteiskunnan rakenteiss... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Marko Röhr vuoden elokuvatuottajaksi Järven tarina -elokuvasta 25.9.2016 Elokuva-alan järjestöjen palkinnot jaettiin Kotimaisen elokuvan viikon päättäneessä vuosittaisessa juhlassa Astoria-salissa 22.9.2016. Palkintojen saajat ovat alan ammattilaisten keskuudestaan valitse... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Emmi Itärannan Veden muistista ensi-iltaan ja vierailulle Riksteaterniin 25.9.2016 Veden muistista on esitys sammumattomasta toivosta, kätketystä vedestä, isoista elämän valinnoista. Se on seikkailu, joka sopii kaikille yläkoululaisista aikuisiin katsojiin. Veden muistista perustuu ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansainvälisesti tunnustettu stand-up -koomikko Daniel Sloss Helsinkiin 12.11. 25.9.2016 Kansainvälisesti tunnustettu skotlantilainen stand up -koomikko Daniel Sloss esiintyy marraskuussa Helsingin Musiikkitalossa. Sloss on noussut nopeasti kansainvälisesti noteerattujen koomikoiden harva... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kajaanilainen lehtori Tuomo Seppo lahjoittaa kokoelmansa Ateneumin taidemuseolle 24.9.2016 Kajaanilainen ranskan ja englannin kielen lehtori Tuomo Seppo (s. 1937) on omistanut koko elämänsä suomalaisen taiteen keräilylle. Hän on päättänyt lahjoittaa kokoelmansa liki 2 000 teosta Kansallisga... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koirien Kalevala - huima sankaritaru saapuu Kuopioon 24.9.2016 Kuopion kaupunginteatteri, Savonia AMK ja Kuopion konservatorio sekä Musti ja Mirri juhlistavat ensi vuonna satavuotiasta Suomea koko perheen oopperalla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yli 60 nuorta musiikinharrastajaa konsertoi Kansallisoopperan orkesterin rinnalla 24.9.2016 Kansallisoopperan orkesteri kutsuu jälleen pääkaupunkiseudun musiikkiopistojen oppilaita musisoimaan Mestarien messissä -konserttiin. Koko perheelle sopiva maksuton konsertti järjestetään Oopperan pää... 0 kommenttia  |  Kommentoi
S.O.S - Komedia olosuhteiden pakosta 24.9.2016 Tiina Lymi on kirjoittanut niin nasevan tarinan, että sitä oli pakko päästä katsomaan Kuusankosken teatteriin. Sinne sen on taitavasti ohjannut Karolina Eklund-Vuorela. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin vuoden 2017 valtakunnallinen ohjelmisto juhlistaa Suomen satavuotista itsenäisyyttä 23.9.2016 Ateneumin taidemuseon vuoden 2017 ohjelmisto juhlistaa Suomen satavuotista itsenäisyyttä ja luo katseen Suomen taiteen eri vaiheisiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
The Office on nyt Konttori! – Kuuntele suomalaisen työryhmän haastattelut 23.9.2016 Amusa kävi katsomassa Konttori-sarjan kuvauksia ja haastatteli sarjan työryhmää. Haastattelunsa antoivat Sami Hedberg, ohjaaja Janne Reinikainen, Ushma Karnani, Jan Nyquist, Paula Siimes, Pyry Äikää j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesa-Matti Loirilta merkittävä uusi albumi "Pyhät tekstit" 22.9.2016 Vesa-Matti Loiri julkaisee uuden albumin ”Pyhät tekstit” 21. lokakuuta. Pyhät tekstit on lähes neljän vuoden aikana harkiten koottu kokonaisuus, joka sisältää 20 kappaletta pohjautuen eri uskontojen p... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatteri Jurkan Bonnie & Clyde on intiimi sovitus isojen mittasuhteiden klassikosta 22.9.2016 Amusa kävi tsekkaamasta pienestä koostaan tunnetun Teatteri Jurkan version Bonnie & Clydesta. Kyseessä on miellyttävällä tavalla modernisoitu näkemys aikamme klassikosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikä niitä riivaa? Johanna Korhonen kirjoittaa julkisen keskustelun mahdottomuudesta 21.9.2016 Journalisti Johanna Korhonen hakee vastausta kysymykseen, miksi julkinen keskustelu on käynyt niin mahdottomaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taiteilija, kunniatohtori Juhani Palmun taidenäyttelyn avajaiset Lapuan tuomiokirkossa 23.9. 21.9.2016 Lapuan taidenäyttely sisältää läpileikkauksen Juhani Palmun taiteeseen. Esillä on niin 1970-luvun palettiveitsellä tehtyjä maalauksia, kuin nyt viime kuukausina valmistuneita uusia teoksia. Taidenäytt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saran ja Erikin muotinäytös esittelee nykyaikaa ja nostalgiaa 27.9. 21.9.2016 Tamperelaisen Sara Hildénin ura vaatetusalan kauppiaana, naisyrittäjänä ja taidemesenaattina hakee vertaistaan. Sen kunniaksi ja sen hengessä Tampereen Työväen Teatteri järjestää Saran ja Erikin muoti... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Renessanssi. Nyt! -näyttely tuo ainutlaatuista italialaista renessanssi-taidetta Suomeen 21.9.2016 Renessanssi. Nyt - Rafaelista Tizianiin -näyttely tuo 42 teosta italialaisilta renessanssi-mestareilta Kansallismuseoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Syksyn uutuuskirjojen avulla eroon stressikuplasta, viinikoukusta ja epäterveellisistä herkuista 20.9.2016 Viisas Elämä Oy:n syksyn uutuuskirjailijat tarjoavat ratkaisuja stressin, viinikoukun ja herkuttelun terveellisyyttä pohtivan lukijan käyttöön. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Komisario Palmun erehdys 20.9.2016 Mika Waltarin Komisario Palmun tuntevat kaikki. On luettu niitä kauan sitten kirjoitettuja kirjoja. On nähty leffoja, missä Joel Rinne esiintyi Komisario Palmuna. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Muistiviikon tietokirja: muistin heikkeneminen vain osa muistisairauksien taakkaa 20.9.2016 Kumppanina muistisairaus. Tietoa, tukea ja kokemuksia -kirjassa (Kirjapaja) lähestytään muistisairauksia sekä ammattiasiantuntijoiden että muistisairaan läheisten näkökulmasta. Ammattilaisia ovat mm. ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bodom valittu maailman suurimmille genre-elokuvajuhlille 20.9.2016 Taneli Mustosen BODOM-elokuvan kansainvälinen menestys jatkuu. Myös kotimaassa yleisö- ja arvostelumenestykseksi noussut BODOM on nyt valittu maailman suurimpaan genre-elokuvatapahtumaan Sitgesin elok... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen taitavimpiin ja sielukkaimpiin laulajattariin lukeutuva Johanna Försti esiintyy ensimmäistä kertaa TTT-Klubilla lauantaina 24.9. 20.9.2016 Suomen taitavimpiin ja sielukkaimpiin laulajattariin lukeutuva Johanna Försti esiintyy ensimmäistä kertaa TTT-Klubilla lauantaina 24.9. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eve Hietamiehen suosikkikirjasta Yösyötöstä tehdään elokuva – katso haastattelut! 19.9.2016 Amusa haastatteli kirjailija Eve Hietamiestä sekä osaa elokuvan työryhmästä. Kysymyksiin vastailivat ohjaaja Marja Pyykkö sekä näyttelijät Petteri Summanen, Marja Salo, Ria Kataja, Pihla Viitala ja An... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi 100 -vuoden balettispektaakkeli haastaa löytämään sisun uudelleen 19.9.2016 Kansallisoopperan ja -baletin yhteinen Suomi 100 -juhlavuoden suursatsaus on järkälemäinen teos Suomen historiasta – ja tulevaisuudesta. Kenneth Greven Kalevalanmaan ensi-ilta on 3. marraskuuta 2017 j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hymyilevälle miehelle pääpalkinto merkittävällä elokuvaajien festivaalilla 19.9.2016 Kuvaaja J-P Passi on voittanut Hymyilevä mies -elokuvalla pääpalkinnon International Cinematographers’ Film Festival Manaki Brothers -festivaalilla Bitolassa, Makedoniassa. Nyt 37. kertaa järjestetty ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatterilta tunnustus kulttuuriaktiivisuudesta Aira Huoviselle 18.9.2016 Kajaanin Kaupunginteatteri – alueteatteri aloitti vuonna 2008 käytännön myöntää vuosittaisissa alueteatterineuvottelukunnan edustajien tapaamisissa tunnustuksen henkilölle, joka on toiminut aktiivises... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tero Saarinen Company 20 vuotta – Saarisen uutta ja varhaista tuotantoa Alminsalissa 17.9.2016 Tero Saarinen Company juhlii 20-vuotistaivaltaan Alminsalissa 12.–15. lokakuuta 20 tanssijan voimin. Juhlaohjelmassa on Saarisen varhaista tuotantoa edustava menestysduetto sekä tuore ryhmäteos. Alun ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Danny julkaisi uuden studiolevyn Lauluista tehty 17.9.2016 Suomalaisen viihteen ikoni Danny eli Iso D julkaisi eilen uuden studioalbumin Lauluista tehty. Esa Niemisen tuottama levy on Dannyn ensimmäinen varsinainen studiolevy yhdeksään vuoteen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Väänänen ohjaa Suomi-komedian Rovaniemelle 16.9.2016 Kari Väänänen on tarttunut Suomi-komedian ohjaukseen Rovaniemen Teatterissa. Hän sovittanut ja ohjannut teatteriin Tulitikkuja lainaamassa -näytelmän, joka pohjautuu Juha Vuorisen käsikirjoitukseen Ma... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kotimaisten musiikkialan startupien liikevaihto kasvoi vuodessa 69 % 16.9.2016 Suomalaisten musiikkialan startupien liikevaihto kasvoi vuoden 2015 aikana 69 % edellisvuoteen verrattuna. Kasvua ennakoidaan myös kuluvalle vuodelle. Teosto ja musiikkialan startupien yhteistyökollek... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Neljän tähden arvioita kerännyt Tulen Morsian -elokuvan levitysoikeudet jo 16 maahan 16.9.2016 Tositapahtumiin perustuvan Tulen morsian –elokuvan teatterilevitysoikeudet on myyty jo kuuteentoista maahan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin kaupunginteatterin Shrek sopii lapsille, lapsenmielisille ja aikuisenmielisille 15.9.2016 HKT:n tuore Peacockissa esitettävä musikaali Shrek tarjoaa jokaiselle jotakin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juho Markkanen "Travoltana" 15.9.2016 Kotkan kaupunginteatterin lavalla on 1970-luvun huumaa, kun Saturday Night Fever-musikaali antaa yleisölle ihan kaikkensa. Juho Markkanen vetää pääroolin melkoisen kuumassa huumassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisgalleria aloittaa taideteoskuvien vapaan jakamisen 15.9.2016 Kansallisgalleria aloittaa tekijänoikeudellisen suoja-ajan ulkopuolella olevien teosten kuvaoikeuksien avaamisen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen tunnetuin taikuri Simo Aalto lanseerasi uuden aikuisemman taikashow'n – katso haastattelu 15.9.2016 Amusa pääsi jututtamaan Simo Aaltoa, jonka uusi Crazy Joker on tuiki tunnettua Jokeri Pokeri Boxia aikuismaisempi taikashow. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eriniltä uusi single torstaina - albumi marraskuussa 14.9.2016 Ihastuttavan Erinin uusi single Kohta hänen julkaistaan torstaina. Erinin säveltämä ja yhdessä Maija Vilkkumaan kanssa sanoittama kappale on rakkauslaulu, jonka päähenkilö odottaa malttamattomana sitä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyväskylä Sinfonian valokuvallinen kamarimusiikkisarja Mänttään Taidekeskus Honkahoviin 14.9.2016 Jyväskylä Sinfonia lanseeraa syksyllä ainutlaatuisen neliosaisen kamarimusiikkisarjan Musiikin valokuva-albumi, joka yhdistää valokuvataidetta sekä kamarimusiikkia uniikilla tavalla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tapiolan kuoro julkaisee ennenkuulemattoman Sibelius-levyn 14.9.2016 Tänä syksynä Tapiolan kuoro julkaisee levyllisen Sibeliuksen musiikkia – ensimmäisenä lapsi- ja nuorisokuorona maailmassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uusi Liisa Ihmemaassa tarjoaa silmän ruokaa ja sisältöä 14.9.2016 Jorma Elon koreografia sekä Robert Perdziolan puvut ja lavastus luovat satumaiset puitteet baletille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailmanmestaruustaikuri Simo Aalto laajentaa yleisöohjelmaansa aikuisille 13.9.2016 Taikuri Simo Aalto laajentaa jo ennestään mittavaa ohjelmistoaan aikuisille suunnattuun taikuuteen uudella Crazy Joker -ohjelmallaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taidetta ja kulttuuria ankkuroitiin sosiaali- ja terveyspalveluihin 13.9.2016 Taide ja kulttuuri osaksi hyvinvointipalveluita, prosenttiperiaate ja kärkihankkeet olivat aiheena opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, Taikusydän –hankkeen ja Taiteenedis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saturday Night Fever 12.9.2016 Saturday Night Fever oli niin minun nuoruuttani ja aina se vaan sykkii ja maistuu makialta. 1970-luvun discohuuma on nyt Kotkan kaupungin teatterissa ja miten on kuumaa huumaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elämänmakuinen Tyttö nimeltä Varpu ensi-iltaan 23.9. – Katso haastattelut! 12.9.2016 Hyviä suomalaisia elokuvia ei voi koskaan olla liikaa. Amusa kävi katsomassa Oscar-ehdokas Selma Vilhusen ohjaaman Tyttö nimeltä Varpun. Katso tästä työryhmän haastatteluista Selman lisäksi Linnea Sko... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tarja Turusen juhlakonsertti Sibeliustalossa 9.9.2016 Kymmenentenä juhlavuonna levyn julkaisun jälkeen, Tarja Turusen tuplaplatinaa myynyt albumi Henkäys Ikuisuudesta esitetään kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa Lahden Sibeliustalon lavalla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helene Schjerfbeck aloittaa uuden Ateneumin taiteilijat -kirjasarjan 9.9.2016 Ateneumin taidemuseo aloittaa uuden Ateneumin taiteilijat -kirjasarjan, joka esittelee museon kokoelmataiteilijoita. Ensimmäinen kirja kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckistä (1862-1946). 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miehen tanssi 9.9.2016 Miehen tanssi on suomalaisen miehen ruumiin ja mielen ylistys. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Muistot musiikkina ja novelleina 9.9.2016 Onkohan kukaan aiemmin julkaissut cd-levyllistä musiikkia ja samannimisiä novelleja? Mikko Herranen valitsi kappaleet - kirjoitin niihin novellit! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bonnie & Clyde valloittaa pian Teatteri Jurkan – katso haastattelut 7.9.2016 Helsinkiläisen Teatteri Jurkan näytelmä Bonnie & Clyden tulee ensi-iltaan tänä lauantaina. Amusa haastatteli näyttelijöitä Essi Helléniä ja Markus Järvenpäätä sekä ohjaaja Essi Räisästä. 1 kommentti  |  Kommentoi
Luminord-kilpailun palkinnot Joonas Saaraselle ja Simon Örnbergille 7.9.2016 Habitaren Ovet auki! -teemaa mukaillen vuoden 2016 Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun tehtävänä oli suunnitella valaisin, joka houkuttelee ihmiset kokoontumaan yhteen, viihtymään ja vaihtamaan ajat... 0 kommenttia  |  Kommentoi
TTT järjestää keskustelun naisyrittäjyydestä ja kuvataiteilijuudesta 7.9.2016 Sara ja Erik -näytelmän hengessä Tampereen Työväen Teatteri haluaa herättää keskustelua nykyajan mahdollisuuksista ja olosuhteista naispuolisten yrittäjien sekä kuvataiteen tekijöiden työsaroilla. Mik... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palefacen Palamaan (Pahan kukat) -kappaleen video ilmestyi 7.9.2016 Palamaan on Antti J. Jokisen Pahan Kukat -elokuvan tunnusbiisi. Lähiönuorista kertovan nykytarinan päärooleissa ovat mm. Juno, Mikael Gabriel, Eero Aho ja Viljami Nojonen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kenen joukoissa seisoin – taistolaiset muistelivat 7.9.2016 1970-luvun taistolaiset muistelivat lämpimästi yhdessä tekemistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Joukossa oli voimaa ja liike tarjosi tekemistä kaikille. Maailma ei kuitenkaan tullut valmiiksi: Kotimaa... 1 kommentti  |  Kommentoi
Ooppera Skaala ja Shava yllättävät yhteisellä musikaalilla 6.9.2016 Suomen ensimmäinen Bollywood-ooppera Bollywood Kaboom! saa ensi-iltansa 8.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen taiteen tarina täydentyy sodanjälkeisten vuosien modernilla taiteella 6.9.2016 Ateneumin taidemuseon uusi kokoelmanäyttely, Suomen taiteen tarina, avattiin museon toisessa kerroksessa maaliskuussa 2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisen runouden antologia ilmestyy Jenni Haukion toimittamana 6.9.2016 Jenni Haukion toimittama laaja suomalaisen runouden antologia ilmestyy Suomen 100-vuotisjuhlakeväänä Otavalta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMAssa deittaillaan taiteen äärellä 6.9.2016 Näyttelykeskus WeeGee ja EMMA - Espoon modernin taiteen museo juhlivat 10-vuotista taivaltansa lokakuussa tuoden uudenlaisen BigLove@Arts -tapahtumakonseptin taidemuseoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anneli Auerin Murhalesken muistelmat ilmestyy 16.9. - julkaistaan myös äänikirjana ja Ruotsissa 5.9.2016 Anneli Auerin tapausta on käsitelty julkisuudessa kymmenen vuoden aikana niin paljon, että miltei jokainen tunnistaa hänen kasvonsa ja on muodostanut Auerista mielipiteen. Mielikuvaan on vaikuttanut e... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Dannyn uusi studiolevy Lauluista tehty julkaistaan 16.9. 5.9.2016 Suomalaisen viihteen ikoni Danny eli Iso D julkaisee uuden studioalbumin Lauluista tehty 16.9.2016. Esa Niemisen tuottama levy on Dannyn ensimmäinen varsinainen studiolevy yhdeksään vuoteen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Romantiikan hehkua Mikkelin kaupunginorkesterin syyskauden avajaiskonsertissa 7.9.2016 4.9.2016 Mikkelin kaupunginorkesteri aloittaa syyskautensa konserttitalo Mikaelissa keskiviikkona 7.9.2016. Romantiikan hehkua -konsertissa kuullaan 1900-luvun merkittävimpien oopperasäveltäjien - Richard Wagn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Samalla taajuudella -näyttely tutustuttaa radion ja tv:n historiaan 4.9.2016 Samalla taajuudella - Radio ja televisio ajan virrassa -näyttely on nähtävissä KAVIssa 9.9.2016-31.3.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laura ja Saska Saarikosken uutuuskirja kertoo Donald Trumpista ja Trump-ilmiön taustoista 4.9.2016 Donald Trump on rakentanut pilvenpiirtäjiä, piirittänyt kauniita naisia ja erottanut kilpailijoita Diilissä. Nyt hän pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi. Mikä selittää hänen suosionsa? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bodom valittu Lontoon elokuvajuhlille 4.9.2016 Luokkakokous-jättihitin ohjaajan Taneli Mustosen yleisö- ja arvostelumenestykseksi noussut kauhuelokuva BODOM on valittu maineikkaille Lontoon elokuvajuhlille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen Kaustisen kansanmusiikkijuhlat mukana Tampereen Lost in Music-kaupunkifestivaaleilla 2.9.2016 Uuden musiikin kaupunkifestivaali Lost In Music järjestetään 10. kerran Tampereella 6.-8.10.2016. Festivaali lihottaa pop-painotteista ohjelmistoaan tänä vuonna myös nykykansanmusiikin suuntaan. Kaust... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sirkkku Peltolan Ansa-musikaali ensi-iltaan 10.9. Jyväskylän kaupunginteatterissa 2.9.2016 Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn musikaalina nähdään 10.9. ensi-iltansa saava kotimainen Ansa, jossa eletään vahvasti tätä päivää. Ansa sai ensi-esityksensä Tampereen Työväenteatterissa nimellä Pa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palefacen Palamaan (Pahan kukat) on Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuvan tunnuskappale 2.9.2016 Palefacen uudesta kappaleesta Palamaan (Pahan kukat), joka on Antti J. Jokisen Pahan Kukat -elokuvan tunnusbiisi, on tehty teaser. Kappaleen video julkaistaan ensi viikolla. Elokuva saa ensi-iltansa 3... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikin ajalle Suomen Kulttuurirahaston merkittävä apuraha 1.9.2016 Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt 180 000 € Musiikin aika -festivaalia järjestävälle Viitasaaren kesäakatemia ry:lle Taide²-apurahana. Apurahoja jaettiin yhteensä neljä, ja ne on tarkoitettu laajam... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paula Koivuniemi julkaisee duettoalbumin lokakuussa 1.9.2016 Paula Koivuniemi julkaisee ainutlaatuisen Duetot -albumin Suomen eturivin miesartistien kanssa 26. lokakuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yleisöennätys Mäntän kuvataideviikoille 1.9.2016 Yli 17 000 kävijää näki Anssi Kasitonnin kuratoiman Kommandona-näyttelyn XXI Mäntän kuvataideviikoilla. Entinen ennätys vuodelta 2014 oli 14 500 kävijää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMAn juhlavuoden päänäyttelyn taiteilijat julki 1.9.2016 EMMA - Espoon modernin taiteen museo aloittaa 10-vuotisjuhlavuotenaan uuden näyttelysarjan Nykyaikaa etsimässä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rohkeat naiset kalenterityttöinä 31.8.2016 Kalenteritytöt avaa Hämeenlinnan Teatterin syyskauden lauantaina 3.9.2016. Lämpimän humoristinen näytelmä kertoo rohkeista keski-ikäisistä naisista, jotka tekevät alastonkalenterin kerätäkseen rahaa s... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Markus Hohdin Le Spectacle -konserttispektaakkeli energisoi uuden G Live -klubin 31.8.2016 Elokuussa Helsingin Punavuoreen avatun G Livelab -klubin korkeatasoisen esiintyjäkaartin lista jatkuu syyskuussa, kun sellisti Markus Hohti kumppaneineen nousee klubin lavalle Le Spectacle -esityksell... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Filosofia valtaa Kiasman Juhlaviikoilla: 12 tuntia taidetta ja yllättäviä puheenvuoroja 31.8.2016 Kiasma avaa yöksi ovensa, kun Filosofian yö täyttää perjantaina 2. syyskuuta museon filosofisilla puheenvuoroilla, performansseilla ja taide-elämyksillä. New Yorkissa, Pariisissa, Lontoossa ja Berliin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ulla Tapanisen legendaarinen Lava-ammuntaa saa jatkoa Pengerkadulla 31.8.2016 Raila Leppäkosken ja Ulla Tapanisen käsikirjoittamat, kulttimaineeseen kohonneet yhden naisen Lava-ammuntaa -komediaillat saavat jatkoa, kun Lava-ammuntaa V nähdään maailmanensi-illassa 7. syyskuuta e... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Loviisan Wanhat Talot 2016 30.8.2016 Taas oli se aika vuodesta, kun oli ihan mahtava tapahtuma, Loviisassa päästiin näkemään wanhoja taloja!!! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tähtikaarti Lilla Teaternin Tartuffessa 30.8.2016 Lilla Teaternin syksy saa lentävän lähdön Molièren ajankohtaisella klassikolla Tartuffe. Hans ”Hasse” Alfredsonin kääntämässä komediassa uskonnollinen kiihkoilija onnistuu pesiytymään porvariperheesee... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Armottomia mutta reiluja Finn noir -rikossarjakuvia 30.8.2016 Suomalaisella rikoksella on omat kansalliset ja karut piirteensä. Finn noir -tyylissä meno on yhtä mustaa kuin kansainvälisissä esikuvateoksissa. Lain molemmilla puolilla vaikuttaa joukko itseensä usk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arttu Wiskarilta uusi single Kuningaslohi 29.8.2016 Suomalaisten tunteiden tulkin Arttu Wiskarin uusi single Kuningaslohi julkaistaan ensi perjantaina 2. syyskuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
100 lintua -näyttely ja rakkauspuisto vetivät väkeä Vuohijärvelle 29.8.2016 Sunnuntaina sulkeutunut Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo vakiinnutti paikkansa kulttuurikesässä.Kesällä näyttelyihin tutustui 11 000 kävijää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lauri Porralle pohjoismainen palkinto 29.8.2016 Lauri Porralle on myönnetty vuoden 2016 pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen NPU-palkinto monipuolisista ansioistaan musiikintekijänä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Cabaret-musikaali on ajankohtaisempi kuin koskaan 29.8.2016 Tampereen Työväen Teatterissa saa torstaina 1.9. ensi-iltansa klassikkomusikaali Cabaret. Musikaali kiinnostaa katsojia. Lippuja on myyty etukäteen jo 10 000. 0 kommenttia  |  Kommentoi
SKS:n Studia Fennica nyt avoimena julkaisuna verkossa 29.8.2016 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) julkaisee avoimesti verkossa englanninkielistä tieteellistä julkaisusarjaansa Studia Fennica sekä valikoiden suomenkielistä tiedettä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikin suoratoistopalveluihin halutaan CD-levyjen kansista tutut tiedot 29.8.2016 Mihin katosivat tekijä- ja muusikkotiedot siirryttäessä CD-levyjen aikakaudelta suoratoistopalveluihin? Musiikintekijät etsivät koko musiikkialan kanssa ratkaisua musiikin metadatan haasteisiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneum julkaisee ensimmäisen Helene Schjerfbeck -kirjan 28.8.2016 Ateneumin taidemuseolla on ilo julkistaa uuden kokoelmakirjasarjansa ensimmäinen osa. Sen on kirjoittanut ruotsalainen taidehistorioitsija Lena Holger ja aiheena on Helene Schjerfbeck. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuuppoottajaaset 27.8.2016 On pirelly koriaa syksyä. Tänä vuonna on maronlakkia piisannu ja lisää on tulos. Mariaaluusta ei kans meinaa tulla loppua, puolukoota pitää vielä noukkia notta vihiityn aviomiehen pyyrystämälle hirven... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taiteiden yössä ennätysmäärä tapahtumia 26.8.2016 Taiteiden yö kokosi jälleen torstaina 25. elokuuta joukoittain kaupunkilaisia tekemään ja kokemaan taidetta. 28. kerran vietettyyn Taiteiden yöhön ilmoitettiin mukaan ennätykselliset 360 tapahtumaa, j... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sara ja Erik maalaa kuvan sisukkaan naisyrittäjän ja luomisvimmaisen taiteilijan avioliitosta 26.8.2016 Tampereen Työväen Teatterin syyskauden ensimmäinen kantaesitysnäytelmä, Sara ja Erik, saa ensi-iltansa tiistaina 30.8. Eino Salmelaisen näyttämöllä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Perttu Kivilaakso avaa Jyväskylä Sinfonian syksyn 7.9. 25.8.2016 Apocalyptica-metalliyhtyeessä maailmanmaineeseen noussut sellisti Perttu Kivilaakso esiintyy ensimmäistä kertaa Jyväskylä Sinfonian solistina kauden avajaiskonsertissa Electric Sinfonica keskiviikkona... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomessa soitettiin viime vuonna yli 60 000 keikkaa 24.8.2016 Teoston keräämien tietojen mukaan vuonna 2015 Suomessa soitettiin 60 146 keikkaa 51 611 eri tapahtumassa. Keikkojen määrä koko maassa kasvoi edellisvuodesta (vuonna 2014 keikkoja oli 58 506), mutta el... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kehoa kuuntelemalla opitaan hallitsemaan kipua ja stressiä 24.8.2016 Kehon viisaat viestit (Kirjapaja) opastaa oman kehon kuunteluun ja ymmärtämään sen viestejä. Konkreettiset harjoitukset ja kysymykset auttavat vapautumaan stressistä ja neuvovat, miten kipuun ja sen ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arttu Wiskari, Benjamin, Neljänsuoran Antti ja Pete Parkkonen Tähdet, tähdet -ohjelmaan 23.8.2016 Tänään julkistettiin supersuositun Tähdet, tähdet -ohjelman kolmannen kauden artistit. Mukana on yhteensä yhdeksän esiintyjää, joista neljä on kukin omassa tyylilajissaan menestynyttä Warnerin miesart... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bodom-elokuvalle hieno avaus elokuvateattereissa 23.8.2016 Luokkakokous-jättihitin ohjanneen Taneli Mustosen uutuuselokuva, perjantaina ensi-iltansa saanut BODOM on noussut viikonloppuna yleisömenestykseksi. Neljän tähden arvosteluja kerännyt kauhuelokuva hou... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ina Westman: Syliin 22.8.2016 Syliin, se on kirja, jossa odotetaan vauvaa, saadaan vauva, yritetään oppia elämään vauvan kanssa ja sitten vauvoja tulee lisää ja elämä jatkuu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuiskulta kaksi kirjaa 22.8.2016 WSOY julkaisee 24.10.2016 Antti Tuiskun ja valokuvaaja Otto Virtasen teoksen Petokesä. Syksyllä 2017 julkaistaan Antti Tuiskun elämäkerta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Studio Pasilassa noustaan hintakapinaan pienen ihmisen puolesta 22.8.2016 Studio Pasilan syksyn avaa tämän päivän Suomeen ja maan elinkustannuksiltaan kalleimpaan kaupunkiin, Helsinkiin, tuotu farssiklassikko Ei makseta, ei makseta (Non si paga, non si paga, 1974) 1. syysku... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elämänilo ja nautinto – Onko niihin oikeutta? 22.8.2016 Naisten elämänilon vapauttamisen ikoni, kirjailija Erica Jong kertoi keväällä Helsingin Sanomien haastattelussa lukeneensa viime aikojen nuorten naisten kirjoittamia romaaneja ja ihmetelleensä miten s... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lappeenrannan taistelun teemapäivä 23.8. 21.8.2016 Jo kolmatta kertaa järjestettävä Lappeenrannan taistelun teemapäivä tarjoaa tiistaina 23.8. kaksi paikallishistoriallista ohjelmanumeroa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juha Käkelä Ylöjärveltä vei moottorisahaveiston SM-kisan voiton Ilomantsissa 21.8.2016 Moottorisahaveiston suomenmestaruuskisa Mie ja karhu hurmasi yleisön Maaseudun Sivistysliiton järjestämillä Karhufestivaaleilla Ilomantsissa. Voiton vei ylöjärveläinen Juha Käkelä veistoksellaan Luonn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eräänä yönä 21.8.2016 Eräänä yönä me menimme erääseen paikkaan, missä oli eräitä ihmisiä. Pimeässä, kaiken keskellä oli valoa ja siellä jotenkin niin lämmintä. Paikka oli teollisuusalueella, missä yleensä on niin kovin ank... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eve Hietamiehen romaaniin perustuvan Yösyöttö-elokuvan kuvaukset alkavat tässä kuussa 19.8.2016 Solar Films aloittaa Eve Hietamiehen Yösyöttö-romaaniin perustuvan elokuvan kuvaamisen elokuun lopussa. Maineikkailla näyttelijöillä miehitetyn elokuvan ohjaa Marja Pyykkö ja sen käsikirjoitus on kirj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Populismia, siirtolaisuutta ja Robinin faniposteja Otavan kirjasyksyssä 19.8.2016 Otavan kirjasyksyyn mahtuu uusia romaaneja tutuilta, tunnetuilta kirjailijoilta. Romaaneissa käsittellään mm. populismia, siirtolaisuutta ja sodan pelkoja. Kerronnassa on lähihistoriaamme ja nyt pääse... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Esa-Pekka Salonen Kansallisoopperan ja -baletin taiteelliseksi partneriksi 18.8.2016 Uudessa yhteistyömallissa Esa-Pekka Salosella on monipuolinen ja kattava rooli kapellimestarina, säveltäjänä, taiteellisena neuvonantajana sekä ooppera- ja balettitaiteen puolestapuhujana. Viisivuotin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Syyskuussa aukeava renessanssitaiteen näyttely on ajankohtainen uudistuvassa Kansallismuseossa 18.8.2016 Kansallismuseo uudistuu merkittävästi. Perusnäyttely uudistetaan kokonaan, museokauppa laajentuu, ja sen yhteyteen tulee oleskelualue sekä ohjelmaltaan vaihteleva pop up -näyttelytila. Museo haluaa tu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jare Henrik Tiihosen elämäkerta JHT Musta lammas ilmestyy lokakuussa 18.8.2016 Kaikki tietävät Cheekin. Kukaan ei tunne Jarea. Mikko Aaltosen kirjoittama JHT – Musta lammas -elämäkerta ilmestyy 6.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin juhlaviikot käynnistyy perjantaina 17.8.2016 Helsingin juhlaviikot käynnistyy perjantaina 19. elokuuta ja tarjoilee jälleen 17 päivää taidetta ja elämyksiä ympäri kaupungin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kymi Sinfoniettan syyskausi käynnistyy valovoimaisen Tarja Turusen kanssa 17.8.2016 Kymi Sinfonietta on kutsuttu tänä vuonna Kouvolan Taiteiden yön pääesiintyjäksi. Kävelykatu Manskin päälavalla perjantaina 19.8. kuultavassa konsertissa orkesterin solistina esiintyy yksi Suomen kansa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMAn julkaisu voittajaksi Saksan Reddot Awardseissa 17.8.2016 EMMA - Espoon modernin taiteen museon Kosketus-näyttelyjulkaisu on voittanut arvostetun Reddot Award -palkinnon Communication Design -sarjassa Saksassa. Palkitun julkaisun graafisesta suunnittelusta v... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Värikylläinen ja musiikkia soiva syyskausi alkaa Tampereen Työväen Teatterissa 17.8.2016 Tampereen Työväen Teatterin tulevassa syksyssä on kahdeksan ensi-iltaa joista peräti viisi on kantaesityksiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ile Kallio Big Rock Band on valmis toiselle kierrokselle 17.8.2016 Syyskuun alussa julkaistavaa Right Now -kakkosalbumia siivittää juuri julkaistu samanniminen single. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nyt on aika ottaa sketsihahmot vakavasti – uutuuskirja suomalaisten sketsihahmojen helmistä 17.8.2016 Toimittaja Susan Heikkisen kirjoittama Sketsofrenia – Sata suomalaista sketsihahmoa esittelee valikoidun joukon sketsihahmojen parhaimmistoa ja tunkeutuu heidän sielunmaisemaansa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ihmissuhteet ulottuvat luihin ja ytimiin 16.8.2016 Kun tunteet ovat pinnassa, syvälle sisimpään sattuu. Kiroileva siili -sarjastaan tunnettu Milla Paloniemi päivittää tiiviisti En vaan osaa! -sarjakuvablogia, jossa kovasti tekijää muistuttava Milla-ha... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Amos hakee Yrjönkadun museon viimeiseen näyttelyyn nuoria tekijöitä 16.8.2016 Generation 2017 -näyttelyn sähköinen teoshaku on avattu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja kertoo: miten käy toisinajattelijan yhden totuuden Suomessa? 16.8.2016 Matti Salmisen uutuusteos Toisinajattelijoiden Suomi (Into Kustannus 2016) on kattava katsaus suomalaisiin toisinajattelijoihin, joista virallinen historiantutkimus yleensä vaikenee. Teoksen johtoajat... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vauhdikas road trip käynnistää Jurkan syksyn – pääosissa Markus Järvenpää ja Essi Hellén 16.8.2016 Jurkan syyskausi käynnistyy mukaansatempaavalla road tripillä, Bonnie & Clydella – historian tunnetuimpiin kuuluvan pakomatkan vaihtoehtoisella ja päivänpolttavalla tulkinnalla. Esitys kaappaa katsoja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Piia Kleimola ohjasi kansanooppera Kustaan Sodan 16.8.2016 Piia Kleimola on pitkän linjan teatterilainen ja nyt hän näytti taitonsa kansanoopperassa. Loistava suoritus! Mitä kertoo Piia: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Salmelassa vilkas kulttuurikesä 16.8.2016 Taidekeskus Salmelan kesä sai monet näyttely ja konserttivieraat liikkeelle. Kun näyttelyaika päättyy 14. elokuuta, tulee Salmelassa käyneeksi kesän aikana 31 000 vierasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kustaan sota 1788-1790 - toinen versio 15.8.2016 Jos viime kesänä olikin leppeä elokuun ilta, niin nyt ei ollut. Oli viileää ja satoi, kosteusprosentti oli runsas. Vaan ei se haitannut, koska olimme varautuneet yönäytökseen asianomaisin varustein. V... 1 kommentti  |  Kommentoi
Shrek-kuume nousee – vihreä jätti valloittaa Peacockin näyttämön 15.8.2016 Linnanmäen Peacock-teatteri täytyy satuhahmoista, lämpimästä huumorista ja vauhdikkaasta musiikista, kun koko perheen romanttinen musikaalikomedia Shrek saa odotetun ensi-iltansa 25. elokuuta. Suositt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Itämeren syvyyksien äänet - Life Aquatic –taidetapahtuma vie yleisön veden alle 17-20.8. 14.8.2016 Ensimmäisen kerran Suomessa järjestetään vedenalaisia konsertteja, nyt Rauman uimahallissa, osana VEDEN ALLA –taidetapahtumien sarjaa. Uimahalli muuntuu kokonaistaideteokseksi neljän päivän ja kolmen ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rajoja rikkova nykyooppera Suomen ensi-illassa Musica nova Helsinki -festivaalilla 14.8.2016 Hollantilaisen Michel van der Aan ylistetystä Blank Outista nähdään kolme esitystä 4.–8.2.2017. Teoksen maaliskuista kantaesitystä Alankomaiden Opera Forward -festivaalilla luonnehdittiin historiallis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miksi lenkki on sininen, mistä tulee Marimekko? 14.8.2016 Uutuuskirja kertoo tarinoita yritysten nimistä.Miksi Lumene on Lumene? Mistä Ikea tulee? Miksi Posti muutti nimensä Itellaksi ja takaisin Postiksi? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hanoi Rocks- ja David Bowie -näyttelyt Kaapelitehtaalla – katso Sami Yaffan, Nasty Suiciden ja Justin Thomasin haastattelut! 12.8.2016 Amusa kävi eilen torstaina Kaapelitehtaalla tsekkaamassa tuoreet valokuvanäyttelyt Hanoi Rocksista ja edesmenneestä David Bowiesta. Haastattelukysymyksiin vastailivat rock-valokuvaaja Justin Thomas se... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kompura ja kanttura 12.8.2016 Aleksis Kivi sanoo, notta aika on voimallinen. On niin iankaikkisen totta, ku rookaa vanhoja tuttuja. Mennä kesänä oli sellaaset suuremman puolooset kesäjuhulat, johka tuli meirän kylälälääsiä eri vuo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
BRQ Vantaan toinen viikonloppu huipentuu vahvoihin tulkitsijoihin 11.8.2016 Pianistit Ronald Brautigam ja Gábor Farkas johdattelevat romantiikan pianomusiikin pariin periodisoittimin ja tunnetuimpien barokkiorkestereiden konserttimestarit Florence Malgoire sekä Maya Homburger... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuosi avataan yleisölle Linnanmäen Peacockissa 10.8.2016 Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuosi 2016-2017 avataan Linnanmäen Peacockissa maanantaina 15. elokuuta. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa esitetään katkelmia syyskauden 2016 ensi-illoista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Puumalan kirjallisuustapahtuma tarjoaa näkökulmia matkaan 10.8.2016 Puumalan Kirjakemmakoilla 19.–21.8. kohtaavat kotiseutu ja sen vahvat perinteet sekä nimekkäät kotimaiset kirjailijat. Tapahtuman teema on Matka ja sitä lähestytään monista eri näkökulmista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rautavaaran varhainen menestysteos soi Urkuyö ja Aariassa Segerstamin johtamana 10.8.2016 Urkuyö ja Aaria -festivaalin konsertissa torstaina 11. elokuuta kuullaan Einojuhani Rautavaaran varhainen menestysteos A Requiem in our Time, jonka esittää Kaartin soittokunnan vaskiyhtye. Ennakkotied... 0 kommenttia  |  Kommentoi
22. Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali 18.-27.8.2016 10.8.2016 Art goes Kapakka puhaltaa henkeä Helsinkiin ja tuo tuoreen taiteen 34 ravintolaan. Yli 300 esityksen kokonaisuus pitää sisällään musiikkia, esittäviä taiteita, kuvataidetta, makuja, puheohjelmaa ja aj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hamina Tattoossa yli 145 000 kävijää – soittoa, viehättäviä pihoja, tekemistä koko perheelle 9.8.2016 Hamina Tattoo valloitti kävijänsä maailman luokan sotilassoittokunnilla, monipuolisella ohjelmalla ja elävällä kaupunkimiljööllä. Tekemistä riitti koko päiväksi kaiken ikäisille ja sää suosi viime ma... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Natália Horečnán Romeo ja Julia kysyy: Voimmeko löytää rakkauden? 9.8.2016 Kansallisbaletin uusi näytäntökausi käynnistyy 26. elokuuta, kun Natália Horečná tuo näyttämölle uuden tulkinnan Shakespearen klassikkonäytelmästä Romeo ja Julia. Teoksessa kuullaan Sergei Prokofjevin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisteatterin syksyyn älykästä komediaa ja uusien näköalojen draamaa 9.8.2016 Kansallisteatterin suuren näyttämön ensimmäinen ensi-ilta on Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu. Esitys tarttuu tuoreella tavalla suomalaiseen ikuisuusaiheeseen: pienen valtion ja sen kansalaisten ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maan suurimmat kulttuurikohteet juhlistavat satavuotiasta Suomea yhteislipulla 9.8.2016 Kulttuurisatasella voi vierailla Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 Kansallisteatterissa, Kansallisoopperassa tai -baletissa, Kansallismuseossa sekä Kansallisgallerian museoissa eli Kiasmassa, Aten... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mitä sanoo KUUMEen ohjaaja Maija Raikamo? 8.8.2016 Maija Raikamo me ollaan nähty näyttämöllä, mutta nyt hän on hypännyt tahtipuikon kanssa heilumaan ja ollaan ihan KUUMEessa, Kuusankosken kesäteatterissa. Mitä kertoo Maija: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Renny Harlin ja uusi Skiptrace ennakkonäytöksessä Ilokuvafestivaalilla Mäntyharjulla 7.8.2016 Renny Harlin saapui juuri Kiinassa ensi-iltansa saaneen Skiptrace -toimintakomediansa ennakkonäytökseen Mäntyharjun Ilokuvafestivaaliin lauantaina 6.8. Näytös oli ensimmäinen Kiinan ulkopuolisessa ma... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuume 7.8.2016 Vielä on kesää jäljellä! Ihan oikeesti, sillä olin Kuusankoskella, kesäteatterin ensi-illassa. Kuumeessa - no, enkä ollu, vaan näytelmän nimi on Kuume, joten olin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hanoi Rocksin ja David Bowien harvinaiset valokuvanäyttelyt avataan Helsingissä 6.8.2016 Hanoi Rocksin ja David Bowien historialliset valokuvanäyttelyt nähdään Helsingin Kaapelitehtaalla 12.8. – 1.9.2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Trinidad ja Tobagon steel-rumpuorkesteri – iloa ja vauhtia Hamina Tattoossa 5.8.2016 Maailman ainoa steel-rumpuja soittava valtion edustusorkesteri toi karibialaista eksotiikkaa tämän kesän Hamina Tattooseen. Orkesterin iloista ja vauhdikasta menoa on nähtävissä nyt ensimmäistä kerta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Leif Segerstam johti ja Esko Valtaoja vei galakseihin Hamina Tattoon Planeetat -yökonsertissa 3.8.2016 Hamina Tattoon yökonsertti tarjosi tähtipölyä, kultakutriplaneettoja ja kvarkkipuuroa. Kaartin soittokunta loihti yhdessä kapellimestari Leif Segerstamin kanssa konsertin, jossa liikuttiin maan päält... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperan orkesterin arvosoittimet hehkuvat Urkuyö ja Aaria -festivaalilla 2.8.2016 Suomen kansallisoopperan käyttöön hiljattain luovutetut arvosoittimet pääsevät esiin Suuria sointeja Oopperasta -konsertissa tämän viikon torstaina. Urkuyö ja Aaria -festivaalin konsertissa Espoon tuo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensimmäinen ilokuvafestivaali tarjoaa hyvää mieltä – ennakkonäytöksessä Skiptrace ja Renny Harlin 1.8.2016 Elokuvaohjaaja Roosa Toivonen ja elokuvamusiikin säveltäjä Tuomas Kantelinen järjestävät ihan ensimmäisen Ilokuvafestivaalin. Uusi elokuvatapahtuma lupaa hyvää mieltä, onnellisia loppuja ja kohottavi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juha Vainio -palkinto Paula Vesalalle 31.7.2016 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon, 6000 euroa, sai tänä vuonna sanoittaja Paula Vesala. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suurin ja kansainvälisin barokkimusiikkitapahtuma BRQ Vantaa Festival 5.–14.8.2016 29.7.2016 Tämän kesän BRQ Vantaa Festivalin teema Hyvin viritetty festivaali viittaa sekä erilaisten viritysjärjestelmien käyttöön yksittäisissä konserteissa että festivaaliin kokonaisuutena. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesala ja Michael Monroe polkaisevat tänään käyntiin Työväen Musiikkitapahtuman 28.7.2016 Työväen Musiikkitapahtuma alkaa tänään Valkeakoskella huikean artistikattauksen voimin. Nelipäiväinen festivaali järjestetään tänä vuonna jo 45. kerran 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmossa päästiin yleisötavoitteeseen - ensi vuonna klassikoita ja surffailua 27.7.2016 Tämän kesän Kuhmon Kamarimusiikin yleisömäärä pysyi edellisien vuosien tasolla, kun konserttikäyntejä kertyi 35.000. Kaksiviikkoisen, viime lauantaina päättyneen festivaalin toisella viikolla myytiin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Salmelan kesän konserttisarja huipentuu sunnuntaina huippuvierailuun Kiinasta 26.7.2016 Salmelan kesäkonserttien sarjan viimeinen konsertti lähestyy: Salmela tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla Kiinan valtion korkeimman tason soittokuntaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pyykkärit 26.7.2016 Valkealan kesäteatterissa pestään pyykkiä. Neljä pyykkäriä lutraa pyykkejään koko esityksen ajan. Samalla siinä sitten käydään läpi kaikkien elämää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laula kanssain suurtapahtuma Joensuussa yhdistää ihmisiä ja sukupolvia 22.7.2016 Toista kertaa Joensuussa 4.-6.8.2016 pidettävässä valtakunnallisessa kuoro- ja kulttuurifestivaalissa on mukana kotimaisten esiintyjien lisäksi vieraita Udmurtiasta ja Venäjän Karjalasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutta Tapahtumien yössä – suosikkikomedia Yksiöön en Äitee ota ulkoilmaleffana Hämeenpuistossa 22.7.2016 Tampereen Työväen Teatteri tekee uuden aluevaltauksen Tapahtumien yössä 4.8.2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uuden Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen –elokuvan kuvaukset alkoivat 21.7.2016 Huippusuositut Onneli ja Anneli -elokuvat saavat jatkoa kun uuden Onneli, Anneli ja Salaperäinen Muukalainen -elokuvan kuvaukset alkoivat tiistaina Loviisassa, joka tuttuun tapaan muuttuu jälleen Kiss... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Napapiirin sankarit 3 kuvaukset alkavat elokuussa - mukana uusia tähtiä 20.7.2016 Napapiirin sankarit 3 -elokuvan kuvaukset käynnistyvät torstaina 21.7.2016. Elokuvan kolmannessa osassa Janne (Jussi Vatanen) lähtee etsimään itseään vaellusretkelle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuulen Koira - ohjaajan sana 18.7.2016 Tuulen Koira on näytelmä Paavo Ruotsalaisesta. Tätä upeaa näytelmää esitetään Pulsan aseman puistossa. Ohjaajana on Aapo Stavén, jolta halusin kysyä seuraavaa: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon Kamarimusiikki päättyi musiikki-iloitteluun ja kasvatti kävijämääräänsä 18.7.2016 Kaakon Kamarimusiikki päättyi launtaina 16.7. ja keräsi yhdeksään konserttiinsa 1500 kuulijaa. Kävijämäärä nousi edellisvuoden 1200:sta ja järjestäjät ovat tyytyväisiä kasvuun. Lauantain konserteis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuulen Koira 16.7.2016 Pulsan asema ja sen puisto toimi kohtauspaikkana, missä saimme tavata Paavo Ruotsalaisen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ulvova Mylläri 16.7.2016 Ulvova Mylläri on Arto Paasilinnan kynästä semmoinen tarina, mikä ulvoo ihmisten mieliin. Haminan kesäteatterissa se ulvonta on sitä luokkaa, että se menee luihin ja ytimiin, mieleen ja sieluun ja jää... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Waltteri Torikan tähtisadetta ja barokkia sampanjalla ja mansikoilla Kaakon Kamarimusiikin perjantaissa 16.7.2016 Waltteri Torikka hurmasi yleisönsä vakavin ja humoristisin ottein pääosin kotimaisten säveltäjien lauluilla Kaakon Kamarimusiikin perjantai-illan konsertissa Virolahden kirkossa. Harjun Hovissa juhli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Virolahdella on huikeat kehykset kamarimusiikille - kolmas kerta toden sanoo! 15.7.2016 Kaakon Kamarimusiikissa on Sitä Jotakin isoilla kirjaimilla. Kolmas kamarimusiikkifestivaali on elämystä täynnä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansanmusiikkijuhlien ohjelmaan mahtuu niin kainuulaisia kuin vaivaisukkoja 15.7.2016 Kaustisella soi kansanmusiikki ja näkyy kansantanssi, mutta tapahtuman yhteydessä on tarjolla muutakin kävijöitä innostamaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Metamorfooseja ja mestarikurssilaisia Kaakon Kamarimusiikissa 15.7.2016 Richard Straussin Metamorfooseja jousille sai yleisön suorastaan pidättämään hengitystään. Niin täydelliseksi oli aistittavissa yleisön konserttiin eläytyminen Klamilan kirkossa eilen 14.7. Kaakon K... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juhlakantaatti sai kantaesityksensä - sieluun menevän musiikin päivä Kaakon Kamarimusiikissa 14.7.2016 Juhlakantaatti 'Maan ja meren rajalla' soi mahtavana 680 vuotta täyttävän Virolahden ja 250 vuotta täyttävän paikkakunnan kirkon kunniaksi kantaesityksenä eilen 13.7. Virolahden kirkossa. Tilausteosta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tankki täyteen 13.7.2016 Kesäinen päivä, sataa-paistaa-sataa-paistaa, mutta eipä hätiä mitiä, tankki täyteen ja kohti Mikkeliä, missä Naisvuorella menee Tankki täyteen! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jenni Yppärilä voitti Taidekeskus Salmelan Nuorten kuvataidekilpailun 13.7.2016 Taidekeskus Salmelan neljännen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun voittajat julkistettiin Mäntyharjussa palkintojenjakotilaisuudessa ke 13.7. klo 12.00. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon Kamarimusiikki aloitti kolmannen kesänsä raikkaasti 13.7.2016 Schubertin Rondo Brilliant viululle ja pianolle oli kesäisen raikas tuulahdus kolmannen Kaakon Kamarimusiikin aloituskappaleena eilen 12.7. Virolahdella. Tempon vaihtelut sopivat hyvin paikkakunnan a... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat liikkeelle runsaina ja monipuolisina 12.7.2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on saatu alkuun, ja meno jatkuu intensiivisenä. Alkuviikosta Kaustisen lukuisilla esiintymislavoilla nähdään muun muassa helsinkiläisestä slangista ammentava Stadin kado... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Käpyhovi taistelee 11.7.2016 Kesäisenä päivänä se oli varustauduttava kunnolla, kun lähtee kesäteatteriin. Vilttiä sulloin sadetakkien kanssa kassiin ja ei kun menoksi. Tälläkertaa Jaalaan, missä päästiin Käpyhoviin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tangokuninkaallisten ensimmäinen lavakeikka Turussa 11.7.2016 Turun Uittamo Paviljongissa vietetään heinäkuussa kuninkaallista viikonvaihdetta. Perjantaina 15.7. Uittamo Paviljongin estradilla esiintyvät uudet, juuri kruununsa saaneet tangokuninkaalliset 2016 en... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Korsholman Musiikkijuhlat 27.7. – 4.8. - teemana Vaellusvuodet 11.7.2016 Korsholman Musiikkijuhlat valmistuu tämän vuoden konsertteihin. Teema Vaellusvuodet kulkee punaisena lankana festivaalin konserttien läpi ja huomioimme Einar Englundin 100-vuotis juhlavuoden neljässä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hakuaika Suomen ensimmäiseen kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin on käynnissä 10.7.2016 Kansallinen Maailman muisti -haku on osa Unescon Maailman muisti -ohjelmaa, joka pyrkii suojelemaan maailman arkisto- ja kirjastoperintöä, parantamaan sen saavutettavuutta sekä lisäämään tietoisuutta ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Monokini 2.0 näytös SuomiAreenalla 10.7.2016 Maailmalla mainetta saavuttanut Monokini 2.0 -projektin näytös järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2015 Helsingissä Yrjönkadun uimahallissa. Tänä vuonna Monokini 2.0 -näytös valtaa Puuvillan la... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mira Luoti julkaisee debyyttialbuminsa ”Tunnelivisio” 16.9 10.7.2016 Albumin monipuolisuutta esittelevä nimikappale julkaistiin 8.7. yllätyksenä lahjaksi faneille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Brondan Kesäsalongissa innostava taidekimara 10.7.2016 Brondalla Kesäsalongissa on esillä 38 teosta 14.8. saakka. Galleristi Sofia Rehbinderin sanoin näyttelyssä on yhdistetty erialaisia teoksia. – Esittelemme mielenkiintoisen kokonaisuuden! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miksei Jeppe juo? 9.7.2016 Se oli äkkilähtö puolen tunnin varoitusajalla, määränpäänä Ruotsinpyhtää ja siellä aivan valloittava Strömforsin ruukkialue, missä on Ruukinmyllyn kesäteatteri! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Simpauttaja 9.7.2016 Kostea kesäinen torstai ja ei kun pukemaan, pitkähihasta, villatakkia, villasukkaa, takkia...ja kassiin sadetakkia ja vilttiä ja sitten matkaan. Tällä kertaa Iittiin, missä oli luvassa nähdä Simpautta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Roope Salminen & Koirat -yhtyeen uusi single Snadi on vähän erilainen erobiisi 9.7.2016 Roope Salminen & Koirat ei lepää laakereillaan. Platinaa myynyt debyyttialbumi Madafakin levy julkaistiin maaliskuussa ja sen jälkeen bändi on ollut ahkerasti tien päällä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Legendaariselta Ilkka Vainiolta uransa ensimmäinen soololevy 8.7.2016 Musiikkimaailman moniottelija Ilkka “Ile” Vainio avaa ensimmäistä kertaa pelin sooloartistina, kun hänen debyyttialbuminsa Villi pyhäpoika julkaistiin perjantaina 8. heinäkuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Samuli Valkaman Saattokeikka-elokuva ensi-iltaan alkuvuonna 2017 7.7.2016 Samuli Valkaman ohjaama Saattokeikka-elokuva saa ensi-iltansa alkuvuonna 2017. Elokuva kuvataan 5.7. – 18.8.2016 Pälkäneellä ja Helsingissä. Solar Films -elokuva on moderni road movie ja draamakomedia... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kirjazz & Blues viikonloppuna: Kaksipäiväisen festarin lavalla Tuomari Nurmio & Folk Liisa, Iiro Rantala & Jukka Perko ja paljon muuta 7.7.2016 Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella tunnelmoidaan nyt viikonloppuna kaksi päivää upean musiikin tahdissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Metsolat – Urjanlinna Naisvuoren kesäteatterissa Mikkelissä kesällä 2017 6.7.2016 Kesällä 2017 Naisvuoren kesäteatterissa Mikkelissä, nähdään maailman ensi-illassa Suomen kaikkien aikojen rakastetuimmasta TV-sarjasta kirjoitettu näytelmä METSOLAT - URJANLINNA. 0 kommenttia  |  Kommentoi
ITE-taiteen mestarit Metsästysmuseossa 6.7.2016 Suomen Metsästysmuseon ITE metsällä ja savannilla -näyttelyn veistokset ovat herättäneet ansaittua huomiota ja hyvää tuulta museon puistossa Riihimäellä. Heinäkuun 9. päivä nähtävää on vielä enemmän, ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatteri Helsingin Taide on riemastuttava psykologinen tarina ystävyydestä 6.7.2016 Kesäteatteri on käsite, jonka ympärillä liikkuu runsaasti ennakkoluuloja. Kaikki näytelmät eivät sovi ulkosalla esitettäviksi, vaan osa niistä saa pelkistettynä herkästi korneja ja halpismaisia piirte... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikin aika tuo todellisia ja fiktiivisiä kulttuuriperintöjä Viitasaarelle 5.7.2016 Viitasaaren Musiikin aika järjestetään 35. kerran 5.-10.7.2016. Festivaalin teemana on Heritage: keksityt ja aidot, muinaiset ja digitaaliset mytologiat asetetaan vierekkäin ja vastakkain konserteissa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mielikuvituspoikaystävä - haastattelussa Henriikka Rönkkönen 4.7.2016 Henriikka Rönkkönen on kirjoittanut hersyvän kirjan sinkkuelämästä, siis niin hauskan, ihanan ja huvittavan, että jälkeen päin pelkän kirjan näkeminen alkaa naurattaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita 4.7.2016 Tätä kirjaa osasin odottaa ja kun sen käsiini sain, luin melkein yhdeltä istumalta, paitsi etten. Olisin voinut, mutta kun välillä niin nauratti ja halusin säästää, ettei heti moinen hauskuus lopu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haapavesi Folk Music Festival saavutti yleisötavoitteensa 4.7.2016 Viikonloppuna 28. kerran järjestetty Haapavesi Folk Music Festival saavutti kävijätavoitteensa. Festivaalin erilaisista tunnelmista nautti yli 11 000 kävijää, jotka saivat viettää festivaalia lämpimä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Merikanto-gaalakonsertti perjantaina Salmelan puistonäyttämöllä 4.7.2016 Merikanto-laulukilpailun gaalakonsertissa Salmelan puistonäyttämöllä (sateen sattuessa Mäntyharjun kirkossa) pe 8.7. esiintyvät viime kesänä Merikanto-laulukilpailun voittaja Hannakaisa Nyrönen ja kol... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Remu & Hurriganes - Rock and roll musikaali 4.7.2016 Kun kuulin, että aina niin suosittu Korvenkylän kesäteatteri esittää Hurriganes-musikaalin, olin mennä sijoiltani! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heinäveden Musiikkipäivät vahvistavat otettaan festivaalikesässä 4.7.2016 Heinäveden Musiikkipäivät juhli viime keskiviikosta sunnuntaihin kymmenettä toimintavuottaan. Taiteellinen johtaja Erkki Lasonpalo on koonnut kolmen sinfonian ympärille kamarimusiikkikonsertit ja ilta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Janakkalan Barokki 2016 tarjoaa harvinaisia soittimia ja jouhikkoiloittelua 1.7.2016 Helsingin Barokkiorkesterin kesäfestivaali Janakkalassa soi taas perjantaista sunnuntaihin 1.-3.7. Värikkään festivaalin ulkomaiset vieraat ovat tänä kesänä barokki- ja renessanssimusiikin italialaine... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon henki kantaa kamarimusiikkifestivaalia 30.6.2016 Kaakon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Jukka Merjanen vetää innokasta kamarimuusikkojen joukkoa. Monet soittajista palaavat jo neljättä kertaa Virolahdelle, mikä kertoo hyvästä hengestä ja luo oma... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Keisarillinen Pietari rakennettiin suomalaisesta kivestä – uusi kirja mahtipontisista rakennushankkeista 30.6.2016 Moni keisarillisen Pietarin upeimmista rakennushankkeista vaati kymmeniätuhansia miestyövuosia, valtavia omaisuuksia – ja tuhansia tonneja suomalaista kiveä. Punaiset pilarit kertoo, kuinka mahtavat p... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibelius-juhlavuoden menestys siivittää tämän vuoden Sibelius-festivaalia 29.6.2016 Kansainvälisesti tunnustettu Sinfonia Lahti järjestää jälleen syyskuussa kansainvälisen Sibelius-festivaalin Lahden Sibeliustalossa. Festivaalin ajatuksena on tarjota Jean Sibeliuksen (1865–1957) musi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Brykin taiteen inspiroimana syntyi typografiajulisteita 29.6.2016 Designtoimisto Werklig suunnitteli EMMA - Espoon modernin taiteen museon Rut Bryk / Taikalaatikko -näyttelylle oman typografian. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heinäveden Musiikkipäivät 10 vuotta - avajaiskonsertissa uusi editio Erkki Melartinin "Kesäsinfoniasta" 28.6.2016 Heinäveden Musiikkipäivät käynnistyy keskiviikkona 29. kesäkuuta. Sibeliuksen sinfonioiden vuoden 2015 kokonaisesityksen jälkeen Heinäveden Musiikkipäivillä huomiota saavat Sibeliuksen aikalaiset. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tarja Turuselta single elokuussa ilmestyvältä The Shadow Self -albumilta 27.6.2016 Gootti- ja sinfonisen metallin pioneeri Tarja Turunen julkaisee uuden ’The Shadow Self’ -albumin 5.8.2016. Nyt levyn ensimmäisenä singlenä julkaistaan kappale ’Innocence’. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pienlehtiä ja punk-kirjeitä Postimuseon näyttelyssä 2017 27.6.2016 Punkin rantautumisesta Suomen maaperälle tulee ensi vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Postimuseo, museokeskus Vapriikissa Tampereella, esittelee punkin mukanaan tuomia ilmiöitä loppuvuonna 2017 avattavassa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jussin taikaa 23.6.2016 Mielenkiintosta, kuinka nykyaikaaset kovakengät puhuu erityysesti juhannuksena taioosta ja tavoosta ja heiloosta. Jotta pannahan keronkukkia korvatyynyn alle ja vaharatahan aamulla peiliä, notta kenen... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haapavesi Folkeilla ilmaistapahtumia ja 100. Folk-kurssit 22.6.2016 Ensi viikolla alkavilla Haapavesi Folk Festivaaleilla on ohjelmassa useampiakin tapahtumia, joihin yleisöllä on vapaa pääsy. Sellaisia ovat perjantai-iltapäivän ohjelma päivätansseineen sekä lauantain... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lööppi-Fingerpori harjaa huolella aikamme kaikenkarvaiset ilmiöt 22.6.2016 Suosittu Fingepori-minialbumien sarja jatkuu skuuppeja pursuavalla kokoelmateoksella. Yli 20 sarjakuvantekijää käsittelee Pertti Jarlan ihmekaupunkia, somea, sosiaalisia suhteita ja kaikenkarvaisia ai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen showcase-yhtyeet tarjoavat monipuolisen musiikkikattauksen 22.6.2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat esittelevät showcase-sarjassaan nousevia kansanmusiikin nimiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Oopperan Pohjalaisia kääntää katseet suomalaiseen naiseen 21.6.2016 Tampere-talossa helmikuussa 2017 ensi-iltaan tuleva klassikkoteos hätkähdyttää näkökulmallaan. Ohjaaja Tuomas Parkkinen nostaa jalustalle Pohjalaisten naiskolmikon paljon tulkittujen mieskohtaloiden s... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisella runsaasti kansainvälistä väriä 20.6.2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla liehuvat jälleen monen maan liput. Suomen lisäksi esiintyjiä on tulossa yhteensä 19 maasta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ari Wahlsten liikkuu Lapinlahden linnuista dekkareihin 20.6.2016 Kirjailija Ari Wahlstenille ehdotettiin dekkarin kirjoittamista, kun se tuntui sopivalta tyylilajilta. Kirjailija kertoo dekkareistaan haastattelussa seuraavaa: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ari Wahlsten: Kuka pelkää mustaa miestä 20.6.2016 Kuka pelkää mustaa miestä on Ari Wahlstenin ensimmäinen dekkari ja aivan mieletön lukukokemus. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kesäyön uni 19.6.2016 Kesäyön uni! Sitä se oli, kun niin märässä ilmassa kuin vaan mahdollista, suuntasimme paatilla kohti Suomenlinnaa. Mielessä ei edes käynyt, että illan olisi toisinkin voinut viettää. Sitkeästi ja sisu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti J. Jokisen Pahan kukat voitti parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain elokuvafestivaaleilla 19.6.2016 Antti J. Jokisen Pahan Kukat -elokuva voitti juuri parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjassa. A-listattu Shanghain elokuvafestivaali, Shanghai Internatio... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon Kamarimusiikissa musisioidaan tunnelmasta tunnelmaan 19.6.2016 Juhlakantaatti, Suomalaisia säveliä, musiikkia buffetin ja piknikin äärellä… 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lappeenranta rakentaa hiekalle 17.6.2016 Lappeenrannan vetonaula, Hiekkalinna, on veistetty jo 13 kesänä paikallisten ja turistien iloksi. Kesän 2016 keskiaikaisten turnajaisten teemaa täydentää myös tiettävästi ainutlaatuinen hiekkakappeli. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lordi-näyttely ExtraLordinary Helsingissä kesän ajan 17.6.2016 Lordi-yhtyeen visuaalisia elementtejä mittavasti esittelevä ExtraLordinary -näyttely avautuu perjantaina 17. kesäkuuta ja jatkuu elokuun 13. päivään saakka Helsingin Jätkäsaaressa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneum etsii teoksia Veljekset von Wright -näyttelyyn 15.6.2016 Ateneumin taidemuseo valmistelee näyttelyä Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin taiteilijaveljeksistä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMAn Nubben-julkaisu on Vuoden 2015 paras taidekirja 15.6.2016 EMMA - Espoon modernin taiteen museon Nubben - Lars-Gunnar Nordström -julkaisu valittiin 11.6.2016 tuomariston yksimielisellä päätöksellä vuoden 2015 parhaaksi taidekirjaksi Iittalan valtakunnallisill... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Videotaiteen pioneerien näyttely avautuu EMMAssa 15.6.2016 EMMA - Espoon modernin taiteen museo tuo esille Suomen ensimmäisen performanssivideoteoksen osana 15.6. avautuvaa Turppi-ryhmän näyttelyä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi nauraa! -kesäkiertue ulottuu Rovaniemeltä Helsinkiin 16.7.-26.8. 13.6.2016 Stand up -kiertueella esiintyvät Jaakko Saariluoma, Ali Jahangiri, Heli Sutela, Mika Eirtovaara ja André Wickström. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miekkailijalle voitto Luxemburgissa 12.6.2016 Klaus Härön ohjaama ja Making Movies Oy:n tuottama Miekkailija-elokuva on voittanut yleisön valitseman parhaan elokuvan pääpalkinnon Nordic Film festivaalilla Luxemburgissa 8.6. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Salmelan kesänavauksessa oopperaa ja kesän taiteilijoita 12.6.2016 Monica Groop ja Juha Kotilainen yhdessä Laivaston soittokunta valloittivat yleisönsä Taidekuskus Salmelan avajaiskonsertissa lauantaina 11.6. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Italialaista grafiikkaa ja suomalaisia naisveistäjiä Ateneumin pienoisnäyttelyssä 10.6.2016 Ateneumin kolmannen kerroksen pienoisnäyttelyssä on esillä italialaista grafiikkaa ja suomalaisten naiskuvanveistäjien teoksia 10.6.-2.10.2016. Grafiikan työt kuuluvat Rolando ja Siv Pieraccinin laaja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikä voi Suomessa terroristeja kiinnostaa - uusi kirja Jukka Parkkarilta 10.6.2016 Kansainvälisen terrorismin arvaamattomuus ja uhkakuvien kasvaminen on pakko huomioida myös turvallisina pidetyissä maissa; tässä terroristit ovat ikävä kyllä saavuttaneet osan tavoitteistaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teostosta kotimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille 17,4 miljoonaa euroa 10.6.2016 Teosto on maksanut 8.6. vuoden päätilityksensä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. Kesäkuun tilitys koostuu pääosin vuonna 2015 kerätyistä kotimaisista esityskorvauksi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hanoi Rocksista ja David Bowiesta kertovat harvinaiset valokuvanäyttelyt Helsinkiin ja Turkuun 9.6.2016 Solar Republic tuo tänä kesänä Suomeen Hanoi Rocksin ja David Bowien historialliset valokuvanäyttelyt. Kuuluisan rock’n’roll-valokuvaaja Justin Thomasin Hanoi Rocks – ’82-’84 -näyttely sekä maineikkaa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuvataideviikoilla taide esittäytyy nopeammin, vapautuneemmin, rohkeammin – Kommandona! 9.6.2016 XXI Mäntän kuvataideviikot avaa ovensa yleisölle 12.6.2016. Taiteilija Anssi Kasitonnin kuratoima näyttely Kommandona*) on syntynyt rennolla otteella ja kutsuu näyttelykävijänsä virittämään antenninsa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rohkea muotokuvamaalari Alice Neel oli vuosikymmeniä edellä aikaansa 9.6.2016 Alice Neel (1900-1984) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä amerikkalaisista taidemaalareista. Hänen psykologisesti latautuneet muotokuvansa kertovat intiimejä ja epäsovinnaisia tarinoita yhtä lailla ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bodom-elokuva ensi-iltaan 19.8. - katso upouusi traileri 8.6.2016 Ohjaaja Taneli Mustonen sai tällä viikolla paketoitua jättihitiksi nousseen Luokkakokous-elokuvan jatko-osan kuvaukset ja on nyt valmis julkaisemaan Bodom-elokuvan trailerin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laivaston soittokunta avaa Salmelan kesän 7.6.2016 Salmelan avajaiskonsertissa lauantaina 11. kesäkuuta Mäntyharjun kirkossa esiintyy Laivaston soittokunta kapellimestari Petri Junnan johdolla. Konsertissa kuullaan rakastetuimpia oopperamusiikin helmi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
VocalEspoo-festivaalin kansainvälisen kuorosävellyskilpailun voittajat julkistettu 6.6.2016 Kuoromusiikkifestivaali VocalEspoo starttasi eilen avajaiskonsertillaan, jossa julkistettiin kansainvälisen kuorosävellyskilpailun voittajat. Kilpailussa palkittiin säveltäjiä Iso-Britanniasta, Italia... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibeliusten häämatka-aitan kunnostus alkaa 6.6.2016 Säveltäjä Jean Sibeliuksen häämatkakohde vuodelta 1892, Lieksan kaupungissa sijaitseva Monolanniemen aitta pihapiireineen, on ainutlaatuinen ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä vetovoimatekijä. Ai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ihana maisema - maisemamaalauksia Lappeenrannan taidemuseon kokoelmista 5.6.2016 Maisema, kansallismaisema, äänimaisema, mielenmaisema – kaikki ovat konkreettisen maa-sanan johdannaisia. Maisema on perinteisesti määritelty suhteellisen laajaksi aistein havaittavaksi kohteeksi. Mai... 1 kommentti  |  Kommentoi
VocalEspoo-festivaali starttasi 5.6.2016 Kuoromusiikkifestivaali VocalEspoo starttasi tänään sunnuntaina. Festivaali järjestetään 5.6.–11.6.2016. Pääasiassa Espoon Kulttuurikeskuksessa järjestettävän festivaalin taiteellisena johtajana toimi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Risto Ruohonen jatkaa Kansallisgallerian pääjohtajana 5.6.2016 Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteen maisteri Risto Ruohosen Kansallisgallerian pääjohtajaksi kaudelle 1.9.2016–31.8.2021. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti J. Jokisen Pahan kukat Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjaan 3.6.2016 Lähiönuorista kertovan nykytarinan päärooleissa ovat mm. Juno, Mikael Gabriel, Eero Aho ja Viljami Nojonen. Kyseessä toinen kerta, kun Jokisen elokuva kilpailee festivaalilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Wirkkala Bryk -ideakilpailun voittajat julki 2.6.2016 Muotoilija Tapio Wirkkalan ja keramiikkataiteilija Rut Brykin 100-vuotisjuhlavuotta vietetään kahden vuoden ajan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailmankuulu Modigliani Ateneumiin - tunnetaan sensuellista naiskuvauksestaan 2.6.2016 Italialaisen taiteilijan Amedeo Modiglianin (1884-1920) retrospektiivinen näyttely nähdään Ateneumissa 28. lokakuuta 2016 alkaen. Vain 35-vuotiaana kuuluisuutensa kynnyksellä kuollut taiteilija on nyk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Erkki Korhonen seuraa Hannu Norjasta Urkuyö ja Aarian taiteellisena johtajana 1.6.2016 Urkuyö ja Aaria -festivaali alkaa 31. kerran Espoon tuomiokirkossa torstaina 2.6.2016. Festivaali on viimeinen Hannu Norjasen suunnittelema hänen viisivuotisella Urkuyö ja Aarian taiteellisen johtajan... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rakkauspuisto ja 100 lintua -näyttely avautuu yleisölle 1.6.2016 Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän 2016 näyttely esittelee teoksia suomalaisen lintumaalauksen uranuurtajilta. 100 lintua -näyttelyn taiteilijoina nähdään taidemaalarit Ferdinand von Wright ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kulttuurien museo saa merkittävän Himalaja-kokoelman – Suomen Vapaakirkko lahjoittaa ulkomaisen esineistönsä osaksi kansalliskokoelmaa 31.5.2016 Suomen Vapaakirkko lahjoittaa lähetyskentiltä kerätyt etnografiset esinekokoelmansa Suomen kansallismuseoon kuuluvalle Kulttuurien museolle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uudet laulut -sävellys- ja sanoituskilpailun finalistit valittu 31.5.2016 Suosittuun kilpailuun osallistui yhteensä 210 teosta. Uudet laulut on sävellys- ja sanoituskilpailu, jossa etsitään aiemmin esittämättömiä lauluja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ahvenanmaan vuoden 1666 noitavaino-elokuva Tulen morsian ensi-iltaan 9.9. 30.5.2016 Ahvenanmaalla viime vuonna kuvatun Tulen morsian -elokuvan traileri on nyt valmis. Tositapahtumiin perustuva Tulen morsian sijoittuu vuoden 1666 Ahvenanmaalle – hetkeen ennen Skandinavian historian ka... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuopion kaupunginteatterin kevätkausi päättyi suruun 30.5.2016 Näyttelijä Tapani Korhonen on kuollut. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lappeenrannan Avojaloin -kiertonäyttely eri puolille Suomea, Karjalan kannakselle ja Pietariin 30.5.2016 Lappeenrannan museoiden suositun suurnäyttelyn päähenkilöihin pääsee tutustumaan Avojaloin –kiertonäyttelyssä sekä Suomessa että Karjalankannaksella ja Pietarissa vuosien 2016 ja 2017 aikana. 1 kommentti  |  Kommentoi
Robin Hood 30.5.2016 Robin Hood on niin tunnettu, että on vaikea käsittää, jos olisi joku, joka ei tietäisi kuka hän on!? No, mutta nyt hän on kuitenkin Kouvolan teatterissa ja siellä häntä on ihan pakko käydä katsomassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hae Tatu ja Sote - taiteentuotanto hyvinvointityössä täydennysvalmennukseen! 30.5.2016 "Onko sinulla into työskennellä soveltavan taiteen ja hyvinvoinnin parissa, mutta kaipaat apua ja lisää liiketoimintaosaamista? Nyt on tilaisuutesi, sillä haku lukuvuoden 2016–2017 Tatu ja Sote - tait... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampere-talo uudistuu vahvasti ja tähtää Suomen kiinnostavimmaksi tapahtumapaikaksi 27.5.2016 Tampere-talon uudet tapahtumatilat ensimmäinen vaihe itsenäisyyden juhlavuoden suurimmassa kulttuurihankkeessa Suomessa. Talo hakee kasvua ja tähtää Suomen kiinnostavimmaksi tapahtumapaikaksi. Tamper... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Veden varassa - islantilaistaiteilijoita Suomen rannikolla 26.5.2016 Veden varassa – Islantilaistaiteilijoita Suomen rannikoilla on laajin koskaan koskaan toteutettu islantilaistaiteilijoiden näyttely Suomessa. Pro Artibus -säätiön järjestämä suurnäyttely jatkaa säätiö... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Järven tarina Shanghain elokuvajuhlilla kesäkuussa 26.5.2016 Marko Röhrin ja Kim Saarniluodon ohjaama Järven tarina on kutsuttu 19. Shanghain kansainvälisille elokuvajuhlille ja se esitetään osana virallista ohjelmistoa dokumenttielokuvien Spectrum -sarjassa ke... 0 kommenttia  |  Kommentoi
UIT:n Soitellen soteen on täydellinen alkukesän ilopilleri 26.5.2016 Linnanmäen Peacockissa pyörivä Uuden iloisen teatterin tuorein musiikkispektaakkeli tarjoaa laadukasta viihdettä ison maailman malliin. 1 kommentti  |  Kommentoi
Alice Neel - Modernin elämän maalari Ateneumiin kesäkuussa 25.5.2016 Alice Neel (1900-1984) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä amerikkalaisista taidemaalareista. Ateneumiin on tulossa näyttely Alice Neel – modernin elämän maalari 10.6.2016–2.10.2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampere-talon syksyn uutuuskonsertit kunnioittavat tamperelaisuutta, juhlavuosia ja kestosuosikkeja 25.5.2016 Ensi syksyn kulttuuriohjelmisto täydentyy 14 uudella konsertilla. Palan paikallista historiaa tarjoaa joulukuussa tamperelaiskirjailija Lauri Viidan 100-vuotissyntymäjuhlaesitys. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yanis Varoufakisin ”Maailmantalouden Minotauros” nyt pokkarina 24.5.2016 ”Tyynen pinnan alla lymysi maailmantalouden tasapainoa kuohuttava Minotauros, jonka läsnäolon vain harva suostui tiedostamaan.” 0 kommenttia  |  Kommentoi
Danny julkaisee studiolevyn yhdeksän vuoden tauon jälkeen 24.5.2016 Iso D eli Danny julkaisee tulevana syksynä uuden levyn, joka on hänen ensimmäinen kokonainen studiolevynsä yhdeksään vuoteen. Esa Niemisen tuottama albumi julkaistaan Sony Musicin ja Blue Median yhtei... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Checkpoint Helsinki x Kansallismuseo: Finnish Landscape -nykytaidenäyttely avautuu Seurasaaren ulkomuseossa 24.5.2016 Checkpoint Helsinki tuo yhteistyössä Kansallismuseon kanssa nykytaiteen osaksi Seurasaaren ulkomuseota. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maineikas stand up -koomikko Bill Bailey Suomeen Limboland-kierueellaan 1.10. 23.5.2016 Bill Baileyn uusi Limboland-show käsittelee ammottaa kuilua, joka esiintyy kuvittelemamme elämän ja todellisuuden välissä. Älykkäästä ja terävän nokkelasta huumoristaan tunnettu Bailey kertoo kuinka h... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaija Koolta odotettua uutta musiikkia perjantaina 23.5.2016 Uuden Siniset tikkaat -kappaleen ovat Kaijan kanssa tehneet Erin Anttila ja Maija Vilkkumaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taideteollisuutta ja kuvanveistoa Heinolan museoiden kesässä 22.5.2016 Heinolan museot kunnioittavat viime vuonna edesmennyttä suurta ystäväänsä ja lahjoittajaansa Anja Juurikkalaa (1923-2015 )muistonäyttelyllä. Siihen kootaan kattavasti taiteilijan tuotanto kouluajoista... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Roope Salminen & Koirat debyyttialbumi Madafakin levy myi platinaa 20.5.2016 Neljä Emma-ehdokkuutta saanut yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Madafakin levy maaliskuussa ja albumi myi kultaa jo ennakkoon. Levyltä löytyvät mm. kultasinglet ”Pilkun jälkeen” ja ”Voodoo” feat. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juhana Vartiainen Teoston hallituksen neuvonantajaksi 20.5.2016 Teoston hallitukseen on kutsuttu ulkopuoliseksi neuvonantajiksi kansanedustaja Juhana Vartiainen. Vartiainen aloittaa kaksivuotisen kautensa Teoston hallituksen neuvonantajana 18.5. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Virolahden Kaakon Kamarimusiikki –festivaalilla sielu täyttyy musiikista, nuorista muusikoista, hauskanpidosta ruokapöydässä ja soittamisen iloista 19.5.2016 Kolmannen Kaakon Kamarimusiikki –festivaalin konserttiympäristöt henkivät historiaa, sillä Virolahti täyttää 680 vuotta, kirkko 250 vuotta ja tsaariaikainen hovi Harjun Hovi 200 vuotta. Syntymäpäivil... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Espoota kiertävässä EMMAn taidekontissa syntyy taideteos 19.5.2016 EMMA - Espoon modernin taiteen museo käynnisti 17.5.2016 Taidekontti-nimisen yhteisötaideprojektin. Taidekontti on pop up -taidepaja, joka kiertää kesän 2016 ympäri Espoota pysähtyen Tapiolassa, Espoo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mitä 1980-luvun taiteessa tapahtui? 19.5.2016 Uutuuskirja palauttaa lukijan Suomen taiteen myrskyisälle 1980-luvulle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen vastarintaliikkeen perustajan paljastavat muistelmat julkaistu 19.5.2016 Entinen uusnatsijärjestön johtaja kertoo varoittavassa elämäntarinassaan, miten hän uhrasi 15 vuotta elämästään uusnatsismille Suomessa ja ulkomailla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pako Veikkolaan - musiikillinen kesäteatterikuvitelma meistä ja niistä 19.5.2016 Veikkolan Kartanoteatterin kesän 2016 näytelmä pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen eli pakolaisten joukkotuloon Eurooppaan ja Suomeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lottamuseon Nostalgiset naiset on Vuoden museopedagoginen teko 18.5.2016 Suomen museopedagoginen yhdistys Pedaali ry on myöntänyt Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon Lottamuseon Nostalgiset Naiset -projektille. Vuosittainen palkinto myönnettiin nyt yhdennentoista kerra... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Huippusuunnittelija Minna Parikka ja maahanmuuttajalapset tuunaavat tennareita 18.5.2016 Helsingin juhlaviikot, RAY ja viisi suomalaista taiteilijaa toteuttavat Viiden tähden tekoja ympäri Suomen 0 kommenttia  |  Kommentoi
HILPEÄ HEINÄKUU – täyden kuukauden kesäjuhla! 18.5.2016 Avaapa silmäsi ja katso Kuhmon heinäkuuta! Katso vihreätä luontoa, kurkista sinisiin järviin, ihmettele vuolaita virtoja ja kesämielisiä ihmisiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paleface Tatun ja Soten kevätjuhlassa – taiteella voi vaikuttaa 18.5.2016 Rapin tekeminen yhdessä koulukodinja erityiskoulun nuorten kanssa on vaikuttanut Palefaceen vahvasti ja antanut uskoa taiteen mullistavaan voimaan. Paleface oli Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bonnien ja Clyden pakotarina Jurkan näyttämölle syksyllä 2016 17.5.2016 Tulevan kauden ohjelmassa nähdään lisäksi muun muassa Kati Outisen monologi sekä koomisesti viritetty tulkinta Tšehovin Lokista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yli sata Brnon baletin tähtitanssijaa ja lahjakasta suomalaisnuorta hurmaa Tampere-talon Pähkinänsärkijässä marraskuussa 17.5.2016 Ensi kertaa Suomessa vieraileva Brnon kansallisteatterin baletti tuo Tampereelle yleisön rakastaman jouluklassikon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Museotasoinen myyntinäyttely Via Finlandia Valamon luostarissa 17.5.2016-17.5.2017 16.5.2016 Valamon luostarissa 17.5. avautuva näyttely Via Finlandia on läpileikkaus suomalaisten mestareiden kultakauden töistä. Samalla se on Suomen taiteen historian läpileikkaus. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Äitienpäivä 14.5.2016 Se tuloo joka iankaikkinen vuosi toukokuus justihin kiiruhun keskelle. Joka viikonloppu on joku juhula, valamistujaasia ja sitte äitienpäivä. Meilleki tuloo koko sakki syömähän ja nauttimahan äireest... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Dylan suomeksi levyn ensimmäisenä videona julkaistaan Palefacen voimakas tulkinta Kuoleman kauppiaat 13.5.2016 Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Bob Dylan täyttää 75 vuotta toukokuun 24. päivä tänä vuonna. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taneli Mustosen uutuuselokuva BODOM on valittu Cannesin elokuvajuhlien genre-tapahtumaan 13.5.2016 Luokkakokous-jättihitin ohjanneen Taneli Mustosen uutuuselokuva BODOM on kutsuttu esiteltäväksi Cannesin elokuvajuhlille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
ITE-taiteen kesä 2016 tarjoaa kädentaitoja, eläinmaailmaa, katoavia hetkiä 12.5.2016 ITE-taiteen rentoa, värikästä ja kekseliästä ilmaisua on tarjolla Suomen taidekesässä runsas kattaus. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaunis Helsinki - Helsinki with Love - Хельсинки с любовью 12.5.2016 Kolmikielinen teos esittelee hurmaavan ja mystisen pohjoiseurooppalaisen metropolin ja sen asukkaat kuvin ja kiehtovin tarinoin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Amospostia: Söderlångvikin kesänäyttelyt 2016 11.5.2016 Amos Andersonin kesänäyttelyt 2016 avautuvat Kemiönsaaren Söderlångvikissa 15.5.2016 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rut Brykin juhlanäyttely avautuu EMMAssa 11.5.2016 EMMA – Espoon modernin taiteen museo avaa 12.5.2016 Rut Brykin 100-vuotisjuhlanäyttelyn, joka esittelee laajasti sodanjälkeisen Suomen taiteen yhden keskeisimmän taiteilijan ja modernin keramiikkatait... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juhlan jälkeen 10.5.2016 Juhlan jälkeen on esitys, missä ei ole juhlista enää tietokaan. Se on raakaa ja karua kuvausta siitä, miten nainen juo, äiti juo. Se ei aina näy, koska äiti, nainen on muuten niin tehokas, ainakin alu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperan Carmina Burana nähdään suorana verkossa 10.5.2016 Kansallisooppera esittää Carl Orffin suurteoksen Carmina Burana torstaina 19.5. Helsingin Sanomat lähettää loppuunmyydyn konsertin suorana verkossa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luxemburgin lahja suomalaisille: Grammy-palkitun kapellimestarin jazzkonsertti 10.5.2016 Heidän kuninkaalliset korkeutensa Luxemburgin suurherttua ja suurherttuatar ovat parhaillaan valtiovierailulla Suomessa. Ajalle 10.–12.5. sijoittuvan vierailun yksi kohokohdista on suurherttuaparin ke... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tero Saarinen Companyn juhlaohjelma Helsinkiin, Kuopioon ja Pyhäjärvelle 9.5.2016 Uudessa kahden teoksen illassa 20 tanssijaa tulkitsee uutta ja varhaista Tero Saarista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Holman ja Riku Niemisen tähdittämä Tatu ja Patu -elokuva ensi-iltaan lokakuussa 8.5.2016 Supersuositut lastenkirjahahmot Tatu ja Patu nähdään ensimmäistä kertaa valkokankailla, kun KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU! saa ensi-iltansa elokuvateattereissa keskiviikkona 19. lokakuuta. Elokuvast... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin teoskuvia käytettävissä vapaasti Europeana 280 -kampanjan myötä 8.5.2016 Kansallisgalleriaan kuuluva Ateneumin taidemuseo on mukana digitaalisen kulttuurin alusta Europeanan Europeana 280 -kampanjassa. Kymmenen Ateneumin kokoelmiin kuuluvan teoksen kuvat ovat ladattavissa ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jukka Kuoppamäeltä albumi Miehen tie - tänä vuonna 50-vuotisjuhlaa 6.5.2016 Suomalaisten rakastama Jukka Kuoppamäki viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa lauluntekijänä ja julkaisee syksyllä uuden studioalbumin Miehen tie. Esa Niemisen tuottama albumi on Jukan 35. levy, kun ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mystinen, myyttinen, pyhä sauna 5.5.2016 Saunan Henki (Kirjapaja) kertoo saunan pyhyydestä ja saunomisen hyvää tekevästä vaikutuksesta. Suomessa on viisi miljoonaa saunomisen asiantuntijaa ja yhtä monta sydämellä kerrottua saunatarinaa – ehe... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kulttikoomikko Jimmy Carrin minikiertue lähestyy 5.5.2016 Brittiläisen kulttikoomikko Jimmy Carrin Suomen stand up -kiertue lähestyy. Hän esittää uusimman Funny Business -show’nsa Suomessa Tampereella 13.5. ja Helsingissä 14.5. Turussa hän esiintyy 3.6. Hels... 0 kommenttia  |  Kommentoi
ITE metsällä ja savannilla -näyttely Suomen Metsästysmuseossa Riihimäellä 4.5.2016 ITE metsällä ja savannilla -kesänäyttely Suomen Metsästysmuseossa Riihimäellä esit­telee kotoista ja eksoottista luontoa ja eläimiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Erin tekee odotetun paluun -uutta musiikkia perjantaina 4.5.2016 Erin julkaisee muutaman vuoden tauon jälkeen odotettua uutta musiikkia. Sydäntä särkee -kappale kuvaa tunnetilaa, josta ei pääse ravistelemallakaan eroon. Biisin on tuottanut Jurek (mm. Antti Tuiskun ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia ilmestyy USA:ssa 4.5.2016 Pajtim Statovcin menestyksellinen esikoisromaani Kissani Jugoslavia ilmestyy Yhdysvalloissa keväällä 2017. Kirjan julkaisee arvostettu Pantheon Books -kustantamo. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikkelin ja Kuopion kaupunginorkesterin yhteiskonsertissa viuluvirtuoosi Clara-Jumi Kang 4.5.2016 Kevätkauden päätöskonsertissa Mikkelin ja Kuopion kaupunginorkesterit yhdistävät taas voimansa. Konsertin solistina soittaa kansainvälisissä viulukilpailuissa menestystä niittänyt Clara-Jumi Kang. Tor... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oopperan ystävillä superviikonloppu – verkkopalvelu täyttää vuoden 4.5.2016 The Opera Platform -verkkopalvelu on jo vuoden ajan tarjonnut 15 eurooppalaisen oopperatalon esityksiä maksuttomina verkkolähetyksinä. Vuosijuhlan kunniaksi 6.–8.5. katsottavaksi palaa suurin osa palv... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuiskun menestysalbumille tuplaplatinaa - levy listaykköseksi 3.5.2016 Suomen kirkkaimman poptähden Antti Tuiskun toukokuussa 2015 julkaistu menestysalbumi En kommentoi on ylittänyt tuplaplatinarajan eli sitä on myyty yli 40 000 kappaletta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Timo Taussi vastaamaan Liken viestinnästä ja markkinoinnista 3.5.2016 Timo Taussi on nimitetty Like Kustannus Oy:n viestinnästä ja markkinoinnista vastaavaksi päälliköksi 1.5.2016 alkaen. Timo on ollut Liken palveluksessa vuodesta 2005. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pasilan mies on kirja tapauksesta Jari Aarnio 3.5.2016 J. K. Tamminen ryhtyi alkuvuodesta 2008 tutkimaan vangeilta ja huumekauppiailta saamiaan vinkkejä rikosten maailman sekoittuneesta poliisijengistä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kirjailijatähti Sadie Jones vierailee Helsingissä 2.5.2016 Brittiläisen nykykirjallisuuden kirkkaaseen kärkeen lukeutuva Sadie Jones vierailee Helsingissä 12.─14.5. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kajaanin Kaupunginteatteri 110 vuotta - syyskauden aloittaa Siunattu hulluus 2.5.2016 Syyskauden ensimmäinen ensi-ilta on Siunattu hulluus. Siunattu hulluus on oodi omaperäisyydelle ja vapaudelle. Se lähestyy ”hulluutta” ymmärtävästi, kiinnostuneena, jopa kadehtien. Mitä hulluus on? On... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisbaletin kesäkiertue suuntaa viiteen kaupunkiin Suomessa 1.5.2016 Perinteiseksi kesän aloitukseksi monessa Suomen kaupungissa muodostunut Kansallisbaletin kesäkiertue suuntaa jälleen tänäkin vuonna kesä-Suomeen. Kiertueesta on tullut kuluneiden vuosien aikana hyvin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pihla Viitala ja Antti Luusuaniemi näyttelevät seksiaddikteja – ensi-ilta 26.8.2016 1.5.2016 Tragikomedia Kuudes kerta saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan perjantaina 26.8.2016. Nyt julkaistaan elokuvan päätraileri ja ensimmäinen still-valokuva. Löydät julkaisuvapaan materiaalin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuunkuiskaajat julkaisi jäähyväisalbuminsa Revitty rakkaus 1.5.2016 Kuunkuiskaajat julkaisi uuden studioalbuminsa Revitty rakkaus perjantaina 29.4.2016. Levystä tulikin yllättäen yhtyeen jäähyväislevy, sillä Susan Aho ja Johanna Hytti ovat päättäneet lopettaa duon toi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssiteatteri Minimi ja Riihimäen Teatteri aloittavat akseliteatteritoiminnan 29.4.2016 Tanssiteatteri Minimi ja Riihimäen Teatteri solmivat kolmivuotisen yhteistyösopimukseen, jonka aikana on tarkoitus luoda suomalaiselle teatterikentälle uudenlainen yhteistyön muoto. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luokkakokous tulee taas – lue tunnelmat pressin kuvauspäivästä ja katso haastattelut! 28.4.2016 Amusa kävi Hämeenlinnan upeassa Vanajanlinnassa jututtamassa Luokkakokous 2:n porukkaa. Katso haastattelut Aku Hirviniemeltä, ohjaaja Taneli Mustoselta, Eeva Litmaselta, Manuela Boscolta ja Anu Sinisa... 1 kommentti  |  Kommentoi
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä miljoonan euron lahjoitus Kansallisgallerialle 28.4.2016 Suurlahjoitus on tärkeä askel suomalaisen taiteen ja kulttuurin kasvun vahvistamiseksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Like Kustannuksen syksyn 2016 lista on julkistettu 28.4.2016 Kotimaisen kaunokirjallisuuden johtotähtemme on kovassa kansainvälisessäkin nousussa kiitävä Antti Tuomainen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uusi elämyksellinen muotoilukeskus Helsinkiin 27.4.2016 Iittala ja Arabia avaavat syksyllä Helsingin Arabiakeskukseen muotoilukeskuksen, jonka tavoitteena on kertoa sekä brändien vahvasta historiasta että esitellä tämän päivän ja tulevaisuuden muotoiluosaa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssivirtaa-festivaali on nykytanssin helminauha 27.4.2016 Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali esittelee 19. kerran kotimaisia nykytanssihelmiä 17.-22.5.2016. Festivaalilla koetaan viisi kotimaista nykytanssiteosta, katsotaan Loikka on Tour –tanssi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oulun kaupunginteatteri juhlistaa 100-vuotiasta Suomea – Oopperan Neljäntienristeys kantaesitys 27.4.2016 Oulussa 100-vuotiaan Suomen juhliminen aloitetaan kaupunginteatterissa oopperalla Neljäntienristeys, joka saa kantaesityksensä suurella näyttämöllä 13.1.2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
VOIMALA ja Takuulla yhdessä! esittelivät musiikin ja tanssin voimaa Kuopiossa 25.4.2016 Iloista mieltä, tauko pään sisäiseen flow'hun, itsetunnon vahvistuminen, aivohalvauksesta toipumisen nopeutuminen. Esimerkit ovat musiikin ja tanssin vaikutuksista, joita esiteltiin Kuopiossa järjest... 5 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuiskun Peto Show räjäytti Hartwall Arenan 23.4.2016 Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku toteutti tänään pitkäaikaisen unelmansa ja astui Hartwall Arenan lavalle omassa Peto Show’ssaan. Esitys alkoi päräyttävästi, kun illan tähti laskeutui katosta pol... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uutuuskirja puolustaa: seksi kuuluu kaikille! 23.4.2016 Onko avioero ainoa vaihtoehto silloin, kun seksi hiipuu? Kuinka monta kumppania ihmisellä saa olla? Onko seksi oikeasti antoisaa vain osana rakkaussuhdetta? Kuuluuko nauru seksiin? Voiko salarakas oll... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laula kanssain -laulujuhlat 4.-6.8.2016 Joensuussa 23.4.2016 Laulujuhlien pääjuhlassa, Joensuun Laulurinteellä lauantaina lauletaan 6.8. entisten nuorten Lauantain toivotuissa levyissä ja Sävelradiossa kuultuja rakkaita ja muistoja herättäviä ikivihreitä 0 kommenttia  |  Kommentoi
Naurun tasapaino -stand up -kiertue on jättimenestys 22.4.2016 Naurun tasapaino stand up -kilpailu on osoittautunut jättimenestykseksi. Ylellä esitetyn komiikkakilpailun voittajakolmikon, Heikki Viljan, Matti Patrosen ja Toni Jyvälän koko Suomen kattavasta Naurun... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Runoilijat vieraissa ensi kesän Annikin Runofestivaaleilla 22.4.2016 Ensi kesän Annikin Runofestivaaleilla (11.6.2016) hypitään taiteellisten raja-aitojen ylitse, kun teemana on Runoilija vieraissa. Tapahtuma kokoaa yhteen esiintyjiä joiden työssä runous yhdistyy muihi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tarja Turunen yllättää - luvassa kaksi täyspitkää metallialbumia kesän aikana 22.4.2016 Gootti- ja sinfonisen metallin pioneerina tunnetuksi tullut Tarja Turunen yllättää faninsa julkaisemalla kaksi täyspitkää metallialbumia kesän aikana. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin kesän avaa kaunistelemattomien muotokuvien mestari Alice Neel 21.4.2016 Ateneum tuo ensimmäistä kertaa Suomeen amerikkalaisen Alice Neelin (1900-1984) retrospektiivisen näyttelyn. Alice Neel – modernin elämän maalari 10.6.2016–2.10.2016 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tristan ja Isolde Kansallisoopperaan suomalaisvoimin ensi kertaa vuosikymmeniin 21.4.2016 Wagnerin suurteos Tristan ja Isolde esitetään Kansallisoopperassa lähes pelkästään kotimaisin voimin 14.5.2016 alkaen. Päärooleissa laulavat mm. Johanna Rusanen-Kartano ja Jyrki Anttila. Pitkästä aika... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kiinan Kansan Vapautusarmeijan soittokunta Salmelaan - huippuvierailu heinäkuussa 20.4.2016 Taidekeskus Salmelan juhlakesän konserttitarjonta täydentyy Salmelan kesän päätöskonserttiin. Kansainvälisesti merkittävä Kiinan valtion edustusoittokunta esiintyy Mäntyharjun kirkossa sunnuntaina 31.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuopion kaupunginteatteri julkaisi syksyn ohjelmistonsa - Tulossa mielenkiintoinen kausi 20.4.2016 Kuopion kaupunginteatterin syksy on nyt myynnissä. Monipuolinen kausi sisältää kotimaisen kantaesityksen, huumorilla ryyditetyn draaman, hillittömän farssin ja kansainvälisen suurmusikaalin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mediahistoria tuo perspektiiviä nykytilanteeseen: digivallankumouksen vallankumouksellisuus on suhteellista 19.4.2016 Dosentti Jukka Kortin Mediahistoria – Viestinnän merkityksiä ja muodonmuutoksia puheesta bitteihin syntyi tarpeesta: suomenkielistä yleisesitystä mediahistoriasta ei aiemmin ole ollut. Kirja kertoo me... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Alvar Aalto -juhlaraha julkaistaan 16.5. 19.4.2016 Akateemikko Alvar Aallolle omistettu hopeinen juhlaraha kuuluu Europa Star -ohjelmaan, jossa Euroopan maat julkaisevat rahoja ohjelman mukaisesti yhteisellä teemalla Euroopan aikakaudet: Moderni 1900-... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin juhlaviikot tarjoilee rajoja rikkovaa taidetta ja yllättää kaupunkikuvassa 19.4.2016 Helsingin juhlaviikot täyttää jälleen 19.8.–4.9. kaupungin kattauksella kansainvälisiä kärkinimiä, nousevia kykyjä, monitaiteellisia teoskokonaisuuksia, tunnelmallisia Huvila-iltoja ja odottamattomia ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saimaa Sinfonietan ohjelmassa suuren yleisön rakastama Aranjuez-konsertto 18.4.2016 Kevään toisessa Saimaa Sinfonietta -konsertissa Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkesterit yhdistävät taas voimansa. Konsertissa kuullaan mikkeliläislähtöistä kitarataiteilija Petri Kumelaa ylikape... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Estetiikan klassikot II: 1900-luvun alkupuolella taiteesta tuli uudenlainen poliittisen taistelun työkalu 18.4.2016 Viime vuosisadan nopea tekninen kehitys ja globaali kapitalismi, totalitarististen väkivaltakoneistojen nousu ja tuho, kaksi maailmansotaa ja toisaalta niin demokratian kuin tasa-arvon ihanteenkin läp... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kymi Sinfoniettan pienyhtyeet jalkautuvat Kotkan ja Kouvolan vanhuspalveluyksiköihin 18.4.2016 Kymi Sinfoniettan pienyhtyeet välittävät tällä viikolla elävän musiikin virkistystä Kymenlaakson vanhainkoteihin ja palvelukeskuksiin tavoittaen satoja vanhuksia viikon aikana. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aku Louhimiehen uuden Tuntematon sotilas -elokuvan ensimmäiset näyttelijät valittu 18.4.2016 Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan näyttelijöistä on valittu yhdeksän elokuvan keskeisimpien roolien esittäjää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musica nova tuo Helsinkiin nykymusiikin puhutuimpia nimiä 17.4.2016 Uuden musiikin festivaali Musica nova Helsinki tuo Suomeen rennon ja särmikkään nykymusiikin kärkinimet, amerikkalaisen Tyondai Braxtonin sekä hollantilaisen Michel van der Aan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kutojat – Teoksia Riihimäen taidemuseon kokoelmista 23.4.–25.9.2016 17.4.2016 Näyttely Kutojat esittelee Riihimäen taidemuseon Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmiin kuuluvia teoksia pääosin 1900-luvun alusta. Maalauksissa nähdään käsitöihin ja kodin askareisiin syventyneitä, ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
ILON KAUTTA! -komediaklubi Tikkurilan Shamrockissa 22.4. 17.4.2016 Ilon kautta! -klubi on paikka, jossa voi tapahtua ihan mitä vaan. Ja usein tapahtuukin. Sillä lailla kivalla tavalla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Onnenonkija jo toista viikkoa Suomen katsotuin elokuva 17.4.2016 Ville Jankerin ohjaama Onnenonkija nousi toisella esitysviikollaan katsojatilaston ensimmäiselle sijalle ja on nyt ollut jo kaksi viikkoa Suomen katsotuin elokuva. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatteri Jurkan Ohjaaja Tuomo Rämö vie teatteria koteihin 16.4.2016 Jurkan yleisötyöhön palkattu Tuomo Rämö toteuttaa koteihin vietävän teatterin lisäksi syksyllä kaikille avoimen käsikirjoituskurssin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helene Schjerfbeckin Omakuva 1912 on Ateneumin vuoden suurhankinta 15.4.2016 Kansallisgalleriaan kuuluva Ateneumin taidemuseo on hankkinut kokoelmaansa taidemaalari Helene Schjerfbeckin Omakuvan vuodelta 1912. Schjerfbeck maalasi voimakkaan omakuvansa samana vuonna, jolloin hä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio Rut Bryk -näyttelyn suojelijaksi 15.4.2016 EMMA – Espoon modernin taiteen museolla on ilo kertoa, että Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on lupautunut Rut Bryk - Taikalaatikko -näyttelyn suojelijaksi. Näyttely on esillä EMMA - Espoon... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Roope Salmisen & Koirien ja Anna Abreun allasbileissa meno oli kirjaimellisesti kuumaa 15.4.2016 Läkähdyttävästä livemenosta tunnettu Roope Salminen & Koirat julkaisivat uuden musiikkivideon, johon on taltioitu onnistuneesti Koirien hyvää meininkiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Auvisen Autuus ja Paperi T:n Malarian pelko saivat Teosto-palkinnon 14.4.2016 Vuoden 2016 Teosto-palkinnon saivat Antti Auvisen sävellys ja Harry Salmenniemen libretto kamarioopperassa Autuus sekä Paperi T:n levy Malarian pelko. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jorma Panula, Olli Mustonen, Jaakko Ryhänen ja Helsinki Sinfonietta Heinäveden Musiikkipäivillä 13.4.2016 Heinäveden Musiikkipäivät järjestetään 29.6.-3.7.2016. Helsinki Sinfonietta soittaa kolme sinfoniakonserttia Heinäveden kirkossa ja juhlien päävierailijoina ovat Jorma Panula, Olli Mustonen sekä Jaakk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kulttuurirahaston suurhankkeessa liikkeelle lähes 200 000 taidetestaajaa 13.4.2016 Suomen Kulttuurirahasto kutsuu kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset kokemaan ja arvioimaan taidetta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansainvälisesti menestyneet suomalaissuunnittelijat luovat Ateneumille Taiteilijatakin 13.4.2016 Ateneumin suomalaisen taiteen klassikkokokoelma on avattu jälleen yleisölle. Suomen taiteen tarina -näyttelyssä nähdään kaikki suomalaisille rakkaat teokset. Klassikoiden kunniaksi Ateneum järjestää T... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin yliopiston Pacius-palkinto konserttisarjojen järjestäjälle 12.4.2016 Helsingin yliopiston vuoden 2016 Pacius-palkinto on myönnetty musiikkitieteen opiskelija Teemu Sipilälle merkittävästä ja ansiokkaasta toiminnasta Helsingin yliopiston konserttien ja musiikin alan esi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Fiilisklubeja ympäri maan 12.4.2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 49. kerran 11.-17.7.2016. Festivaalitunnelmaan jo hyvissä ajoin johdattelevia fiilisklubeja järjestetään ympäri Suomen kevään ja kesän mittaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisbaletti kylässä -vierailut jatkuvat myös tulevina vuosina 12.4.2016 Suomen Kansallisbaletin tämän näytäntökauden viimeinen Kansallisbaletti kylässä -vierailu järjestetään 17.4.2016 Lappeenrannassa. Kansallisbaletin säännöllisesti järjestämät Kansallisbaletti kylässä -... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hanna Pakariselta uusi single Penkki, puu ja puistotie 11.4.2016 Hanna Pakarinen julkaisee uuden singlen Penkki, puu ja puistotie. Carolan legendaarinen hitti on toinen single Hannan ensi syksynä julkaistavalta Synnyin elän kuolen -uutuusalbumilta, joka koostuu Car... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juhannusyön uni 11.4.2016 On ihan pakko myöntää, että sivistyksessäni on ollut Juhannusyön unen mentävä aukko, vaan nyt se on paikattu ja missä, niin Kauniaisten Työväen Akatemiassa, jossa kertakaikkisen mahtavat näyttelijaopi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tridad ja Tobagon puolustusvoimien Steel -orkesteri Hamina Tattooseen - ensi kertaa Skandinaviassa 10.4.2016 Hamina Tattoo 2016 festivaalin soittokunnat ovat vahvistaneet osallistumisensa. Elokuun ensimmäisellä viikolla linnoituskaupunki Haminaan saapuu ympäri maailmaa värikäs kokonaisuus maailman parhaita s... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anja Kaurasen menestysromaaniin perustuva Syysprinssi-elokuva ensi-iltaan 28.10.2016 8.4.2016 Alli Haapasalon ohjaama elokuva pohjautuu Anja Snellmanin (Kauranen) samannimiseen menestysromaaniin, joka julkaistiin vuonna 1996. Elokuvan päärooleissa näyttelevät Lauri Tilkanen ja Laura Birn. 0 kommenttia  |  Kommentoi
SKS:n ja SHS:n digitointihankkeelle apurahaa 8.4.2016 Suomen tiedekustantajien liitto on myöntänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Historiallinen Seuran yhteiselle digitointihankkeelle apurahaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesa Sirénin Suomalaiset kapellimestarit ilmestyy Saksassa 2017 8.4.2016 Vesa Sirénin Vuonna 2010 Tieto-Finlandia –palkinnon voittanut 1000-sivuinen teos Suomalaiset kapellimestarit - Sibeliuksesta Saloseen, Kajanuksesta Franckiin ilmestyy saksaksi vuonna 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiina Lymin Äkkilähtö ylittänyt 100 000 katssojan rajan 7.4.2016 Tiina Lymin ohjaama Äkkilähtö-elokuva on ylittänyt 100 000 katsojan rajapyykin. Elokuva on saanut tähän mennessä 100 492 katsojaa. Solar Films -elokuva tuli ensi-iltaan 26.2.2016 ja ylitti maagisen 10... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kivi kiveltä -näytelmä raottaa Kuopion tuomiokirkon 200-vuotista historiaa 7.4.2016 Huhtikuun alussa juhlitaan näyttävästi Kuopion tuomiokirkon 200-vuotista taivalta. Kuopion tuomiokirkkoseurakunta tilasi juhlavuoden kunniaksi teatteriohjaaja Johanna Sorjoselta näytelmän Kivi kiveltä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Daniel Barenboimin konsertti Helsingissä - kapellimestari konsertoi pianistina 7.4.2016 Arvostetun klassisen muusikon, seitsenkertaisen Grammy-voittajan Daniel Barenboimin Suomen konsertti lähestyy. Daniel Barenboim on yksi maailman kuuluisimmista kapellimestareista, joka esiintyy myös p... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Onnenonkija 6.4.2016 Se oli taas se hetki käsillä, kun oli pakko päästä elokuviin ja jälleen suuntasimme Kuusaalle ja Studio123:n hellään huomaan. Pänikät poppareita ja ei kun katsomaan, että valot sammuu ja elokuva saa a... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heikki Paasonen kiinnitetty Solar Republiciin 6.4.2016 Heikki Paasonen on kiinnitetty Solar Republic -tv-tuotantoyhtiöön, jossa hän on mukana myös osakkaana. Paasonen aloittaa työsuhteensa tuottajana välittömästi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Olin Isisin vanki - irakilaisen jesiditytön kertomus 6.4.2016 Pohjois-irakilainen Farida Khalaf oli seitsentoistavuotias, kun Isis-terroristit hyökkäsivät hänen kyläänsä elokuussa 2014. Kylän miehet ja pojat tapettiin. Tytöt ja nuoret naiset otettiin vangeiksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
K.J. Ståhlberg -juhlaraha aloittaa uuden Suomen Presidentit -sarjan 6.4.2016 Metallirahavalmistaja Suomen Rahapaja julkaisee valtiovarainministeriön päätöksestä Suomen Presidentit -juhlarahasarjan. Ensimmäisenä julkaistaan juhlaraha Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin, ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuiskun singleille platinaa ja kultaa! 5.4.2016 Suomen kirkkaimman poptähden Antti Tuiskun joulukuussa julkaistu single Party (papiidipaadi) on ylittänyt platinarajan. Lisäksi hänen helmikuussa ilmestynyt uusin singlensä Pyydä multa anteeks kunnoll... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen kansallisoopperan ja -baletin uusi hallitus aloittaa toimikautensa 5.4.2016 Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:lle on nimetty uusi hallitus huhtikuussa alkavalle kolmivuotiselle toimikaudelle. Jäsenistä opetus- ja kulttuuriministeriö nimeää puheenjohtajan ja neljä jäsentä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Grease Valkeakoskella 5.4.2016 Kylläpä kannatti ajaa Kouvolasta ihan ensimmäistä kertaa Valkeakoskelle, koska siellä oli GREASE, musikaali, joka oli pakko nähdä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Monipuolinen ja korkeatasoinen näyttelyluokka Salmelaan 4.4.2016 Taidekeskus Salmelan neljännen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun 2016 näyttelyluokka on valittu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oikeusjuttu 3.4.2016 Franz Kafkan Oikeusjuttu ei ole niitä hilpeimpiä tarinoita, ei etenkään jos on nukkunut yönsä huonosti ja on huolien painama. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti J. Jokiselta elokuva Pahan kukat ensi-iltaan alkusyksyllä - katso traileri! 1.4.2016 Lähiönuorista kertovan nykytarinan päärooleissa nähdään mm. Juno, Mikael Gabriel, Eero Aho ja Viljami. 2 kommenttia  |  Kommentoi
Kiihkeä muotokuva Frida Kahlosta 31.3.2016 Kuopion kaupunginteatterin kevätkauden viimeisenä ensi-iltana nähdään lauantaina 9.4. Minna-näyttämöllä Anne Rautiaisen käsikirjoittama Frida. Kantaesitettävä näytelmä on myös hänen ohjaamansa, ja se ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kaupunginteatterin syyskausi alkaa komeasti Komisario Palmulla 31.3.2016 Helsingin Kaupunginteatterin syyskausi alkaa iloisen monipuolisesti. Elo-syyskuun ensi-iltoja ovat näyttämöversio dekkariklassikosta Komisario Palmun erehdys Arena-näyttämöllä ja koko perheen musikaal... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Blogimaailmaan sijoittuva Onnenonkija –elokuva oli pääsiäisviikonlopun katsotuin kotimainen elokuva 30.3.2016 Blogimaailmaan sijoittuva Onnenonkija –elokuva oli pääsiäisviikonlopun katsotuin kotimainen elokuva 0 kommenttia  |  Kommentoi
Konserttisalien akustiikka vaikuttaa musiikin tuottamiin tunnereaktioihin 30.3.2016 Klassisten kenkälaatikkosalien akustiikka synnyttää voimakkaampia tunnereaktioita kuin modernien salien akustiikka, Aalto-yliopiston tutkimus osoittaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jarkko Tamminen järjestää marraskuussa maailman suurimman imitaatioshow'n – Katso yli 34 minuuttia haastatteluita! 30.3.2016 Jarkko Tammisen Stars Show tulee tänä syksynä kolmatta kertaa. Amusa oli paikalla show'n pressitilaisuudessa haastattelemassa Tammisen lisäksi Laura Voutilaista, Joonas Nordmania, Krista Siegfridsiä, ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oopperassa ja Baletissa suurten tarinoiden vuosi 2016–2017 29.3.2016 Kansainvälisten huippuohjaajien musiikkiteatteria ja aikamme kysytyimpien koreografien uusia teoksia: Suomen kansallisooppera ja -baletti tarjoaa ensi kaudella monipuolisen ohjelmiston. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Impro2016 -festivaali Vantaalla 30.3.-2.4.2016 29.3.2016 Impro 2016 -festivaali järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa Vantaalla 30.3.-2-4.2016 Festivaalin ohjelmistossa on tarjontaa lapsille, senioreille ja aikuisille. 0 kommenttia  |  Kommentoi
He eivät asu enää täällä 28.3.2016 Paavo Westerberg on käsikirjoittanut näytelmän He eivät asu enää täällä ja nyt se on nähtävissä Kotkassa, Nelosteatterin tiloissa Teatteri Kaaren toteuttamana. Ohjauksesta vastaa Jyrki Koskimies. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Joan Didionin menestysteos 7.4. Jurkan näyttämölle - tulkitsijana Kristiina Halkola 28.3.2016 Jurkassa saa 7. huhtikuuta ensi-iltansa arvostetun amerikkalaisen älykön, esseisti-romaanikirjailija-toimittaja-käsikirjoittaja Joan Didionin kirjoittama monologiteos Maagisen ajattelun aika, joka poh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luokkakokus 2 - Polttarit -elokuvan kuvaukset käynnistyvät huhtikuussa 26.3.2016 Jättimäisen suositun, Taneli Mustosen Luokkakokous-elokuvan jatko-osan kuvaukset käynnistyvät Hämeenlinnan Vanajanlinnassa huhtikuussa. Luokkakokous 2 – Polttarit -niminen elokuva tulee ensi-iltaan pi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ylioppilaskunnan Laulajat konsertoi 6.4. - mukana eturivin videotaiteilijoita ja Maija Vilkkumaa 24.3.2016 Ylioppilaskunnan Laulajat konsertoi 6.4.2016 Vanhalla Ylioppilastalolla Ylioppilaskunnan Laulajat - Tarina -nimisessä audiovisuaalisessa konsertissaan, joka esittelee Ylioppilaskunnan Laulajien ja sam... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taiteen ja kulttuurin mahdollisuudet terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä - seminaari Kuopiossa 22.4. 23.3.2016 Voimala ja Takuulla yhdessä! -hankkeita käsittelevä seminaari järjestetään Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa perjantaina 22.4.2016. Mukana on eri alojen asiantuntijoita esittelemässä tai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Virossa ihastuttanut suomalais-virolainen Soppalinnan salaseura ensi-iltaan perjantaina – Katso haastattelut! 23.3.2016 Mika Keräsen kirjaan perustuva koko perheen elokuva nousi viime kesänä Viron kolmanneksi katsotuimmaksi elokuvaksi koskaan. Haastattelussa Keräsen lisäksi näyttelijä Sampo Sarkola ja pitkän linjan dub... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Venus turkiksissa on teatterikevään intensiivisin uutuus 23.3.2016 Pengerkadun näyttämöllä saa 7. huhtikuuta suomenkielisen kantaesityksensä David Ivesin mielikuvitusta kutitteleva draamakomedia Venus turkiksissa (Venus in Fur). 0 kommenttia  |  Kommentoi
Poliisiopistusta tutun Michael Winslow'n kiertue oli suurmenestys 22.3.2016 Poliisiopisto-elokuvista tunnettu amerikkalainen tähtikoomikko, näyttelijä ja beatbox-artisti Michael Winslow vieraili Suomessa viime viikolla minikiertueella. Kiertue oli suurmenestys: hänen esitykse... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen kansallisooppera ja -baletti yhteistyöhön taitoluistelun MM2017-kisojen kanssa 22.3.2016 Suomen Taitoluisteluliitto ja Suomen kansallisooppera ja -baletti tekevät yhteistyötä ensi vuoden taitoluistelun MM-kilpailuissa. Baletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve luo koreografian kilpailun ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Markku Kekki - Teetä vaikka väkisin - haastattelu 22.3.2016 Markku Kekki, olet ohjannut hulvattoman komedian Teetä vaikka väkisin Anjalankosken teatteriin. Muutama ksysymys siitä: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teetä vaikka väkisin 22.3.2016 Yhtään ei tarvinut väkisin lähteä Anjalankosken teatteriin, missä on tarjolla Teetä vaikka väkisin! Juotiin kuitenkin ensin kahvit ja sitten hyvä asento ja ei kun odottamaan kattausta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kalevalasta vuoden kaunein kirja 21.3.2016 Suomen kirjataiteen komitea on valinnut Vuoden 2015 kauneimmaksi kirjaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaiseman teoksen Kalevala ja opas sen lukemiseen. Kirjan graafisen suunnittelun on tehnyt... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Evakkotytön tarina 21.3.2016 Lähettii sit Lahtee, ei evakkoo, mut kattoo Evakkotytön tarinaa. Eeva Kilven teksteist o Aila Lavaste värkänny kasaa melkosen näytelmän, jota esitetää Lahen kaupunginteatteris. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kissi 20.3.2016 Täs muutama vuosi sitte oli oikeen tympiä talavi. Piti kulukia päivät silimät ristis ku sai valavua yöt. Kaikki alakoo siitä, ku rookasin hiiren keskeltä tuvan laattiaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmon Musiikkiyhdistys 50 vuotta 18.3.2016 Kuhmon Kamarimusiikin taustayhteisö Kuhmon Musiikkiyhdistys ry on 50-vuotias tänä vuonna. Yhdistyksen juhlakonsertti järjestetään ilmaiskonserttina lauantaina 19.3. osana Ihminen ja Kosmos -tapahtumaa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
10 000 äänen Poliisiopisto-näyttelijä Michael Winslow kiertueella Suomessa – katso haastattelu! 17.3.2016 Amusa pääsi haastattelemaan muun muassa Poliisiopistosta tuttua 10 000 äänen miestä Michael Winslow'ta ennen tämän neljää Suomen-keikkaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisooppera vie Elektran Tukholman Baltic Sea -festivaalille 16.3.2016 Suomen kansallisooppera vierailee Tukholmassa The Baltic Sea -festivaalilla 4. syyskuuta. Festivaalin päätöskonsertissa kuullaan Richard Straussin Elektra konserttiversiona vain kaksi päivää Kansallis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ateneumin värikäs ja runsas kokoelmanäyttely kertoo Suomen taiteen tarinan 16.3.2016 Ateneumin taidemuseo avaa uuden kokoelmanäyttelynsä, Suomen taiteen tarinan, museon toisessa kerroksessa 18. maaliskuuta 2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaakon Kamarimusiikissa vietetään juhlavuosia heinäkuussa 16.3.2016 Kaakon Kamarimusiikki soi jo kolmatta kesää Suomen kaakkoisimmassa kunnassa Virolahdella 12.-16.7.2016. Festivaalin taiteellinen johtaja, Suomen Kansallisopperan 1. konserttimestari Jukka Merjanen on ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tommi Kainulainen ja Neiti Kevät 14.3.2016 Tommi Kainulainen, olet ohjannut Kotkan Kairoon musiikkinäytelmän Neiti Kevät, mikä perustuu Sir Elwoodin hiljaiset värit-yhtyeen musiikkiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Neiti Kevät 14.3.2016 Kevät! Siltä se tuntui kun posoteltiin kohti Kotkaa, missä oli myös kevät ja mikä parasta, myös Neiti Kevät! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Animaatioklassikoita, filmikokeiluja ja poliittisia lyhytelokuvia Amerikan nykytilasta 14.3.2016 Tämän vuoden Filkkareiden näytösten kirjo oli laaja, ja myös animaatiot ja kokeelliset elokuvat olivat saaneet useampia näytöksiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Morsiusneitojen salaisuudet 14.3.2016 Elizabeth Coleman on kirjoittanut hulppean näytelmän, Morsiusneitojen salaisuudet, mikä sai Pohjoismaisen kantaesityksen Kouvolan teatterissa 12.3.2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hautajaisrituaaleja, metsästystä ja kuukautissuojia - Tampereen elokuvajuhlien palkitut elokuvat 13.3.2016 Tänä vuonna juhlittiin 46. Tampereen elokuvajuhlaa. Filkkarit huipentuivat palkintojenjakotilaisuuteen, missä Suudelma-palkintopystejä jaettiin elokuville, joiden aiheiden kirjo ulottui eksoottisista ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
”Yhteisvaurauden uusi aika” voitti Vuoden Tiedekynä 2016 -palkinnon 12.3.2016 Tero Toivasen ja Juhana Venäläisen artikkeli ”Yhteisvaurauden uusi aika” on voittanut Vuoden Tiedekynä 2016 -palkinnon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Emma Gaalassa palkittiin musiikkialaa - Antti Tuisku oli illan voitokkain 11.3.2016 Viime vuoden menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia palkittiin tänään kolmekymmenvuotista taivaltaan juhlivassa Emma Gaalassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taidemaalariliiton teosvälitys 12.-20.3. - Lupaus keväästä! Huomisesta alkaen! 11.3.2016 Maalaustaiteen vuosittainen suurtapahtuma on valloittanut Kaapelitehtaan Merikaapelihallin Helsingissä. Esillä on lähes 600 taidemaalarilta yhteensä 1579 teosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisyhtiö kehitti jäisen kosketusseinän ­ “Taianomainen kokemus” 10.3.2016 Suomalainen Smart Space ­palveluita tuottava OiOi­ yhtiö on kehittänyt jäästä tai lumesta rakennettavan vuorovaikutteisen kosketuspinnan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahalle etsitään suunnittelijoita 10.3.2016 Suomen valtiovarainministeriön valtuuttama Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää kilpailun vuoden 2017 juhlarahan suunnittelusta. Suunnittelukilpailuissa etsitään il... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koomikko Jacke Björklund nyt ensimmäisellä soolokiertueellaan – Lue haastattelu! 10.3.2016 Amusa pääsi jututtamaan 16 vuoden uraa tehnyttä suomenruotsalaista stand-up-koomikkoa kiertueen toisen keikan jälkeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
VocalEspoo-festivaali järjestetään 5.-11.6.2016 10.3.2016 Kuoromusiikkiin keskittyvä VocalEspoo-festivaali järjestetään tänä vuonna 5.6.–11.6. Pääasiassa Espoon Kulttuurikeskuksessa järjestettävän festivaalin taiteellisena johtajana toimii maineikas kuoronjo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaiset pk-yritykset mukana turvaamassa taiteen tulevaisuutta 9.3.2016 Kansallisgallerian varainhankinnan tavoitteena on 8 miljoonaa euroa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Järven tarina katsotuin dokumenttielokuva Suomen elokuvahistoriassa 9.3.2016 Järven tarina teki elokuvahistoriaa eilen sunnuntaina 6.3.2016 nousemalla 131 745 katsojallaan nykyaikaisen tilastoinnin (vuodesta 1972) katsotuimmaksi kotimaiseksi dokumenttielokuvaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Väitöskirja nonsensesta kruunaa Lauri Viidan juhlavuoden 8.3.2016 Lauri Viidan runoelmaa ”Kukunor” (1949) tutkineen Sakari Katajamäen väitöskirja ”Kukunor. Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa” (Ntamo 2016) tarkastetaan Helsingin yliopisto... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pohjoismainen kirjallisuus ja kulttuuri teemana Helsingin Kirjamessuilla 8.3.2016 elsingin Kirjamessut tuo 27. - 30.10.2016 esille Pohjoismaista kirjallisuutta ja kulttuuria Messukeskuksessa Helsingissä. Pohjoismaista ainoastaan Norja ja Ruotsi ovat olleet Helsingin Kirjamessujen... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelma julki 8.3.2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietetään tulevana kesänä 49. kerran. Juhlien monipuolinen ohjelmatarjonta koostuu tuttuun tapaan suuresta määrästä mielenkiintoisia esiintyjiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Syksyn huippuvierailu: Royal Philharmonic Orchestra Tampere-taloon 7.3.2016 Tampere-talon kansainväliset orkesterivierailut saavat jatkoa maailmankuulun kuninkaallisen filharmonisen orkesterin konsertilla. Maailmankiertueella 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi oleva Royal Philh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Naurun tasapaino On the Road 2016 tuo iloa Suomeen – Katso haastattelut! 6.3.2016 Amusa pääsi katsastamaan Naurun tasapainon tuoretta juuri alkanutta kiertuetta Espoon Sellosalissa. Haastattelukysymyksiin vastailivat Matti Patronen ja Toni Jyvälä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paleface sävelsi räpit uuteen satu- ja katu-uskottavaan lastennäytelmään 5.3.2016 Studio Pasilan lämpiössä saa 17. maaliskuuta ensiesityksensä uusi kotimainen lastennäytelmä AtomiAatos. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taidetta ja elämyksiä kaikille! 4.3.2016 Helsingin Jätkäsaareen tulossa taidehotelli. Tule mukaan, osta vastikkeitamme viedään yhdessä Art Hotel Helsinki hanketta eteenpäin! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lupaus keväästä! Suomen suurin kuvataidetapahtuma Kaapelitehtaalla 12.3.-20.3. 3.3.2016 "Kuutamouinnin jälkeen", "Tuuli jättää yön", "Sade Soittaa", "Väreilyä", "Sinisiä pilviä, punaista rantaa". 0 kommenttia  |  Kommentoi
Urkuyö ja Aarian 31. kesässä legendoja ja tulevaisuuden tähtiä 3.3.2016 Urkuyö ja Aaria -festivaali tarjoaa tänä kesänä 13 tunnelmallista kesäyön konserttia 2.6.–25.8.2016 täynnä mielenkiintoisia esiintyjiä ja monipuolista musiikkiohjelmaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Arffman Helsingin Kaupunginteatterin johtajaksi 3.3.2016 Helsingin teatterisäätiön hallitus päätti yksimielisesti nimittää Helsingin Kaupunginteatterin johtajaksi teatteritaiteen maisteri Kari Arffmanin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiede ja ooppera kohtaavat maaliskuussa jälleen Heurekassa 3.3.2016 Yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan kanssa tiedekeskus Heurekassa esitetään elämyksellinen, fysiikan ilmiöitä tutuin, Mozartin sävelin avaava oopperaesitys Tohtori Akustiikka ja kadonnut ääni. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Äkkilähtö 2.3.2016 Otettii äkkilähtö, kerättii auto täytee ja kohti elokuvateatteria: Studio123 otti meidät taas avosylin vastaan ja popparit kainalossa asetuimme nauttimaan elokuvasta Äkkilähtö. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Roope Salminen & Koirat yhdistivät voimansa Anna Abreun kanssa 2.3.2016 Roope Salminen & Koirat julkaisee uuden singlen kaksi päivää ennen debyyttialbuminsa julkaisua. Täynnä energiaa oleva ”Voodoo” feat. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ranskalaisten laulelmien tarinoiden tulkki Kangasala-talossa 2.3.2016 Ranskalainen laulelma on koskettavuudessaan ja elämänmakuisessa otteessaan aina ajankohtainen. Noora Kiili ja Chanson d’Amour -orkesteri tuovat Kangasalle ikivihreistä chansoneista kootun esityksen su... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen taiteen tarina Ateneumiin 2.3.2016 Ateneum avaa uuden kokoelmanäyttelynsä, Suomen taiteen tarinan, museon toisessa kerroksessa. Maan rakastetuimmat klassikot esitetään uudessa valossa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Downtown Abbeyn kirjoittajalta kirja suomeksi 2.3.2016 Downton Abbeyn käsikirjoittajan Julian Fellowesin uusi historiallinen romaani suomeksi Otavalta. Kirja julkaistaan ensin digitaalisena jatkokertomuksena. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koko perheen jättimusikaali Shrek Helsingin Kaupunginteatteriin 2.3.2016 Helsingin Kaupunginteatterin syksyn 2016 musikaali on koko perheen romanttinen musikaalikomedia Shrek. 0 kommenttia  |  Kommentoi
10 väitettä taiteesta – Kansallisgallerian paneelikeskustelu 8.3. 1.3.2016 Taide on kallista. Taidetta on vaikea ymmärtää. Taide on elitististä. Mihin taidetta tarvitaan? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tommi Kinnusen Lopotti 29.2.2016 Minulta jäi lukematta Neljäntienristeys, mutta menin sen ihan sumeilematta katsomaan teatteriin. Olin niin vaikuttunut, että en ihan heti muista vastaavaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mannerin lipan alla ! 29.2.2016 Mannerin lipan alla sitä nuorena tuli notkuttuu erinäisiä kertoja ja voin vakuuttaa, että en ollut ainoa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kullervosta jatkoa suositulle sarjakuva-Kalevalalle 28.2.2016 Kalevalan päivänä 28.2.2016 ilmestyy sarjakuvataiteilija Marko Raassinan Kullervo-albumi. Kalevalan sankareista Kullervo traagisine elämänkaarineen on kuvataiteilijoita, säveltäjiä ja kirjailijoita en... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomi hakee 50. Euroviisu-edustajaansa tänä lauantaina – Lue kattavat analyysit ehdokkaista! 26.2.2016 Yleisradion järjestämä Uuden musiikin kilpailu on edennyt kolmen karsintansa myötä finaaliin, jossa yhdeksän artistia tavoittelee paikkaa Euroviisujen laulukilpailussa. 1 kommentti  |  Kommentoi
Dmitri Bertman ohjaa Hulttion tien Kansallisoopperassa 26.2.2016 Stravinskyn merkkiteos on nähty Kansallisoopperassa viimeksi 51 vuotta sitten. Faustmaisen tarinan nuoren miehen matkasta turmioon ohjaa Moskovon Helikon-oopperan johtajana mainetta niittänyt Dmitri B... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Wings to Fly -hankkeen käynnisti teatterinjohtaja Katriina Honkanen 26.2.2016 Mikkelin Teatterin johtaja Katriina Honkanen käynnisti vuosi sitten taiteilijahankkeen Wings to Fly. Taiteilijat ympäri Suomen ovat kantaneet kortensa kekoon kampanjan aikana kehitysmaiden tyttöjen hy... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Arffmania esitetään Helsingin Kaupunginteatterin johtajaksi 25.2.2016 Helsingin teatterisäätiön hallitus esittää yksimielisesti Helsingin Kaupunginteatterin johtajaksi teatteritaiteen maisteri Kari Arffmania. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arkistolaitos esittää suurta digitointihanketta Mikkeliin 25.2.2016 Hanke tarjoaisi työmahdollisuuksia jopa 140 hengelle, tukisi hallitusohjelman tavoitetta digitalisaation edistämisestä, parantaisi julkisen tiedon saavutettavuutta sekä toisi pitkällä aikavälillä huom... 0 kommenttia  |  Kommentoi
XXI Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat kesällä 2016 25.2.2016 Kesän 2016 Mäntän kuvataideviikoille on valittu 30 taiteilijaa ja yksi taiteilijaryhmä. Kuraattori Anssi Kasitonnin johdolla nouseva näyttely kantaa nimeä Kommandona*). 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anssi Kelan tuore ‘Petri Ruusunen’ –single on striimannut kultaa 24.2.2016 Konserttisalikiertueelle huhtikuussa lähtevä Kela on neljäs kotimainen pitkänlinjan artisti, joka nappaa itselleen striimauskultaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kahdeksan naista 24.2.2016 Kaksi naista lähti Kuusankosken teatteriin katsomaan peräti Kahdeksan naista -näytelmää! Jännittävää näytelmää, sillä heti alkajaisiksi ilmenee, että talossa, missä nämä naiset ovat, on ruumis!!!! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koko perheen seikkailuelokuva Soppalinnan salaseura ensi-iltaan 25.3. 24.2.2016 Koko perheen jännittävä seikkailuelokuva Soppalinnan Salaseura tulee ensi-iltaan perjantaina 25.3.2016. Solar Films -elokuva on suomalais-virolainen yhteistuotanto Nafta Filmsin kanssa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teoston tutkimus: Musiikin suoratoisto on Pohjoismaissa valtavirtaa 24.2.2016 Radio on edelleen uuden musiikin löytämisen ykköskanava. Musiikin suoratoistopalvelut edustavat musiikin kuuntelun valtavirtaa neljässä Pohjoismaassa: yhteensä 9,4 miljoonaa kuluttajaa käytti vuonna 2... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miia Maaranen Lahjan roolissa Neljäntienristeyksessä 23.2.2016 Neljäntienristeys ja siinä Lahjan osaa tulkitseva Miia Maaranen kertoo, millaista on Lahjan osa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Miehiä ja ihmisiä teatterilavalla 23.2.2016 Kirjailija Olli Jalosen romaani Miehiä ja ihmisiä nähdään ensimmäistä kertaa näyttämöversiona Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä lauantaina 27.2. Kirja oli Finlandia -palkintoehdokkaana vuonna 201... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pian! Suomen suurin nykytaidetapahtuma Kaapelitehtaalla maaliskuussa 23.2.2016 Maalaustaiteen vuosittainen suurtapahtuma valloittaa jälleen Kaapelitehtaan Merikaapelihallin. Myynnissä on yli 1500 taideteosta lähes 600 Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta kautta S... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailman tarinat kohtaavat musiikissa ja tanssissa 23.2.2016 Aleksanterin teatterilla vietetään toukokuussa Pro Finlandiallakin palkitun koreografi Alpo Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhlaa. Teemana on tanssia ja musiikkia yli kulttuurirajojen. Aaltokoski tunn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tie viisauteen on kivetty kirjoilla – ja Aku Ankalla 23.2.2016 Ensi sunnuntaina nousevat liput salkoon kansalliseepoksemme Kalevalan kunniaksi, joten Aku Ankan tämän viikkoinen erikoisnumero on omistettu lukemisen ylistykselle. ”Seitsemälle veljeksellekin olisiva... 1 kommentti  |  Kommentoi
Romanttinen komedia Onnenonkija sijoittuu blogimaailmaan 22.2.2016 Maaliskuun 25. Päivä ensi-iltansa saava Onnenonkija on ensimmäinen blogimaailmaan sijoittuva kotimainen elokuva. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Neljäntienristeys 22.2.2016 Neljäntienristeys on Tommi Kinnusen kirja ja nyt myös näytelmä. En ollut lukenut kirjaa, mutta jotenkin vaan tiesin, että tämä näytelmä minun on nähtävä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Carmen ensi-iltaan uudenvuoden aattona 2017 21.2.2016 Jyväskylän oopperan seuraava oopperaproduktio on Georges Bizet’n Carmen, joka kuuluu maailman suosituimpien oopperoiden joukkoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paula Vesalan Tequila myynyt platinaa 21.2.2016 Paula Vesala jyrää soittolistoilla jo ensimmäisellä singlejulkaisullaan Tequila. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hilimalla on asiaa 21.2.2016 Laitoon tuollaasen vetävän otsikon, vaikka ei mulla mitää suurta asiaa oo. Helemikuuta taivalletahan kevättä kohorin, kuunnellahan uutisia ja nööpätähän välillä, notta on kaluumet kipiänä. Oikeen hyvä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Amos Andersonille Stuart Wreden The Garden of Life 20.2.2016 Amos Andersonin taidemuseossa avautuu 26. helmikuuta arkkitehti ja kuvataiteilija Stuart Wreden näyttelykokonaisuus. Näyttelyssä on esillä teoksia 1960-luvun lopulta aina tähän päivään asti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Äkkilähtö-elokuvan ensi-ilta 26.2. – Katso tästä haastattelut ja tunnelmat ennakkonäytöksestä! 19.2.2016 Amusa pääsi tällä kertaa jututtamaan uuden suomalaisen draamakomedia Äkkilähdön tekijäporukkaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuvajournalismi 2015 -kilpailun voittajat on valittu 17.2.2016 Viime vuonna rahapulan takia järjestämättä jäänyt kilpailu palasi nyt Kuvajournalismi 2015 -nimellä. Kilpailuun osallistui 103 eri kuvaajaa yhteensä 2045:llä työllä. Voittajat palkittiin Sinebrychoffi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
RadioGaala 2016 -voittajaehdokkaat julki – yleisöäänestyksessä ääniä miltei 167 000! 17.2.2016 Radioalan vuotuisessa tapahtumassa RadioGaalassa palkitaan radio- ja musiikkialan parhaimmisto maaliskuun 18. päivä. Mukana voittajia ovat olleet valitsemassa ammattilaisraati, radiot sekä yleisö 167 ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teosto-palkintoehdokkaina viisi teosta 17.2.2016 Esiraati on valinnut tänä vuonna Teosto-palkintoehdokkaiksi viisi teosta tai teoskokonaisuutta. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Japanomania-suurnäyttely avaa uuden näkökulman pohjoismaiseen kultakauteen 17.2.2016 Japanomania pohjoismaisessa taiteessa 1875–1918 -suurnäyttely täyttää 18. helmikuuta alkaen koko Ateneumin kolmannen kerroksen. Näyttelyssä kansainvälinen yltäkylläinen koristeellisuus, taide ja desig... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pieniä pääosia ja liian suuria unelmia HDC:n komediallisessa uutuudessa 16.2.2016 Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn Pieniä pääosia saa kantaesityksensä 26. helmikuuta Stoassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
TTT tuo ensi-iltaan runsaasti kantaesityksiä: Syksyn suurteos on musikaali Cabaret 16.2.2016 Tampereen Työväen Teatterin tulevassa syksyssä on seitsemän ensi-iltaa, joista viisi on kantaesityksiä. Suuren näyttämön suurteos on musikaali Cabaret. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijat vievät teatteria hoitolaitoksiin 16.2.2016 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yleisökontaktikurssi vie jälleen opiskelijoita esiintymään hoitolaitoksiin ja vankiloihin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pahkasika revittelee Vapriikissa 15.2.2016 Postimuseo ja mediamuseo Rupriikki avaavat yhdessä legendaarisesta huumorilehdestä kertovan näyttelyn Pahkasika – kymmenen kirjainta joihin voit luottaa 19.2. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Bruce Bringsteenin elämänkerta julkaistaan syyskuussa 14.2.2016 Bruce Springsteenin omaelämäkerta Born to Run ilmestyy eri puolilla maailmaa 27. syyskuuta 2016. Suomeksi teoksen julkaisee Otava yhtä aikaa alkuteoksen kanssa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Järven tarina neljäntenä esitysviikonloppuna Suomen toiseksi katsotuin dokumenttielokuva 12.2.2016 Järven tarina ylsi Suomen kaikkien aikojen toiseksi katsotuimmaksi dokumenttielokuvaksi jo neljäntenä esitysviikonloppuna. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampereen Oopperan Pohjalaisia aloittaa kotimaisten oopperoiden sarjan 11.2.2016 Tuomas Parkkinen on kiinnitetty ohjaajaksi Tampereen Oopperan 70-vuotisjuhlavuoden teokseen Pohjalaisia. Tampere-talossa helmikuussa 2017 kuultavasta teoksesta käynnistyy kolmen merkittävän kotimaisen... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Napapiirin sankarit -elokuvalle kolmas osa 11.2.2016 Napapiirin sankarit -elokuvasarjalle on tekeillä kolmas osa. Elokuva kuvataan tulevana kesänä ja se saa ensi-iltansa vuonna 2017. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laulajat ja animaatio kohtaavat Taikahuilussa 10.2.2016 Animaatioelokuva ja laulajat kohtaavat Taikahuilussa aivan uudella tavalla. Ohjaaja Barrie Koskyn ja brittiläisen 1927-ryhmän suosittu tuotanto on nähty alun perin Berliinin Komische Operissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heljä Heikkinen Kolmen pennin oopperan Pollyna - lue haastattelu 10.2.2016 1. Olet Lappeenrannan teatterissa Kolmen pennin oopperan Polly. Miten päädyit Pollyksi? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Japanomania pohjoismaisessa taiteessa 1875–191 9.2.2016 Japanomania pohjoismaisessa taiteessa 1875–1918 -näyttely täyttää 18. helmikuuta alkaen koko Ateneumin kolmannen kerroksen. Näyttelyssä kansainvälinen yltäkylläinen koristeellisuus, taide ja design ko... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saimaa lähtee ensimmäiselle klubirundilleen! 8.2.2016 Vuoden 2015 Emma Gaalassa vuoden tuottajaksi valitun Matti Mikkolan Saimaa-yhtye lähtee helmi-maaliskuussa klubikiertueelle. Pepe Willbergin Pepe ja Saimaa-menestyslevyn takaa löytyvä yhtye näyttää ny... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalilla yli 9000 kävijää 8.2.2016 Oulun lasten ja nuorten 35. teatterifestivaali järjestettiin 25. - 31.1.2016. Festivaalin ohjelmistossa nähtiin lähes 80 esitystä, joihin myytiin huikeat 7777 lippua. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jurkan ensi-illassa Jussi Tuurnan ja Tiina Weckströmin Tähän on tultu 8.2.2016 Musiikki täyttää Jurkan näyttämön Tiina Weckströmin ja Jussi Tuurnan lauluillassa. Ensi-ilta Teatteri Jurkassa 17. helmikuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kolmen pennin ooppera 7.2.2016 Lappeenrannan uusi ja kovasti paljon hiano teatteri kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa esittää musiikkinäytelmää Kolmen pennin ooppera. Siis todellakin, ei ole kyse oopperasta, vaikka onkin jonkin ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaarina Kaikkosen kaksi tilausteosta Ateneumissa 5.2. alkaen 7.2.2016 Kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen on toteuttanut Ateneumin taidemuseon sisäpihalle ja Keskuskadun puoleiseen puistikkoon kaksi tilausteosta, jotka ovat esillä 5. helmikuuta 2016 alkaen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Esko Seppäsen uusi kirja julkaistaan perjantaina 12.2. 6.2.2016 Taloustuntija, poliitikko ja entinen Suomen Pankin pankkivaltuutettu Esko Seppänen julkistaa uuden tietokirjansa "Mistä Suomi vaikenee?" ennakkotiedoista poiketen jo perjantaina 12.2.2016 eduskunnan K... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kultalampi valloittaa nyt Hämeessä 6.2.2016 Ernest Thompsonin kirjoittama Kultalampi (1978) saa ensi-iltansa Hämeenlinnan Teatterissa 10.2.2016. Kultalampi on yhteistuotanto Riihimäen Teatterin kanssa, minne esitys siirtyy 14.4. Teoksen ohjaa H... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pimeys versioi Eppu Normaali -klassikon Urheiluhullu Eput rautaa 2 -tribuuttilevylle 6.2.2016 Kotimaisen kitarapopin uutta sukupolvea edustava Pimeys julkaisee tänään oman versionsa Eppu Normaali -klassikosta ”Urheiluhullu”. Kappale on uusin singlejulkaisu ”Eput Rautaa 2” -albumilta, joka julk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Flirttiä, lemmenlurituksia ja jättikokoisia siittiöitä! 6.2.2016 Heureka järjestää Rakastumisen tiedettä -aikuisten illan 13.2.ja koko tiedekeskuksessa valmistaudutaan vastaanottamaan Valentinen päivää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti J. Jokisen Kätilö-elokuva kilpailee kahdella festivaalilla Kaliforniassa 5.2.2016 Antti J. Jokisen Kätilö-elokuva on valittu Santa Barbaran kansainvälisen elokuvafestivaalin sekä San Josen Cinequest-festivaalin ohjelmistoon. Santa Barbaran festivaali järjestetään tässä kuussa ja Sa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Seitsemän kummaa veljestä 5.2.2016 Homoseksuaalinen kanssakäyminen tai tarkemmin samasukupuolinen ”haureus” oli Suomessa rikos vuodesta 1894 vuoteen 1971. Noina vuosina elivät seitsemän kummaa veljestä, joiden veljeys syntyi samasta hi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Palkittu tv-tuottaja ja ohjaaja Timo Suomi Tampere-talon ohjelmapäälliköksi 5.2.2016 Timo Suomi on valittu kulttuuri- ja kongressikeskus Tampere-talo Osakeyhtiön ohjelmapäälliköksi. Suomi siirtyy Tampere-taloon Yleisradiosta, jossa hän on vastannut yli tuhannen musiikkiohjelman monika... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuvanveistäjä Rodinin näyttely avautui Ateneumissa – edellinen Suomessa vuonna 1965 5.2.2016 Maailman kenties tunnetuimman kuvanveistäjän Auguste Rodinin (1840–1917) veistoksia esittävä näyttely avautuu Ateneumissa perjantaina 5. helmikuuta 2016. Pariisissa vaikuttanut Rodin toi kuvanveistoon... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jarkko Nieminen on vuoden 2015 karikatyyppi 4.2.2016 Suomen karikatyristit ja pilapiirtäjät Skarpit ovat valinneet Vuoden karikatyypiksi tennistähti Jarkko Niemisen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kapellimestari Ulf Söderblom on kuollut 4.2.2016 Ulf Söderblom oli suomalaisen oopperan merkittävä edistäjä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen suurin nykytaidetapahtuma Kaapelitehtaalla maaliskuussa 4.2.2016 Taidemaalariliiton teosvälitystapahtuma järjestetään Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa Helsingissä 12.3.-20.3. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensikertalaisena oopperassa – Metalliooppera Indigo rikkoo rajoja 2.2.2016 Ooppera on kulttuuri-instituutio, jolla on varsin vahva oma maineensa. Minun ensimmäinen oopperani koskaan oli Apocalyptica-yhtyeen metalliooppera Indigo. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Henri Cartier-Bresson -näyttely saavutti reilut 128 000 kävijää 2.2.2016 Sunnuntaina 31. tammikuuta 2016 Ateneumin taidemuseossa päättynyt valokuvaaja Henri Cartier-Bressonin retrospektiivinen näyttely saavutti yli 128 000 kävijää. 23. lokakuuta 2015 avautunut näyttely oli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisooppera vie Mahlerin suursinfonian Musiikkitaloon 1.2.2016 Kuolemaa ja ylösnousemusta käsittelevä Gustav Mahlerin toinen sinfonia vaatii harvinaisen suuren kokoonpanon. Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 9. helmikuuta kuultavan konsertin johtaa Suomen kansal... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jakoon.fi mullistaa sisällön jakelua ja tuotantoa 1.2.2016 Jakoon.fi on aivan uudenlainen sähköinen palvelu, jonka avulla kuka tahansa voi julkaista tietoa osaamisestaan, tuotteistaan, palveluistaan, tapahtumistaan ja uutisistaan. Tämän tiedon julkaiseminen ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kulttuuripalveluilla kotouttaminen on tuloksellista – rahoitusta suunnattava käytännön toimintaan 31.1.2016 Kulttuuripalvelut ovat erinomainen väylä maahanmuuttajien kotouttamiseen, käy ilmi joulukuussa toteutetusta kyselytutkimuksesta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juha Herkmanille Suomen Tietokirjailijoiden oppikirjapalkinto 31.1.2016 Tämän vuoden Suomen Tietokirjailijoiden oppikirjapalkinnon saavat Juha Herkman, Pentti Harju, Marja Jegorenkov, Jorma Merikoski ja Heleena Puolitaival. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikin hiljaista ja poliittista voimaa 31.1.2016 DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaaleilla esitetty Dorian Supinin dokumentti Arvo Pärt – Even If I Lose Everything (2015) on valloittava henkilökuva Viron kuuluisimmasta säveltäjästä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiina Lymin road movie Äkkilähtö ensi-iltaan 26.2.2016 - katso Ella Lymin musiikkivideo 31.1.2016 Katso täältä Ella Lymin kaunis musiikkivideo Mulle käy elokuvasta Äkkilähtö, joka tulee ensi-iltaan 26.2.2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Dokumentteja unelmista, painajaisista ja kokeellisista kerrontamuodoista 31.1.2016 Viidestoista DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali käynnistyi maanantaina 25.1.2015. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen Rahapajalta juhlaraha Karl Fazerin 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 29.1.2016 Suomen Rahapaja julkaisi tänään Karlin päivänä 28.1.2016 juhlarahan suomalaisen makeisteollisuuden uranuurtaja, kauppaneuvos Karl Fazerin syntymän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Karl Fazer ja suomal... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Järven tarina ohitti nopeasti 50 000 katsojan rajan 28.1.2016 Elokuvan kansainvälinen myynti pääsee vauhtiin helmikuussa sekä Göteborgin Nordic Film Marketissa että Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla, Berlin European Film Marketissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jurkan ensi-illassa Didionin Maagisen ajattelun aika – tulkitsijana Kristiina Halkola 28.1.2016 Teatteri Jurkan kevätkaudella nähdään kaksi ensi-iltaa. Syksyllä ensi-iltansa saaneet Faust – eli Mefistofeleen maaginen teatteri ja Das Ria – Diivan kuolema jatkavat vielä alkuvuoden ajan. Lisäksi oh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Emma Gaala palkitsee jälleen kotimaisia musiikintekijöitä – Katso ehdokkaiden haastatteluja! 26.1.2016 Amusa osallistui juhlavuottaan viettävän Emma Gaalan pressitilaisuuteen ja jututti Juha Tapiota, Anna Puuta, Mikael Gabrielia, Matti Eskoa, JVG:tä sekä Cheekiä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viimeiseen hengenvetoon - muistitietokeruu tupakoinnista 1.2.–30.9.2016 26.1.2016 Mikä on suhteesi tupakkaan ja tupakointiin? Anna palaa, sana on vapaa! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Auguste Rodinin näyttely Ateneumiin ensi kertaa 50 vuoteen 26.1.2016 Maailman kenties tunnetuimman kuvanveistäjän Auguste Rodinin (1840-1917) veistoksia esittävä näyttely avautuu Ateneumissa 5. helmikuuta 2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Heikkinen Pihkatapin Jussina 26.1.2016 Kirjailija Antti Heikkinen vetää pääosan Kuopion kaupunginteatterin Pihkatappi-näytelmässä! Kyselin Antilta, että millaista se on? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pihkatappi 26.1.2016 Pihkatappi Kuopiossa!!! Hiukan oli pitkä matka, mutta ei se mitään. Pakkasetkin heltisi juuri sopivasti, joten ei kun tien päälle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tappajan näköinen mies -elokuva ensi-iltaan 5.2. – Katso haastattelut! 25.1.2016 Amusa pääsi jututtamaan Matti Röngän dekkareihin perustuvan elokuvan tekijöitä. Kysymyksiin vastailivat laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann, näyttelijä Martti Suosalo, ohjaaja Lauri Nurkse sekä kirjail... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Diivojen haastattelu: Veli-Matti Karén ja Sami Kosola 25.1.2016 DIIVAT-näytelmä Kouvolan teatterissa! Veli-Matti Karén ja Sami Kosola kertovat, millaista se on – olla diivana. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Matkamessut esitteli teräksistä pitsiä, Nunnia ja konnia ja elämyksiä 24.1.2016 Matkustaminen on pitänyt pintansa ja suomalaiset matkailevat edelleen ahkerasti jopa muista menoista tinkien. Kotimaassa matkusti Matkamessujen TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 68% kyselyyn vas... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Diivat 24.1.2016 Kouvolan teatterissa diivaillaan, kun siellä esitetään Ken Ludvig'n näytelmää DIIVAT. Amerikkalaista tirskuhömppää kouvolalaisittain, Arimo Haltsosen ohjauksessa, niin kyllä toimii. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Emma Gaala 2016 -ehdokkaat on julkistettu 22.1.2016 Maamme suurin ja arvostetuin vuotuinen musiikkialan palkintojenjakotilaisuus Emma Gaala järjestetään jälleen 11.3.2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kehäradan taide on vuoden 2015 ympäristötaidekohde 21.1.2016 Ympäristötaiteen säätiö valitsee vuosittain yhden teoksen tai teoskokonaisuuden vuoden ympäristötaidekohteeksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisoopperan uusi virtuaalinäyttämö tarjoaa oopperaa ja balettia verkossa 20.1.2016 Kansallisoopperan ja -baletin uusi verkkopalvelu oopperabaletti.fi on avattu. Elämyksellisen ja runsaan verkkosivuston merkittävin uutuus on virtuaalinäyttämö Stage24, jossa voi katsoa sekä kokonaisia... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Amedeo Modiglianin näyttely Ateneumiin lokakuussa 19.1.2016 Ateneumi julkistaa maailmankuulun italialaisen taiteilijan Amedeo Modiglianin (1884-1920) retrospektiivinäyttelyn, joka aukeaa museon 3. kerroksen näyttelytiloissa 28. lokakuuta 2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
TTT:n keväässä kansainvälistä väriä 19.1.2016 Tampereen Työväen Teatterissa on tänä keväänä kolme ensi-iltaa. Ensi-illat aloittaa 20.1. Wolfgang Herrndorffin niin romaanina kuin näytelmänä suosiota saavuttaneeseen nuortenromaaniin perustuva Lada.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
The 69 Eyesin juuri julkaistu Jet Fighter Plane - bändin ajankohtaisempi kuin koskaan 18.1.2016 Tänään julkaistava ’Jet Fighter Plane’ –single esittelee ensimmäistä kertaa The 69 Eyesin ajankohtaisena, jopa poliittisena. Samalla kappale toimii pelinavaajana Johnny Lee Michaelsin tuottamalle, huh... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eeva Kilven Evakkotytön tarinan kantaesitys 23.1.2016 Lahden kaupunginteatterissa 18.1.2016 Lahden kaupunginteatteri on saanut ensimmäisenä ja ainoana teatterina Suomessa luvan kirjailija Eeva Kilveltä sovittaa näytelmäksi hänen sota-aikaan sijoittuva romaanitrilogiansa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tua Harnon Oranssi maa ilmestyy englanniksi 18.1.2016 Kansainvälinen Amazon Publishing -kustantamo on ostanut Tua Harnon Oranssi maa –romaanin maailmanlaajuiset englanninkieliset oikeudet. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuunkuiskaajat julkaisee uuden albumin keväällä - katso video 17.1.2016 Suosittu Kuunkuiskaajat julkaisee uuden studioalbumin keväällä 2016. Kansanmusiikkia ja poppia luontevasti yhdistävä levy siirtää tunnetun duon musiikillista maisemaa aiempaa popimpaa suuntaan, vahvoj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Duunarikomediassa rakennetaan ja rakastetaan - Vakavuusongelma Helsingin kaupunginteatterissa 17.1.2016 Studio Pasilan kevätkauden aloittaa kotimainen kantaesitys, Mika Ripatin Vakavuusongelma 28. tammikuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rutukiima 17.1.2016 Joulut on ny juhulittu ja vuasiki vaihtuu kaikes rauhas. Oli oikeen kotoosta, ku kersat kävi syömäs ja sotkemas. Nautiin ku tulivat, mutta ku kaikki oli lähteny ja sain tuvan siivohon, huokaasin soff... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmo on kamarimusiikin maailmankylä 15.1.2016 Kamarimusiikin klassikoita ja vaikutteita eri puolilta maailmaa, tunnustettuja taiteilijoita ja nuoria muusikoita – tällaisia kohtaamisia tapahtuu tänä kesänä Kuhmon maailmankylässä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Luontoelokuva Järven tarina 15. päivä ensi-iltaan – katso haastattelut! 14.1.2016 Amusa jututti menestyksekkään Metsän tarinan epäsuoran jatkosan Järven tarinan tekijöitä. Haastattelussa Antti Tuuri, Marko Röhr, Teemu Liakka, Hannu Siitonen ja Kim Saarniluoto. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Hotakaisen Luonnon laki Helsingin kaupunginteatteriin 14.1.2016 Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämön kevätkauden aloittaa kotimainen kantaesitys, Kari Hotakaisen Luonnon laki 27. tammikuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Yleisön suursuosikki Santtu-Matias Rouvali debytoi Tampereen Oopperan Kohtalon voimassa helmikuussa 14.1.2016 Tampere-talossa saa 13. helmikuuta ensi-iltansa Giuseppe Verdin rakastettua musiikkia ja vahvaa näyttämökerrontaa sisältävä Kohtalon voima. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tero Saarinen Company ja legendaarinen butoryhmä Sankai Juku Kuopio Tanssii ja Soille 13.1.2016 Festivaalin ohjelmassa nähdään myös muun muassa maailmankuulun Malandain Ballet Biarritzin Tuhkimo sekä flamencotähti Israel Galván ja Italian nykytanssin kärkiryhmä Aterballetto. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nuotin vierestä 13.1.2016 Vuoden 2016 ensimmäinen kulttuurikeikka oli elokuva! Nuotin vierestä - elokuva käytiin katsomassa Studio123:ssa runsailla poppareilla. Lauri Nurkse on hoidellut ohjaamisen! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ohjaaja Aleksi Salmenperän elokuva Jättiläinen ehdolla parhaaksi pohjoismaiseksi elokuvaksi 13.1.2016 22. tammikuuta ensi-iltansa Suomessa saava Aleksi Salmenperän ohjaama uutuuselokuva Jättiläinen on valittu kisaamaan parhaan pohjoismaisen elokuvan tittelistä Göteborgin elokuvafestivaaleilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuvajournalismi 2015 -kilpailu on käynnistynyt 12.1.2016 Suomen kuvajournalistit ry:n järjestämä valtakunnallinen Vuoden lehtikuva -kilpailu palaa uudistettuna ja uudella Kuvajournalismi 2015 nimellä. Kilpailutyöt ovat esillä Sinebrychoffin taidemuseossa he... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Janne Tulkki sanoittajana uudessa kappaleessaan 12.1.2016 Janne Tulkki julkaisee uuden singlen, jossa on toiminut sanoittajana: Jotakin on ja jotakin ei -kappaleesta tuli ennemminkin pilke silmäkulmassa tehty laulu, ei ”personoitu ruikutus”, kertoo Janne lau... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lauri Viita 100 vuotta – uusi kirja Viidan tuntemattomista runoista 12.1.2016 Suomalaisen runon ja proosan uudistajan Lauri Viidan 100-vuotisjuhlavuotta vietetään 2016. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kaupunginteatterilla erinomainen vuosi – yli 300 000 kävijää 10.1.2016 Teatteriyleisö löysi Helsingin Kaupunginteatteriin myös peruskorjauksen aikana. Teatteri keräsi vuoden 2015 aikana yhteensä 305 788 kävijää. Katsojia esityksissä oli yhteensä 293 473 ja yleisötyön tap... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Soriasti, koriasti Kaustisella! 8.1.2016 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 2016 pistetään jalalla koriasti muun muassa puhallinmusiikin tahtiin. Kesää teemoittavat kansantanssin riemuvuosi ja kansanomainen puhallinmusiikki. Maakuntateemana on... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mira Luoti julkaisi debyyttisinglensä ”Pinnan alla” tänään 8.1.2016 Pari vuotta sitten olin jotenkin aivan takki tyhjä ja loppu musiikin tekemisen kanssa. Samoihin aikoihin äitiys tuli niin voimakkaana että keskityin nauttimaan vain perhe-elämästä. Päätin päästää kaik... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tappajan näköinen mies elokuvateattereihin helmikuun alussa 8.1.2016 Helmikuun 5. päivä saa elokuvateattereissa ensi-iltansa Lauri Nurksen ohjaama jännityselokuva Tappajan näköinen mies. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sasha Mäkilän kapellimestarikurssilla Mikkeliin opiskelijoita Yhdysvalloista saakka 8.1.2016 Mikkelin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Sasha Mäkilän kapellimestarikurssit ovat houkutelleet Mikkeliin opiskelijoita ympäri maailmaa vuodesta 2013 lähtien. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kaupunginteatterin kevät jatkuu monipuolisella ohjelmistolla 7.1.2016 Helsingin Kaupunginteatterin kevätkauden aloittavat Faster och jag, Maanmittarin tarina, Luonnon laki, Vakavuusongelma, Vampyyrien tanssi ja Kaktuksen kukka. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uskonnon ja kehityksen suhde kriittisen tutkimuksen kohteena uutuusteoksessa 7.1.2016 Lähetysjärjestöt ja muut uskonnollistaustaiset järjestöt ovat perinteisesti olleet keskeisessä asemassa kehitysyhteistyön toteutuksessa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Metalli sulautuu oopperaan kantaesitysteoksessa 7.1.2016 Mihin tiedeusko voi johtaa? Mikä on globaalin yhtiön ja tutkijan vastuu? Uutuusooppera Indigo pureutuu suuriin kysymyksiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Veden kätkemiä huoneita - Jaakko Heikkilän valokuvia Venetsiasta 6.1.2016 Näyttely on Kansallismuseossa 29.4. - 28.8.2016 ja esille tulee noin 50 valokuvataiteilija Jaakko Heikkilän kuvaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oulun kaupunginteatterissa kantaesityksiä ja festivaaliviikko 5.1.2016 Oulun kaupunginteatterin keväässä on kotimaisia ja kantaesityksiä ja kansainvälinen lasten ja nuorten teatterifestivaali tammikuun lopulla jo 35. kerran. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nuotin vierestä avasi kotimaisen elokuvavuoden komeasti 5.1.2016 Lauri Nurksen ohjaama elokuva, Nuotin vierestä, oli uuden vuoden ensimmäinen kotimainen elokuva ja viikonlopun katsotuin kotimainen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansalaisten kokemukset ja muistot eduskunnasta ja kansanedustajista kootaan nyt 4.1.2016 Eduskuntaan ja kansanedustajiin liittyvän muistitiedon keruu Minun eduskuntani alkoi 1. tammikuuta, ja se jatkuu 15. elokuuta 2016 asti. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mato Valtosen uutuuskirja Katujen kaunottaret esittelee Havannan värikkäitä klassikkoautoja 4.1.2016 Kuuba tarjoaa autoharrastajalle paratiisin, jollaista ei löydy mistään muualta. Mato Valtosen uudessa kirjassa Havannan kaduilla lipuu jopa 60 vuotta vanhoja amerikanrautoja, jotka tuovat tuulahduksen... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kartanot ovat vaikuttaneet Helsingin kaupunkirakenteeseen 3.1.2016 Tehostuva maankäyttö ja kiinteistöjen myynti yksityisille voivat uhata kartanoympäristöjen säilymistä, tuore väitöstutkimus osoittaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oulun kaupunginteatterissa yli 88 000 katsojaa 31.12.2015 Oulun kaupunginteatterissa on ollut ennätyksellinen vuosi 2015. Teatterissa kävi 88 360 katsojaa, ja esityksiä oli vierailuineen yhteensä 436. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musta Taide siirtyy Aalto ARTS Booksilta Maahenki-kustantamolle 31.12.2015 Aalto ARTS Books on myynyt suomalaiseen valokuvaan erikoistuneen Mustan Taiteen Maahenki-kustantamolle, jonka osaksi se siirtyy vuoden 2016 alusta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kuhmon Kamarimusiikki soi talvellakin 30.12.2015 Kuhmon Kamarimusiikin vuosi 2016 käynnistyy talvikonserteilla Kajaanissa ja Kuhmossa. Kajaanin konsertti soi Kaukametsän salissa lauantaina 2.1. ja Kuhmo-talon Lentua-salissa sunnuntaina 3.1. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Moniammatillisella yhteistyöllä taidetta hyvinvointityöhön 30.12.2015 Hyvinvoinnin välitystoimisto kokoaa kulttuurin ja sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita monipuoliseen yhteistyöhön. Meneillään on Humanistisen korkeakoulun vetämä hanke, jonka avulla rakennetaan o... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden omaperäisimmällä klubilla kruisaillaan taiteen perässä 29.12.2015 Henkilökohtaisia klubitanssiesityksiä on tekemässä joukko Suomen eturivin tanssitaiteilijoita Sonya Lindforsista Kaari Martiniin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hannu Väisäsen vahva vuosi 2016 29.12.2015 Kirjailija-kuvataitelija Hannu Väisäsellä on edessään vahva uusi vuosi. Rakastettu ja palkittu romaanisarja saa jatkoa, uusi näyttely avautuu Forsblomilla ja hänen taiteensa leviää Finlaysonin tekstii... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oma ulkonäkö muistoissani – mieleen jääneitä tuntemuksia ja kauaskantoisia vaikutuksia 28.12.2015 Oma ulkonäkö muistoissani kirjoituskeruu päättyi 31.10.2015. Keruu tuotti 102 tärkeää ja mielenkiintoista muistelutarinaa kirjoittajien lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Opastuksia Sibelius-näyttelyssä Kansallismuseossa joulun välipäivinä 24.12.2015 Kansallismuseon Sibelius -näyttelyyn Jokainen nuotti täytyy elää voi päästä opastetuille kierroksille joulunajan välipäivinä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vuoden korutaiteilija Helena Lehtinen haluaa nostaa nykykorun osaksi ihmisten arkea 22.12.2015 Vuoden korutaiteilijaksi marraskuussa valittu Helena Lehtinen ammentaa inspiraationsa arkisista hetkistä ja esineistä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiina Myllymäki ja Sergei Popov Kansallisbaletin tähtitanssijoiksi 21.12.2015 Suomen kansallisbaletissa on julkistettu uusia tanssijanimityksiä Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -balettiesitysten yhteydessä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiina Lymin Äkkilähtö -elokuva ensi-iltaan 26.2. - katso trailer 20.12.2015 Tiina Lymin ensimmäinen elokuvaohjaus Äkkilähtö on tulossa ensi-iltaan 26.2.16.Suomalaisen road movien pääosissa näyttelevät Lotta Kaihua, Jussi Vatanen, Antti Holma, Ville Tiihonen, Marja Packalén ja... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Älä jätä ihmistä yksin – Einojuhani Rautavaara x 5 -hyväntekeväisyyskonsertti 30.1.2016 20.12.2015 Huipputaiteilijat ja HelsinkiMissio auttavat yksinäisyydestä kärsiviä. Konsertissa Temppeliaukion kirkossa esiintyy joukko klassisen musiikin eturivin muusikoita Sakari Oramon ja Erkki Lasonpalon johd... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen mittavalle yhteiskiertueelle tammikuussa 17.12.2015 Suomalaiset blueskitaristit Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen aloittavat mittavan, peräti 25 paikkakunnan yhteiskiertueen 27.1.2016 Lohjalta. Maineikkaat bluesmuusikot matkaavat kahden kuukauden ai... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Minka Kuustonenja Olavi Uusivirta romanttisessa komediassa - katso traiileri! 17.12.2015 Nyt tulee kotimaista komediaa muotiblogeista ja maksuhäiriöistä. Napapiirin sankarit ja Napapiirin sankarit 2 käsikirjoittaja Pekko Pesosen on päästänyt itsensä valloilleen Onnenonkijassa. Ohjaajana o... 0 kommenttia  |  Kommentoi
100 lintua Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa kesällä 2016 17.12.2015 Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän 2016 näyttely esittelee teoksia suomalaisen lintumaalauksen uranuurtajilta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Daniel Barenboim Helsinkiin 17.4.2016 17.12.2015 Yksi maailman tunnetuimmista klassisista muusikoista, Daniel Barenboim, saapuu esiintymään Suomeen 17.4.2016, jolloin hänellä on pianoresitaali Helsingin Musiikkitalossa. Hän tulkitsee tuolloin Beetho... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taide tukee hyvinvointia Espoon uudessa sairaalassa 16.12.2015 Espoon uuden sairaalan taideohjelma julkistettiin Espoon modernin taiteen museo EMMAssa maanantaina 14.12.2015. Tilaisuudessa esiteltiin ainutlaatuinen ja Suomessa uudenlainen sairaalahanke sekä sen t... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat jälleen hyvään tulokseen 16.12.2015 Kaustisen kansanmusiikkijuhlat teki jälleen ylijäämäisen tuloksen. Juhlia järjestävän Pro Kaustinen ry:n tilinpäätös jäi 6.000 € voitolliseksi toimintakaudella 2015. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin kaupunginhallitukselta myönteinen päätös Tanssin talolle 15.12.2015 Helsingin kaupunginhallitus on tehnyt myönteisen päätöksen Tanssin talon rakentamisesta Kaapelitehtaalle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA valitsi taiteilijan ja toteutettavan teoksen Rut Bryk -yhteisötaideprojektiin 15.12.2015 EMMA - Espoon modernin taiteen museo toteuttaa kesällä 2016 yhteisötaideprojektin, joka on osa EMMAssa 13.5.-4.9.2016 nähtävän Rut Brukin näyttelyn yleisöpalveluiden ohjelmaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pakolainen, evakko, ihminen – pop up -valokuvanäyttely Kansallismuseossa 15.12.2015 – 6.3.2016 14.12.2015 Museoviraston Kuvakokoelmien pop up -valokuvanäyttelyssä Kansallismuseossa on kuvia pakolaisista, evakoista, maahanmuuttajista ja siirtolaisista: ihmisistä, jotka ovat vuosikymmenten kuluessa tulleet ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Christian Rönnbacka: Kylmä syli 14.12.2015 Kylmä syli – aivan ihana dekkari, jonka otin lämpimään syliini, asetuin sen kanssa soffalle filtin alle ja vietimme monta antoisaa hetkeä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Joulu tuloo laulujen kans 11.12.2015 Oonkohan ikää muistanu kertua, notta Hilima on oikia jouluihiminen. Kaikki akat laittaa ruokaa ja räättää keittiös, mutta Hilima tykkää käyrä vielä joulukonsertiis. Tuloo niin hippoonen olo syränalaha... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juhlavuosi onnistui hienosti Sibeliuksen kotikaupungissa Järvenpäässä 10.12.2015 Sibeliuksen kotikaupunki Järvenpää vietti merkkiasukkaansa säveltäjämestari Jean Sibeliuksen 150-juhlavuotta monin tavoin. Juhlavuoden ohjelmaan suunniteltiin jokaiselle jotakin, vuosisadan rakkaustar... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomen tietokirjailijat ry jakoi apurahoina 1,5 miljoonaa euroa 10.12.2015 Suomen tietokirjailijat ry jakoi syksyllä 2015 apurahoina 1 492 200 euroa yhteensä 487 hak ijalle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aleksi Salmenperän elokuva Jättiläinen saa ensi-iltansa 22.1.2016 10.12.2015 Tositapahtumiin perustuvan fiktioelokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Joonas Saartamo, Jani Volanen, Peter Franzén ja Saara Kotkaniemi 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eturivin artistit yhdistivät voimansa monikulttuurisen Suomen puolesta 10.12.2015 Suomen eturivin artistit tempaisivat monikulttuurisen Suomen puolesta vapaaehtoisvoimin. 18.12. julkaistavalla Saman taivaan alla -albumilla on mukana vaikuttava joukko muusikkoja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Alpo Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhlassa tanssia ja musiikkia yli kulttuurirajojen 9.12.2015 57-vuotias tanssitaiteilija astuu itse lavalle soolokoreografiassaan Navigatio. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Konserttikeskuksella erittäin aktiivinen Sibelius-juhlavuosi 8.12.2015 Konserttikeskuksella on ollut erittäin aktiivinen Sibelius-juhlavuosi. Yhdistys järjesti säveltäjämestarin syntymän 150-vuotisjuhlavuonna kaikkiaan 570 Sibeliuksen musiikista koostuvaa konserttia. Vii... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Väänäsen johdolla Rovaniemen Teatterin keväässä 12 näytelmää 8.12.2015 Rovaniemen Teatteri – Lapin Alueteatterin kevätkausi 2016 alkaa tammikuun 2. päivä ja tuo tarjolle 12 näytelmän ohjelmiston. Joulutauon jälkeen näyttämölle palaavat Esikoinen, Kumiseva hanki, Pikavoit... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaija Koo sai loppuunmyydyn Hartwall Arenan polvilleen 7.12.2015 Kaija Koo sai yleisön polvilleen lauantaina 5. joulukuuta loppuunmyydyssä Hartwall Arenassa jo toista vuotta peräkkäin järjestetyssä Superkonsertissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Santahaminan salaisuudet kiinnostavat itää ja länttä 7.12.2015 Santahaminan suljettu sotilassaari Helsingin edustalla alkaa 2000-luvun ensi vuosina yhtäkkiä kiinnostaa niin Venäjän sotilasvakoilua GRU:ta kuin CIA:ta, jonka tiedusteluasema toimii USA:n Kaivopuisto... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Heurekan kävijäennätys rikki: biotalous houkutteli lähes 10 000 kävijää 6.12.2015 Heurekan Biotalouden yö löi kaikki kävijäennätykset. Heurekassa vieraili perjantaina 4. joulukuuta enemmän ihmisiä kuin yhtenäkään aiempana päivänä tiedekeskuksen historiassa. Kaiken kaikkiaan kävijöi... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Redrama coveroi J. Karjalaisen Villejä lupiineja -kappaleen edesmenneen veljensä muistolle 6.12.2015 Aiemmin soolourallaan pääasiassa englanniksi räpännyt Redrama julkaisi uransa ensimmäisen suomenkielisen singlen. Kappale on alunperin J.Karjalaisen vuonna 1994 julkaisema Villejä lupiineja. Biisi kuu... 1 kommentti  |  Kommentoi
Arvosello 1600-luvulta Kansallisoopperan käyttöön 4.12.2015 Emil Aaltosen säätiö on luovuttanut omistamansa arvosellon Suomen kansallisoopperan ja -baletin käyttöön. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eija Kantolalle Kullervo Linna palkinto 4.12.2015 Kullervo Linnan Säätiön 2015 palkinto on jaettu iskelmälaulaja Eija Kantolalle. Vuosittain jaettavat palkinnot myönnetään tunnustuksena ansioista kotimaisessa viihdemusiikissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Christel Lee voitti Jean Sibelius-viulukilpailun 3.12.2015 Amerikkalainen Christel Lee on voittanut juuri päättyneen 11. Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun Helsingissä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Platinaa myynyt Roope Salminen & Koirat julkaisi uuden singlen 3.12.2015 Roope Salminen & Koirat julkaisi tänään 3.12 uuden singlen Tähdet kohdallaan. Kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet Roope Salminen, Jon-Jon Geitel, Mikko Saarinen, Kalle Lindroth sekä Mikke Vepsä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pukusuunnittelija halusi olla enemmän kuin esiintyjän vaatettaja 2.12.2015 Tuore väitöstutkimus valottaa suomalaisen näyttämöpuvustuksen pioneerin Liisi Tandefeltin uran vaiheita ja alan muutoksia. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallismuseo täyttää 100 vuotta ja uudistaa perusnäyttelyn yhteisöllisesti 2.12.2015 Kansallismuseo avasi yleisölle ovensa ensi kertaa 31.1.1916. Ensi vuonna 100 vuotta täyttävän Kansallismuseon perusnäyttelyn suunnittelu osana Kansallismuseon uudistamista on alkanut. Perusnäyttelyn u... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssisitko taideteoksen katsellessa? 2.12.2015 Foxtrotia, tangoa, valssia vai humppaa? Ei se kaikkein tavallisin kysymys, kun kyseessä on näyttelykäynti! 1 kommentti  |  Kommentoi
Vuoden äänikirja 2015 -palkinto Vesa Vierikolle 2.12.2015 Vuoden 2015 äänikirjaksi on valittu näyttelijä Vesa Vierikon lukema äänikirja Rintaperillinen. Palkinto myönnetään äänikirjan lukijalle, koska luenta vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten kirjan sisäl... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tampere-talo ja Royal Ravintolat yhteistyöhön: Tampereelle uusia ravintoloita 2.12.2015 Suomen vetovoimaisin kulttuuri- ja kongressikeskus Tampere-talo ja ravintola-alan suurin yksityinen yrityskokonaisuus Royal Ravintolat yhdistävät voimansa vuodenvaihteessa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Naisten parfyymi L'Air D'Ainola lanseerataan Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12. 1.12.2015 Sibeliuksen syntymäpäivänä lanseerataan Sibeliuksen kodin, Ainolan puutarhan kukkien inspiroima naisten hajuvesi L’air d’Ainola. Sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin lanseeraaman parfyy... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikkelin ja Kuopion kaupunginorkestereiden yhteiskonsertti huipentaa Sibelius-juhlavuoden 1.12.2015 Suuressa sinfoniakonsertissa esiintyvät estradin täyttävällä kokoonpanolla pitkästä aikaa yhdessä Kuopion ja Mikkelin kaupunginorkesterit perjantaina 4.12. Konsertissa saadaan kokea kahden suuren sinf... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikkia appseilla -biisintekohanke käynnistynyt Uudellamaalla 1.12.2015 Konserttikeskus on aloittanut nuorten biisintekotaitoja kehittävän Musiikkia appseilla -hankkeen Lohjalta. Hankkeen tarkoituksena on kannustaa lapsia ja nuoria musiikintekoon tietokoneilla, tablettiti... 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA julkistaa juhlavuotensa näyttelyt 1.12.2015 Vuosi 2016 on EMMAn ja WeeGee-talon 10-vuotisjuhlavuosi. EMMA lanseeraa juhlavuotenaan uuden näyttelykonseptin Nykyaikaa etsimässä, jonka ensimmäinen kokonaisuus nähdään vuoden päänäyttelynä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Otava luovuttaa Eino Leino –aineistonsa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon 30.11.2015 Kustannusosakeyhtiö Otava on lahjoittanut historiallisen Eino Leino -aineistonsa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
11. Jean Sibelius-viulukilpailun finaaliin kolme Yhdysvaltojen edustajaa 30.11.2015 Kansainvälisen 11. Jean Sibelius-viulukilpailun finalisteiksi valittiin sunnuntaina 29.11. kuusi viulistia. Mukana loppukilpailussa ovat Yhdysvaltojen, Saksan, Itävallan ja Japanin edustajat. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pertti käyttää kondomia – Pertti Kurikan Nimipäivät muistuttaa kondominkäytöstä Maailman aids-päivänä 1.12. 30.11.2015 Pertti Kurikan Nimipäivät julkaisee uuden biisin ”Pertti käyttää kondomia” tiistaina 1.12.2015, jolloin juhlitaan kansainvälistä Maailman aids-päivää. Euroviisuissakin Suomea edustanut punkbändi esiin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesala julkaisi musiikkivideon Tequila-hittiinsä 29.11.2015 Sukunimellään soolouran aloittanut Paula Vesala julkaisi tänään musiikkivideon ensimmäiseen singleensä Tequila. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jorma Hynninen ja Lilli Paasikivi tähdittävät Jyväskylä Sinfonian 60-vuotisjuhlakonserttia 9.12. 29.11.2015 Jean Sibeliuksen 150- ja Jyväskylä Sinfonian 60-vuotisjuhlavuosi huipentuu konserttiin keskiviikkona 9.12. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sofi Oksasen Norma myyty jo 22 kielialueelle 28.11.2015 Sofi Oksanen uusin romaani Norma ilmestyy jo ensi keväänä Virossa ja Norjassa ja sen jälkeen muissa maissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katso täältä uudet kohtaukset Hevisaurus-elokuvasta 28.11.2015 Räyh! Täältä näet muutaman uuden kohtauspätkän meidän leffasta. Sen on ohjannut Pekka Karjalainen ja se oli ensi-illassa 27.11.! Kyllä me ollaankin sitä innolla odotettu. Melkein jurahevikaudelta saa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiedonjulkistamispalkinto Lasten oma vuosikirja -kirjan tekijöille 27.11.2015 Tuula Korolainen, Riitta Tulusto ja Maija Hurme palkitaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnollateoksestaan Lasten oma vuosikirja (Lasten Keskus). Se on elämyksellinen tietokirja juhla-, liputus- ja m... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pianisti Janne Mertanen julkaisi Sibeliuksen pianoteosten kokonaislevytyksen tänään 27.11.2015 Pianisti Janne Mertanen julkaisi Sibeliuksen pianoteosten kokonaislevytyksen tänään. Mittava 5CD-levyn kokoinen julkaisu kantaa nimeä Janne Mertanen – Sibelius Piano Works. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Suomen kaupunkirakentamisen historialle 27.11.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksen Suomen kaupunkirakentamisen historia I ja II toimittajille ja työryhmälle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibelius-joulukuussa konsertoidaan, juhlitaan itsenäisyyttä ja syntymäpäivää ja lauletaan Finlandiaa puistossa 26.11.2015 Jean Sibeliuksen syntymän 150-juhlavuoden päätöskuukausi joulukuu on tarjoaa mahtavan elämyskokonaisuuden vielä kerran tänä vuonna! Konsertit, tutkijoiden ja tiedemiesten VI kansainvälinen Jean Sibel... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laura Lindstedt palkittiin Finlandialla ja Nadja Sumanen Junior-Finlandialla 26.11.2015 Finlandia-palkinnon jaettiin tänään 26.11. kirjailija Laura Lindstedtille teoksellaan Oneiron. Palkinnon valitsi kuudesta ehdokkaasta toimittaja-muusikko Heikki 'Hector' Harma. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Veistotaidekin voi hyötyä materiaalitulostuksesta ja robotiikasta 25.11.2015 Tuore väitöstutkimus käsittelee suomalaisen julkisen veistotaiteen tilaa ja muutospaineita. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haloo Helsinki! julkaisu maistiaisen perjantaina ilmestyvältä Arena-CD/DVD:ltä 25.11.2015 Seitsemän miljardii on uusi biisi, joka esitettiin ensimmäistä kertaa uudelta albumilta ennakkoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mobile horror 25.11.2015 Juha Jokelan näytelmä Mobile horror on nyt Mikä?teatterissa. Joskus aikanaan olen nähnyt tästä Kouvolan teatterin version, mutta niin oli päässyt unohtumaan, että oli oikein kiva taas päivittää tämäki... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kylmäverisesti sinun käsikirjoittajalta Vepe Hänniseltä esikoisalbumi 25.11.2015 Käsikirjoittajana ja kirjailijana tutuksi tullut Vepe Hänninen julkaisee esikoisalbuminsa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
SANNIn ja VilleGallen Lähtisitkö nousi listakärkeen 25.11.2015 Vain elämää Ilta –albumilta löytyvä VilleGallen ja Sannin tulkitsema Lähtisitkö-kappale nousi heti lokakuun lopussa Spotifyn ykkössijalle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jevgeni Vodolazkin: Arsenin neljä elämää 25.11.2015 Kirjan päähenkilö Arseni syntyi Kätisen kylässä Kirilässä Venäjällä 8.5.1440. Hän muuttaa lapsena isoisänsä, yrttiparantaja Kristoforoksen luo hautausmaan vierelle. Poika oppii lukemaan ja tuntemaan... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hevisaurus-bändistä tehty elokuva on hupia koko perheelle – katso haastattelut ja ennakkonäytöksen tunnelmat! 23.11.2015 Amusa pääsi näkemään 27. päivä ensi-iltaan tulevan Hevisaurus-elokuvan ennakkoon. Katso ohjaaja Pekka Karjalaisen, muusikko Herra Hevisauruksen ja näyttelijöiden Sanna Stellanin, Toni Wahlströmin, Kar... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aleksei tuli eläväksi käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Salmiselle 23.11.2015 Aleksein ja Maijan tarinan käsikirjoittaminen oli vaativa prosessi. Aleksi kulki mukana elämässä ja kellastuneissa papereissa. Juha Salminen kertoo näytelmän syntymästä seuraavaa: 1 kommentti  |  Kommentoi
Vuonna 85 konsertti Final Countdown tuo alkuperäisen musikaalin tähdet näyttämölle syyskuussa 2016 23.11.2015 Tampereen Työväen Teatterissa mennään syksyllä 2016 nostalgiamatkalle menestysmusikaalin Vuonna 85 maailmaan. Musikaalikonsertti Vuonna 85 – Final countdown tuo kahtena iltana manserockin takaisin Suu... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura lahjoittaa käyttölisenssejä Wikipedialle 23.11.2015 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura aloittaa yhteistyön Wikipedian Lähdekirjaston kanssa. Pilottihankkeessa SKS lahjoittaa Wikipedialle käyttölisenssejä Kansallisbiografia-verkkojulkaisuun ja Suomen talo... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin kaupunginteatterin Mestari on perinteinen saksalainen komedia 22.11.2015 Helsingin kaupunginteatterissa esitettävässä ja Taneli Mäkelän ja Iikka Forssin tähdittämässä näytelmässä on puolensa, mutta kokonaisuus jää vaillinaiseksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Hilimanpäivää taas 22.11.2015 Monet hilimanpäivät on juhulittu. On ollu ikimuistoosia, jokka ei haihru muistoosta. Ny satoo lunta, ja maailma on valakoonen taas kerran. Ei siinä mitää, mutta porstuan laattia lainehtii ja se pursua... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lasipalatsin asemakaava lainvoimainen 22.11.2015 Kaupunginvaltuuston hyväksymä Lasipalatsin korttelia ja uutta Amos Andersonin taidemuseota koskeva asemakaavamuutos on tullut voimaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aleksei ja Maija 21.11.2015 Aleksei Osipov, on mies, joka vielä sadan vuoden jälkeenkin koskettaa meitä. Kirjailija Martti Linnaa niin, että hän kirjoitti siitä kirjan - Kaksi hautaa saarella. Käsikirjoittaja-ohjaajaa Juha Salm... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibelius-juhlakonsertti leffassa – tunnelman luo Lasse Lehtinen 20.11.2015 Jean Sibeliuksen juhlavuosi huipentuu syntymäpäivän juhlakonserttiin 8.12. Hämeenlinnassa Verkatehtaalla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laulu koti-ikävästä -kantaesityksen näyttelijävalinnat tehty 19.11.2015 Mika Ronkaisen Jussi-palkittu dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä nousee näyttämölle. Sen kantaesitys nähdään suurella näyttämöllä 27.2.2016. Yle Teema esittää dokumenttielokuvan tulevana lauantaina... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katso täältä kohtauspätkä Hevisaurus-elokuvasta 19.11.2015 Räyh! Tästä näet kohtauspätkän meidän uudesta Hevisaurus-elokuvasta, jonka on ohjannut Karjalaisen Pekka. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Naomi Kleinin bestseller Tämä muuttaa kaiken nyt suomeksi – myös elokuvana 18.11.2015 Naomi Kleinin uutuusteos Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs. ilmasto ilmestyy suomeksi. Ali Levis teki kirjasta elokuvan, jonka Suomen ensi-ilta on keskiviikkona 18.11. Lens Politicassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ehdota vuoden 2015 ympäristötaideteosta! 18.11.2015 Ympäristötaiteen säätiö palkitsee kunniakirjalla Vuoden ympäristötaideteoksen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaj Korkea-ahon Paha kirja kiinnostaa – oikeudet myyty jo viidelle kielelle 17.11.2015 Kaj Korkea-ahon romaani Paha kirja on herättänyt kiinnostusta ulkomailla. Romaani ilmestyy ainakin viidellä eri kielellä: saksaksi, espanjaksi, italiaksi, hollanniksi ja tanskaksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMAn kokoelmanäyttely valmistui - uusi osa avautuu 18.11. 17.11.2015 EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelmanäyttelyn uudistus on valmistunut. Näyttely tehtiin kolmessa osassa. Nyt esille tuotavan viimeisen osan myötä se avautuu yleisölle kokonaisuudessaan 18.11... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Klassinen Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas Kansallisbaletin jouluohjelmistossa 17.11.2015 Suosittu koko perheen baletti Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas palaa Kansallisbaletin ohjelmistoon jälleen joulukuussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tuomas Kyrö Hyvän mielen lähettilääksi 17.11.2015 Mielenterveyden keskusliitto on nimennyt Hyvän mielen lähettilääksi 2016 Mielensäpahoittaja-hahmon luoneen kirjailija Tuomas Kyrön. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallinen pelipäivä lauantaina 21.11. 16.11.2015 Tällä viikolla vietetään Kansallista pelipäivää. Kansallisen pelipäivän viikolla järjestetään yli 100 paikallista tapahtumaa ja neljä Pelaava kansa -verkkolähetystä, joissa pelataan yhdessä ja keskust... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jaakko Heinimäen kirja kristillisistä harhaopeista 16.11.2015 Jaakko Heinimäki esittelee Kerettiläisen käsikirjassa (Kirjapaja) keskeiset kristilliset harhaopit eli heresiat. 0 kommenttia  |  Kommentoi
TAKU tuotantopalkinto Maailma kylässä -tapahtumalle ja TAKU tuottajapalkinto Sini Keräselle 16.11.2015 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry palkitsee vuosittain järjestämänsä Tuottajapäivän yhteydessä vuoden tuotannon ja vuoden tuottajan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pariisista paratiisiin? 16.11.2015 Olen ollut koko ikäni taipuvainen ajattelemaan, että kuolemanjälkeistä helvettiä ei ole olemassa. Olen ollut sitä mieltä, että helvetti on läsnä meidän jokaisen elämässä ihan tämän elämisvaiheen aikan... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tavallisuuden aave –kuvia kotimaasta Q-teatterin kevään ensi-ilta 15.11.2015 Q-teatterin kevätkauden ensi-ilta on Saara Turusen Tavallisuuden aave. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kouvolaan uusi kaupunginmuseo - tilat avautuivat Mannerin lipan alla -näyttelyllä 15.11. 15.11.2015 Kouvolan uuden kaupunginmuseon avaus sunnuntaina 15.11. on harvinainen uutinen. Museo sai uudet vaihtuvien näyttelyiden tilat kaupungin keskustassa sijaitsevasta Kouvola-talosta, jossa ennestään on ta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Muumiperheen lauluretki -kiertue jatkuu tällä viikolla Lahdessa ja Helsingissä 13.11.2015 Vuoden lastenlevyn Emmalla palkittu ”Muumiperheen lauluretki” herää lavalla henkiin upeiden tähtisolistien ja elävän orkesterin kanssa 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibeliusta suorana Tampereelta yli 130 000 koululaiselle 13.11.2015 Finlandiaa kuunnellaan ensi viikolla yhtä aikaa lähes 800 suomalaiskoulussa. Tampere Filharmonia soittaa Lapsen oikeuksien päivänä perjantaina 20.11. klo 10 Tampere-talon Isossa salissa Sibelius 150 -... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikkielokuvafestivaali Rokumentti käynnistyi Joensuussa 12.11.2015 Suomen suurin musiikkielokuvafestivaali Rokumentti käynnistyi keskiviikkona 11.11. Joensuussa. Yhdettätoista kertaa järjestettävällä viisipäiväisellä festivaalilla esitetään miltei viisikymmentä musii... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Suomalaisen elokuvakäsikirjoittamisen alkuvuodet olivat ristiriitaista aikaa 11.11.2015 Ala tasapainoili 1930-luvulla arvostuksen ja ainutlaatuisuuden etsimisen välillä, tuore väitöstutkimus osoittaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Waltteri Torikan huima menestys jatkuu - debyyttialbumille kultaa! 11.11.2015 Palkitun oopperalaulajan Waltteri Torikan odotettu debyyttialbumi Sydän julkaistiin perjantaina 16. lokakuuta. Se on siitä asti pysynyt virallisen albumilistan viiden kärjessä, ja huima menestys vain ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teemestarin kirja innoitti - näytelmä Veden muistista Kajaanin kaupunginteatteriin syksyllä 2016 11.11.2015 Veden muistista -näytelmä perustuu Emmi Itärannan kiitettyyn ja palkittuun esikoisromaaniin Teemestarin kirja (Teos 2012) ja esitetään Kajaanin kaupunginteatterin Alueteatteri -ohjelmistoon. Dramatiso... 0 kommenttia  |  Kommentoi
WWF Suomen Vuoden luontokirja -kilpailun finalistit selvillä 10.11.2015 WWF Suomen jokavuotisen Vuoden luontokirja -kilpailun viisi finalistiteosta on valittu. Voittajan valitsee marraskuun aikana Sixten Korkman. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rivolla hahmolla ja koululaisvitseillä koko kansan suosikiksi 10.11.2015 Fingerporin koko kuva -sarja on ehtinyt toiseen osaansa, joka sisältää kaikki Fingerpori-sarjakuvastripit nelivärisinä ja ilmestymisjärjestyksessä vuodesta 2008 vuoteen 2009. Fingerporin koko kuva -ki... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pirkko Arstilan fantasianäytelmä ensi-iltaan Rovaniemellä 10.11.2015 Musiikkifantasia Kumiseva hanki pohjautuu Pirkko Arstilan käsikirjoitukseen, jonka Seppo "Paroni" Paakkunainen on säveltänyt musiikkinäytelmäksi. 0 kommenttia  |  Kommentoi
1970-luvun hitit innoittivat Virve Mattilan Diskokuumeeseen 9.11.2015 Abba, Baccara, Boney M... Virve Mattila ja Voimateatteri Kouvolassa ovat räväyttäneet näyttämölle 1970-luvun discomusiikin helmiä. Esityksen tekemisestä Virve Mattila kertoo seuraavaa: 0 kommenttia  |  Kommentoi
Diskokuume 9.11.2015 Voimateatterissa astutaan nyt 1970-luvulle! Ollaan Kymen Kartanossa ja kattaus on ihan uskomaton! Sen on kauniisti ja ammattitaidolla kattanut Virve Mattila. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mikä **t*n Pikku Prinssi? - ensi-ilta yhdistää livepiirroksen tanssin ja nuorekkaan musiikin 8.11.2015 Mitä tapahtuu, kun aikuiset tekevät esityksen nuorille klassikkosadusta? Syntyy nykynuorten monikerroksisesta audiovisuaalisesta elämäntavasta inspiroitunut teos. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Das Ria – diivan kuolema saa ensi-iltansa Teatteri Jurkassa 18.11. 8.11.2015 Das Ria – diivan kuolema on Minna Koskelan kirjoittama ja ohjaama monologi, jonka tapahtumapaikkana on elokuvan kuvaukset. Teoksen pääosissa ovat nuori elokuvaharjoittelija Alli sekä seitsemänkymppine... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Onnen numerot 8.11.2015 Onnen numerot - Kouvolan kaupuginteatterissa!!! Ensi-ilta oli todella onnekas, sillä sain molemmat lapset houkuteltua mukaan ja sitten saimme huomata, että näytelmän käsikirjoittaja Mike Yeaman oli my... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Salmelan Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo tarjoaa odottamattomia elämyksiä 6.11.2015 Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon konserttitoiminta alkaa tulevana sunnuntaina 8.11. järjestettävän isänpäiväkonsertin myötä. Suomalaista laulumusiikkia isille –konsertissa esiintyvät oopperalaul... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oopperan kummitus jatkaa Göteborgin oopperaan 6.11.2015 Kansallisoopperan suosittu Oopperan kummitus -musikaalituotanto nähdään syksystä 2017 alkaen Göteborgin oopperassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat valittu 6.11.2015 Tämän vuoden kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat on julkistettu tänään 6.11. Palkintolautakuntaan kuuluvat filosofian tohtori Iris Schwanck, vapaa toimittaja Ilkka Pernu ja kirjakauppias Katri ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viron kansallisbaletin yleisömenestys Lumikki ja seitsemän kääpiötä ensi kertaa Suomessa, ensi-ilta Tampere-talossa 13.11. 5.11.2015 Koko perheelle sopivia koko illan balettiteoksia esitetään Tampereella harvoin. Nyt Viron kansallisbaletti tuo rakastetun klassikkosadun Lumikki ja seitsemän kääpiötä Tampere-taloon. Ensi-ilta on perj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Räppigeneraattori on nyt verkossa kaikkien ulottuvilla 5.11.2015 Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen sekä Helsingin yliopiston ja HIITin tutkijoiden kehittämä, aikaisemmin vain tutkimuskäytössä ollut DeepBeat-räppigeneraattori julkaistiin verkossa 5. marrasku... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Perustajan aarteet 5.11.2015 Vanhat mestarit Amos Andersonin taidemuseossa 13.11.2015–23.6.2017 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nuoren Šostakovitšin vallankumouksellinen ooppera teatterilegendan ohjauksena 5.11.2015 Dmitri Šostakovitšin kirpeä satiiri ihmisistä ja yhteiskunnasta joutui aikanaan poliittiseen epäsuosioon, mutta nykyisin se tunnustetaan yhdeksi 1900-luvun oopperan omaperäisimmistä mestariteoksista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Apollo tanssii! -yhteisötanssiprojektin aiheena aika ja tulevaisuuden haaveet 4.11.2015 Tero Saarinen Companyn ja Apollon Yhteiskoulun nykytanssiprojekti Apollo Tanssii! kokoaa yhteen monimuotoisista kulttuuritaustoista tulevien lukiolaisten ryhmän. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Marraskuussa 11-15.11. Sibelius soi ja elää! 4.11.2015 Sibelius-marraskuussa uudet teokset lähtevät lentoon, Raatihuoneella nykysäveltäjät keskustelevat ja piano soi sunnuntaina Hämeenlinnassa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
EMMA laajenee – Tapio Wirkkala Rut Bryk -kokoelma pysyvästi esille 4.11.2015 Espoon kaupunki, EMMA – Espoon modernin taiteen museo ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö ovat solmineet sopimuksen säätiön kokoelman sijoittamisesta Näyttelykeskus WeeGeen tiloihin osaksi EMMAa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tieto-Finlandia -palkintoehdokkaat valittu 3.11.2015 Tieto-Finlandia -palkintoehdokkaiksi valittiin kuusi kirjaa. Tieto-Finlandia-palkinnon saajasta päättää toimittaja Arto Nyberg. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Juha Itkonen jatkaa huikeaa tarinaansa – lukijoiden odotus palkitaan 3.11.2015 Juha Itkonen palkitsee lukijoiden odotuksen. Ensi keväänä julkaistava romaani Palatkaa perhoset jatkaa Anna minun rakastaa enemmän –romaanin Suvi Vaahteran, Antti Salokosken ja Suvin äidin Leenan tari... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Järnin Ääni: Taideharrastusta vailla! 3.11.2015 Paikallisessa lehdessä oli juttu lapsista, joilta oli kysytty, millainen on hyvä taideteos. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Teatteri Jurkan Faust on maaginen, upea kokemus 2.11.2015 Helsingissä Vironkadulla sijaitsevan Teatteri Jurkan Faust on teatterin ystävälle ehdottomasti katsomisen arvoinen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nainen on valttia? Suomalaisen elokuvan naistekijät esillä 1.11.2015 Suomalaisen elokuvan studiokauden naistekijöitä ja heidän perintöään esitellään yleisölle avoimessa seminaarissa Orionissa 7.11. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anssi Kasitonni on XXI Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori 1.11.2015 Mäntän kuvataiteen ystävät ry on kutsunut kesän 2016 näyttelyn kuraattoriksi kuvataiteilijana, elokuvantekijänä ja muusikkona tunnetun Anssi Kasitonnin (1978). 0 kommenttia  |  Kommentoi
Keskiössä näkymätön Jean Sibelius 1.11.2015 Avanti!-orkesteri ja käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Siltanen piirtävät näyttämölle erilaisen muotokuvan katsetta pakenevasta nerosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kari Tapion juhlalevy myi kultaa 1.11.2015 Suomalaisen musiikin legendan Kari Tapion syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi 70 vuotta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laulaja ja lauluntekijä Petri Laaksonen julkaisee uuden studioalbumin tänään 30.10.2015 Laulaja ja lauluntekijä Petri Laaksonen julkaisee tänään pitkään odotetun studiolevyn In Memoriam – Elät aina minussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti J. Jokisen Kätilö kilpailee arvostetun Camerimage-festivaalin pääsarjassa 30.10.2015 Antti J. Jokisen Kätilö-elokuva osallistuu Bydgoszczissa, Puolassa elokuvaukseen keskittyvän Camerimage-festivaalin pääkilpasarjaan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailmankuulu Lorna Byrne ensi viikolla Helsingissä 30.10.2015 Enkeleiden, toivon ja rakkauden sanomaa levittävä irlantilainen Lorna Byrne (s. 1953) vierailee neljännen kerran Suomessa 6.−7. marraskuuta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haastattelussa Turvasana-kiertueella oleva huippuhauska Ilari Johansson 29.10.2015 Naurun tasapainon tuomari, Roba-näyttelijä ja pitkän linjan stand up -koomikko – tätä kaikkea on Ilari Johansson! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pianisti Janne Mertanen julkaisee Sibeliuksen pianoteosten kokonaislevytyksen 27.11.2015 29.10.2015 Pianisti Janne Mertanen julkaisee Sibeliuksen pianoteosten kokonaislevytyksen 27.11.2015. Mittava 5CD-levyn kokoinen julkaisu kantaa nimeä Janne Mertanen – Sibelius Piano Works. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saduntekijä ja Puuskatuuli – uusi satusarja 28.10.2015 Uusi suomalaisesta kansanperinteestä ponnistava mutta moderniin satumaailmaan sijoittuva kirjasarja alkaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisarkisto ja Saamelaisarkisto ovat vuoden 2015 kolttia 28.10.2015 Koltansaamen kielen ja kulttuurin yhdistys Saa´mi Nue´tt sekä Kolttien kyläkokous ovat valinneet Kansallisarkiston ja Saamelaisarkiston Vuoden koltta 2015 -palkinnon saajiksi. 1 kommentti  |  Kommentoi
Tapaus Google 28.10.2015 Miten hakukoneen mahti yltää kaikkialle, ja miksi se on niin vaarallista? 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vain elämää –albumit julkaistaan perjantaina 30.10.2015 28.10.2015 Neljännen Vain elämää -kauden kappaleet julkaistaan kahdella eri albumilla, Vain Elämää Ilta ja Vain Elämää Päivä, perjantaina 30.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paavo - yläasteen pahin tapaus adoptoitiin 27.10.2015 Jalmari Hakaniemi on nuoren polven harrastajateatterilainen. Näin hän kertoo, millaista oli astua Paavon maihareihin näytelmässä Paavo 1,5. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paavo 1,5 27.10.2015 Noni! Nyt sitten taas mentiin ihan sillä rajalla, että menee pissit housuihin, ku nähtii Paavo, Paavo 1,5 tai Paavo 15. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Maailmankuulu koomikko Daniel Sloss esiintyy Helsingissä lauantaina – lue haastattelu! 27.10.2015 Muuan muassa Conan O'Brienin tv-ohjelmassa esiintynyt skottikoomikko saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Työkaluja kuvien tulkintaan kuudesluokkalaisille 27.10.2015 Ateneumin taidemuseon, Helsingin Sanomien ja Helsingin opetusviraston yleisötyöhanke Ratkaisevia hetkiä – Henri Cartier-Bresson, ohjaa kuudesluokkalaisia tutkimaan ja tulkitsemaan kuvia ja niiden merk... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Koulus 27.10.2015 Hilima muistaa ku eilisen päivän ensimmääsen koulupäivänsä kansakoulus. Ku ny muisteloo, siitä alakoo yhteeskunnallinen elämä kaikkinensa. En ny rupia marajamahan, vaikka kaikki ei ollukkaa suuremmoos... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Historiallisen henkilön esittäminen on innostavaa Mathilda -näytelmässä 27.10.2015 Tommi Tainio näyttelee Anjalankosken teatterin Mathilda-näytelmässä Mathilda Wreden Henrik-veljeä. Näin hän kertoo näytelmän syntyvaiheista. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Haarniskat – näyttely 1500–1700 -lukujen haarniskoista ja aseista 22.4. – 23.10.2016 Hämeen linnassa 26.10.2015 Huhtikuun 2016 lopussa avataan Hämeen linnassa kansainvälisesti merkittävä haarniskanäyttely, joka esittelee mittavan kokoelman 1500–1700 -lukujen haarniskoja ja aseita, jotka tulevat Itävallan Grazis... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Mathilda 26.10.2015 Mathilda Wrede! Siinä nainen, jonka historia tunnetaan aika monella saralla. Omalta kantiltani olen tutustunut Mathildaan jo ihan pienenä, kun kansakouluaikoina tehtiin luokkaretki Anjalan kartanoon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kvartettojen ilta Raatihuoneella – Jean Sibeliuksen kolme kvartettoa yhdessä konsertissa! 26.10.2015 Sinfonia Lahti Chamber Ensemble soittaa kamarimusiikkikonsertissa kolme Jean Sibeliuksen jousikvartetolle sävellettyä teosta: nuoruuden kvartetto, B-duuri, Voces intimae sekä Andante Festivon myöhemmä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Supersuosittu Vain elämää –konsertti järjestetään Hartwall Arenalla 12.12. 25.10.2015 Vain elämää –sarjan neljännen tuotantokauden tähdet nähdään Hartwall Arenan lavalla lauantaina 12.12.2015. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin Kirjamessuila tarjolla kriittisiä puheenvuoroja ja kaunokirjallisuutta Venäjältä 25.10.2015 Venäjän eturivin kirjailijat Ljudmila Ulitskaja ja Lev Rubinstein puhuivat kirjailijoiden sananvapaudesta Venäjällä Helsingin Kirjamessujen avajaispäivänä torstaina 23.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tietokirjallisuuden edistämispalkinto Jaana Airaksiselle 24.10.2015 Suomen tietokirjailijat ry myöntää Into Kustannuksen toimitusjohtaja ja kustantaja Jaana Airaksiselle Tietokirjallisuuden edistämispalkinnon. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aikakone julkaisee 2.0-nimisen uuden studioalbumin ja kokoelman tänään 23.10.2015 Legendaarinen Aikakone julkaisee viiden vuoden tauon jälkeen uuden studioalbumin nimeltä 2.0. Albumi julkaistaan 2CD:n levynä, jonka toinen osa sisältää kokoelman Aikakoneen tunnettuja jättihittejä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paulo Coelhon Maktub opastaa löytämään oman tien 23.10.2015 Paulo Coelhon Maktub koostuu kirjailijalle itselleen tärkeästä valikoimasta tarinoita, joiden yhteisenä nimittäjänä on oman tien löytäminen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Peto on irti - Antti Tuiskulle jälleen platinaa 23.10.2015 Antti Tuisku lähtee kahden viikon kuluttua lähes loppuunmyydylle konserttikiertueelle. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tanssin talon rakentamisen työllisyysvaikutus yli 400 henkilötyövuotta – Toiminta tuo kahden miljoonan vuosittaiset verotulot 23.10.2015 Tanssin talon toiminnan ja matkailun työllisyysvaikutukset ovat huomattavan suuret suhteessa talon toimintakustannuksiin ja tukiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ollaan ihmisiksi -teos avaa Juice Leskisen laululyriikkaa 21.10.2015 Lasse Halmeen Ollaan ihmisiksi – Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus (Kirjapaja) avaa Juice Leskisen lyriikoita ja pohtii lauluntekijän ajatusmaailmaa: Mitä Juice lauloi ihmisestä, rakkaude... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kansallisbaletti vierailee Turussa – tanssityöpajoja pääkaupunkiseudulla 21.10.2015 Turun konserttitalossa nähdään katkelmia klassisista baleteista ja nykytanssiteoksista marraskuussa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Rokumentin koko ohjelma julki 21.10.2015 Arto Halosen Valkoisen raivon maailman ensi-ilta avaa festivaalin. Yhdettätoista kertaa järjestettävä Rokumentti Rock Film Festival on julkaissut koko ohjelmistonsa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kekkonen tulee Joensuun kaupunginteatteriin keväällä 2016 21.10.2015 Pia Pesosen tekstiin perustuva kantaesitys Kekkonen tulee? on Joensuun kaupunginteatterin kevään 2016 suuren näyttämön uusi aikuisten näytelmä. Pesosen esikoisteos Urho Kekkonen Strasse ilmestyi vuonn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saara Jantusen Infosota kiinnostaa – kirjasta jo toinen painos 21.10.2015 Saara Jantusen Infosota-kirja on herättänyt laajaa keskustelua ja suurta kiinnostusta. Kirja ilmestyi viime viikon torstaina 15.10. ja nyt siitä otetaan tuoreeltaan toinen painos. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Verdin Kohtalon voiman Donna Leonora on Johanna Rusaselle unelmien täyttymys 20.10.2015 Tampere-talossa saa 13. helmikuuta 2016 ensi-iltansa Giuseppe Verdin rakastettua musiikkia ja vahvaa näyttämökerrontaa sisältävä teos. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tervetuloa Mefistofeleen maagiseen teatteriin, missä kaikki on mahdollista! 20.10.2015 Sillä nykyajan ihminen haluaa kaiken ja on valmis maksamaan siitä kovan hinnan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien showcase-haku kesälle 2016 käynnistynyt 20.10.2015 Kaustisen kansanmusiikkijuhlien showcase-sarja on vakiintumassa osaksi juhlien ohjelmistoa. Vuoden 2016 showcase-sarjaan haetaan jälleen kolmea artistia tai esiintyjäryhmää. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Anna Valtonen taiteen ja luovien käytäntöjen vararehtoriksi 19.10.2015 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen on nimitetty taiteen ja luovien käytäntöjen osa-aikaiseksi vararehtoriksi 15.10.2015. Valtonen hoitaa vararehtorin tehtävä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pertti käyttää kondomia – PKN:n uusi biisi Maailman aids-päivän kunniaksi 19.10.2015 Pertti Kurikan Nimipäivät julkaisee uuden biisin ”Pertti käyttää kondomia” 1.12.2015, jolloin juhlitaan kansainvälistä Maailman aids-päivää. Euroviisuissakin Suomea edustanut punkbändi esiintyy Maailm... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Apulanta Anjalassa! 19.10.2015 Anjalassa, mikä tätä nykyä kuuluu Kouvolaan, on paikka nimeltä Mari's Coffee. Kai sieltä kahviakin saa, mutta hyviä keikkoja se ainakin tarjoaa! Nyt olimme siellä kuulemassa Apulantaa!!! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kätilö palkittiin Belgiassa ja ehdolla Golden Globe -palkintoon 19.10.2015 Antti J. Jokisen Kätilö-elokuva on ehdolla kansainvälisiin Golden Globe -palkintoihin muun muassa parhaan ulkomaisen elokuvan sekä parhaan naisnäyttelijän kategorioissa. Arvostetun kilpailun palkintog... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eeva Kilven Evakkotytön tarina kantaesityksenä Lahden kaupunginteatteriin 18.10.2015 Lahden kaupunginteatteri on saanut ensimmäisenä ja ainoana teatterina Suomessa luvan kirjailija Eeva Kilveltä sovittaa näytelmäksi hänen sota-aikaan sijoittuva romaanitrilogiansa. Näytelmä perustuu te... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Cheekillä kymmennen kappaletta Spotifyn TOP 10-listalla 18.10.2015 Cheek on tehnyt tänään historiaa, kun Alpha Omega –albumin kymmenen kappaletta nousivat Spotifyn TOP 10 –listalle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun yhdellä artistilla ovat kaikki kappaleet Spotify TOP 1... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Myrskyluodon Maija 18.10.2015 Anni Blomqvistin vanha ja tuttu tarina, musikaali, tuli nyt nähtyä Lahden kaupunginteatterissa. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt niin paljon aikaa, että olin unohtanut tarinan kulun. Juuri kun oli... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Helsingin kaupunginteatterin Kummitusjuna on hyytävän hauska 18.10.2015 Helsingin kaupunginteatterin Pasilan-näyttämöllä esitettävä uutuusnäytelmä on jotakin erilaista kuin mihin on totuttu. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nuoret löytävät uuden musiikin sosiaalisesta mediasta 17.10.2015 Nuorilla musiikkiin liittyy vahvasti sosiaalinen elementti, selviää kolmen pohjoismaisen tekijänoikeusjärjestön - Teoston, Norjan Tonon ja Tanskan Kodan - teettämästä laajasta Polaris Nordic Digital M... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Oopperan kummitukselle toivottuja lisäesityksiä 16.10.2015 Loppuunmyydylle Oopperan kummitus -musikaalille on yleisön pyynnöstä saatu järjestettyä kolme lisäesitystä. Lipunmyynti lisäesityksiin alkaa tiistaina 20.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Artisteille ja bändeille Keikkamobiili esitysten ilmoittamiseen 16.10.2015 Teosto on lanseerannut ensimmäisen mobiilipalvelunsa. Keikkamobiililla esiintyjät ja bändit voivat ilmoittaa Teostolle keikoilla esittämiensä kappaleiden tiedot helposti keikan yhteydessä tai tarvitta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Sibelius. Jokainen nuotti pitää elää 16.10.2015 Säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865‒1957) musiikki ja ensimmäistä kertaa näytteillä olevat alkuperäiset sävellyskäsikirjoitukset avaavat ikkunan Sibeliuksen elämään ja aikakauteen. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Jyväskylä Sinfonia ja Waltteri Torikka julkaisevat yhdessä viihdeklassikoita 15.10.2015 Baritoni Waltteri Torikan ja Jyväskylä Sinfonian uusi yhteislevy julkaistaan perjantaina 16.10. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Laura Mikkola Mikkelin kaupunginorkesterin solistina 16.10.2015 15.10.2015 Pariisissa asuva pianotaiteilija Laura Mikkola on jo pitkään ollut kysytty solisti maailman konserttikeskuksissa, mutta Suomeen hän ehtii konsertoimaan vain harvoin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pyhäinpäivän konsertissa hiljennytään Sibeliuksen ja Schönbergin musiikin äärelle 15.10.2015 Suomen Kansallisoopperan perinteisessä Pyhäinpäivän konsertissa Johanneksen kirkossa kuullaan tänä vuonna Jean Sibeliuksen musiikkia ja Arnold Schönbergin teos Verklärte Nacht. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Arttu Wiskarille kultaa 14.10.2015 Suomalaisten tuntojen tulkin Arttu Wiskarin kesäkuussa julkaistu hittisingle Kahvimaito on ylittänyt kultalevyrajan. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Norjan kiinnostavin dekkaristi Jørn Lier Horst vierailee Helsingin kirjamessuilla 14.10.2015 Norjan tämän hetken kiinnostavin dekkaristi Jørn Lier Horst vierailee Helsingin kirjamessuilla 23.– 25.10. Sitruuna Kustannus julkaisi keväällä 2015 suomeksi Lasiavain-palkitun kirjan Suljettu talveks... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Piispanpolku 10 – piispat kertovat omasta tiestään 14.10.2015 Piispanpolku 10 (Kirjapaja) avaa kiinnostavasti piispojen ajatusmaailmaa uskosta ja elämästä. Jaakko Heinimäen toimittamassa kirjassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kertovat henkilökohta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Aku Ankka seikkailee - Sanoma julkaisee The Duckforce Rises -mobiilipelin 87 maassa 14.10.2015 Sanoma julkaisee tänään mobiilipelin, jossa seikkailevat Aku Ankka ja muut Ankkalinnan hahmot. The Duckforce Rises -peliä on testattu menestyksekkäästi kesällä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Alma Heikkilän näyttely avautuu EMMAn Areenassa 14.10.2015 EMMA - Espoon modernin taiteen museon Areena-näyttelytilassa avautuu 14.10.2015 näyttely: Alma Heikkilä, koheesio, hiilivedyt, haapa, hakukone, kieli ja muut: Ne eivät mahdu ihmisen aikaan ja paikkaan... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Venäjä Mon Amour – Ilkka Taipaleen uskomaton tarina julki 20.10. 14.10.2015 ”Minua on aina harmittanut, kun Venäjästä puhutaan vain negatiiviseen sävyyn. Halusin kirjoittaa toisenlaisen kirjan, 52 vuoden ajan seikkailuistani Neuvostoliitossa, Venäjällä ja muilla lähialueilla.... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Katri-Helenalta uusi joululevy "Niin on aina ollut" 14.10.2015 Suomen rakastetuimpiin laulajiin lukeutuva Katri Helena julkaisee joululevyn Niin on aina ollut 20. marraskuuta. Samana päivänä alkaa kirkkokonserttikiertue Hankasalmen kirkosta. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Carol Raman näyttely avautuu EMMAssa 13.10.2015 EMMA - Espoon modernin taiteen museo avaa syksyn päänäyttelynsä keskiviikkona 14.10.2015. Polte-näyttely on avantgarde-taiteen edelläkävijän Carol Raman (1918-2015) ensimmäinen laaja kiertonäyttely. C... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Itä-Suomen Hyvinvointivoimala –hanke etenee 13.10.2015 Itä-Suomen hyvinvointiosaamiskeskus, Hyvinvointivoimala, sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 70 000 euron avustuksen toiminnan perustamiseen ja aikaisempien Takuulla –hankkeissa toteutettujen toimin... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iiro Rantala julkistaa Working Class Hero -levynsä Kangasalla 16.10. 12.10.2015 Iiro Rantalan ”Working Class Hero, music of John Lennon” -konsertti soi Kangasalla perjantaina kaksi kertaa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pieni merenneito kantaesitetään Kansallisbaletissa lokakuussa 12.10.2015 Kansallisbaletin syyskauden 2015 ensi-iltana nähdään Hans Christian Andersenin satuun pohjautuva Pieni merenneito 23. lokakuuta. Satu on yksi maailmankuulun tanskalaisen kirjailijan tunnetuimmista ker... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kyösti Mäkimattila julkaissut toisen sooloalbuminsa Yössä soi Americano 11.10.2015 Kyösti Mäkimattila julkaisee toisen studioalbuminsa Yössä soi Americano tänään. Kyöstin sooloura on ollut huimassa nousussa sen jälkeen, kun hänet valittiin tangokuninkaaksi vuonna 2013. Hänen ensimmä... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Venäläisen uuden realismin tärkein kirjailija Roman Sentšin Helsinkiin 11.10.2015 Into Kustannus tuo Helsingin kirjamessuille lokakuussa joukon Venäjän kirjallisuuden kirkkaimpia tähtiä, joista Roman Sentšin on kiistatta tärkein venäläisen uuden realismin edustaja. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kesän suosikkitiekirkot Turussa, Raumalla ja Tampereella 11.10.2015 Noin 260 luterilaista ja ortodoksista kirkkoa ympäri Suomen piti ovensa avoinna kesällä 2015. Ne toimivat Tiekirkkoina tarjoten taukopaikkavaihtoehdon ohikulkijoille, kesälomalaisille ja paikkakunnan ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Kulttuuriammattilaiset työmarkkinoiden ja kulttuuripolitiikan pyörteissä - 40-vuotiskirja ilmestynyt 11.10.2015 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry on julkaissut 40-vuotisjuhlakirjan, jossa pohditaan kulttuurityön arkea, työelämän muutoksia sekä kulttuurille yhteiskunnassa annettuja arvoja ja merkit... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taidesalonki 100 vuotta - uutuusteos maamme vanhimman taidegallerian helmistä 11.10.2015 Maamme vanhin yhä toimiva taidegalleria, Taidesalonki, täyttää tänä vuonna sata vuotta. Aikana, jolloin muutokset ovat nopeita ja niitä myös vaaditaan usein, pieni satavuotias perheyritys on harvinais... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tapiola-pianokilpailu palkitsi lahjakkaita pianisteja 9.10.2015 Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tapiola-pianokilpailu päättyi eilen. Pääkaupunkiseudun nuorille pianisteille suunnattu kilpailu järjestettiin paraikaa käynnissä olevan PianoEspoo-festivaalin yhteydes... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Iiristiina Varilo teatterinjohtajaksi Joensuuhun 9.10.2015 Teatteritaiteen maisteri Iiristiina Varilo on valittu Joensuun kaupunginteatterin teatterinjohtajaksi. Hän aloittaa virallisesti työnsä 1.2.2016, mutta osallistuu jo syksyn 2015 aikana ensi vuoden ohj... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Antti Tuiskun huima menestys jatkuu - albumi myi platinaa 8.10.2015 Antti Tuiskun toukokuussa julkaistun, kehutun En kommentoi -albumin menestys jatkuu: nyt levy on myynyt platinaa eli yli 20 000 kappaletta! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Uuden Amos Andersonin taidemuseon rakennustyöt alkavat tammikuussa 2016 8.10.2015 Helsingin kaupunginvaltuusto on tänään hyväksynyt yksimielisesti asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa uuden Amos Andersonin taidemuseon rakentamisen Lasipalatsin aukion alle. Rakennustyöt aloiteta... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lokakuussa Sibeliusta monella tavalla: Sinfoniakonsertissa, Studia generalia -luennolla, pianolla ja kamarimusiikilla 8.10.2015 Lokakuun jälkipuoliskolla on tiivis Sibelius-ohjelma, jossa yleisöt pääsevät jälleen löytöretkille Sibeliuksen maailmoihin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Nelinkertainen Dj-maailmanmestari Mr Switch ja knifonium-keksijä Jonte Knif räjäyttävät Jyväskylä Sinfonian konsertin 21.10. 8.10.2015 Euroopan huippuihin kuuluva DJ Mr Switch, alias Anthony Culverwell, esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa keskiviikkona 21.10. Jyväskylä Sinfonian syksyn ensimmäisessä juhlakonsertissa Switch It Up! te... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Åke ja minä kertoo Åke Lindmanista toisten silmin 8.10.2015 Åke Lindmanin elämä ja ura perheen, ystävien ja työtovereiden kertomana julkistettiin tänään 8.10.2015. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Venäjän menestynein dekkaristi Boris Akunin saapuu Helsinkiin 7.10.2015 Venäläisen kirjallisuuden maailmantähti Boris Akunin vierailee Helsingissä 22.–26.10.2015. Helsingin kirjamessujen (22.–25.10.2015) teemana on tänä vuonna venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Henri Cartier-Bresson -näyttely Ateneumiin lokakuussa 7.10.2015 23. lokakuuta Ateneumissa avataan Henri Cartier-Bressonin (1908-2004) retrospektiivinen näyttely, joka luo katsauksen yhden viime vuosisadan merkittävimmän valokuvaajan tuotantoon koko hänen pitkän ur... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Napapiirin sankarit 2 7.10.2015 Aina ei jaksa mitään kakkososia, mutta koska Napapiirin sankarit, osa 1, oli niin hyvä, että kesti katsoa useampaan kertaan, oli vaan ihan pakko nähdä osa 2. Enkä pettynyt! 0 kommenttia  |  Kommentoi
Musiikkia linnassa soi koko viikon 6-11.10! 7.10.2015 Musiikkia linnassa eletään 27. kerran Hämeenlinnassa. Vanhan musiikin festivaalissa on myös uutta, perinteisesti vanhaa ja sitten ikiaikaa suomalaisen runolaulun muodossa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Halun vallassa – Onnellisuutta etsimässä Timo Airaksisen johdolla 7.10.2015 Meillä kaikilla on jatkuvasti mitä moninaisimpia halun kohteita, mutta emme juuri tule ajatelleeksi miten pitkän ja monipolvisen ajatusketjun tuloksena niitä tavoittelemme. Usein nuo halut eivät edes... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Pérez-Reverten Kohtalon tango – Bestseller ensi kertaa teatterissa 6.10.2015 Tampereen Työväen Teatteri kirii ensimmäisten joukossa tuomaan näyttämölle bestseller-kirjailijan Arturo Pérez-Reverten romaaniin perustuvan näytelmän. Kohtalon tango (El tango de la Guardia Vieja) sa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Waltteri Torikan odotettu debyyttialbumi julkaistaan ensi viikolla 6.10.2015 Palkitun oopperalaulajan Waltteri Torikan odotettu debyyttialbumi Sydän julkaistaan perjantaina 16. lokakuuta. Kyseessä on viihdelevy, joka esittelee uuden sukupolven miesartistin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Taiteilijanuoret näyttelijä Ida Raekorpi ja tanssija Mitja Pilke Paavo Väyrysen Rahaston palkinnon saajiksi 6.10.2015 Teatteriaktiivi Ida Raekorpi Koirakiven Nuorisoseuralta Mäntyharjulta sekä Oulussa ja Joensuussa vaikuttanut kansantanssitaitaja Mitja Pilke Nuorisoseura Motorasta vastaanottivat tunnustuspalkinnon Pa... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Seniorisopille lisäesityksiä – varttuneelle väen esityksille kova kysyntä Oulun kaupunginteatterissa 5.10.2015 Torstaisin Oulun kaupunginteatterilla klo 11 - 12.30. nähtävät Seniorisopat ovat todellisia yleisösuosikkeja, joten teatteri on järjestänyt keväälle jopa 13 lisäesitystä. Esitysten liput ovat nyt myyn... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Vesa Sirénin matka suursäveltäjän jalanjäljillä 5.10.2015 Tietokirjailija ja musiikkitoimittaja Vesa Sirénin Kohtalona Sibelius on väkevä ja henkilökohtainen kertomus Sirénin matkasta suursäveltäjän jalanjäljillä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tapio Wirkkalan suurin veistos Ultima Thule pysyvästi esille EMMAan 5.10.2015 Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin 100-vuotisjuhlien osana myös EMMA - Espoon modernin taiteen museo tuo esiin suomalaisen muotoilun kiistattoman kärkipariskunnan tuotantoa. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paulo Coelhon Valon Soturin käsikirjan uudessa painoksessa Jenni Haukion esipuhe 5.10.2015 Paulo Coelhon klassikkoteos Valon Soturin käsikirja julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2003. Nyt kirjasta julkaistaan kovakantinen painos uudella kannella. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tapiola-pianokilpailu alkaa tänään Espoossa 5.10.2015 Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tapiola-pianokilpailu alkaa tänään Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Pääkaupunkiseudun nuorille pianisteille suunnattu kilpailu järjestetään PianoEspoo-festivaal... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Elsa Heporauta -palkinto työryhmälle Pinja Hahtola, Petra Lampinen ja Eero Enqvist 5.10.2015 Kalevalaiset naiset palkitsevat rohkean kulttuuriteon. Rivot runot esiin. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Viivi ja Wagner 4.10.2015 Kuusankosken teatterissa saadaan nauttia sikamaista taetteria, sillä Wagner Viivinsä kera hilluu Luolanäyttämöllä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Matti Rönkä: Eino 4.10.2015 Tämä kirja on se, missä tutustuin Einoon. Vanhaan mieheen, jolla on mukamas jo muistihäiriöitä ja on sitten viety tutkimuksiin. Eino on mies, joka on sodan käynyt ja elämäänsä elänyt. Aika lailla itek... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Eero Heinonen ja Antti Siirala korvaavat Ralf Gothonin 5.10. 4.10.2015 PianoEspoo-festivaalin maanantaina 5.10.2015 soitettavan Schubert-konsertin esiintyjä ja ohjelma vaihtuu. Konsertin pianisti Ralf Gothóni on sairastunut, minkä vuoksi hän ei saa matkustaa kotoaan Saks... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Murtehia 4.10.2015 Hilima on pitäny oikiaa rokulia eikä oo viittiny palio aukaasta vehejestä, mitä ny joskus luuraa feispuukkiansa. Eileen rupes iliman mitää kaipaamahan murrestansa ku väänneltihin kyläs toistensa puhee... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Runoilija Jenni Haukiosta Larin Paraske 4.10.2015 Juhlavuottaan viettävä Kalevalaisten Naisten Liitto on myöntänyt Larin Paraske -palkinnon runoilija Jenni Haukiolle. Palkinto myönnetään vuosittain poikkeuksellisen hyvälle puhujalle. Palkinto luovut... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Lahden kaupunginteatteri vierailee Ruotsissa esityksellä Kaksi naista ja meri 1.10.2015 Lahden kaupunginteatteri ja Riksteatern Tukholmassa ovat solmineet yhteistyösopimuksen Tove Janssonin ja Pipsa Longan näytelmästä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Tytön tie – Reetta Meriläisen tarina kasvusta, Suomesta, toimittajan työstä ja vuosista näköalapaikalla 1.10.2015 Reetta Meriläisen tie päätoimittajaksi, toimittajakoulun johtajaksi ja urheilun miehiseen maailmaan on ollut antoisa ja opettavainen, hauskakin. Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Tytön tie (Kirjapaja)... 0 kommenttia  |  Kommentoi
PianoEspoo-festivaali alkaa tänään huippupianisti Jeremy Denkin konsertilla 30.9.2015 Kansainvälinen PianoEspoo-festivaali starttaa tänään maineikkaan yhdysvaltalaisen pianistin Jeremy Denkin konsertilla. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Paavali Jumppasen ensimmäinen PianoEspoo – innostunutta odotusta 30.9.2015 Paavali Jumppanen toivoo, että ihmiset ihastuisivat tänään alkavan PianoEspoon ohjelmistoon. Ensimmäinen oma festivaali on aiheuttanut uudelle taiteelliselle johtajalle perhosia vatsaan, mutta uskoo ... 0 kommenttia  |  Kommentoi
Huvin vuoksi – Suurenmoiset Sariolat -näyttely harvinaisesta sirkus- ja tivolielämästä 29.9.2015 Sirkus- ja tivolitoimintaa on anottu UNESCO:n maailmanperintölistalle jo kahdessa maassa. Suomessa on vielä neljä yritystä, jotka tuovat tätä toimintaa ihmisten ulottuville eri puolilla Suomea. 1 kommentti  |  Kommentoi
Kansallisteatterin uusin Nummisuutarit on oodi alkuteoksen tunteville 29.9.2015 Ohjaaja Janne Reinikaisen versio Kiven alkuteoksesta on ultramoderni ja yllättävä. 0 kommenttia  |  Kommentoi
Saimaa Sinfonietta juhlii Martti Talvelaa 28.9.2015 Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 80 vuotta yhd