Matka-Agentit, logolinkkiPop Jazz Konservatorio Animaatio

Japanin kuuluisimman rock-yhtyeen X Japanin elokuva Suomessa – katso haastattelu

20.10.2017

X Japan on myynyt maailmalla yhteensä 30 miljoonaa levyä. Vuonna 2010 bändi päätti tosissaan valloittaa Japanin lisäksi myös muun maailman. Bändin keulahahmo Yoshiki pistäytyi keskiviikkona Suomessa myös Amusan haastateltavana.

Nimi X Japan ei sano paljonkaan monelle suomalaisille, mutta rock-piireissä bändi kyllä tunnetaan. He aloittivat musiikin tekemisen jo 35 vuotta sitten, vuonna 1982.

X Japan bändi

Kuva: X Japan

X Japan tunnetaan muun muassa näyttäviin hiuksiin ja asuihin sekä shokkiväreihin perustuvan visual kei -tyylilajin keksimisestä. Tyyli muistuttaa lännessä kehittynyttä glam rockia, jota esimerkiksi suomalainen Hanoi Rocks edusti. Musiikissaan yhtye yhdistelee sekä metallimusiikkia että herkkiä, pianovoittoisia balladeja.



Bändin keulahahmo Yoshiki pistäytyi Suomessa paitsi promoamassa yhtyeestä tehtyä elokuvaa, myös mittailemassa kansan kiinnostusta mahdollista konserttia varten. X Japan oli pitkään japanilaisten vaiettu salaisuus, mutta internetin avulla bändin tähti lähti nousuun. Vuosikymmenen alussa X Japan tekikin sitten ensimmäiset keikkansa Pohjois-Amerikassa ja Euroopan suurkaupungeissa.

Yoshiki ja Jouni Hakkarainen

Kuva: Amusa.fi

Vaikka kyseessä onkin äärimmäisen menestynyt yhtye, on sen taival ollut hyvin poikkeuksellinen. The Times -lehti kuvaili X Japania viime viikolla maailman epäonnisimmaksi bändiksi. Vuosien varrella kaksi jäsentä on nimittäin virallisten tietojen mukaan tehnyt itsemurhan, minkä lisäksi laulajahahmo Toshi oli pitkän aikaa poissa jouduttuaan jonkinlaisen kultin aivopesemäksi. Niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin.



Yoshikilla itsellään on puolestaan ollut terveydellisiä ongelmia muun muassa miehen hurjan rumpujensoiton vuoksi. Bändin keulahahmona, rumpalina, pianistina ja pääasiallisena lauluntekijänä tunnetulla Yoshikilla on tapana pyörtyillä intensiivisten rumpusoolojensa aikana.

Myöskään Yoshikin elämä ei ole ollut helppo, kuten We Are X kertoo. Hänen isänsä teki itsemurhan pojan ollessa vasta 11-vuotias. Sittemmin kuolema ja alakulo ovat jokseenkin seuranneet Yoshikia, jonka sanotaan ammentavan musiikissaan vaikeista kokemuksistaan.

We Are X oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja jännittävä elokuva. Itse löysin X Japanin vasta vähän aikaa sitten, mutta ihastuin saman tien yhtyeen koukuttaviin kappaleisiin ja suurenmoiseen tyyliin. Näin ollen oli myös suuri kunnia tavata Yoshiki Helsingissä.

Alla englanninkielinen haastatteluni Yoshikin kanssa. Pahoittelut siitä, että äänet täytynee laittaa tappiin, jotta miehen ääni kuuluu. Maailmankuuluksi rokkariksi kyseessä on varsin kohteliaan, hiljaisen ja rauhallisen oloinen herrasmies.



Kysyin haastattelussa, mikä on sellainen X Japanin kappale, jonka Yoshiki haluaisi kaikkien kuulevan. Yoshiki nimesi Born to Be Free -kipaleen, joka on linkattu alle. Kaiken muun lisäksi tässä bändissä poikkeuksellista on myös se, että he ovat edelleen aktiivisia, vaikka he eivät ole tehneet uutta albumia sitten vuoden 1996. Kuudes studioalbumi kuitenkin julkaistaan pian, ja alla oleva Born to Be Free onkin yksi tulevan levyn sinkuista.



Jouni Hakkarainen

Jouni Hakkarainen

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Midori , 07:59 23.10.2017
Kiitos paljon videoita Xjapan ja Yoshiki. Oli erilaisia kysymyksiä, se oli hauskaa kuunnella. Halusin myös mennä Suomeen. Odotan innolla tätä seuraavaksi!!

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010