Ehdokkaat Ars Fennica 2025 -palkinnon saajaksi ovat Ragna Bley Norjasta, Roland Persson Ruotsista sekä Jani Ruscica ja Hanna Vihriälä Suomesta. Palkinnon saajan valitsee Mori Art Museumin johtaja ja National Center for Art Researchin johtaja Tokiossa Mami Kataoka.
Ars Fennica 2025 -ehdokkaat: Roland Persson, Jani Ruscica, Hanna Vihriälä ja Ragna Bley. Kuva: HAM / Maija Toivanen
Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö ARS FENNICA sr perustettiin vuonna 1990 edistämään taiteita avaamalla suomalaiselle kuvataiteelle uusia kansainvälisiä yhteyksiä ja innostamalla taiteilijoita heidän luovassa työssään sekä voimistamalla kuvataiteisiin kohdistuvaa suuren yleisön mielenkiintoa ja arvostusta.
Säätiö jakaa Suomen merkittävimmän, 50 000 euron kuvataidepalkinnon joka toinen vuosi. Palkinto myönnetään taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta taiteellisesta työstä. Ehdokkaina on ollut Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Pietarin alueen taiteilijoita.
Vuoden 2025 ehdokkaat on nimennyt palkintolautakunta, johon kuuluvat puheenjohtaja LT Leena Niemistö sekä jäsenet kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtila, dekaani Leevi Haapala (Taideyliopiston Kuvataideakatemia) ja museonjohtaja Arja Miller (HAM Helsingin taidemuseo).
Ehdokkaiden töitä esittelevä yhteisnäyttely on esillä HAM Helsingin taidemuseossa 24.10.2025–15.3.2026. Palkinnon saajan valitsee ehdokkaiden joukosta palkintolautakunnan kutsuma kansainvälinen taideasiantuntija Mami Kataoka, Mori Art Museumin ja National Center for Art Researchin johtaja Tokiossa. Palkinnon saaja julkistetaan keväällä 2026. Yleisö voi myös äänestää omaa suosikkiaan ehdokasnäyttelyssä.
Ehdokkaiden ja taideasiantuntijan esittelyt
Ragna Bley
Ragna Bleyn suurikokoisille maalauksille ovat ominaisia orgaaniset ja muuttuvat muodot, jotka antavat tilaa sattumalle ja hallitsemattomuudelle. Teokset häilyvät esittävän ja hahmottoman välimaastossa. Bleyn äärimmäisen kokeellinen tuotanto käsittää myös veistoksia ja performansseja, joiden keskeisiä tekijöitä ovat kieli ja teksti. Tilallisuudella on suuri merkitys Bleyn teoksia katsottaessa. Maalaukset voivat esimerkiksi keinahdella tilassa selät vastakkain teräslangoille ripustettuna, mikä luo niiden tarkastelemiselle ja kokemiselle toisenlaiset ehdot.
Bley työskentelee Oslossa sijaitsevan työhuoneensa lattialla, jossa hän kaataa ja raaputtaa värikerroksia muun muassa purjekankaalle. Hän työstää myös paksua emalimaalia PVC-muoville, jolloin väri ei imeydy pintaan vaan kohoaa esiin veistoksellisesti. Bley on myös ommellut kankaisiin taskuja, jotka hän täyttää orgaanisilla materiaaleilla kuten teelehdillä, kuivatuilla vadelmilla ja kurkumalla. Teokset on sitten sijoitettu ulkotiloihin, jolloin sään vaikutus muuttaa aiheet eläviksi.
Bleyn taiteessa ei kuitenkaan ole kyse vain värin elävyydestä ja ominaisuuksista, tärkeää on myös sirpaleinen aiheisto, joka tihkuu esiin viittauksina esimerkiksi tieteiskirjallisuuteen, tieteeseen ja taidehistoriaan. Teoksen lähtökohta on usein henkilökohtainen ja tunnepitoinen, intuitioon ja keholliseen kokemukseen nojaava prosessi. Taiteilija tutkii ahkerasti luonnostelemalla muotoja ja yhdistelmiä, jotta hän löytäisi moniselitteisiä tiloja tai tilanteita. Maalauksista syntyy vaikutelma, että kuva-aihe olisi vangittu kankaalle jonkin määrittelemättömän eliön kaltaisena, koska se kehittyy ja muotoutuu hitaasti maalausprosessin aikana. Teosten orgaaniset muodot voi nähdä yhteisöllisinä ameeboina, yhtä aikaa sekä suurena kehona että pieninä erillisinä yksikköinä, joiden kautta Bley kyseenalaistaa yhteiskunnassamme tavanomaisen kahtiajaon yksilöiden ja ryhmän välillä.
Ragna Bley: Slip, Sun-Dream, 2019. Akryyli kankaalle. Kuva: Helene Toresdotter. Taiteilijan ja Tukholman Moderna Museetin luvalla
Ragna Bley (s. 1986, Ruotsi) asuu ja työskentelee Oslossa. Hänellä on kuvataiteen kandidaatin tutkinto Oslon taideakatemiasta (2011) ja kuvataiteen maisterin tutkinto Lontoon Royal College of Artista (2015). Bleyn yksityisnäyttelyitä on nähty Malmön taidehallissa Ruotsissa, Kunstnernes Husissa ja OSL Contemporaryssä Oslossa, Kunsthuset Kabusossa, Øystesessa Norjassa, Downs & Rossissa New Yorkissa sekä Pilar Corrias galleriassa Lontoossa. Hänen teoksiaan on useissa kokoelmissa, mm. Henie Onstad Kunstsenter, Kistefos Museum, Kansallismuseo ja Astrup Fearnley -museo Norjassa, sekä Moderna Museet, Malmön taidemuseo ja Statens Konstråd Ruotsissa.
Roland Persson
Luonto näyttäytyy Roland Perssonin maalauksellisissa silikoniveistoksissa ja suurissa installaatioissa samanaikaisesti tuhoisana ja rakentavana. Hänen todellisuuskuvauksiinsa sekoittuvat surrealistiset, unenomaisiset elementit. Kasvit ja eläimet vaikuttavat usein siltä kuin ihminen olisi vääristänyt ja pahoinpidellyt niitä. Persson on jo pitkään ollut kiinnostunut ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta sekä luonnosta symbolien lähteenä. Monesti hänen kuvakielensä lähtökohtana on eräänlainen luonnontieteellinen luokittelu. Taiteilija ei kuitenkaan kuvaa luontoa vain sen itsensä tähden, vaan luonto toimii myös heijastuspintana alitajunnalle ja tunteille sekä vertauskuvien tapahtumapaikkana. Persson hyödyntää työssään esineitä tai luonnon fragmentteja, joihin hänellä on erityinen suhde tai joiden parissa hän on kasvanut. Teokset voivat myös käsitellä henkilökohtaisesti latautuneita tarinoita tai fantasioita.
Persson on pitkään käyttänyt työssään läpivärjätystä silikonikumista tehtyjä valoksia saadakseen niihin aidon orgaanisen tunnun. Sattumalla on silikoniveistosten valmistamisessa ratkaiseva rooli, se on jo sinänsä osa esteettistä ilmaisua. Persson tunnetaan Ruotsissa myös monista julkisista töistään. Silikonista tai maalatusta pronssista ja alumiinista valmistetut teokset viestivät muun muassa leikkisyyttä, naisellisuutta, väriä ja käsitteellisyyttä. Piirtäminen on Perssonille kaiken perusta. Kellastuneelle paperille toteutetut suurikokoiset piirrokset on tehty hitaasti piste pisteeltä, olipa kuva-aiheena kaktus, eläimen anatomia tai luuranko lasikaapissa. Piirrokset täydentävät veistoksia, ne ovat eräänlaisia viittauksia tieteen kaltaiseen pyrkimykseen tai selitykseen jostain, jonka voimme vain aavistaa
Roland Persson (s. 1963) asuu ja työskentelee Tukholmassa. Hän valmistui Uumajan taidekorkeakoulusta 1993 ja jatkoi opintoja Tukholman kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa. Korkeakouluopintojen lisäksi hän on kiinnostunut teoreettisesta psykoanalyysista, joka näkyy teosten alitajuntaisessa ja analyyttisessa sisällössä. Perssonin teoksia on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Pohjoismaissa ja Euroopassa, sekä myös Venäjällä ja Aasiassa. Suomessa hänen teoksiaan on ollut esillä museonäyttelyissä Amos Rexissä ja HAM Helsingin taidemuseossa vuonna 2024 sekä yksityisnäyttelyssä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa vuonna 2023.
Jani Ruscica Flatlands, 2018. Musiikkiesitys lasisoittimella. Lönnströmin taidemuseo. Kuva: Pēteris Vīksna
Jani Ruscica
Jani Ruscica työskentelee liikkuvan ja painetun kuvan, kuvanveiston sekä esitystaiteen keinoin. Taiteilijan työskentelylle keskeistä on merkitysten kerroksellisen, liukuvan ja epävarman luonteen tarkasteleminen: teoksissa asiat muuttavat jatkuvasti muotoaan, ne venyvät, taipuvat ja ylittävät totuttuja ajallisia, tilallisia ja kehollisia rajoja. Tutulta vaikuttavat fragmentaariset merkit ja kuvat tuntuvat lipeävän Ruscican teoksissa, muuttuvat lukukelvottomiksi ja antavat tilaa kokemukselliselle ja määrittelemättömälle.
Ruscican veistokselliset videoteokset sekä paikkasidonnaiset muraalit materialisoituvat aina suhteessa tilaan ja arkkitehtuuriin ja horjuttavat eri tavoin katsojan kehollista kokemusta ympäröivästä tilasta. Taiteilijan puupiirroksissa ja muissa painotöissä käyttämät kollaasin ja figuratiivisen abstraktion tekniikat ovat avoimia tulkinnalle, ja toimivat visuaalisina ja materiaalisina keskustelunavauksina, jotka tasapainoilevat erilaisten koodistojen ja esittämisen tapojen ristivedossa, ja haastavat tapojamme yksiselitteisesti purkaa niiden merkityksiä.
Ruscican teoksille keskeistä onkin kiinnittää erityistä huomioita juuri niihin hetkiin, jotka lankeavat kaksinapaisuuksien ja määritelmien väliin tai jopa niiden ulkopuolelle. Taiteilijan teoksissa merkitykset purkautuvat ja muotoutuvat yhä uudelleen, piirtäen selkeän subjektin sijaan kuvaa erilaisten visuaalisten ja materiaalisten ilmiöiden suhteellisuudesta. Hänen taideteoksensa kieltäytyvät leikkisällä performatiivisuudellaan kaikenlaisista valtasuhteille alttiista kategorisista määritelmistä, ja pyrkivät sen sijaan aktivoimaan visuaalisille ilmiöille ominaista monimerkityksellisyyttä ja ristiriitaisuutta, ja antamaan tilaa hybridimäisyydelle, moninaisuudelle ja rajattomalle muutokselle.
Jani Ruscica (s. 1978, Suomi/Italia) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on opiskellut kuvanveistoa Chelsea College of Art & Designissa Lontoossa (kandidaatin tutkinto 2002) sekä mediataidetta Kuvataideakatemiassa Helsingissä (maisteritutkinto 2007). Ruscica on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä, viimeksi Helsingin Taidehallissa (2022) ja 1646 Art Spacessa Haagissa (2021). Hänen teoksiaan on nähty laajasti kansainvälisissä ryhmänäyttelyissä, esim. Kiran Nadar Museum, New Delhi (2023); 6. Dhaka Art Summit, Bangladesh (2023); HAM Helsingin taidemuseo (2023); MMOMA, Moskovaa (2021); AGWA, Perth (2020); ja 1. Riian biennaali (2018). Ruscican teoksia on mm. Centre Pompidoun, Saastamoisen säätiön ja Kiasman kokoelmissa. Ruscicalle myönnettiin William Thuring -pääpalkinto vuonna 2018.
Ragna Bley: Stranger’s Eye, 2022. Ripustuskuva, Kunstnernes Hus, Oslo. Kuva: Uli Holz. Taiteilijan ja Kunstnernes Husin luvalla
Hanna Vihriälä
Kuvanveistäjä Hanna Vihriälän teosten kantava voima on materiaalin tuntu. Hän käyttää niiden valmistamiseen epätavallisia materiaaleja kuten irtomakeisia, soraa ja akryylihelmiä, hän pujottaa teräslankoihin valtaviksi riippuviksi ja ilmaviksi teoksiksi. Valmistus on vaativaa käsityötä: yhdessä teoksessa voi olla jopa 350 000 akryylihelmeä, joista muodostuu tiivis, mutta eloisa pinta. Teoksille on luonteenomaista vastakohtien välinen jännite: kestävä ja hauras, kova ja pehmeä.
Sisällöllisesti lähtölaukauksena toimivat arjen havainnot, jotka voivat liittyä esimerkiksi rikkaruohoon, tupakkataukoon tai Mercedes-Benz-autoon. Arkisuudesta huolimatta Vihriälän teokset ovat äärimmäisen henkilökohtaisia mutta silti yleismaailmallisia; vanhemman kuolema, lapsuuden maisema tai ahneus herättävät tunteita, joihin moni voi samaistua.
Arvotonkin esine voi paisua valtavaksi ja saada unenomaisia ja epätodellisia piirteitä. Vihriälän kuvallinen ilmaisu löytää muotonsa jostain grafiikan, maalauksen ja veistoksen välimaastosta. Teokset puhuttelevat monia eri aisteja, kuten 200 000 makealta tuoksuvasta irtokarkista muodostuvassa jättimäisessä ruusussa, joka ilmaisee halun, nautinnon ja kiusauksen teemoja.
Vihriälä on toteuttanut lukuisia julkisia teoksia kouluihin ja sairaaloihin eri puolille Suomea. Korostetun paikkasidonnaiset teokset lainaavat mittasuhteet ja joskus sisällön ja materiaalitkin sijoituspaikastaan. Vihriälä käyttää teoksissa myös pronssia, valurautaa, alumiinia ja messinkiä esimerkiksi sijoittaessaan eläinten neniä aakkosjärjestykseen alakoulun seinälle. Lisäksi hän osallistaa tekoprosessiin usein myös paikallisia asukkaita, jotka lahjoittavat teokseen esimerkiksi vaaleanpunaisia leluja, neulepuikkoja, muovikorkkeja, kännykkäkoteloita, imupillejä ja palloja, joista rakentuu valtavan kokoinen, nuorekas ja lentävä sydän.
Hanna Vihriälä (s. 1974 Oulaisissa, asuu ja työskentelee Tampereella) valmistui kuvanveistäjäksi Helsingin Kuvataideakatemiasta 2003. Hänellä on myös aiempi kuvanveistotutkinto Viron taideakatemiasta. Hänen teoksiaan on nähty vuodesta 1999 lähtien muun muassa Galleria Sculptorissa, Galleria Forum Boxissa Helsingissä ja Nykytaiteen museo Kiasmassa. Vihriälän teoksia on Konstsamfundetin / Amos Rexin, Nykytaiteen museo Kiasman ja Wäinö Aaltosen museon kokoelmissa.
Mami Kataoka
Tokiossa sijaitsevan Mori Art Museumin johtaja Mami Kataoka on toiminut vuodesta 2023 lähtien myös Japanin kansallisen taiteentutkimuskeskuksen johtajana (National Center for Art Research (NCAR). Morin taidemuseon johtajaksi hänet nimitettiin vuonna 2020. Sitä ennen hän työskenteli Morin kuraattorina vuodesta 2003 lähtien. Vuosina 1997–2002 Kataoka toimi Tokyo Opera City -taidegallerian pääkuraattorina.
Lisäksi Kataoka on Japanin ulkopuolella toiminut Hayward Galleryn kansainvälisenä kuraattorina Lontoossa 2007–2009, yhdeksännen Gwangju-biennaalin toisena taiteellisena johtajana 2012, Sydneyn biennaalin taiteellisena johtajana 2018, sekä Aichi-triennaalin taiteellisena johtajana 2022. Kataoka oli kansainvälisen museoliiton taiteen komitean CIMAMin hallituksen jäsen 2014–2022 ja puheenjohtaja 2020–2022.
Kataoka on kuratoinut Morin taidemuseolle useita retrospektiivejä aasialaistaiteilijoilta kuten Tsuyoshi Ozawa (2004), Ai Weiwei (2009), Lee Bul (2012), Makoto Aida (2012), Lee Mingwei (2014), NS Harsha (2017) ja Chiharu Shiota (2019).
Lisäksi hän on kuratoinut alueellisia näyttelyitä kuten SUNSHOWER: Contemporary Art from Southeast Asia 1980s to Now (2017) ja Roppongi Crossing: Contemporary Japanese Art (2004 ja 2013).
Kataoka kirjoittaa ja luennoi Japanin, Aasian ja kansainvälisestä nykytaiteesta sekä toimii kilpailujen tuomaristoissa.
Ars Fennica 2025
24.10.2025–15.3.2026
HAM Helsingin taidemuseo
