Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.08.2024

Helsingin Kaupunginteatterin ja nuorten Shed-musiikkiteatterin Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen on klassikkosadun muodonmuutos

Helsingin Kaupunginteatteri ja nuorten Shed-musiikkiteatteriryhmä jatkavat jokajoulukuista perinnettään esittämällä koko perheen musikaalia studio Pasilassa. Klassikkosatua ja aikamatkailua sekoittava Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen saa ensi-iltansa 3. ja 4. joulukuuta ja rooleissa loistavat Shedin nuoret.

 

Kuvassa on harmaalla pohjalla aaltomaisia turkooseja, ruskeita, keltaisia ja sinisiä aaltoja oikealta alhaalta vasempaan kulmaan.

Kuva: Kim Sinisalo

 

Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen sekoittaa humoristisesti vanhaan perinteiseen Grimmin veljesten satuun kasarikomediaa aikamatkailusta ja sen seuraamuksista. Yllättäen Ruusunen löytää itsensä 70-luvulta hippien ja punkkarien keskeltä, ajalta, jolloin hänen omat vanhempansa olivat yhtä lailla 16-vuotiaita.
Haltiakummien virkaa toimittavat maagisen sisäoppilaitoksen hullunkuriset opettajat, jotka tuntuvat aiheuttavan enemmän harmia kuin hyötyä. Koko kuningaskunnan tulevaisuus, eli siis nykyisyys, on vaakalaudalla. Hyvä ja Paha omatunto yrittävät parhaansa mukaan pitää Prinsessa Ruususen oikealla polulla, kun ilkeä Myrtti haluaa saada kruunun itselleen – tai ainakin pojalleen Martille.

”Kukaan ei ole niin luova kuin leikkivä lapsi! Tätä luovuuden kipinää me pyrimme parhaamme mukaan Shedissä ruokkimaan mahdollistamalla lapsille ja nuorille taustastaan ja osaamistasostaan riippumatta turvallisen ympäristön yhdessä tekemiseen ja kokemiseen teatterin, musiikin ja liikeilmaisun parissa. Näiden lahjakkaiden nuorten kipinöistä syntyvää tähtisadetta pääsee jälleen joulukuussa todistamaan studio Pasilaan. Kuinka siinä oikein käy, kun 16-vuotias Ruusunen ei nukukaan sataa vuotta vaan palaa ajassa taaksepäin ja kohtaa omat vanhempansa teini-ikäisenä?”, sanoo ohjaaja Jyri Numminen.

Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen on koko perheelle sopiva musikaali kasvukivuista ja aikuiseksi kasvamisesta, vastuun kantamisesta ja ystävyydestä. Musikaali on isobritannialaisen Chickenshed-teatterin Dave Careyn ja Louise Perryn kirjoittamaan versioon pohjaava uusi sovitus.  

Rooleissa nähdään yhteensä 80 Shedin nuorta. Musikaalin sovituksesta ja ohjauksesta vastaa Jyri Numminen. Musikaalin ovat säveltäneet Dave Carey ja Jo Collings ja laulujen sanat ovat Dave Careyn ja Paul Morrallin käsialaa. Suomennoksesta vastaa Sami Parkkinen. Kapellimestarina toimii Tuomas Kesälä, joka on myös sovittanut musiikin.

Puvut suunnittelee Laura Dammert, naamioinnin Henri Karjalainen ja lavastuksen William Iles. Valosuunnittelusta vastaa Teppo Saarinen ja äänisuunnittelusta Jaakko Virmavirta. Dramaturgina toimii Ari-Pekka Lahti. Shed-musiikkiteatterin vastaavana opettajana toimii Hanna Nuorala, laulunopettajana Pauliina Paasila ja tanssinopettajana Moona Karhu.

Shed Säätiön musiikkiteatterihanke yhteistyössä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa antaa erilaisille 10–19-vuotiaille lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa ja tehdä musikaalia yhdessä Helsingin Kaupunginteatterin ammattilaisten kanssa. Shed-musiikkiteatteriryhmässä harjoitellaan teatterin tekemistä, laulamista, tanssimista ja näyttelemistä. Toiminnan mahdollistaa Elisan vuonna 2017 perustama Shed Säätiö, joka tukee monimuotoista ja erityislapset huomioivaa lapsi- ja nuorisotyötä.  

Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen -ensi-illat 3. ja 4.12.2024 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5).  

https://hkt.fi/