Sesam ProductionMatka-Agentit, logolinkki

Espoon Karakalliossa käynnistyy vaikuttavan yhteisötaideteoksen toteuttaminen

6.5.2018

Juuri lanseerattu Karakallio Creative -hanke tulee elävöittämään Espoon Karakallion asuinaluetta taiteella ja tapahtumilla.

Hanke käynnistyy kuvataiteilija Tiina Herttuan yhteisötaideteoksella, joka tulee ikuistamaan paikallisten kädenjäljen. Taiteilija aloittaa teoksen työstämisen asukkaiden taidepäivässä 5.5.2018.

Tiina Herttua, Meeting 1

Tiina Hertua, Meeting 1. Kuva: Karakallio Creative

Karakallio Creative -taidealuehankkeen kohteena on Espoon Karakallio, Leppävaaran läheisyydessä sijaitseva 5 500 asukkaan asuinalue. Hankkeen myötä Karakalliosta muodostuu taiteellisesti korkealaatuinen kaupunginosa, jossa taide lisää alueen kiinnostavuutta.

Sipoossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija käsittelee taiteessaan ihmisen suhdetta luontoon ja toisiin ihmisiin. Visuaalista kuvastoaan eri puolilta maailmaa hakeneen taiteilijan mielestä Karakallion ympäristöä voi kuvata jopa saaristomaiseksi.

”Ennen kaikkea toivon, että alueen asukkaat kokevat teoksen omakseen ja käyvät vielä vuosienkin päästä ihastelemassa omaa kädenjälkeään”, valottaa Herttua ajatuksiaan teoksesta.

Näyttävää teosta voi ihastella ensi vuoden puolella, kun se tullaan nostamaan sijoituspaikalleen.

Nettisivu: http://www.karakalliocreative.com
FB: http://www.facebook.com/karakalliocreative
Instagram: http://www.instagram.com/karakalliocreative
Twitter: http://www.twitter.com/karakalliocreat

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010