Pudotuspeli on Kouvolan teatterin yllätyksellinen psykologinen trilleri työnhausta. Vain neljä näyttelijää on mukana ja koko ajan estradillla. Millaista se on, niin siitä kertoo Panu Poutanen, joka kahden vuoden tauon jälkeen on jälleen mukana Kouvolan teatterissa ja Ferran Augé'n roolissa.
Pudotuspeli – jännittävä näytelmä, jossa on vain neljä näyttelijää. Kuinka roolitus tapahtui?
Roolitus tapahtuu ohjaajan ja teatterinjohtajan toimesta, ja tässä tapauksessa he ovat yksi ja sama henkilö. Aloittaessani elokuussa työt Kouvolan teatterissa taas kahden vuoden tauon jälkeen, minua ei oltu vielä roolitettu Pudotuspeliin, mutta syksyn mittaan roolitus varmistui. Teatterinjohtaja pohtii sopivan roolituksen lisäksi myös muita tekijöitä, esimerkiksi näyttelijöiden kehittämistä ja kuormitusta.
Kuinka haastavaa on tehdä näytelmää, missä on niinkin vahva jännite koko ajan?
Kovin jännitteisen näytelmän tekeminen on haastavaa, mutta toisaalta aika menee silloin kuin siivillä. Näyttämöllä pitäisi aina olla kysymys valtasuhteista ja niiden horjumisesta tai horjuttamisesta. Tämä näytelmä on armoton juuri siksi, että näyttelijät eivät juurikaan pääse näyttämöltä pois vaan joutuvat kantamaan jännitettä jopa tunnin putkeen. Tekstiä ja näyteltäviä tasoja on paljon. Se tekee tämän näytelmän kohdalla näyttelemisestä kokonaisvaltaista. Se on samaan aikaan palkitsevaa, että kuluttavaa. Näytelmä ei rytmity lähes ollenkaan sisääntuloilla ja tilanteiden vaihdolla, vaan rytmitys tapahtuu näyttelijöiden leikkaustaidon ja yhteistyön tuloksena. Toki valot ja äänet ovat normaalisti yhtälössä mukana.
Annina Rubinstein ja Panu Poutanen Kuva: TAVATON media
Millainen oli harjoitusvaihe, miten se lähti liikkeelle?
Harjoitusvaiheessa lähdettiin tekstin alusta heti kahlaamaan läpi, luomaan koreografiaa näyttämölle. Tarkoitan koreografialla siis näyttämöasemien ja kuljetusten koreografiaa, en juurikaan tanssillista osuutta. Samaan aikaan tekstinopettelu jatkui ihan näytelmän ensi-iltaan asti. Jotkut näyttelijät menivät ilman plaria jo puolessa välissä harjoituskautta, itse taisin viimeisten joukossa päästää irti kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Ja sen jälkeenkin opeteltavaa oli. Harjoituskauden mittaan yritti koko ajan tarkentaa asemia, suuntauksia ja tilanteita, sekä oman että yhteisen työskentelyn osalta. Esimerkiksi näytelmän alussa oleva pätkä, jossa puhutaan valehtelemisesta, muutettiin vasta noin puolenvälin jälkeen vastaamaan paremmin sitä, miten se on kirjoitettu. Mutta kokonaisuudessaan harjoittelu oli armotonta työntekoa alusta loppuun ja kaikkea samaan aikaan.
Näytelmässä on muutama mahtava tanssikohtaus – mistä idea niihin?
Tanssikohtausten osalta täytyy kysyä tarkemmin ohjaajalta, mistä ajatus on lähtenyt liikkeelle. Oma käsityksen mukaan niillä oli tarkoitus tuoda dramaturgista vaihtelua muuten niin tekstintäyteiseen näytelmään, mutta kuitenkin kuvastaa samalla näytelmän henkilöiden sisäistä ajatusmaailmaa.
Pyysin tähän ohjaajan Tiina Luhtaniemen kommentin ja näin hän vastasi:
Näin oli tanssien idea. Niiden lähtökohtana oli voguing- tanssityyli, joka lähellä loppua kohti vaihtuu muistuttamaan flameco- liikkeitäkin.
Miten itse koit roolisi Ferran Augé’na?
Roolini Ferranina on ollut tähän astisen urani yksi vaikeimmista rooleista. Se on myös ollut yksi mielenkiintoisimmista ja omalla tavallaan palkitsevimpia. Ferranin rooliin kuuluu paljon aggressiivisuutta, tarkkuutta, mutta toisella puoliskolla Ferran joutuu näyttämään itsestään uusia puolia ja juuri niiden näytteleminen hyvin on ollut minulle syy haastavuuteen. Roolityö on sinänsä haastava jo ilman niitäkin kohtauksia, mutta lisähaasteen tuo nimenomaan loppupään kohtaukset, joissa joutuu kyllä venymään näyttelijänä äärimmilleen. On ollut erittäin mielenkiintoinen matka ja tunnustelen edelleen, miltä tuntuu näytellä näin kusipäistä ja kompleksista henkilöä, kun yleisö ajattelee, että Ferran vain puhtaasti paha. Ferran ei ole puhtaasti paha, vaan rakkautta vaille jäänyt ihminen, joka on kovettanut itsensä ja etsii onnea uramenestyksestä. Vaikka Ferran ei sitä tiedä, niin ei hän sieltä sitä löydä. En ole vielä kertaakaan ollut täysin tyytyväinen roolisuoritukseeni, eikä se johdu liiallisesta perfektionismistä, vaan siitä, että tiedän miten hyvin tämän roolin voi tehdä. (kun olen harjoituskaudella joskus onnistunut.)
Kiitos haastattelusta !
