Matka-Agentit, logolinkkiPop Jazz Konservatorio Animaatio

Iron Sky The Coming Race vihdoin valkokankaalle

18.7.2018

Suurtuotanto Iron Sky The Coming Race saadaan vihdoin valkokankaille tammikuun 16. päivänä, kun SF Studios julkaisee elokuvan Suomessa yli viiden tuotantovuoden jälkeen. Tammikuun julkaisu toimii lähtölaukauksena maailmanlaajuiselle levitykselle, joka vie elokuvan valkokankaille isoon osaan maailmaa.

Tänään on julkaistu uunituote teasertraileri, Iron Sky The Coming Race Teaser Trailer 2, jonka voi nähdä täällä:


Pitkään tuotannossa ollut, yli 20 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu tieteistoimintaelokuva ei ole kuitenkaan päässyt vähällä. Elokuva kuvattiin loppuvuodesta 2015 Belgiassa, ja kuvaukset onnistuttiin pitämään aikataulussaan ja budjetissaan, mutta haastava visuaalinen maailma yhdistettynä tinkimättömiin laatuvaatimuksiin johtivat elokuvan viivästymiseen ja pian myös rahoitusvaikeuksiin.

Elokuvan pitkälle edennyt jälkituotanto jouduttiin keskeyttämään rahoitushaasteiden vuoksi alkuvuodesta 2017, ja vaikka ongelmiin löytyikin suhteellisen nopeasti ratkaisu, uudet rahoittajat perääntyivät, kun viisi ensimmäisen elokuvan parissa työskennellyttä työntekijää haastoivat tuotantoyhtiön oikeuteen väittäen omistavansa tekijänoikeuksia elokuvasta. Toukokuun 2018 lopussa Helsingin Markkinaoikeus ratkaisi oikeuskiistan yksiselitteisesti Iron Sky Universelle myönteisesti.

"Emme levänneet laakereillamme odottaessamme rahoituksen varmistumista. Näytimme elokuvaversiota faneille ja keräsimme paljon palautetta, joiden pohjalta muokkasimme elokuvaa paremmaksi. Pääsimme peräti kuvaamaan yhden lisäkohtauksen elokuvaan vuoden 2018 keväällä, joten voitaneen sanoa, että vaikka viivästys on harmittanut monta kertaa, tulemme nyt ulos entistä paremman ja vahvemman elokuvan kanssa", elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola sanoo.

Iron Sky The Coming RAce

Pääkolmikko, Malcolm (Kit Dale), Obi (Lara Rossi) ja Sasha (Vladimir Burlakov), saapuvat maan keskipisteeseen. Kuva: Iron Sky Universe.

Markkinaoikeuden ratkaisun ja uusien rahoittajien ansiosta – mukana ovat nyt yhdysvaltalainen 120db Films -elokuvarahoitusyhtiö ja joukko suomalaisia yksityisiä sijoittajia – elokuva saadaan valmiiksi loppuvuodesta 2018. Suomalainen sijoittajaryhmä, jota edustavat Ari Tolppanen, Mikko Leino ja Jari Tuovinen (Visionplus), oli rahoittamassa mm. Tuntematon sotilas -elokuvaa. Elokuvaa myy amerikkalainen Myriad Pictures ja se on myyty Pohjoismaiden lisäksi mm. Saksaan, Ranskaan, Iso-Britanniaan, Kiinaan, Intiaan ja Japaniin.

"Vihdoin meillä on kiveen hakattu julkaisupäivä ja suunnitelmia tulevaisuudesta on huomattavasti helpompi tehdä. Keskitymme nyt levittäjien kanssa rakentamaan Iron Sky The Coming Race elokuvasta maailmanlaajuinen ja ennennäkemätön fanitapahtuma.” tuottaja Tero Kaukomaa sanoo.

Iron Sky The Coming Race on jatkoa vuoden 2012 kulttimaineeseen nousseelle Iron Sky -elokuvalle. Se kertoo tarinan tuhoutuneen kuuaseman viimeisten asukkaiden taistelusta liskoihmisten johtamaa dinosaurusarmeijaa vastaan maan keskipisteessä. Elokuvan on ohjannut Timo Vuorensola (Iron Sky) ja sitä tähdittävät Lara Rossi (Crossing Lines), Vladimir Burlakov (Deutschland 83), Kit Dale (Brasilian Jiu Jitsu maailmanmestari), Udo Kier (Blade, Armageddon) ja Tom Green (Road Trip, Charlien Enkelit).

Suomalaistähtinä mukana ovat Jukka "Duudson" Hildén ja Kari Ketonen (Napapiirin Sankarit). Erikoistehosteista vastaa kansainvälisistä suurtuotannoista tunnettu Pixomondo (Game of Thrones, Hugo). Elokuvan tuotantobudjetti on yli 20 miljoonaa dollaria.

Iron Sky The Coming Racen ensi-ilta elokuvateattereissa kautta Suomen 16.1.2019. Päivä on myös Suomen faniensi-ilta ja samalla maailman ensi-ilta.

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010