Duo ViVo

Duo ViVo koostuu kahdesta Leppävirralla asuvasta aikamiehestä: Petri Viitala (laulu) ja Kari Voutilainen (laulu ja kitara). Petrillä kokemusta mm. Duo Moonrisesta, Nelosen Kuorosodasta ja coverbändistä. Kari ja Petri tapasivat Nelosen Kuorosota-ohjelman Leppävirran koelauluissa ja alkoivat suunnitella yhteistyötä. Duolla on jo nyt useampi keikkakokemus takana.
Duo ViVo on valmiina viihdyttämään Teitä ja/tai asiakkaitanne rempseällä otteella juomalaulujen, suomi-rockin, -popin ja -iskelmän, sekä ulkomaisten klassikoiden avuin. Olemme esiintyneet pubeissa ja toreilla yleisötapahtumissa kuin myös yksityistilaisuuksissa, kuten syntymäpäivillä ja pikkujouluissa. Ohjelmistomme kasaamme reilusta 130 kappaleesta halutessanne mieleiseksenne tapahtumaan sopivaksi. Uusia kappaleita otamme koko ajan lisää ohjelmistoomme ja myöskin toiveita voi esittää. Teemme myöskin ns. yleisönlaulatuskeikkoja ja annamme myöskin mahdollisuuden halukkaille laulaa kitaran säestyksellä tarvittaessa ihan mikkiinkin, sanat kyllä löytyvät kansioistamme.

Cover-ohjelmistoomme kuuluvat kappaleet 1960-luvulta tähän päivään mm. Juicen, J. Karjalaisen, Hectorin, Popedan ym. tutut suomihitit unohtamatta Irwinin, Dannyn ym. suomi-iskelmien helmiä. Myös englanninkielistä musiikkia á la CCR, Eagles ym.
lisätietoa puhelimitse 050 532 6596/Kari tai 0405629200/ Petri tai sähköpostilla kari.voutilainen@soisalonseutu.fi tai petriviitala5@gmail.com. Voit tutustua myös Facebook-sivuihimme: http://fi-fi.facebook.com/pages/Duo-ViVo-ViitalaVoutilainen/166030063487976. Löydät meidän mainosvideon Youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=o8FJyJ3MuBk&context=C3768f1aADOEgsToPDskKKF2_OpS5ylryInkdj37Du
Sovittavissa. Hinta riippuu mm. siitä kauanko esiinnytään, esiintymismatkan pituudesta ja tilaisuuden luonteesta, sekä tarvittavien laitteiden määrästä. Meillä on omat äänentoistolaitteet ja tarvittaessa valot. Pyydä tarjous!
966_1aac_duovivologo2.jpg
966_7fcf_flaijeri.jpg
Mainosvideomme!
Matka-Agentit, logolinkkiPop Jazz Konservatorio Animaatio

Hae kulttuurin tekijöitä

Duo ViVo
http://fi-fi.facebook.com/pages/Duo-ViVo-ViitalaVoutilainen/166030063487976
kari.voutilainen a soisalonseutu.fi
Matkapuhelin: 050 532 6596 tai 0405629200
Duo ViVo
Savo
Halmetie 8 B 11
79100 Leppävirta

Sisältöä päivitetty viimeksi 02.10.2013

Verkkovaraani 2010