Maisema-arkkitehti MARK Gretel Hemgårdille on myönnetty vuoden 2019 arkkitehtuurin valtionpalkinto pitkäaikaisesta taiteellisesta työstä maisema-arkkitehtuurin luojana ja maisemanäkökulman puolesta puhujana.
Kuva: Maria Miklas
Gretel Hemgård (s. 1948) on tehnyt pitkäaikaista taiteellista työtä maisemansuunnittelussa ja restauroinnissa sekä toiminut maisema-arkkitehtuurin hyväksi laajasti kansainvälisesti ja kotimaassa. Hänen työssään korostuu suunnittelun pitkäjänteisyys ja monet toteutuksista ovat lajinsa parhaimpia Suomessa. Uusille rakennettaville alueille on hänen suunnitelmistaan syntynyt laaja kirjo kaupunkiympäristöjen arkkitehtuuria, puistoja, katuja, hautausmaita, pihoja ja maisemateoksia, joissa maisemansuunnittelu ja -arkkitehtuuri ovat tinkimättömästi ja monipuolisesti mukana arkkitehtuurin rinnalla ja samalla itsenäisinä teoksina.
Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK pitää kunnianosoitusta erittäin merkittävänä ja onnittelee kunniajäsentään Gretel Hemgårdia lämpimästi. “Hemgårdin panos suomalaisen maisema-arkkitehtuurin edistäjänä on erittäin arvokas. Maisema-arkkitehtuuria on voinut opiskella Suomessa nyt 30 vuotta omana koulutusohjelmanaan ja ammattikuntamme on vakiinnuttanut asemansa arkkitehtisuunnittelun rinnalla.” sanoo maisema-arkkitehtiliiton puheenjohtaja Pia Kuusiniemi.
Gretel Hemgård on otettu palkinnosta: “Uskon, että saamani palkinto on tarkoitettu tunnustukseksi koko maisema-arkkitehtuurille. Henkilökohtaisesti tämä on tietysti suuri kunnia, sillä palkinto on arvokkain tunnustus, jonka maisema-arkkitehti tai arkkitehti voi saada. Mielelläni jakaisinkin huomionosoituksen kaikkien kanssa! “
Hemgård toivoo, että palkinto lisää yleistä keskustelua maisema-arkkitehtuurista: “Mediahuomiota on ollut huomattavan vähän, vaikka kasvukaupunkien rakentamisvauhti edellyttäisi ahkeraa keskustelua viheralueiden ja puistojen laadusta ja niiden merkityksestä paikan identiteettiin ja asukkaiden hyvinvointiin.”
Kuusiniemi on samaa mieltä: ”Maisema-arkkitehtuurin keinoin voimme vastata aikamme tärkeisiin kysymyksiin: miten voimme sopeutua ilmastonmuutokseen ja sitoutua kestävään ympäristön rakentamiseen ja samalla tuottaa laadukasta ja viihtyisää ympäristöä sekä tiivistyvillä keskusta-alueilla että haja-asutusalueilla. Haluamme myös kiittää arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikuntaa tästä suuresta kunnianosoituksesta yhdistyksemme kunniajäsenelle ja sitä kautta koko alalle. ”
Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijoina toimivat valtion taidetoimikunnat päättävät vuosittain taiteenalansa valtionpalkinnoista. Arkkitehtuurin valtionpalkinnosta päättää arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen jakoi yhteensä neljätoista palkintoa eri taiteenaloille 29. marraskuuta.