Suomen elokuvasäätiö on valinnut ensimmäisen Kajastus-palkinnon saajan. Palkinto nostaa esiin nuoria käsikirjoittajia ja sen saaja valitaan käsikirjoitusapurahan hakijoiden joukosta. Palkinnon arvo on 8000 euroa.
Kuva: Suomen elokuvasäätiö
Mikko Peltotupa (s. 1993) on uransa alussa oleva elokuva- ja televisiokäsikirjoittaja, joka on muun muassa opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta Itä-Suomen yliopistossa sekä käsikirjoittamista Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella. Peltotupa on osoittanut olevansa teknisesti taitava, sivistynyt ja monipuolinen kirjoittaja, jonka humoristinen ja tarkka näkemys ihmiselosta taipuu suvereenisti eri tyylilajeihin mustaakin mustemmasta satiirista koskettavaan draamaan sekä eri muotoihin animaatiosarjasta pitkään elokuvaan.
Palkinto on nimetty Suomen viimeisen mykkäelokuvan mukaan (ohj. Carl von Haartman, 1930). Palkinnon on lahjoittanut Keele-säätiö. Se on Mika ja Anu Anttosen vuonna 2022 perustama säätiö, jonka tarkoituksena on mahdollistaa hyvinvointia ja tasa-arvoa edistäviä vaikutuksia yhteiskunnassa.