Pop Jazz Konservatorio AnimaatioSesam Production

Juha Lehtolan ohjaaman ja Kari Hotakaisen menestysromaanin innoittaman Ihmisen osa -elokuvan traileri on julkaistu

24.7.2018

Juha Lehtolan ohjaama ja Kari Hotakaisen samannimisen menestysromaanin innoittama Ihmisen osa -draamakomedia saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 21. joulukuuta 2018. Elokuvaa tähdittävät rakastetut näyttelijät Hannu-Pekka Björkman, Kari Hietalahti, Ria Kataja, Asko Sarkola, Armi Toivanen ja Leena Uotila sekä Della McLoud ja Nicole Stiles.

Ihmisen osa on tarina sympaattisesta arjen antisankarista, joka tekee kaikkensa pitääkseen kulissinsa pystyssä. Elokuvassa Hannu-Pekka Björkman esittää konkurssin runtelemaa Pekka Malmikunnasta, joka on onnistunut vakuuttamaan kaikille toimivansa yhä suuren IT-yrityksen toimitusjohtajana.

Hannu-Pekka Björkman

Hannu-Pekka Björkman. Kuokkasen Kuvaamo/ Bufo 2018

Tilanne uhkaa eskaloitua katastrofiksi, kun perheen vanhemmat Salme ja Paavo (Leena Uotila ja Asko Sarkola) päättävät tuloksettomien soittoyritysten jälkeen lähteä Helsinkiin katsomaan, mitä aikuisille lapsille (Björkmanin lisäksi Armi Toivanen ja Ria Kataja) kuuluu.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet kirjailija Kari Hotakainen ja ohjaaja-käsikirjoittaja Juha Lehtola Hotakaisen romaanin innoittamana. Lisäksi adaptaatiokäsikirjoittajana ja dramaturgina on toiminut Leo Viirret. Ihmisen osa -romaani (2009) on ollut myyntimenestys, siitä on tehty lukuisia näyttämösovituksia ja se on käännetty 10 kielelle.



Ihmisen osa on Juha Lehtolan toinen pitkän elokuvan ohjaustyö. Aikuisten poika -elokuvan (2014) lisäksi Lehtola on ohjannut useita televisiosarjoja, mm. Rakkauden nälkä (2007), Rakkaus ja laki (2017) ja Tehdas (2012), ja hänet on palkittu töistään muun muassa neljällä Venla-palkinnolla, Prix Italia -palkinnolla ja Kritiikin kannuksilla.

Ihmisen osan on kuvannut Hymyilevä mies -elokuvankin kuvannut J-P Passi. Elokuvan musiikista vastaa tanskalainen säveltäjä Halfdan E, joka on säveltänyt musiikin muun muassa menestyksekkääseen Vallan linnake -tv-sarjaan. Elokuvan ovat tuottaneet Misha Jaari ja Mark Lwoff tuotantoyhtiö Bufosta yhteistyössä tanskalaisen Smile Entertainmentin kanssa. Elokuvan teatterilevityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.

Elokuvan synopsis


Konkurssin kokenut pennitön Pekka Malmikunnas (Hannu-Pekka Björkman) on onnistunut vakuuttamaan kaikille toimivansa yhä suuren IT-yrityksen toimitusjohtajana. Kulissien ylläpidosta, omien kasvojen säilyttämisestä ja jokapäiväisestä selviytymisestä on muodostunut Pekalle täysipäiväinen työ.

Kun Pekan vanhemmat Salme ja Paavo (Leena Uotila, Asko Sarkola) saapuvat yllättäen maalta kaupunkiin, Pekka on pulassa. Hälventääkseen orastavat epäilyt Pekka järjestää vanhemmilleen ja aikuisille siskoilleen (Ria Kataja, Armi Toivanen) näyttävän sukupäivällisen. Juhlat ovat menestys, kunnes tapahtuu onnettomuus: Pekan siskontyttö Sini jää auton alle ja joutuu sairaalaan, minkä seurauksena Malmikunnaiden perhe saa yhteisen vihollisen Sinin päälle ajaneesta Kimmo Hienlahdesta (Kari Hietalahti). Kun Kimmo yrittää muodollisesti hyvittää tekoaan, Pekka päätyy peruuttamattomaan tekoon. Valehteluun kyllästynyt Pekka kauhistuu tekoaan ja ymmärtää asioiden menneen liian pitkälle. Mutta mikä ratkaisuksi, kun totuus tuntuu kivuliaalta ja kaatuvat kulissit puolestaan liian raskailta kannateltaviksi?

Juha Lehtolan ohjaama ja Kari Hotakaisen samannimisen menestysromaanin innoittama Ihmisen osa on lämminhenkinen draamakomedia veijarimaisista huijauksista sekä rikkinäisestä perheestä, joka yllättävien mutkien kautta alkaa hitsaantua yhteen.

Rooleissa
Pekka Malmikunnas – Hannu-Pekka Björkman
Salme Malmikunnas – Leena Uotila
Paavo Malmikunnas – Asko Sarkola
Helena Malmikunnas –Ria Kataja
Maija Malmikunnas – Armi Toivanen
Sini Malmikunnas – Della McLoud
Kimmo Hienlahti – Kari Hietalahti
Bika – Nicole Stiles

Tekijät
Kuvaaja: J-P Passi
Lavastussuunnittelija: Otso Linnalaakso
Pukusuunnittelija: Roosa Marttiini
Maskeeraussuunnittelija: Pia Mikkonen
Leikkaaja: Samu Heikkilä
Äänisuunnittelija: Karri Niinivaara
Säveltäjä: Halfdan E
Osatuottajat: Timo T. Lahtinen, Teemu E. T. Lahtinen
Tuottajat: Misha Jaari, Mark Lwoff
Adaptaatiokäsikirjoitus ja dramaturgia: Leo Viirret
Käsikirjoittajat: Kari Hotakainen, Juha Lehtola
Ohjaaja: Juha Lehtola
Rahoittajat: Suomen elokuvasäätiö, Nordisk Film & TV Fond, Kirkon mediasäätiö
Yhteistyössä: Yleisradio, DR

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010