Jussi-ehdokkaat vuoden 2024 elokuvateatterielokuvista on valittu Filmiauran asiantuntijaraadin kokouksessa. Elokuvavuotta 2024 leimasi huoli alan tulevaisuudesta, mutta tarjonta oli aiempien vuosien tapaan ilahduttavan monipuolista. Jussi-gaalan juontaa Gogi Mavromichalis.
Linus Troedsson ja Amanda Jansson. Kuva: Antti Rastivo
Näyttelijäkategorioihin on tehty tänä vuonna kaksi muutosta aiempaan. Vuoden ensemble -palkinto myönnetään näyttelijäkokoonpanolle, ja Vuoden läpimurtorooli -palkinto annetaan näyttelijälle, joka nähdään ensimmäistä kertaa valkokankaalla tai joka on noussut näyttelijäurallaan uudelle tasolle. Lisäksi palkitaan ensimmäistä kertaa Vuoden visuaaliset tehosteet.
Elokuvateattereiden valkokankaille tuli ensi-iltaan 24 pitkää elokuvaa ja 13 dokumenttielokuvaa, jotka täyttivät Jussi-kriteerit. Jussi-ehdokkuuksia sai 16 eri valkokangaselokuvaa ja kolme lyhytelokuvaa.
Jussi-ehdokkuuksia saivat:
Myrskyluodon Maija (9), Sebastian (9), Omenavarkaat (6), Ohjus (5), Havumetsän lapset (4), Levoton Tuhkimo (3), Räkä ja Roiskis (3), Jälkeemme vedenpaisumus (2), Niko ja myrskyporojen arvoitus (2), Mielensäpahoittajan rakkaustarina (1), Luottomies-elokuva: All in (1), Perhoset (1), (Pri)sons (1), Shadowland (1), Hard to Break (1), Pepe (1) sekä lyhytelokuvat Sukkahousut, Fabulous Cow Ladies ja Mereneläviä.
Alla ehdokkaat palkintokategorioittain:
Vuoden elokuva
Myrskyluodon Maija – tuottajat Jukka Helle, Hanna Virolainen, Markus Selin / Solar Films
Niko ja myrskyporojen arvoitus – tuottajat Antti Haikala, Hannu Tuomainen / Anima Vitae, Cinemaker
Ohjus – tuottajat Daniel Kuitunen, Kaisla Viitala / Komeetta Filmi
Omenavarkaat – tuottajat Samppa Batal, Tuomas Kohtamäki / Cinerain
Sebastian – tuottaja James Watson / Bêtes Sauvages
Vuoden ohjaus
Tiina Lymi – Myrskyluodon Maija
Samppa Batal – Omenavarkaat
Mikko Mäkelä – Sebastian
Vuoden ensemble
Antti Luusuaniemi, Kari Ketonen, Maria Ylipää – Luottomies-elokuva: All in
Joel Hirvonen, Satu Tuuli Karhu, Antti Autio, Sami Lalou, Alex Anton, Isla Mustanoja, Esa-Matti Smolander, Asta Sveholm, Mikko Kouki – Omenavarkaat
Heikki Kinnunen, Jaana Saarinen – Mielensäpahoittajan rakkaustarina
Vuoden pääosa
Amanda Jansson – Myrskyluodon Maija
Joel Hirvonen – Omenavarkaat
Ruaridh Mollica – Sebastian
Vuoden sivuosa
Linus Troedsson – Myrskyluodon Maija
Satu Tuuli Karhu – Omenavarkaat
Jonathan Hyde – Sebastian
Vuoden läpimurtorooli
Elias Westerberg – Jälkeemme vedenpaisumus
Saku Taittonen – Levoton Tuhkimo
Aksa Korttila – Perhoset
Vuoden käsikirjoitus
Samppa Batal – Omenavarkaat
Miia Tervo – Ohjus
Mikko Mäkelä – Sebastian
Vuoden kuvaus
Teemu Liakka – Havumetsän lapset
Rauno Ronkainen – Myrskyluodon Maija
Iikka Salminen – Sebastian
Vuoden musiikki
Sanna Salmenkallio – Havumetsän lapset
Lauri Porra – Myrskyluodon Maija
Ilari Heinilä – Sebastian
Vuoden äänisuunnittelu
Olli Huhtanen – Havumetsän lapset
Kirka Sainio – Myrskyluodon Maija
Svante Colérus – Shadowland
Vuoden leikkaus
Joona Louhivuori – Myrskyluodon Maija
Arttu Salmi, Mikko Mäkelä – Sebastian
Hanna Kuirinlahti – Levoton Tuhkimo
Vuoden lavastussuunnittelu
Otso Linnalaakso – Myrskyluodon Maija
Heather Loeffler – Ohjus
Santtu Toivola – Räkä ja Roiskis
Vuoden pukusuunnittelu
Kirsi Gum – Ohjus
Anna Vilppunen – Räkä ja Roiskis
Frank Gallacher – Sebastian
Vuoden maskeeraussuunnittelu
Nora Pippingsköld – Levoton Tuhkimo
Kaire Hendrikson – Ohjus
Isa Koskelainen, Minja Tuomisalo, Johanna Tuominen – (Pri)sons
Vuoden visuaaliset tehosteet
Vesa Jokinen –Jälkeemme vedenpaisumus
Ville Nevalainen – Niko ja myrskyporojen arvoitus
Tuomo Hintikka – Räkä ja Roiskis
Vuoden dokumenttielokuva
Hard to Break – ohjaajat Anna-Maija Heinonen, Krista Moisio, tuottaja Oskar Forstén / Polygraf
Havumetsän lapset – ohjaaja / tuottaja Virpi Suutari, tuottaja Martti Suosalo / Euphoria Film
Pepe – ohjaaja / tuottaja Severi Koivusalo, tuottaja Aleksi Bardy / Helsinki-filmi
Vuoden lyhytelokuva
Fabulous Cow Ladies – ohjaaja Mia Halme
Mereneläviä – ohjaaja Veera Lamminpää
Sukkahousut – ohjaaja Fabian Munsterhjelm
Jussi-ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Tänä vuonna raatiin kuuluivat tuottaja Mika Ritalahti, ohjaaja Tia Kouvo, käsikirjoittaja Kirsikka Saari, näyttelijät Pirjo Lonka ja Teijo Eloranta, kuvaaja Joonas Pulkkanen, elokuvaleikkauksen professori Harri Ylönen, säveltäjä Pessi Levanto, äänisuunnittelija Lotta Mäki, lavastussuunnittelija Antti Nikkinen, pukusuunnittelija Riitta-Maria Vehman, maskeeraussuunnittelija Salla Yli-Luopa, VFX-suunnittelija Sami Haartemo.
Filmiauran hallituksesta raadissa olivat Emma Ilves (pj), Hannele Marjavaara, Fabian Munsterhjelm, Susanna Enäsuo ja Leena Virtanen. Antti Nikkinen, Fabian Munsterhjelm, Joonas Pulkkanen ja Harri Ylönen eivät osallistuneet raadissa lyhytelokuvan valintaan. Munsterhjelm ei osallistunut ensemblen valintaan eikä Eloranta dokumentin valintaan. Hallituksen jäsenet Samppa Batal ja Riina Liukkonen eivät osallistuneet raadin työskentelyyn.
Jussi-patsaat jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry ja lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä sekä yleisö nettiäänestyksellä. Palkinnot jaetaan Jussi-gaalassa, joka järjestetään perjantaina 21.3. 2025. Jussi-gaalan juontaa tänä vuonna Gogi Mavromichalis, tuttavallisemmin Gogi, ja se televisioidaan entiseen tapaan suorana lähetyksenä Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallista MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.
Yleisö voi taas valita oman suosikkielokuvansa, jolle jaetaan kunniakirja. Yleisön suosikkielokuvaäänestyksen järjestää Finnkino, joka myös on yksi Jussi-gaalan pääyhteistyökumppani. Jussi-gaalassa jaetaan lisäksi 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinto. Tämän vuoden Jussi-gaalan yhteistyökumppaneita ovat Nespresso, Länsi-Suomen Elokuvakomissio, Business Turku, Film Tampere ja Tampereen kaupunki, Lähitaksi ja MBH Breweries.
Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto. Palkintoja jaetaan 17 eri kategoriassa, joita ovat vuoden elokuva, ohjaus, neljä näyttelijäpalkintoa, käsikirjoitus, kuvaus, elokuvamusiikki, leikkaus, äänisuunnittelu, lavastussuunnittelu, pukusuunnittelu, maskeeraussuunnittelu, visuaaliset tehosteet, dokumenttielokuva ja lyhytelokuva.