”Suljetut ovet on koreografi Alpo Aaltokosken kuoleman ja luopumisen teemaa käsittelevän teossarjan ensimmäinen osa. Ensimmäinen osa muodostuu kahdesta itsenäisestä sooloteoksesta…Työryhmän jäsenet tuovat teoksiin oman henkilökohtaisen kokemuksensa luopumisesta”
Kuolema – miten kiehtova aihe! Danse macabresta eli kuolemantanssista ei ole kuitenkaan kysymys kun Alpo Aaltokoski tuo pandemianpainamalle taidekentälle uusimman koreografiansa. Lisää on luvassa kun Kuusi kuvaa kuolemasta -teossarja jatkuu keväällä 2021.
Kuva: Aaltokoski Company
Teosesittely lunastaa lupaukset, henkilökohtaisuus on vahvasti läsnä sekä Katja Koukkulan että Jussi Väänäsen samanaikaisissa sooloissa. Yhteistäkin liikekieltä ja suuntaa löytyy, mutta yhdessä ei tanssita, ainakaan fyysisesti. Katsojan on luovuttava paritanssista, houkutuksesta nähdä duetto, sekä päätettävä kumpaa sooloa kulloinkin seuraa. Tosin esitystila on nerokkaasti rakennettu, turvavälit katsojien välillä tuovat tanssijat liki ja lähelle, henkilökohtaisuus muuttuu intiimiksi ja intensiiviseksi. Katsojat samassa tasossa ja tilassa tanssijoiden kanssa muodostavat elävän maiseman ja huomaan seuraavani kanssani diagonaalissa istuvien (ja siihen niin mainiosti asettuvien!) olemusta ja reaktioita tanssiin, katsoessani tanssijaa. Huomio kokemuksesta, joka saattaa olla vaivaannuttava, mutta henkilökohtaisesti en koe sitä niin, vaikka olen luonnollisesti vuorollani myös osa tuota maisemaa. Näyttämön muodostaminen palvelee kohtaamista tavalla joka on tässä ajassa ainoa mahdollinen. Demokraattinen ratkaisu.
Tanssijat liikkuvat tilassa omia reittejään, jossa lähtö- ja paluupiste on määritelty. Liikkeiden toisteisuuden tulkitsen vuosien virraksi, kaava muistuttaa muistamisen ja unohduksen suhdetta. Vanheneminen on väistämätöntä, keho muuttuu ja menettää elastisuuttaan, mutta ehdottaa tilalle jotain muuta, toista tapaa olla ja ilmaista.
Katja Koukkulan kasvoilla näkyy vahvasti muutokset tyhjyydestä keveyteen, katse kohdistuu ja on läsnä. Jussi Väänänen tarjoilee kilpatanssiviittaukset selkeästi, mutta ravistaa ne yltään tarkasti, päättäväisesti. Tanssijoiden liikekieli on herkistynyt entisestään, yhä vivahteikkaammaksi ja ilmaisevammaksi. Tanssi on paikoittain jopa terävää, mutta silti pakotonta.
Vaihtelut rytmissä tukevat soolojen rakentumista, fokus vaihtelee, mutta on levollinen ja tukee intensiteettiä. Esityksen estetiikka on korutonta ja valoilla luodaan tunnelmia hienoviritteisesti. Musiikinkin voi kuulla kahtena soolona, on Wideniuksen soittoa, flamencoväritteistä kitaraa ja Stormin luomaa äänimaailmaa. Äänimaailma on harmonista, vaihdot tyylistä toiseen ovat luonnollisia ja soljuvia.
Jään pohtimaan oliko sittenkin kyse Danse macabresta, tanssiin kutsusta? Kutsusta hyväksymisen iloon, kohtaamiseen asioiden kanssa joihin emme voi vaikuttaa? Odotan innolla seuraavaa osaa!
Mervi Leivo
Alpo Aaltokoski Company: Suljetut ovet (18.10.2020)
Työryhmä:
Koreografia: Alpo Aaltokoski
Tanssijat: Katja Koukkula ja Jussi Väänänen
Valosuunnittelu: Teo Lanerva
Musiikki: Joonas Widenius
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukusuunnittelu: Liisa Pesonen
Valokuvat: Mikko Rasila
Graafinen suunnittelu: Pietari Kaakkomäki
Tuotanto: Alpo Aaltokoski Company yhteistyössä KokoTeatteri
Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto
Ensi-ilta oli 13.10.2020
