Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.07.2024

Espoo Cinén erikoisnäytöksissä Juho Kuosmasen mykkätrilogia, Hayao Miyazakin Naapurini Totoro ja Virpi Suutarin Havumetsän lapset

Espoo Ciné -elokuvafestivaali järjestää perinteisesti erikoisnäytöksiä muuallakin kuin elokuvateattereissa. Tänä vuonna Tapiolan kirkossa esitetään Juho Kuosmasen mykkäelokuvatrilogia Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012), Salaviinanpolttajat (2017) ja Kaukainen planeetta (2023). Näytöstä säestää Ykspihlajan kino-orkesteri. Mukana on myös foley-artisti Pietu Korhonen, joka tekee elokuvan äänitehosteet livenä. Näytös järjestetään 25.8.2024.

Kuvassa on kaksi vanhanajan poliisimiestä kaksirivinapitustakeissa ja koppalakeissa. Kuva on musta-valkoinen.

The Moonshiners. Kuva: Espoo Ciné

 

Ulkoilmanäytöksiä on tämä vuonna ohjelmassa kaksi. Festivaalin avajaispäivänä 23.8.2024 Haukilahden venesatamassa Skiffer-ravintolan edessä näytetään Oscar-palkitun Hayao Miyazakin animeklassikko Naapurini Totoro vuodelta 1988. Fantasia-aiheisessa elokuvassa kaksi sisarusta viettää kesää isän kanssa maaseudulla heidän äitinsä jouduttua sairaalaan. He huomaavat, että metsän puissa asuu maagisia metsän henkiä, Totoroja. Elokuva on osa festivaalin tämänvuotista Japani-sarjaa.

Palkitun dokumentaristi Virpi Suutarin uusin elokuva Havumetsän lapset nähdään ulkoilmanäytöksessä Tapiolan Aurinkoterassilla lauantaina 31.8. Elokuvassa Virpi Suutari ottaa kantaa metsien suojeluun ja ravistelee kohtaamaan hupenevan metsäluontomme kauneuden ja hädän. Illan alustaa Aktivistimummot-liikkeen Helena Kääriäinen. Espoo Ciné järjestää näytöksen yhdessä Eloisa Espoo -hankkeen kanssa.

 

Kuvassa on värillisessä piirroskuvassa mies ajamassa polkupyörällä ja edessä pikkutyttö ja tarakassa on pikkupoika. Vasemmalla on vihreää lehtipuustoa.

Totoro. Kuva: Espoo Ciné

 

Festivaalilla on paraikaa käynnissä kotimaisen elokuvajulistetaiteen Poster Ciné -kilpailu. Finaaliin ovat pääseet seuraavien elokuvien julisteet:

Ilveskuiskaaja, julistesuunnittelu Juhamatti Vahdersalo
Je’vida, julistesuunnittelu Pauliina Heikkinen
Máhccan – kotiinpaluu, julistesuunnittelu Bassi Mattsson
Michael Monroe -dokumenttielokuva, julistesuunnittelu Touko Maksimainen
Villi leikki, julistesuunnittelu Karoliina Kesti-Kastari

Kilpailun voittajan valitsee Teemu Keisteri, joka on myös suunnitellut festivaalin visuaalisen ilmeen. Yleisön suosikkia pääse äänestämään 25.8.2024 saakka. Espoo Cinén Instagram- ja Facebook-sivustoilla on myös käynnissä lippukilpailu.

Ohjeet löytyvät täältä: https://espoocine.fi/fi/uutiset/poster-cine-palkitsee-kotimaisen-elokuvajulistetaiteen-helmet

Espoo Ciné -festivaalista

Espoo Ciné järjestetään tänä vuonna 23.8.–1.9.2024. Koko ohjelmisto julkaistaan 1.8.2024.

Festivaali jatkaa tänä vuonna Crip Ciné -kokonaisuutta, joka nostaa esiin vammaisia elokuvantekijöitä sekä vammaisten maailmaa ja elämää käsitteleviä aiheita. Sinun Ciné -ideakilpailu järjestetään tänäkin vuonna. Kilpailu on suunnattu BIPOC-taiteilijoille (black, indigenous, people of color) tarkoituksena auttaa heidän ideoitaan kehittymään elokuviksi. Palkinto jaetaan avajaisissa 23.8.2024.

Lisäksi festivaalilla järjestetään lapsille ja nuorille suunnattu Junior Ciné, joka keskityy lasten ja nuorten elokuviin. Näytökset on tarkoitettu päiväkoti- ja koululaisryhmille.

Festivaali myöntää tänä vuonna jo neljännen kerran Espoo Ciné -palkinnon, josta tiedotetaan erikseen. Aiemmat palkinnot ovat saaneet Paula Vesala, Anna Eriksson sekä Elokuvayhtiö Aamu.

https://espoocine.fi/