Tiliastrum OyMatka-Agentit, logolinkki

Katuvan sotarikollisen tarinan kertova elokuva, Anteeksiantamaton, ensiesityksessä R&A:ssa

14.9.2017

Voiko sotarikollinen saada anteeksiannon ja löytää sovituksen, jos hänet on tuomittu yhdestä kaikkien aikojen kamalimmista rikoksista – rikoksesta ihmisyyttä vastaan? Nykyään Suomessa asuva Esad Landzo ei ole löytänyt vastausta vuosien etsinnänkään jälkeen.

Lars Feldballe-Petersenin ohjaama ja Ari Matikaisen Kinocompanylle tuottama elokuva Anteeksiantamaton, kertoo Esadin viimeisestä yrityksestä saada vastaus. Elokuva saa ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 20.10.2017 ja ohjaaja saapuu vierailulle Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin näytökseen 21.9.

The Unforgiven

Kuva: Filmikamari

Esad ”Zenga” Landzo värvättiin 19-vuotiaana vanginvartijaksi Celebicin vankileirille Bosniaan 1992. Hän sai tekemistä toimettomaan elämäänsä ja paljon valtaa, jota tuki vihapuheet ja muiden kannustus. Esad tuomittiin Bosnian sodan rikoksista Haagissa ja hän vietti monta vuotta suomalaisessa vankilassa. Hänet oli tuominnut ja hylännyt hänen oma maansa, kansansa ja perheensä. Esad kuvitteli, että tuomion suorittaminen, asunto Helsingin esikaupunkialueella sekä töissä käyminen auttaisivat hänet takaisin kiinni elämään.

Esad toivoi, että hän pystyisi hyväksymään menneisyytensä. Hän vietti monta vuotta uskoen ja toivoen, mutta ei siltikään löytänyt kaipaamaansa rauhaa. Hänen tiensä johti auttamatta umpikujaan. Jäljellä oli enää yksi vaihtoehto – palata takaisin rikospaikalle. Hän päätti etsiä anteeksiantoa niiltä, jotka hän petti ja joiden omaisia hän murhasi, mutta ennen kaikkea hänen oli etsittävä anteeksiantoa itseltään. Elokuva herättää kysymyksen: Pitäisikö Esad Landzon kaltaisille rikollisille antaa anteeksi ja olemmeko me siihen valmiita?



Anteeksiantamaton on mukana AVEK:n, SES:n ja Kirkon mediasäätiön dokumenttielokuvan vaikuttavuustyöhankkeessa, jonka päämääränä on kehittää dokumenttielokuvien yhteiskunnallista vaikuttavuustyötä, luoda eri toimijoiden välille verkostoja ja edistää yhteiskunnallista keskustelua dokumenttielokuvista, niiden aiheista ja teemoista.

Anteeksiantamaton-elokuvan kampanjan valtakunnallisena tavoitteena on nostaa keskusteluun anteeksianto, sovitus ja niiden yhteys mielenterveyteen. Ruohonjuuritasolla halutaan tavoittaa myös entiset ja nykyiset vangit, joiden yhteiskuntaan sopeutuminen on usein haasteellista. Kumppaneina Anteeksiantamaton -elokuvan vaikuttavuuskampanjassa ovat mm. Kriminaalihuollon tukisäätiö, Rikosseuraamuslaitos ja Kirkkohallitus.

Anteeksiantamaton saa Suomen teatteriensi-iltansa 20.10.2017 ja sen ensiesitys on Rakkautta ja Anarkiaa elokuvafestivaaleilla. Elokuvan on ohjannut Lars Feldballe-Petersen ja tuottanut Ari Matikainen Kinocompany Oy:lle, joka myös levittää elokuvan. Elokuvaa ovat rahoittaneet mm. Suomen elokuvasäätiö. Kirkon Mediasäätiö, Creative Europa – MEDIA ja Yle.


Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010