Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.09.2024

Elämäkerta piirtää Ari Vatasen vauhdikkaan elämän ääriviivat

Tuupovaarasta maailmanmestariksi, europarlamenttiin ja provencelaiseen linnaan. Ari Vatanen on elänyt elämäänsä vauhtia säästelemättä, kuten osoittaa Helena Liikanen-Rengerin kirjoittama uusi elämäkerta Tuulitukka, villimieli. Ari Vatasen elämä.

Kuvassa on Ari Vatasen kasvot nuoruusajalta. Hänen katseensa on oikealle. Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta, kansiTuula Mäkiä. Kuva: Siltala Publishing

 

"Elämä on aivan liian upea asia elettäväksi kakkosvaihteella ja pimennetyillä valoilla. Täysillä pitää elää, rapaa pitää lentää." - Ari Vatanen

Harvalla oli sellaista paloa tien päälle kuin Ari Vatasella. Pohjois-Karjalassa nelilapsisen katraan esikoiseksi syntynyt poika seurasi Itärallin sankarikuskeja, ja pyrki heidän jäljissään maailmalle, siinä onnistuen. Tie ei ole ollut helppo: itärajan tuntumasta, leskiäidin hoivista on pitkä ja mäkinen matka provencelaisen linnan isännäksi, jonka puhelimessa on suora numero Ranskan presidentin virka-asuntoon, Élysée-palatsiin.

Ari Vatanen on rallin maailmanmestari, moninkertainen Paris–Dakar-voittaja. Europarlamentaarikkona hän on tehnyt historiaa edustamalla niin Suomea kuin Ranskaa.

Tuupovaaralaisen elämää on ohjannut tahto elää jokainen päivä täysillä, oman vakaumuksen mukaan. Laskelmointi ei kuulu sanavarastoon, mikä on saattanut kostautua niin ralliteillä kuin politiikassakin. On ollut turhia läheltäpiti-tilanteita ja tiukkaa kiistaa ryhmäkurista.

Mutta sitäkin enemmän Vatasen elämässä on ollut järisyttäviä, inspiroivia onnistumisia  ja ennen kaikkea rohkeita ja rehellisiä päiviä. Helena Liikanen-Rengerin kirjoittama elämäkerta Tuulitukka, villimieli kokoaa Vatasen vauhdikkaan elämän yksiin kansiin.

Helena Liikanen-Renger on asunut ulkomailla jo yli kymmenen vuotta, eläen vuoroin Ranskassa, vuoroin Yhdysvalloissa.  Tätä nykyä hänen kotinsa on Grassessa, Etelä-Ranskassa. Suomessa ollessaan Liikanen-Renger työskenteli muun muassa uutistoimittajana MTV:n uutisissa. Ulkomaan vuosien aikana hän on tehnyt töitä freelance-toimittajana, Suomen Washingtonin-suurlähetystön lehdistövirkamiehenä, viestintäalan yrittäjänä sekä kirjailijana.

Nyt ilmestyvä kirja on Liikanen-Rengerin neljäs teos. Aikaisemmat kolme teosta ovat kertoneet elämästä maailmalla. Liikanen-Renger on valmistunut maisteriksi sekä Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä että Los Angelesissa sijaitsevasta USC Annenbergistä.

https://www.siltalapublishing.fi/