Sesam ProductionPop Jazz Konservatorio Animaatio

Turun Kaupunginteatterin seitsemän veljestä on valittu – myynti alkaa 1.3.2017

2.3.2017

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterissa 3.11.2017. Näytelmän veljekset on nyt valittu, mutta salaisuudeksi jää vielä, minkä roolin kukin heistä esittää.

Lauri Maijalan dramatisoimassa ja ohjaamassa Seitsemän veljestä -tulkinnassa Jukolan veljeksinä nähdään Markus Järvenpää, Paavo Kinnunen, Eero Milonoff, Joel Mäkinen, Olli Rahkonen, Jonas Saari ja Joonas Saartamo.

Jukolan veljekset postimerkissä.

Jukolan veljekset vuonna 1970 julkaistussa postimerkissä. Kuva: Wikipedia

”Nyt ei haeta yhtä mölisevää porukkaa, vaan olen hakenut ennen kaikkea yksilöitä. Kaikki seitsemän ovat hirvittävän älykkäitä ja tarkkoja näyttelijöitä, ja toivon, että heistä syntyy paras mahdollinen ryhmä”, Maijala toteaa roolituksesta.

Maijala paljastaa myöhemmin keväällä, kuka näyttelijöistä tulkitsee kunkin veljeksen roolin. Ohjaajalla on jo aavistus siitä, kuka on kuka, mutta lopullisen päätöksen hän tekee vasta harjoitusten alussa.

”Työryhmä ei ole vielä tavannut toisiaan. Haluan nähdä heidät yhdessä ja kuulla, kun he puhuvat roolit kerran läpi, ennen kuin lyön roolituksen lukkoon”, Maijala sanoo.

Lauri Maijala, kuva Hulkko

Lauri Maijala. Kuva: Kari Hulkko

Näyttelijät Ulla Koivuranta ja Petri Rajala esittävät näytelmän kaikki muut roolit.

”Seitsemän veljestä on tarina pojista, jotka ovat jääneet äidittömiksi ja isättömiksi. Voi siis ajatella, että vanhempien hahmot peilautuvat kaikkiin heidän tapaamiinsa henkilöihin”, Maijala kertoo.

”Kyse on myös veljesten yksinäisyydestä. Turun Kaupunginteatterin valtavaa näyttämöä ei täytetä väkijoukoilla, vaan keskiössä ovat veljekset ja heidän väliset suhteensa. Veljillä ei ole kuin toisensa.”

Lipunmyynti Seitsemän veljeksen syyskauden 2017 näytöksiin alkaa keskiviikkona 1.3.2017.

3.11. ensi-iltansa saava Seitsemän veljestä on Turun Kaupunginteatterin peruskorjatun Päänäyttämön toinen ensi-ilta syksyllä 2017. Syyskauden muut ensi-illat julkaistaan myöhemmin kevään 2017 aikana.

Työryhmä: dramatisointi ja ohjaus Lauri Maijala, lavastus Janne Vasama, pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, valosuunnittelu Jarmo Esko, äänisuunnittelu Iiro Laakso, naamioinnin suunnittelu Heli Lindholm.

Ulla Koivuranta

Ulla Koivuranta. Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Rooleissa: Markus Järvenpää, Paavo Kinnunen, Ulla Koivuranta, Eero Milonoff, Joel Mäkinen, Olli Rahkonen, Petri Rajala, Jonas Saari, Joonas Saartamo.

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / TN (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010