Ariela Säkkisen teos Pahinta oli kylmyys perustuu professori Paavo Yli-Vakkurin aiemmin julkaisemattomiin muistiinpanoihin sotavankiajaltaan. Kirja kertoo karua tarinaa Neuvostoliiton vankileirien järkyttävistä olosuhteista. Samalla se on tarina periksiantamattomuudesta, toivosta ja selviytymisestä.
Osa kirjan kannesta. Kuva: Minerva Kustannus
Paavo Yli-Vakkuri jäi venäläisten vangiksi elokuussa 1941. Väkivaltaisten kuulustelujen jälkeen hänet lukittiin vankeja täynnä olevaan junanvaunuun liki kuukauden kestäneelle matkalle tuntemattomaan. Yhä kauemmas itään kuljetettavat vangit viruivat välillä kokonaan vailla ruokaa ja vettä, haavoittuneiden vammat mätänivät, sairaat kuolivat ja haju oli hirveä. Pahinta oli kuitenkin jopa 52 pakkasasteeseen hiipivä kylmyys. Leireillä eivät olosuhteet olleet sen paremmat.
Kaksi vankilaa, seitsemän vankileiriä ja 1234 päivää helvetissä, josta vain ihmeen kaupalla saattoi selvitä hengissä. Yli-Vakkuri kirjoitti kokemuksensa muistiin, mutta kielsi kuitenkin julkaisemasta niitä ennen kuolemaansa.
Säkkinen on taustoittanut muistiinpanoja monipuolisesti. Kuvitettu teos kertoo myös muiden suomalaisten sotavankien traagisista kohtaloista ja kauheuksista, joista ei ole Suomessa aiemmin kerrottu.
Ariela Säkkinen on Helsingissä asuva kirjailija, toimittaja ja kuvaaja, jolta on aikaisemmin ilmestynyt kirja Andalusian Auringossa – kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin. Säkkinen työskentelee viestinnässä sotahistorian parissa, missä häntä erityisesti kiehtovat henkilötarinat ja ihmiskohtalot.
