Sesam ProductionMatka-Agentit, logolinkki

Pariisista paratiisiin?

16.11.2015

Olen ollut koko ikäni taipuvainen ajattelemaan, että kuolemanjälkeistä helvettiä ei ole olemassa. Olen ollut sitä mieltä, että helvetti on läsnä meidän jokaisen elämässä ihan tämän elämisvaiheen aikana.

Osa porukasta on ilmiselvästi samaa mieltä tästä maanpäällisestä elämästä. Muiden elämän katsotaan olevan niin jumalatonta, että otetaan ohjat omiin käsiin ja lähdetään yhdessä kohti parempaa paikkaa. Jotkut ovat edelleen sitä mieltä, että taivaspaikka on jotenkin parempi mesta.

Paratiisi, postikortti

Kuva: Aatami ja Eeva Eedenin puutarhassa, yhdysvaltalainen postikortti vuodelta 1906

Toki on niin, että omat huolet varmasti haihtuvat. Toisten huolista ei ole niin väliä.

Itse pohdin tohtisinko lainkaan kirjoittaa aiheesta mitään. Olenko nyt sitä samaa sakkia, joka haluaa levittää pelkoa?

Kirjoitan nyt kuitenkin. Kirjoitan, että kannattaa silti lähteä ulos omasta kodista ja mennä kokemaan asioita yhdessä muiden kanssa. Tilastollisesti taitaa näet olla niin, että se oma koti on paljon vaarallisempi paikka kuin muu maailma. Aika moni on joutunut onnettomuuteen kotonaan.

Jos kuitenkin yritettäisiin luoda tästä maanpäällisestä elämästä ajoittainen taivas? Paratiisiin kaipaajatkin tajusivat missä satunnainen onni lymysi: konsertissa, jalkapallotapahtumassa ja kortteliravintoloissa.

Taide, urheilu ja yhdessäolo. Jatketaan näillä!

Sari Järn

Sari Järn

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/MJ-S (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010