Tiliastrum OyPop Jazz Konservatorio Animaatio

Yösyöttö ensi-iltaan 6.10. – katso Amusan videohaastattelut sekä tunnelmat elokuvasta

26.9.2017

Amusa oli mukana Eve Hietamiehen Yösyöttö-kirjaan perustuvan elokuvan pressinäytöksessä. Haastattelussa kävivät ohjaaja Marja Pyykkö sekä näyttelijät Petteri Summanen, Marja Salo, Marjaana Maijala ja Niko Saarela.

Yösyöttö, juliste

Kuva: Solar Films

Muun muassa kirjailijana, käsikirjoittajana ja Apu-lehden toimittajana kunnostautuneen Eve Hietamiehen romaani Yösyöttö julkaistiin vuonna 2010. Kirja saavutti suurta menestystä etenkin naispuolisen lukijakunnan keskuudessa. Nyt ensi-iltaan on 6. lokakuuta saapumassa Marja Pyykön ohjaama filmatisointi aiheesta.



Elokuvassa Petteri Summanen esittää päähenkilö Antti Pasasta. Tuttavallisesti vain Pasasena tunnettu mies jää yllättäen yksinhuoltajaksi vaimon lähtiessä käpälämäkeen suoraan synnytysosastolta vapauduttuaan. Tuore isä paitsi joutuu vieraaseen ja pelottavaan tilanteeseen, hän myös joutuu kohtaamaan sen täysin yksin.

Elokuvan lähtötilanne ja aihe on sinänsä rankka, mutta kuten Summanen haastattelussamme asian muotoili, komediallisuutta ammennetaan siitä, kuinka isä ei uhriudu, vaan yrittää selvitä ja koheltaa. Kyseessä on hauska, mutta samalla myös koskettava elokuva, joka toi minullekin 3-vuotiaan pojan isänä muistoja mieleen.

En muista, milloin olen viimeksi päässyt ihastelemaan Summasen näyttelemistä. Viime aikoinahan mies on työskennellyt paljon myös kameran toisella puolella ja hääräsi aikanaan esimerkiksi Putouksen toisen ja kolmannen kauden ohjaajana. Erityisen paljon ihastuin alkujaan Summasen Vellu-hahmoon kotimaisessa klassikkosarjassa Isänmaan toivoissa. Mikään toisinto tästä vuosituhannen vaihteen sarjasta ei Yösyöttö toki ollut, mutta kyseinen sarja palautui hyvällä tavalla mieleen. Oli aivan kuin vuosien 1998–2002 Vellu olisi aikuistunut (ei liikaa) ja tullut isäksi.

Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille sellaisille, joilla joko on jo lapsi tai jotka ovat kiinnostuneet hankkimaan sellaisen – yhtä lailla isille kuin äideillekin. Muidenkin tosin olettaisin nauttivan elokuvan huumorista, näpsäkästä kuvauksesta, nopeista siirtymistä ja hyvästä temposta. Kyseessä on harvinaisen hyvin tahditettu elokuva, jonka tarina ja kerronta onnistuivat pitämään koko ajan otteessaan. Loppukin tuli juuri oikeaan paikkaan.

Oli ilahduttavaa huomata, että elokuva kirvoitti pressinäytöksessä hyvän määrän naurua myös toimittajilta, jotka ammattikuntana usein tuntuvat katsovan elokuvia naama näkkärillä. Myös itse olin luonnollisestkin naureskelijoiden joukossa.

Kuvailisin Yösyöttöä itselleni epätyypillisesti sanalla “ihana”. Käykää katsomassa! Minä siirryn seuraavaksi odottamaan mahdollista toista ja kolmatta osaa – kirjat kun ovat kuitenkin olemassa!

Alla haastattelujani työryhmän kanssa. Haastattelut ovat kronologisessa järjestyksessä.

Niko Saarela otti vastikään osaa Pahat pojat -reunioniin ja ajautuu usein esittämään poliisia




Marjaana Maijala kommentoi komedian tekemisen haasteita





Ohjaaja Marja Pyykkö matkaa pian New Yorkkiin esittelemään Yösyöttöä ja kuvailee työskentelyä lasten kanssa





Petteri Summanen kertoo erikoisia asioita kollegoistaan ja analysoi draaman ja komedian tekemisen eroja





Marja Salo sanoo olevansa iloinen ohjaaja Marja Pyykön puolesta ja antaa hyvän suosituksen kohderyhmäkysymykseen








Jouni Hakkarainen

Jouni Hakkarainen

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010