Hyppää pääsisältöön
Marja Jähi-Salo
/ 13.06.2013

Rakkaus kuljettaa Kikka Laitista - Kuuntele uusi kappale

Suomalaiset rakkaustarinat ovat artisti Kikka Laitiselle ajankohtaisia. Viime viikolla ilmestynyt uusi single on nimeltään Hyväilyt ja kaikki hymyt.

Kikka Laitinen on pitkän linjan laulaja, sanoittaja ja säveltäjä. Elämän menoon kuuluu vahvasti oman musiikin tekeminen. Tämän lisäksi sanoituksia, hittejäkin, on syntynyt tunnetuille artisteille kuten Paula Koivuniemelle, Jari Sillanpäälle ja Arja Korisevalle.

Kikka Laitinen Co. Kustaa Kantelinen (kitarat), Kikka Laitinen (piano, laulu), Petteri Korhonen (rummut), Mikko Yli-Knuuttila (basso). Kuva: Kikka Laitinen.
Kikka Laitinen Co. Kustaa Kantelinen (kitarat), Kikka Laitinen (piano, laulu), Petteri Korhonen (rummut), Mikko Yli-Knuuttila (basso). Kuva: Kikka Laitinen.

Omaa tuotantoa on Suomalaisia rakkaustarinoita –trilogia CD-albumit. Rakkaus on tärkeä teema ja tärkein juuri nyt.

Kikka Laitisen rakkauslauluissa on herkkyyttä ja tunteitten vahvaa tulkintaa. Yksi laulajan lempikappaleista on Surullinen ja se saa yleisön poikkeuksetta liikuttumaan kyyneliin asti. Laitinen pitää musiikin tehtävänä koskettamista, mutta kuitenkin niin, että niissä on kohotuksen ja toivon ilmapiiri.

Surun olemus pohdituttaa ja taiteilijuus vaatii Laitisen mielestä surun käsittelyä. Taidetta ei ryhdytä tekemään, jos asiat ovat olleet aina hyvin. Toisaalta nälkätaiteilijuus ei myöskään tuota taidetta, kun energiat kuluvat elämässä selviytymiseen.

Rockia, soulia ja hyppyä uuteen

Kikka Laitisen monipuolisuus ulottuu musiikin tekemisestä tekijän oikeuksien puolustamiseen ja Yleisradion hallituksen jäsenyyteen. Oma yritys on vuoden ikäinen ja merkitsi hyppyä uuteen. Musiikin tuottaminen on nyt omissa käsissä kokonaan.

Keikkailu vaihtelee erilaisissa kokoonpanoissa. Omilla keikoilla säestyksenä on kitara ja piano. Laitinen esittää Suomalaisia rakkaustarinoitaan ja menevää pop-rock-soul -painotteista musiikkia sekä akustisesti Kustaa Kantelisen että oman Kikka Laitinen Co. –yhtyeen kanssa.

Laitisen uraan on mahtunut muutoksia. Esiintyminen alkoi 17-vuotiaana rockbändissä kosketinsoittajana. Gasoline Girls ja Petrol Boys oli rockin aikaa ja jo silloin syntyi lauluja bändiä varten. Reippaat iloiset rockbiisit saivat seurakseen 1990-luvulla soulin ja siitä syntyvää vahvaa musiikkia isolla bändillä puhaltimineen.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Laitinen on tehnyt lauluja, joissa on sanomaa ja toivoo yleisön keskittyvän kuuntelemaan.

- Mielessä on joskus tehdä yhteiskunnallisesti kriittistä musiikkia kuten Bob Dylan tai Hector, mietiskelee Kikka Laitinen tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Laulujen tekemistä ja rakkautta omaan musiikkiin

Nyt asiat menevät nopeasti ja vaikeampaa tehdä ajan ilmiöistä pysyvää musiikkia Juicen ja Hectorin tapaan, analysoi Kikka Laitinen aikaamme. Nykyään kaikki jää kesken niin valtiolla kuin organisaatioissakin. On kiire ja ei tule valmista.

Kikka Laitinen säveltää ja sanoittaa. Kuva: Marja Jähi-Salo, Amua.fi. CC-BY-SA.
Kikka Laitinen säveltää ja sanoittaa. Kuva: Marja Jähi-Salo, Amua.fi. CC-BY-SA.

Omat herkemmät laulut vievät junnumaiseen eli Juha Vainion tapaiseen kerronnalliseen suuntaan. Laulujen tekemisen Laitinen kertoo olevan rankkaa työtä, joka vaatii herkistymistä. Silloin ei voi miettiä arkiasioita. Kypsyttäminen voi viedä aikaa ja samoin melodiasta kiinni saaminen.

Laulujen aiheita pyörii paljon ympärillä, mutta tulevina vuosina Kikka Laitinen haluaa keskittyä rakkauslauluihin.

Tekijänoikeudet ja oikeus omaan musiikkiin ovat tärkeitä Laitiselle. Oman musiikin tuottaminen on siirtynyt vuosi sitten perustettuun omaan yritykseen, vaikka se ei ole välttämättä helpoin ratkaisu.

Rakkaus omaan musiikkiin on suurta ja siksi isoon levy-yhtiöön meno tuntuisi luovutukselta, sillä tekijänoikeudet olisivat siellä. Näiden suhteen Laitinen onkin uranuurtaja, sillä oikeudet ovat omassa omistuksessa. Tämä on ainutlaatuista Suomessa artistien joukossa.

Kikka Laitisen energisyys ei pääty musiikkiin vaan hän luennoi mielellään luovuudesta erilaisille yleisöille. Sanottavaa on kertynyt sekä lauluna että puheena.

’Miks surra elämää lyhyttä,
sen lyhyttä viivaa?
Ei ole se aina pehmeää,
hellän suloista salvaa.’

(Kikka Laitinen, Hyväilyt ja kaikki hymyt)