Aika jonka sain. Elokuva, jota osasin odottaa ja kyllä, etukäteen tiesin, että jotain hyvää on tiedossa. Vaikka viihdynkin hyvin yksin kotona, niin siitäkin huolimatta lähdin elokuviin, yksin ja koronaa uhmaten ja otaksuen, että terveenä. Ilahduttavan moni muukin oli halunut nähdä tämän elokuvan, vaikka sainkin istua omalla penkkirivillä aivan itekseni.
Aika jonka sain kertoo siis Jaana Kivimäen tarinan, tositarinan naisesta, joka koskettaa. Tuukka Temonen on tarttunut hyvin ohjaksiin ja ohjannut elokuvan, jonka soisi niittävän mainetta ihan missä tahansa. Juha Kärkkäinen on leikkaajana tehnyt elokuvasta sen, mikä osuu. Kun katsoo elokuvan, ymmärtää miksi hän on palkitsemisen arvoinen.
Kuva: Filmikamari
Olga Temonen tekee upean roolin ollen Jaana Kivimäki. Varmasti helppoa ratsastusharrastuksen myötä, mutta onnettomuuden sattuessa ollaankin tositoimissa. Aivan käsittämättömän upeaa tulkintaa, missä monessa kohtaa ollaan siinä tilanteessa, että katsojat kyynelehtii.
Kuva: Filmikamari
Elokuvan varsinainen nilkki on Jaanan ex-mies, Marko. Sebastian Rejman tekee melko lailla uskottavan roolin, ollen muka se ihana, mutta sitten ihan kaikkea muuta.
Kuva: Filmikamari
Kun Jaanan onnettomuus tapahtuu, niin ihan parasta koko elokuvassa on se ystävien, taustojen tuki. Minua itketti eniten se, että miten ne lähimmät uskoivat Jaanaan, siihen että mennään eteenpäin ja kaikki vielä muuttuu hyväksi. Jaanan paras ystävä, Marjut, Pilvi Hämäläinen tekee roolin ystävänä niin, että kuka tahansa haluaisi sellaisen ystävän. Mikael Rejström, Jaanan valmentaja Andre ja sellainen "varaisä", johon vaan voi luottaa. Jaanan äiti on se, joka on aina saatavilla, Riitta Havukainen on ihana äiti! Tyttärensä tuki ja turva. Ville Myllyrinne tuo Teppona sen turvan, jota tekisi heti mieli halata!
Suosittelen menemään elokuviin katsomaan tämän elokuvan, mikä tulee syliin, missä kaikki kohtaukset tulevat niin lähelle ja kaikki sen tuoma tunne osuu ja miten se antaa niin paljon. Jouduin kaiken näkemäni jälkeen antamaan itselleni aikaa ja kävelemään pitkin Kymijoen rantaa, miettimään sitä, että vielä on suomalaisessa naisessa sisua ja tarmokkuutta. Ajattelin pala kurkussa, että kuinka voidaan tehdä hieno elokuva, missä nainen kaikesta huolimatta selviää ja jos siitä jotenkin olisi potkua jollekin, joka kamppailee oman elämänsä kanssa.
Kiitos Tuukka Temonen, kiitos Olga Temonen tästä elokuvasta, nautinnosta, jota sen katsominen tuotti.
