Aalto-yliopiston mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on tehnyt 3D-virtualisointeja monista Suomen kansallismuseon kokoelmaesineistä. Näin äärimmäisen herkät, arvokkaat tai huonokuntoiset esineet on saatu yleisön tarkasteltaviksi.
Lisäksi MeMo on tuottanut 3D-aineistoa museon sisä- ja näyttelytiloista kuten Keskihallista, savupirtistä ja tornista. Museorakennusta pääsee tarkastelemaan ulkopuolelta ’lentävän maton’ kyydissä. Uusi virtuaalinen aineisto on nyt tutustuttavissa Suomen kansallismuseon verkkosivujen avoin museo -osiossa ja YouTube-kanavalla.
Kansallismuseon torni. Kuva: MeMo Aalto
”Virtuaalisuus ja digitaalisesti huikeat toteutukset tulevat ensin peli- ja elokuva-alalle, ja sieltä hiljalleen museomaailmaan. Hankkeen myötä tekninen osaaminen on meillä vahvistunut, mikä luo valmiuksia erilaisille digitoteutuksille. 3D- ja virtuaaliteknologiat mahdollistavat uudenlaisen museokokemuksen”, Suomen kansallismuseon yleisötyöpäällikkö Hanna Forssell sanoo.
Mallinnukset syntyivät laajemmassa 3D-kulttuurihankkeessa, jossa Kansallismuseo oli yksi MeMo-instituutin kumppani. Museo tarjosi Aalto-yliopistolle tilat tutkimusalustaksi ja kiehtovia kohteita mallinnettavaksi.
Työssä käytettiin uusimpia laserkeilauksen ja mallinnuksen menetelmiä ja kokeiltiin uusia tekniikoita.
”Halusimme pilotoida viimeisimmän 3D-tekniikan soveltuvuutta museokohteessa ja siirsimme tutkimuksesta syntyvää osaamista museon hyödynnettäväksi. Yhteisenä motiivina oli museon tarjonnan digiaikaistaminen”, sanoo professori Hannu Hyyppä Aalto-yliopistosta.
Mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on Aalto-yliopiston ja Maanmittauslaitoksen yhteisinstituutti. Se on liikkuvassa laserkeilauksessa maailman ykkönen ja sen 3D-studio on maailman kärkeä.
Viime vuonna MeMo sai ensimmäistä kertaa jaetun Kansallisen avoimen tieteen palkinnon. Palkinto myönnettiin muun muassa tutkimustyön tulosten avoimuudesta, tutkimuksen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta ja suuren yleisön tavoittamisesta erilaisten näyttelyiden ja tapahtumien avulla.
Virtuaalikierros videolla:
Suomen kansallismuseon verkkosivujen avoin museo -osio: