Pop Jazz Konservatorio AnimaatioTiliastrum Oy

Uusi Muumi-baletti saa Suomen ensi-iltansa

8.1.2018

Kenneth Greven koreografia kantaesitettiin Kansallisbaletin Japanin-vierailulla.

Kansallisbaletin kevään ensimmäisenä ensi-iltana nähdään 23. tammikuuta Kenneth Greven luoma, Tove Janssonin kirjaan pohjautuva baletti Muumipeikko ja taikurin hattu. Baletti on tehty varta vasten Kansallisbaletin Japanin-vierailun ohjelmistoon keväällä 2017. ”Muumit ovat olennainen osa Suomi-kuvaa Japanissa, ja siksi otimme tärkeäksi osaksi ohjelmaa myös kokonaisen Muumi-baletin”, Greve kertoo teoksen synnystä.

Muumipeikko ja taikurin hattu

Muumipeikko ja taikurin hattu. Kuva: Kansallisbaletti

Muumipeikko ja taikurin hattu herätti suurta kiinnostusta niin Japanissa kuin Suomessakin, ja nyt se saadaan myös kotimaan ohjelmistoon. Vajaan tunnin pituinen yksinäytöksinen baletti soveltuu myös vähän pienemmille katsojille. Jännitystä teokseen tuovat kuitenkin mm. hämärässä paikalle saapuva Mörkö ja taikurin salaperäinen pantteri, joten teos saattaa olla liian jännittävä herkimmille pikkukatsojille.

Mörkö

Mörkö. Kuva: Kansallisbaletti

Teoksen musiikin on säveltänyt Tuomas Kantelinen. Puvustuksesta vastaa Erika Turunen ja lavastuksesta Anna Kontek. Päärooleissa nähdään Muumipeikkona Jani Talo ja Samuel Števik, Niiskuneitinä Mai Komori ja Terhi Talo sekä Pikku Myynä Emilia Karmitsa ja Iga Krata.

Muumipeikko ja taikurin hattu esitetään kahdeksan kertaa Alminsalissa. Kaikki esitykset on jo loppuunmyyty, mutta mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella Oopperan ja Baletin lipunmyynnistä ja Lippupisteestä. Muumipeikko ja taikurin hattu on toteutettu Agency Northin ja Moomin Charactersin luvalla.

Kalevalanmaa saa lisäesityksen


Kalevalanmaa

Kalevalanmaa. Kuva: google.fi

Kenneth Greven toinen uusi teos, syksyllä ensi-iltansa saanut Kalevalanmaa on ohjelmistossa Muumi-baletin rinnalla 13.1.–9.2.2018. Lähes loppuunmyydystä Kalevalanmaasta saadaan näyttämölle lisäesitys lauantaina 3. helmikuuta klo 14. Lisäesityksen myynti alkaa tiistaina 9. tammikuuta klo 12.


Julkaisija: Amusa Kulttuuritori / TN (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010