Matka-Agentit, logolinkkiSesam Production

Olen suomalainen -elokuvaan haetaan avustajia

12.8.2018

Kari Tapiosta ja Pia Vihervaarasta kertova elokuva tulee ensi-iltaan syksyllä 2019.

Aleksi Mäkelän ohjaamaan Olen suomalainen -elokuvaan haetaan avustajia. Elokuvan päärooleja, Kari Tapiota ja Pia Viheriävaaraa, näyttelevät Matti Ristinen ja Tiina Lymi. Kuvaukset alkavat elokuun lopussa ja kestävät syyskuun loppuun.

Kari Tapio

Kari Tapio. Kuva: Uusi Suomi

Avustajia tarvitaan kuvauksiin seuraavina päivinä:

25.8. - Kuvaamme kohtauksia 1960-luvulta Siuntiossa.
4.9. - Kuvaamme kohtauksia 2010-luvulta Helsingissä.
14.9., 18.9. ja 25.9. - Kuvaamme kohtauksia 1980-luvulta Kirkkonummella, Helsingissä ja Vantaalla. 14.9. kyseessä on yökuvaus.

Avustajaksi voi hakea kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö. Pyydämme kuitenkin huomioimaan, että 1960-1980-luvuista kertovissa epookkikohtauksissa avustajilla ei voi olla liian modernia hiustyyliä, tatuointeja, lävistyksiä, ripsienpidennyksiä, tuunattuja kulmakarvoja etc. Suurin osa puvustomme epookkivaatteista on kokoa 38/S/M.

Avustajat voivat olla mukana yhden tai useamman päivän. Liitä vapaamuotoiseen hakemukseesi tuore kasvo- ja kokovartalokuva. Kerro hakemuksessasi, minä päivänä/päivinä pääsisit paikalle.

HUOM! Elokuvan repliikilliset pikkuroolit on täytetty.

Hakemukset pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen: emma.heino a solarfilms.com

Avustajatiedot ja hakuohjeet löytyvät myös täältä:
https://www.facebook.com/SolarFilmsInc/

Ohjaaja Aleksi Mäkelä tunnetaan muun muassa Solar Filmsin tuottamista menestyselokuvista Häjyt, Pahat Pojat, Matti, Rööperi ja Kotirauha, kulttisarjasta Kylmäverisesti sinun sekä lukuisista muista elokuvista ja tv-sarjoista. Aleksi Mäkelälle myönnettiin Elokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2009.

Solar Filmsin elokuvan tuottavat Jukka Helle ja Markus Selin ja se tehdään yhteistyössä Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran poikien Joona, Jani ja Jiri Jalkasen kanssa. Elokuvan levittää Nordisk Film.

http://www.solarfilms.com
http://www.nordiskfilm.com

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010