Hyppää pääsisältöön

Koko Suomen Kulttuuri - Taideuutiset, hyvinvointiuutiset ja kulttuuriuutiset

Elsa Saisio debytoi soolotanssijana Koko-teatterin toukokuisessa kaksoisensi-illassa

Helsingin Koko-teatterissa nähdään keskiviikkona 8.toukokuuta kahden liikkeeseen ja näyttämöllä tuotettuun musiikkiin perustuvan näyttämöteoksen ensi-ilta.  Toistensa peileinä ja vastapareina toimivat Sielunvaellusvuodet ja Avaruus.

Riku Keski-Rauskan kirja kertoo, kuinka politiikan kovat paineet veivät traagisesti aikakautensa kärkipoliitikon Juha Vikatmaan

Kokoomuksen kansanedustajan ja politiikan remonttimiehen Juha Vikatmaan (1941–1974) tarinasta avautui uusia puolia, kun historiantutkija Riku Keski-Rauska ryhtyi tutkimaan menestyneen poliitikon elämäntarinaa.