Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.09.2020

Vuoden 2019 luovan suunnittelun huiput palkittiin virtuaaligaalassa

Vuoden Huiput -kilpailun pääpalkinnon eli Grand Prix’n voitti Milttonin ”Hän – suomen kielen kaunein sana”. Platinahuipun sai Ritva Isteri, SEKin senior creative.

Luovan suunnittelun ammattilaiset ovat valinneet 40. kerran kotimaisen markkinointiviestinnän ja muotoilun kärjen. Parasta suomalaista luovaa suunnittelua palkitsevan kilpailun voittajia juhlittiin tällä kertaa virtuaaligaalassa. Kultahuipun voitti kaikkiaan 14 kilpailutyötä ja Hopeahuipulla palkittiin 42 työtä. Lisäksi jaettiin kilpailun Grand Prix eli pääpalkinto, henkilöpalkintoja sekä kolme erikoispalkintoa. Eniten palkintoja kahmi jälleen TBWA\Helsinki.

 

Kuvassa on juliste, jossa on keskellä sana Hän ja eri-ikäisten käsiä lomittain.

Kuva: Grafia

 

Suunnittelijoiden itsensä perustama Vuoden Huiput -kilpailu täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Kilpailun palkinnot on perinteisesti jaettu illallisgaalassa, josta jouduttiin tapahtuman historian aikana ensimmäistä kertaa luopumaan. Vuoden Huiput -gaala on ollut yli 600 hengen juhla. Koronavirustilanteen vuoksi palkinnot jaettiin virtuaaligaalassa.

Grand Prix: Hän – suomen kielen kaunein sana

Kilpailun pääpalkinnon Grand Prix’n voittaja on ylituomarin Jyrki Poutasen Kultahuippujen joukosta valitsema Hän – suomen kielen kaunein sana. Milttonin Suomen maakuvaviestintää ohjaavalle Finland Promotion Boardille suunnitteleman kampanjan luovaan tiimiin ovat kuuluneet mm. luova johtaja Mikko Hakkarainen, AD:t Elina Niemistö ja Ellaveera Björk, strategit Panu Mäenpää ja Ville Blåfield sekä copywritereina Mikko Hakkarainen, Maria Kuorikoski, Ville Blåfield, Anna Hiltunen, Gino de la Paz ja Dan Rider.

Teksti-sarjan Kultahuipullakin palkittu ”Hän” on sarjan tuomariston mukaan ”kaunis sana, tarina kansallisylpeydestä, vientituote. Pieni pronomini, joka kertoo suuria Suomesta, tasa-arvon edelläkävijämaasta, ja sen tasapuolisista mahdollisuuksista. Kun yksi sana tekee kaiken edellä mainitun, on käsissämme vuoden voimakkaimmat kolme kirjainta.”

Platinahuippu Ritva Isteri

Platinahuippu on elämäntyöpalkinto alan vaikuttajalle. Tällä kertaa palkinto myönnettiin arvostetulle AD:lle ja SEKin senior creativelle Ritva Isterille. ”Hän on toiminut huipulla yli 35 vuotta, joista SEKissä täydet 20 vuotta. Hän on Cannes-palkittu. Yksi Mad Women -liikkeen luojista. Mentori monelle ja esikuva meille kaikille”, kuvailee työtoveri Mikko Martikainen platinistia. Isteri on yksi harvoista luovan suunnittelun parissa pitkä uran tehneistä naisista, jotka edelleen toimivat alalla.

Vuoden Asiakashuippu Sirpa Tuomi / Neste

Vuoden Asiakashuippu on palkinto hyvälle markkinoinnin ja muotoilun ostajalle. ”Sirpa Tuomen johdolla Nesteen brändityötä on toteutettu johdonmukaisesti innovatiivisuuteen ja vastuullisuuteen nojaten. Tuomi ja Nesteen brändimarkkinoinnin tiimi ovat esimerkillään luoneet uudenlaisen tekemisen mallin ja asettaneet mainonnalle uuden luovan riman, joihin monen muunkin toivoisi pyrkivän”, perustelee ylituomari Jyrki Poutanen valintaansa Asiakashuipuksi. Neste on palkittu Vuoden Huipuissa edellisinä vuosina mm. Nolla Zero Cabin -konseptistaan.

Vuoden junior Janni Widerholm

 

Vuoden junior -palkinto myönnetään lupaavalle nuorelle suunnittelijalle. Tällä kertaa palkinnon sai luova suunnittelija Janni Widerholm, joka työskentelee nykyään TBWA\CHIAT\DAY:lla Los Angelesissa.

Vuoden Huiput -näyttely Kämp Gardenissa marraskuussa

Habitaren peruunnuttua kilpailun parhaimmisto asetetaan esille Kämp Gardeniin. Vuoden Huiput 2019 -näyttely avautuu 5.11. ja jatkuu 26.11.2020 saakka.