Keväinen viikonloppu Helsingissä ja siellä tyttären kanssa laatuaikaa. Kaiken kruunasi, kun pääsimme Messukeskukseen nauttimaan GREASE-musikaalista! Kaikkien ongelmien jälkeen eli mitä kaikkea tämän musikaalin eteen tulleista esteistä pitikin selvitä, niin nyt se on nähtävissä. Ihan mahtavaa.
Minulle tarina oli tuttu, koska elinhän nuoruuteni 1970-luvulla ja Greasen hittielokuvan ensi-ilta oli 1978. Grease on legenda ja sitä on esitetty vaikka missä. Olen aikaisemmin nähnyt kaksi teatteriversiota, mutta tämä Messukeskuksen esitys oli kyllä vertaansa vailla.
Ohjaus ja mieletön koreografia - niistä vastaa Marco Bjurström ja Peter Pihlström.
Greasen pääpari ovat Sandy ja Danny. Vuoden 2022 tangokuningatar Heta Halonen ja Mikael Saari ovat melkein yhtä hyvä kuin Olivia Newton-John ja John Travolta.
Kuva: Sam Jansen
Meininki on alusta loppuun asti sellaista draivia, että lähes hengästytti katsoa. Mukaan oli värvätty tähdittämään alan konkareita, kuten Krisse Salminen (Miss Lynch), Esko Eerikäinen (Vince Fontaine) ja Miitta Sorvali (Teen Angel). Alunperin Teen Angel piti olla Jorma Uotinen, mutta kun joskus tulee muutoksia, niin minkäs sille mahtaa. Miitta Sorvali oli kuitenkin todella häikäisevä! Ja jos joku ei muutu, niin Krisse Salminen, että miten joku voikin olla niin hauska edelleen ja tyttömäinen.
Kuva: Sam Jamsen
Nostaisin tähdiksi kuitenkin tämän musikaalinäyttelijäkaartin! Sellainen porukka ja jokainen veti osansa niin taidolla. Kaikki tanssiosuudet olivat äärimmäisen herkullista katseltavaa. Kaikki ne laulut ja askelkuviot olivat niin sielua hiveleviä. Fiilis oli hauska ja energinen ja kun vielä katsojat otettiin mukaan, niin jopas oli tunnelma katossa.
Jaksoin kyllä miettiä ja ihmetellä, mikä työ on ollut kaiken tämän takana, sillä työryhmän nimilista on pitkä. Jokainen on kantanut kortensa kekoon, jotta meillä on tilaisuus vain istua ja nauttia siitä, mitä on saatu aikaan.
Kuva: Kini Laine
Live-bändi paljastui loppupuolella yläritsin seinän takaa - melkoinen kokoonpano!
Tämä kannattaa kokea, olitpa sitten minkä ikäinen tahansa, sillä niin tulee hyvä mieli ja tekee mieli itekkin tanssia monta päivää näkemänsä jälkeen.