Matka-Agentit, logolinkkiSesam Production

Konserttioopperaa parhaimmillaan - Simson ja Delila Ville Matvejeffin sovittamana ja johtamana Kaakon Kamarimusiikin illassa

7.7.2018

Ville Matvejeff, Savonlinnan tuleva taiteellinen johtaja ja säveltäjä, johti konserttiversioksi sovittamansa oopperan Simson ja Delila Kaakon Kamarimusiikin neljäntenä päivänä 6.7. iltakonsertissa Virolahdella. Esityksessä kuultiin puolentoista tunnin kokonaisuutena oopperan tarina kokonaisuudessaan, johon sisältyivät kaikki lauluosuudet. Päivällä esiintyivät kamarimusiikin viulun, sellon ja fagotin mestarikurssilaiset kahdessa erillisessä konsertissa.

Kaakon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Jukka Merjanen oli kysynyt säveltäjä ja kapellimestari Ville Matvejeffilta mahdollisuutta oopperaan. Matvejeffilta löytyy vuonna 2011 pienelle orkesterille sovitettu versio Camille Saint-Saënsin oopperasta Simson ja Delila. Jukka Merjanen vastasi heti, että häneltä löytyvät valmiiksi soittajat. Matvejeffilla oli puolestaan oopperan konserttiversioon laulajat. Esitys oli valmis esitettäväksi Kaakon Kamarimusiikin tämän kesän ohjelmistossa.

Roland Liiv ja Tuula Paavola

Roland Liiv ja Tuula Paavola esiintymässä yhdessä Kaakon Kamarimusiikin orkesterin kanssa Ville Matvejeffin johdolla. Orkesterin soittajat Jukka Merjanen(viulu), Petteri Iivonen (viulu), Ville Koponen (viulu), Ilari Angervo (alttoviulu), Mari Viluksela (alttoviulu), Tomas Nuñes-Carcés (sello), Tuomas Ylinen (sello), Helka Seppälä (kontrabasso), Tuomas Turriago (piano), Sam Parkkonen (käyrätorvi), Hans Petter Stanges (trumpetti) ja Bence Bogányi (fagotti). Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

Simsonin ja Delilan rakkaustarina perustuu Raamatun kertomukseen, jossa Simson nousee sankarillisesti filistealaisia vastaan ja joutuu filistealaisten puolella olevan Delilan viettelemäksi. Delilasta tulee Simsonin vaimo ja saatuaan selville Simsonin voiman olevan tämän pitkissä hiuksissa vaimo leikkaa hiukset. Simson menettää voimansa ja sokeutuu. Jumalan armosta Simson saa voimansa takaisin ja voittaa filistealaiset. Lopussa Simsonin kosto tuhoaa niin Delilan kuin hänet itsensäkin.

Komeassa kokonaisuudessa Virolahdella esiintyivät Simsonina tenori Roland Liiv, Delilana mezzosopraano Tuula Paavola ja pappina baritoni Sampo Haapaniemi. Draaman ja herkän petollisen viettelyn värittämä tarina eteni sujuvasti ja erityisen ilmeikäs oli Tuula Paavola. Oopperassa ei ole erityisesti erikseen esitettyjä aarioita, mutta draaman kaari ja aarioiden vaihtelevuus piti mielenkiinnon yllä loppuun asti.

Ville Matvejeff ja Jukka Merjanen

Ville Matvejeff (vas.) ja Jukka Merjanen ovat tehneet yhteistyötä pitkään ja kertoivat illan esityksestä taiteilijatapaamisessa ennen aloitusta. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi


Kaakon Kamarimusiikin orkesteri oli hyvin yhteen hitsautunutta ja maamme parhaimmistoon kuuluvat soittajat saivat draaman kaaret hyvin esiin. Sovituksen huilu- ja oboeosuudet oli luovasti korvattu viululla Petteri Iivosen soittamana. Yksi oopperan tunnettu ja konserteissa itsenäisesti soitettava osa on tanssi Bacchanale, jossa soi itämainen kansantanssitunnelma sopivan keventävästi.

Ville Matvejeffin sovittama Simsonin ja Delilan konserttiversio kuultiin nyt kolmatta kertaa Suomessa. Yksi esitys on ollut myös Virossa. Matvejeffin laaja oopperan osaaminen oli kuultavissa sovituksessa ja tätä versiota voisi kuulla useamminkin. Samaa mieltä oli yleisökin, jonka aplodeilta ei ollut tulla loppua.

Mestarikurssilaiset näyttivät taitojaan


Kaakon Kamarimusiikki tarjosi jälleen mestarikursseja nuorille soittajille. Mukana oli osallistujia, jotka ovat olleet jo usealla kamarimusiikin tarjoamalla mestarikurssilla viiden vuoden aikana.

Kymmenen viuluopiskelijaa esitti taitojaan omassa konsertissaan keskipäivällä ja heitä oli ohjannut Janne Malmivaara. Konsertissa säestäjänä toimi pianisti Liisa Malmivaara.

Justiina Syrjänen ja Liisa Malmivaara

Mestarikurssin nuorin osallistuja 7-vuotias Justiina Syrjänen Virolahdelta esiintymässä säestäjänsä Liisa Malmivaaran kanssa. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

Iltapäivän konsertissa kuultiin seitsemää sellon ja viittä fagotin mestarikurssilaista. Sellon opettajana toimin Samuli Peltonen ja fagotin Bence Bogányi. Konsertin säestyksestä huolehtivat pianistit Tuuli Takala ja Liisa Malmivaara.

Fagotin mestarikurssilaisia Kaakon Kamarimusiikissa

Fagotin mestarikurssilaiset Hanna Yu (vas.) ja Haeun Lee Etelä-Koreast sekä Changhua Zha Kiinasta opiskelevat musiikkia Hannovesissa ja olivat erityisesti nauttineet luonnon läheisyydestä viikon aina. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

Marja Jähi-Salo

Marja Jähi-Salo
marja.jahi-salo a amusa.fi

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010