Matka-Agentit, logolinkkiSesam Production

Kansallisooppera ja -baletti juhlii 100-vuotiasta Suomea

23.11.2017

Kansallisooppera ja -baletti kutsuu koko 100-vuotiaan Suomen mukaan iloitsemaan, kun Suomi juhlii! Sata vuotta mollia ja duuria -konsertti suoratoistetaan Kansallisoopperasta itsenäisyyspäivän aattoiltana 5.12.2017.

Sodan raunioista loistoonsa nousevan Isänmaan tarina nähdään maalauksellisen kauniina, koskettavana ja viihdyttävänä kokonaisuutena, joka on suomalaisen musiikin juhlaa. Konsertin ohjelmisto koostuu rakastettujen suomalaissäveltäjien teoksista. Ohjelmassa kuullaan esimerkiksi Fredrik Paciuksen Maamme sekä Jean Sibeliuksen yksinlaulut Soluppgång ja Norden.

Suomi juhlii

Suomi juhlii. Kuva: Kansallisteatteri

Konsertissa esitetään myös kohtauksia Leevi Madetojan tunnetuimmasta oopperasta Pohjalaisia, minkä lisäksi ohjelmaan kuuluu myös teoksia mm. Rautavaaralta, Merikannolta, Kortekankaalta ja Klemetiltä. Jukka Linkolan sekakuoroteos The Joiku saa konsertissa Suomen kantaesityksensä.

Juhlassa esiintyvät kotimaiset huippusolistit sopraano Camilla Nylund, baritoni Tommi Hakala ja tenori Mika Pohjonen. Konsertin johtaa kansainvälisessä nosteessa oleva kapellimestari Pietari Inkinen. Teoksen on ohjannut Jere Erkkilä, lavastuksen ja puvustuksen on suunnitellut Anna Kontek ja valaistuksesta ja videosuunnittelusta vastaa Kimmo Ruskela.

Kotimaisen solistikaartin lisäksi konsertissa kuullaan Suomen kansallisoopperan orkesteria, kuoroa ja lapsikuoroa sekä lavalla nähdään Suomen kansallisbaletin tanssijoita ja Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen tanssijoita.

HSTV suoratoistaa konsertin itsenäisyyspäivän aattoiltana 5.12. klo 18.55 alkaen. Konsertti on nähtävissä myös Oopperan ja Baletin virtuaalinäyttämöllä Stage24:llä.

Suomi juhlii! Sata vuotta mollia ja duuria
Esitykset Suomen kansallisoopperassa tiistaina 5.12. ja keskiviikkona 6.12.

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010