Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.03.2024

Suomen ensimmäinen ITE-taiteeseen keskittyvä taidepuisto avataan kesällä Hyvinkään Kaukasten kylään

Hyvinkää on historian saatossa kukoistanut monien arvostettujen taiteilijoiden, kuten Helene Schjerfbeckin, Tyko Sallisen ja Yrjö Saarisen kotipaikkana. Tulevana kesänä Hyvinkää vahvistaa entisestään asemaansa taidekaupunkina, kun Kaukasten kylään avataan Suomen ensimmäinen ITE-taiteeseen keskittyvä taidepuisto, Middle of Nowhere.

Kuvassa on tummassa raakapuusta rakennetussa tilassa vanhanaikaista pianoa soittamassa valkoisista siivistä tehty hahmo, jolla on torven muotoiset valkoiset käsivarret ja kädet soittamassa sekä valkoinen tötteröpää.

Kuva: Middle of Nowhere

 

Juhannuksen jälkeen Kaukasten kylään avautuvan ITE-taidepuisto tulee esittelemään itseoppineiden taiteilijoiden ja taiteen tunnettuutta. Hankkeen takana ovat hyvinkääläistaustaiset ystävykset Pertti Riikonen ja Teijo Monni, jotka ovat tunteneet toisensa 1990-luvulta saakka.

Koronavuosi 2020 oli Riikoselle ja Monnille muutoksen vuosi. “Koronakevät 2020 oli pelottava, hämmentävä ja raskas. Istuimme Helsingissä Senaatintorin jättiterassilla summaamassa koronakevättä. Kaikki tuntui epätodelliselta, ja epävarmuus tulevasta sai meidät tuona iltana tekemään päätöksen: nyt tehdään jotakin yhdessä! Heittäytyminen kuljetti meidän monien sattumien kautta itseoppineiden taiteilijoiden satumaiseen ja mielikuvitukselliseen maailmaan”, Riikonen ja Monni kuvailevat taidepuiston alkutaivalta.

”Tapasimme mielenkiintoisia, herkkiä, lahjakkaita ja sydämellisiä ihmisiä. Kuulimme tarinoita elämästä, kohtaloista ja unelmista.  Näimme upeita teoksia ja uskomattomia taideympäristöjä. ITE-taide ei ole meidän mielestämme saanut ansaitsemaansa huomiota, ja näin meille syntyi ajatus omasta taidepuistosta. Puistosta, jossa vierailevat ihmiset tuntisivat ja kokisivat samoja tunteita, joita ITE-taide meissä herätti”, perustajat kertovat.

Sopiva paikka taidepuistolle löytyi kevättalvella 2022 Kaukasten kylästä Hyvinkäältä. Kiinteistön mailla sijaitsi huonokuntoinen vanha kesäasunto, hoitamaton omenatarha ja romahtaneita piharakennuksia. Erityisen kiehtovan tästä paikasta tekivät raunioitunut vanha kauppapuutarha, sammaloituneet kivijalat ja pihapiirin takana avautuva koskematon metsä. Kiinteistö tarjosi täydellisen ympäristön itseoppineiden taiteilijoiden mielikuvituksellisille taideteoksille.

Puisto rakentuu pitkälti kierrätysmateriaalien pohjalta

”ITE-taiteilijat ovat ottaneet meidät ja ideamme lämpimästi vastaan. Tämä on luonut uskoa siihen, että tällaiselle puistolle olisi tarvetta. Olemme halunneet rakentaa puistosta omaperäisen ja sadunhohtoisen ihmemaan. Päätimme jo heti alussa, että puisto rakennetaan mahdollisimman pitkälle kierrätysmateriaaleista”, Riikonen ja Monni kuvailevat puiston perusajatusta.

Työt kiinteistöllä aloitettiin keväällä 2022. Ensimmäinen kesä kului ympäristöä ja rakennuksia siivotessa ja kulkureittejä rakentaessa. Töitä ulkona jatkettiin pitkälle syksyyn ja lumen tultua siirryttiin sisätiloihin korjaamaan vanhaa päärakennusta sisältä. Vuosi 2023 oli kiivasta rakentamisen aikaa. Kiinteistölle saatiin kunnallistekniikka, ja pitkospuita rakennettiin metsään ja kasvihuoneraunioille. Konttikahvilan rakennustyöt aloitettiin, ja teoksia saatiin jo osittain paikoilleen.

Tammikuussa 2024 koitti yksi virstanpylväs, kun Riikonen ja Monni lanseerasivat taidepuiston suurelle yleisölle Helsingin Matkamessuilla. Palaute oli myönteistä ja moni messuvieraista lupasikin poiketa paikan päälle kesällä.

ITE-taidepuisto Middle of Nowheren avajaiskesä 29.6.-1.9.2024

”Toivotamme hyvinkääläiset ja matkailijat ympäri Suomen lämpimästi tervetulleiksi Hyvinkäälle! Odotamme avajaiskesää suurella mielenkiinnolla ja innostuksella”, Riikonen ja Monni kertovat.

https://middleofnowhere.fi/en/home/