Kävin viettämässä päivän Helsingissä ja siellä sitten sopivasti HKT:n päivänäytös Arena näyttämöllä. Tarjolla oli FOREVER YOUNG! Alunperin Erik Gedeonin (sveitsiläinen) musiikkikomedia, jonka oli suomentanut Sanna Niemeläinen. Heikki Sankarissa oli sen verran sankariainesta, että on ohjannut koko leppoisan iloittelun.
Vähänkö minä ehdin kuulla, että ET-lehden kolumnisti ei ollut tykännyt, ei sitten ollenkaan koko esityksestä. Ei olisi pitänyt mennä lukemaan, kun en muutoinkaan lue arvosteluja, niin meninpäs kuitenkin ja olin suorastaan pöyristynyt, koska olen ihan kaikesta hänen kanssaan eri mieltä.
Minä lähdin teatteriin katsomaan komediaa, en taidetta ja kyllä, minulla on huumorintaju tallella, vaikka se saattaakin olla ajoittain kiero ja ehkä hiukan yksinkertainen, mutta sehän tarkoittaa sitä, että minulla on useimmiten hauskaa, enkä pahoita mieltäni, etenkään toisten puolesta.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen/HKT
Minusta oli varsin kiva tyyli se, että näyttelijät elivät tulevaisuudessa ja omilla nimillään, joten eipä tarvinut miettiä, kuka kukin on. Ollaan vainhainkodissa, missä ikääntyneet näyttelijät kärsivät kuka mistäkin vaivasta ja hoitaja kohtelee heitä kuin lapsia. Näin tilanteen aivan itseni kannalta, että sitten kun minä olen siellä, niin biisit ovat juuri oikeat ja otetaan ilo irti. Toiveajattelua, mutta silti.
Toki voi ajatella, että hieman karrikoiden on vedetty, mutta kyllä siellä on totuutta mukana. Monta juttua oli niin, että kyllä voisin nähdä niin käyvän. Itse asiassa toivoisin, että olisi juuri tuollainen vanhainkoti, missä olisi hyviä tyyppejä, joiden kanssa laittaa vähän ranttaliksi. Jos uskalletaan väittää, että vanhuksista tehtäisiin tässä esityksessä pilaa tai heitä aliarvioitaisiin, niin höpöhöpö. Tämä on vain näytelmä, jonka soisi olevan totta, eikä niin, että pannaan pillereillä hiljaiseksi.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen/HKT
Kun Mikko Vihma-vanhus oikein riemastuu ja vetelee niin tyylillä Sekaisin Mombasa-potpurin, niin sen olisi halunut nähdä ja kuulla heti uudestaan. Montakohan biisin pätkää siinä tuli, mutta paljon niitä oli. Ihastuttavaa!
Kaikki "vanhukset", Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Leenamari Unho ja Mikko Vihma olivat niin harmaita ja raihnaisia, mutta mieli siellä rippikouluiässä. Hoitajana hääräili "Barbie-girl" Vappu Nalbantoglu. Vaan se kapellimestari siellä pianon takana pimputtelija oli Tuomas Kesälä.
Siis kyllä me tykättiin, minä, tyttäreni ja vävyni. Ja olinpa panevinaan merkille, että oli siellä muutama muukin, jotka pitivät. Oli vauhtia, iloa ja riemua, hyvää mieltä ja nautinnollista esitystä oli kiva katsoa.
Kini Laine
