Entä jos Viipuri-tarinalla olisi onnellinen loppu? Tätä kysymystä kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelainen, jolla itselläänkin on viipurilaisia juuria, pohtii kirjassaan Uusi Viipuri (Gummerus). Kortelainen kaivaa esiin unohtuneet suunnitelmat ja dokumentit ja vie mielikuvituksen voimalla Kekkosen hankkeen maaliinsa. Palkitun graafikon Ville Tietäväisen piirrokset herättävät Uuden Viipurin eloon.
Anna Kortelainen. Kuva: Marek Sabogal
Talvella 1940 viipurilaisille jaettiin lomakkeita, joihin he luetteloivat tarvitsemansa koti-irtaimiston. Sen jälkeen he luovuttivat kotiensa avaimet viranomaisille. Lomakkeiden nöyrät pyynnöt raastavat lukijan sydäntä edelleen. Lupauksista huolimatta omaisuutta ei koskaan toimitettu perille evakoiden uusiin osoitteisiin.
”Rouva Sanni E. Sorvalin Kolmannelta kadulta kirjoittaa pystyllä käsialalla:
Keittiössä lääkekaapin vasemmalla puolella on naulassa pikkupojan harmaa takki ja sateenvarjo. Portista suoraan menee ovi vinnille, siellä keskimmäinen ovi jonka avain on naulassa oikealla puolella, on pyykkiä kuivamassa, ottakaa ne ja nuorat jolla sidotte kaikki yhteen. Jos mahdollista niin eteisestä lapsenkärryt myös mukaan ne saapi pieneen tilaan.”
Viipurilaisten sijoittamisessa oli omat ongelmansa. Kaupunkilaisina heidän oli vaikeaa hankkia toimeentuloa maalla, eikä heitä haluttu Helsinkiin sekoittamaan työmarkkinoita. Keväällä 1941 Urho Kekkonen ehdotti uuden kaupungin rakentamista Pohjanmaan rannikolle. Rahoittaja oli tiedossa, samoin arkkitehti, joten Suomen hallitus myöntyi ja asetti komitean.
Osa kannesta, Anna Kortelainen, Uusi Viipuri. Kuva: Ville Tietäväinen
Anna Kortelainen kertoo hämmästyneensä, miten täydellisen unohduksiin sanomalehdissä avoimesti uutisoitu tiedote uuden kaupungin suunnittelusta voi vuosikymmenien aikana painua. ”Ällistyin uljasta rauhanomaisen visioimisen kykyä vuonna 1941. Lopulta koko lailla liikutuin siitä, että Viipurin tarinalla olisi voinut olla onnellinen loppu”, hän toteaa.
Teoksen kirjoittaminen on ollut Kortelaiselle myös sukellus lapsuudensankari Urho Kekkosen sodanaikaisiin vaiheisiin. ”Kekkonen oli lapsuuteni ja teinivuosieni Valtiomies isolla alkukirjaimella, hän edusti vakuuttavaa esivaltaa habitustaan ja radioääntään myöten. Nyt keski-iässä olen toki tietoinen hänen valta-asemansa kääntöpuolesta. Se ei kuitenkaan estä muistamasta hänen karismaansa – ja tunnustamasta hänen loisteliasta lahjakkuuttaan vaikkapa vuosina 1940–1941”, Kortelainen kertoo.
Entä jos -historiaa
Uusi Viipuri -teos on historiallisten faktojen ja sepitteen yhdistelmä. Lukija tunnistaa tosiseikkoihin pohjautuvat tapahtumat tekstiin merkityistä lähdeviitteistä, jotka kertovat mistä faktasta tai johtolangasta kuvitteelliset keskustelut tai tilanteet lähtevät liikkeelle.
”Entä jos -historia ei ole jossittelua, vaan tiedonjanoon ja mielikuvitukseen vetoava tilaisuus miettiä, miten voisi olla toisin: kansakunnan suuressa tarinassa, mutta myös jokaisen yksilön omalla kohdalla. Sen ei tarvitse olla raastavaa katumusta vaan tietoisuutta siitä, että risteyksissä on monia tienhaaroja. On hedelmällistä ja luovaa katsoa aina ympärilleen avoimin mielin, yhteisöinä, kansakuntana ja henkilökohtaisessa elämässään”, Anna Kortelainen kuvailee.
Anna Kortelainen (s. 1968) on helsinkiläinen kirjailija, jolla on äitinsä puolelta neljän sukupolven verran viipurilaisia juuria. Hän on kirjoittanut asiaproosaa taidehistorian, kulttuurihistorian, naisten historian ja lääketieteen historian aloilta sekä elämäkertoja, novelleja ja kolme romaania. Lisäksi hän on käsikirjoittanut erilaisia näyttelyitä, tv-ohjelmia ja musiikkiin liittyviä esityksiä. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.
Anna Kortelainen: Uusi Viipuri, ilmestyy 26.9.
Kuvitukset Ville Tietäväinen
264 sivua
ilmestyy myös äänikirjana 27.9., lukija Joel Mäkinen
