Matka-Agentit, logolinkkiSesam Production

Aivoinfarktista toipuva Kari Tamminen julkaisee esikoisalbuminsa maaliskuussa

22.2.2018

Levyn julkaisee mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen suunnattu Mental Beauty Records.

Levyltä antaa esimakua hiljattain julkaistu Vaistot antaa elämälle suuntaa
–single. Sekä tuleva albumi että single julkaistaan mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen suunnatun Mental Beauty Records –levymerkin kautta.

Kari Tamminen antaa elämälle suuntaa

Kuva: MBR

Mental Beauty Records on voittoa tavoittelematon levymerkki, joka on suunnattu mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille, sekä heidän omaisilleen. Viime vuonna perustetun MBR:n ote on artistilähtöinen ja inhimillinen; toiminta tapahtuu musiikintekijöiden omista musiikillisista lähtökohdista ja intresseistä käsin, genressä kuin genressä.

MBR on Sosiaali- ja terveysministeriön tukema hanke, jossa henkilökunnasta lähes kaikki johtoryhmäläiset ja toimihenkilöt ovat kokemusasiantuntijoita ja erikoistuneet omiin osa-alueisiin tehtäviinsä levymerkissä. Tähän mennessä levymerkki on julkaissut kaksi singleä sekä yhden tuplasinglen.

Yksi ensimmäisiä albumin julkaisevia artisteja on Kari Tamminen, jonka matka levyntekoon alkoi sairaalasta. Aivoinfarkti vei mieheltä sekä puhe- että liikuntakyvyn, sekä lähimuistin, joiden seurauksena saapui masennus. Musiikin ja soittokavereiden avulla Tamminen toipui: laulamalla hän opetteli puhumisen, sittemmin kävelemisen ja seuraavat viisi vuotta kuluikin biisien teossa ja nauhoittelussa.

Kari Tamminen

Kari Tamminen. Kuva: MBR

Vaistot antaa elämälle suuntaa syntyi kun "vihdoinkin pää palasi jonkin asteiseen järjestykseen”. Levynteko oli voimaannuttava prosessi, ja sitä alkukantaista voimaa muille jakaa nyt Karin musiikki. ”Kun sitä levyä alkoi tekemään, niin sitä ikäänkuin unohti ikävät asiat elämästään.” Tunnelma biisissä on käsin kosketeltava ja herkästi samaistuttava.

Musiikkia Kari Tamminen on tehnyt ennenkin, miehen ensimmäinen bändi syntyi Joensuussa sittemmin mm. Hassisen Koneessa soittaneiden Kinnusten veljesten kanssa. Sen jälkeen mies on soittanut useissa kokoonpanoissa, joissa soittokavereina ovat olleet mm. Juha Björninen, Miri Miettinen ja Jussi Liski.

Kaiken kaikkiaan kuudessatoista ammatissa elämänsä aikana toiminut Tamminen aloitti työuransa 12-vuotiaana toimimalla renkinä. Sittemmin mies on toiminut muun muassa laivakokkina, yövahtina –ja esimerkiksi Lepakon ravintolapäällikkönä.

Musiikkihommien lisäksi Karin sydäntä lähellä ovat dubbaukset sekä niiden ohjaamiset, joita Tamminen on tehnyt vuosia ja joiden tekeminen on jatkunut myös infarktin jälkeenkin. Muun muassa Prätkähiirien johtajana tunnetun Turbon ääni on Tammisen alkuperää. Tammisen itsensä sanoin: ”Musiikki merkitsee melkein kaikkea ja dubbaaminen loppuja.”

http://mentalbeautyrecords.fi


Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010