Pop Jazz Konservatorio AnimaatioSesam Production

Huippuarviot saanut Syyssonaatti suoratoistetaan maailmanlaajuisesti

20.9.2017

Lehdistöltä ja yleisöltä kiitosta saanut Sebastian Fagerlundin Höstsonaten – Syyssonaatti suoratoistetaan Ylellä, The Opera Platformilla sekä Oopperan ja Baletin Stage24:llä lauantaina 23.9.2017.

Sebastian Fagerlundin säveltämä Höstsonaten – Syyssonaatti sai kantaesityksensä Suomen kansallisoopperassa 8.9.2017. Teoksessa kohtaavat elokuvamaailman legendan Ingmar Bergmanin elokuvaan perustuva Gunilla Hemmingin teksti, säveltäjä Sebastian Fagerlundin musiikki sekä yksi aikamme arvostetuimmista mezzosopraanoista, Anne Sofie von Otter.

Anne Sofie von Otter

Anne Sofie von Otter. Kuva: google.fi

Syyssonaattia on kantaesityksen jälkeen ylistetty Suomessa ja kansainvälisesti. Esimerkiksi Financial Times antoi teokselle viisi tähteä ja kirjoitti sen olevan erinomaisesti onnistunut versio elokuvan pohjalta - niin ohjauksellisesti, musiikillisesti kuin draamallisesti. Suomalaislehdistössä Syyssonaattia on kuvailtu uudeksi kotimaiseksi oopperatapaukseksi. Svenska Dagbladet kehui Fagerlundia taidoiltaan jo hioutuneeksi oopperasäveltäjäksi, vaikka Syyssonaatti on vasta hänen toinen oopperansa. Dagens Nyheterin toimittajan mukaan ”nykyooppera on harvoin viiltänyt näin syvältä”.

Kansallisooppera ja -baletti jatkaa tallenneyhteistyötä Ylen kanssa


Syyssonaatin suoratoisto on osa Kansallisoopperan ja -baletin yhteistyötä Ylen kanssa. Uusi laaja ja pitkäkestoinen, nelivuotinen tallennesopimus allekirjoitettiin 20. syyskuuta. Sopimuksen myötä Kansallisoopperan ja -baletin esitykset ovat talon strategian mukaisesti yleisön seurattavissa koko maassa. Sopimus on voimassa 2018–2021.

Suoratoistot ja tallenteet ovat olennainen osa Kansallisoopperan ja -baletin verkkopalvelua, jonka päämäärä on palvella yhä laajempaa yleisöä aikatauluista ja maantieteellisistä rajoituksista riippumatta. Kaikki lähetykset ja videot ovat katsottavissa oopperabaletti.fi-sivuston digitaalisella Stage24-näyttämöllä maksutta. Yhteistyökumppanina lähetyksissä on Ylen lisäksi Suomen suurimman sanomalehden, Helsingin Sanomien, HSTV-verkkopalvelu. Kansallisooppera ja -baletti on mukana myös eurooppalaisten oopperatalojen ja kulttuurikanava Arten yhteistyöpalvelussa The Opera Platformissa.

Oopperan ja Baletin taiteilijoille myös uusi tallennesopimus


Suomen kansallisooppera ja -baletti sekä Suomen Muusikkojen liitto ry. allekirjoittivat 5.9.2017 uuden nelivuotisen tallennesopimuksen, joka koskee Kansallisoopperan ja -baletin palveluksessa olevia kuukausipalkkaisia solisteja, orkesterimuusikoita, kuorolaulajia ja tanssijoita. Lisäksi sopimus koskee orkesterin ja kuoron teoskohtaisia muusikoita ja laulajia. Uusi sopimus on voimassa 2018–2021.

Kansallisooppera ja -baletti saa sopimuksen myötä laajat käyttöoikeudet palveluksessaan olevien taiteilijoiden tekijänoikeudellisiin suoritteisiin vuosittaista tekijänoikeuskorvausta vastaan. Sopimus mahdollistaa osaltaan ooppera- ja balettiesitysten televisioinnin, radioinnin ja suoratoiston sekä levytykset ja DVD- ja CD-taltioinnit digitaalioikeuksin.

Syyssonaatti

Syyssonaatti. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisooppera

Sebastian Fagerlund: Höstsonaten – Syyssonaatti

Suora lähetys lauantaina 23.9. klo 18:55 alkaen Oopperan ja Baletin Stage24-palvelussa, Yle Areenassa ja The Opera Platformilla.

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / TN (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010