Ajatuksen muoto ja väri

Tuomo Rosenlundin Miehet puhuvat tunteistaan –kirja hivelee silmiä ja notkistaa mieltä.

Toukokuussa 2010 julkaistu Miehet puhuvat tunteistaan ikuistaa kirjan kansien väliin kuvataiteilija Tuomo Rosenlundin vuosina 2008–2010 tekemän maalaussarjan. Sarjan 45 kuvaa ovat taiten tehtyjä ja miellyttäviä katsoa antaen katsojalle samalla kuitenkin myös paljon pohdittavaa.

Kuvissa toistuu sommitelma, jossa kaksi miestä katsovat toisiaan kahden puhekuplan leijuessa heidän päidensä yläpuolella. Kuplissa ei kuitenkaan nähdä yhtä poikkeuksen tekevää maalausta lukuun ottamatta sanoja, vaan erilaisia muotoja, värejä, esineitä ja maisemia. Asetelmaa myös muokataan monin tavoin – eräässäkin kuvassa toinen mies on kadonnut täysin, toisessa hänet on korvannut seepra.

Abstraktion yleismaallisuus

Itse mieshahmot ovat hivenen sarjakuvamaisesti vahvaa mustaa viivaa käyttäen maalattuja, puhekuplien sisällöt sen sijaan toinen toistaan abstraktimpia. Keskeistä maalauksissa ei yleensä ole miesten ulkonäkö, vaan puhekuplien sisältöjen välinen suhde, josta hahmottuu kahden mieshahmon erilainen kokemusmaailma tai ajattelutapa.

Rosenlund toteaa kirjassaan, ettei teosten lähtökohta ole ensisijaisesti miehuuden, vaan kommunikaation kuvauksessa. Hänen puhekupliin muotoilemansa ideat ovatkin niin yleismaallisia ja abstrakteja, että miehuuden korostaminen kirjan nimessä tuntuu hieman omituiselta. Kirjan hahmojen ajatukset ovat tulkinnalle avoimia ja juuri siksi niin hauskoja, jännittäviä ja mielenkiintoisia.

Tuomo Rosenlund (s. 1976) on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 2004 lähtien. Tänä aikana hän on pitänyt 19 yksityisnäyttelyä sekä osallistunut kymmeniin yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Rosenlundin tuotantoon kuuluu maalauksia, valokuvia ja grafiikkaa. Hän asuu ja työskentelee Tampereella.

Tuomo Rosenlund: Miehet puhuvat tunteistaan. Arktinen banaani. 64 s.

Teksti: Heini Lindfors/ Amusa.fi

21.6.2010

Takaisin

Tuomo Rosenlund

Lisää kommentti


Lisää kommentti

SM-Sketsit

140x90