Sesam ProductionMatka-Agentit, logolinkki

František Kupkan kansainvälinen suurnäyttely Ateneumiin helmikuussa

31.10.2018

Ateneumin taidemuseossa nähdään 22.2.–19.5.2019 tsekkiläisen abstraktin taiteen pioneerin František Kupkan (1871–1957) näyttely. Kupkan taidetta on kuvailtu ”moderniksi värien runoudeksi”. Kansainvälisessä suurnäyttelyssä nähdään Kupkan merkittävimpiä teoksia mm. Centre Pompidousta, New Yorkin Guggenheim-museosta sekä Tsekin kansallisgalleriasta Prahasta.

Näyttelyn myötä voi tutustua länsimaisen taiteen historiaan


Näyttely kattaa taiteilijan koko uran 1890-luvulta aina 1950-luvulle saakka. Pitkän uran Pariisissa tehneen taidemaalarin retrospektiivin kautta voi tutustua länsimaisen taiteen historiaan: monivaiheisiin muutoksiin perinteisistä muotokuvista kohti abstraktia ilmaisua. Kupkan aikalaisia olivat Wassily Kandinsky, Hilma af Klint, Piet Mondrian ja Kazimir Malevich, jotkaloivat samaan aikaan eri puolilla Eurooppaa ei-esittävää taidetta. Kupka oli heistä ensimmäinen, joka esitti abstrakteja teoksia julkisesti näyttelyssä Pariisissa vuonna 1912.

Frantisek Kupka

František Kupka: Omakuva (1910). Prahan kansallisgalleria. Kuva: ADAGP, Paris

František Kupka oli loputtoman kiinnostunut maailmasta, tieteestä ja ihmisen kokonaisvaltaisesta kehityksestä. Ruotsalaisen Hilma af Klintin tavoin hän keskusteli henkimaailman kanssa. Nuoruudessaan taiteilija toimi myös meediona rahoittaakseen taideopintonsa. Toisin kuin muut boheemit, joiden elämää siivittivät tuska ja päihteet, Kupka eli 85-vuotiaaksi terveitä elämäntapoja noudattaen.

Kupkan teoksissa toistuvat avaruudelliset näyt ja elämän organismit


František Kupka sovelsi voimakkaissa ja lähes psykedeelisissä teoksissaan Newtonin värioppia ja musiikin teoriaa: maalauksissa voi aistia rytmin ja liikkeen. Kupkan teoksissa eri vuosikymmenillä toistuvat värikkäät avaruudelliset näyt ja elämän organismit. Välillä taiteilija hurmioitui koneista ja mekaniikasta, välillä taas jazzin sykkeestä. Kolmessa Ateneumin näyttelysalissa teoksia esitetäänkin jazzin ja klassisen musiikin soidessa.

Seitsemällä vuosikymmenellä maalanneen taiteilijan monipuolisessa tuotannossa on myös symbolistisia teoksia, anarkistilehtien kuvituksia, avaruudellisia värisommitelmia, vauhdikasta futurismia ja koneromantiikkaa. 1930-50-luvuilla maalaukset pelkistyvät matemaattisen tarkoiksi, tilallisiksi värisommitelmiksi.

Laajaa retrospektiivistä näyttelyä Kupkan teoksista ei ole nähty aikaisemmin Suomessa. Näyttelyn yhteydessä ilmestyy julkaisu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ennen Ateneumia näyttely on esillä Pariisissa Grand Palais’sa ja Prahassa Tsekin Kansallisgalleriassa. Näyttely on tehty yhteistyössä La Réunion des Musées Nationaux (RMN) / Grand Palais’n kanssa.


Julkaisija: Amusa Kulttuuritori/M-JS (info a amusa.fi)

Takaisin

Kommentit

Lisää kommentti

Verkkovaraani 2010