Tiliastrum OyPop Jazz Konservatorio Animaatio

Pertti Kurikan Nimipäivistä julkaistiin kirja sekä 13.10. ensi-iltaan tullut elokuva – katso haastattelut

13.10.2017

Amusa oli lehdistönäytöksessä katselemassa elokuvan ja jututtamassa bändiläisiä sekä ohjaaja-käsikirjoittajia J-P Passia ja Jukka kärkkäistä.

Lisäksi kameran eteen astui myös uuden We Are Coming to Let's Go -kirjan toinen kirjoittaja Pekka Elomaa.

Pertti Kurikan Nimipäivät on neljän kehitysvammaisen miehen punk-bändi, joka ihastutti kansaa vuonna 2012 ja voitti Yleisradion järjestämän Uuden musiikin kilpailun. Voitto takasi yhtyeelle paikan Euroviisuihin, joissa yhtye kuitenkin karsiutui finaalista. Tästäkin huolimatta paikka suomalaisten sydämissä oli jo voitettu.


Sittemmin pitkäaikainen punkkaripoppoo on lopettanut toimintansa. Vuoden 2016 joulukuussa järjestettiin viimeinen keikka, minkä jälkeen yhtyeen nimikkohahmo Pertti Kurikka eläköityi 60 vuoden iässä.

Kovasikajuttu oli yhtyeen elämästä kertovista elokuvista ensimmäinen, ja se näytettiin myös Yleisradion taajuuksilla televisiossa PKN-huuman ollessa ylimmillään vuonna 2012. Nyt J-P Passi ja Jukka Kärkkäinenovat tehneet jatko-osan nimeltä Tokasikajuttu. Tässä elokuvassa käsitellään paitsi PKN:n Euroviisu-taivalta, myös yhtyeen viimeisiä vuosia.

Tokasikajuttu

Tokasikajuttu. Kuva: J-P Passi Moukafilmi

Samoin kuin Kovasikajutussa, Tokasikajutussakin PKN:n toilailuja on hellyyttävä katsella. On hienoa ajatella, miten miehet ovat kehitysvammaisuudestaan huolimatta – niin tyhmältä kuin noin tuntuukin kirjoittaa – niittäneet niinkin paljon mainetta ja kunniaa. Yhtye on muun muassa kierrellyt soittamassa aitoa musiikkiaan 16 eri maassa, joihin kuuluu Euroopan lisäksi Yhdysvaltoja ja Kanadaakin.

Yksi mukavimmista asioista elokuvassa on, että siinä ei sinänsä arkailla näyttää miesten elämää kaikkine erimielisyyksineen ja erikoisuuksineen. Kyseessä on intohimoinen ja tulisieluinen poppoo, joka välillä itkee ja riitelee siinä missä mikä tahansa muukin yhtye. Elokuvassa kohdataan miehet omina itsenään – ei erityisen suojelun tai voivottelun kautta.

Tokasikajuttu antaa luvan nauraa yhtyeen toilailuille, mutta tilanteesta välittyvä kuva on enemmän inhimillinen ja hyväksyvä kuin kehitysvammaisia alentava. Mielestäni elokuva muistuttaa ihmisiä siitä, että eriarvoistaminen on aina eriarvoistamista, vaikka tarkoitusperät olisivatkin hyvät. PKN ei tarvitse suojelua – he ovat menestyneitä ja hienoja ihmisiä omina itsenäänkin. Harva meistä sitä paitsi päätyy Euroviisujen lavalle esiintymään sadalle miljoonalle ihmiselle, vaikka kuinka yrittäisi.

Elokuvan lisäksi pääsin käsiksi myös Pekka Elomaan ja Jouni Kemppaisen 3.10. julkaistuun kirjaan, jossa käsitellään PKN:n vaiheita yhtyeen itsensä kertomien tarinoiden kautta. Kyseessä on äärimmäisen hauska ja kevytlukuinen teos, jossa on runsaasti komeita kuvia bändin elinkaarelta. Erityisen herkullisen kirjasta tekee se, että kaikki on kerrottu bändin omin sanoin. Mukana on sekä otteita Pertin päiväkirjasta että pilvin pimein litteroitua dialogia suoraan bändin suusta.

Yhtyeen miehillä on aina ollut hauskoja juttuja, mutta puhetahdin verkkauden vuoksi niiden kuuntelu saattaa kiireisiltä ihmisiltä kysyä kärsivällisyyttä. Kirjoitettuna tekstinä kommelluksista ja hauskoista päähänpistoista pääsee kuitenkin nauttimaan helposti pureskeltavassa muodossa. Tästäkin syysä We Are Coming to Let's Go on todella viihdyttävää luettavaa niin bändin faneille kuin meille muillekin, vähemmän yhtyeen tuotantoon perehtyneille.

Alla tekemäni videohaastattelut. Pahoittelut paikoittaisista teknisistä ongelmista valon ja äänen kanssa.

Pekka Elomaa esittelee hulvatonta kirjaa




Hikasta kärsivä Kari ja Toni avaavat suhdettaan julkisuuteen ja muistelevat parhaita kokemuksiaan ulkomailla




Sami ja Pertti lähettävät terveisiä faneilleen




J-P Passi ja Jukka Kärkkäinen kertovat tarinan PKN-elokuvien takana





Jouni Hakkarainen

Jouni Hakkarainen

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / TN (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010