Matka-Agentit, logolinkkiPop Jazz Konservatorio Animaatio

Helsingin Kirjamessut nostaa esille uusia ääniä

26.9.2018

Helsingin Kirjamessut kokoaa yhteen suomalaisen kirjallisuuden kirkkaimmat tähdet ja lupaavimmat uudet tekijät. Tänä vuonna kirjamessuilla keskustellaan muun muassa sananvapaudesta, laulunkirjoittamisesta sekä Yhdysvaltojen kirjallisuudesta ja kulttuurista. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 25.–28.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

Helsingin Kirjamessuilla on 15 ohjelmapistettä, joista kaksi on ruotsinkielistä. Ohjelma koostuu yli 800 keskustelusta ja haastattelusta, joista lähes 130 on ruotsiksi. Esiintyjinä on kirjailijoiden lisäksi poliitikkoja, taiteilijoita, toimittajia ja vaikuttajia. Esiintyjiä on yli 1000.

Helsingin kirjamessut

Kuva: Helsingin Kirjamessut

”Kirjamessut mahdollistaa keskusteluja ja kohtaamisia, jollaisia voi kokea vain tulemalla paikan päälle. Olen ohjelmavalinnoissa pyrkinyt nostamaan uusia ääniä esille ja sen myötä tuonut esimerkiksi laulunkirjoittajia keskustelemaan kirjoittamisesta.

Toivon, että kirjamessuille löytävät myös sellaiset henkilöt, jotka eivät ole siellä aikaisemmin käyneet”, kertoo Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi. ”Kirjamessut on uudistunut visuaalisesti ja lavojen nimet on muutettu. Muutoksen myötä lavat on teemoitettu aihepiireittäin, mikä helpottaa itselle sopivan sisällön löytämistä. Olen varma, että messuille tulessaan kirjallisuuden ystävät huomaavat muutoksen, mutta löytävät edelleen ne asiat, joihin ovat kirjamessuilla aiemmin ihastuneet.”

Helsingin Kirjamessut lähetti tänä vuonna kutsut kirjamessuille Helsingin yliopistosta, Aalto-yliopistosta ja Helsingin Taideyliopistosta opiskelupaikan saaneille uusille opiskelijoille. ”Tavoitteenamme on saada uudet opiskelijat tulemaan Suomen suurimpaan kirjallisuustapahtumaan ja löytämään sen rikkaan tarjonnan”, kertoo Salmi. ”Lippuja lähetettiin 9000, joten panostus on suuri ja kuvastaa sitä, miten paljon haluamme houkutella nuoria aikuisia lukemaan ja tukea heitä siinä.”

Teemamaa Yhdysvallat ja kansainväliset vieraat


Helsingin Kirjamessuille tulee yli 40 kansainvälistä kirjailijavierasta, joista Yhdysvalloista tulevat kansainvälisen PEN-sananvapausjärjestön puheenjohtaja ja kirjailija Jennifer Clement, kirjailija Patricia Lockwood, sarjakuvapiirtäjä Don Rosa, kirjailija Cecialia Samartin ja venäläisyhdysvaltalainen Masha Gessen.

Kirjamessuilla esitellään sunnuntaina Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintojen finalistit. Iso-Britanniasta saapuu historioitsija Antony Beevor, Ruotsista Stieg Larssonin tutkimukset teoksen kirjoittanut Jan Stocklassa ja Eva Gabrielsson, joka on myös edesmenneen Larssonin leski. Kirjamessuille tulevat myös ruotsalaiset kirjailijat Arne Dahl, Herman Lindqvist ja Ebba Witt-Brattström. Viron juhlavuoden kirjailijavieraita kirjamessuilla ovat Andrus Kivirähk, Paavo Matsin, Kai Aareleid, Andrei Ivanov, Maimu Berg, Kätlin Kaldmaa, Valdur Mikita sekä tietokirjailijat Eero Epner ja Toomas Hiio. Venäjältä kirjamessuille saapuu Jelena Tšižova.

Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010