Iki-Turso aloitti arkaaisen runolaulannan Kalevalan 150-juhlavuonna 1999. Tänään Iki-Turso konsertoi jälleen, viimeiseksi Helsingin Musiikkitalossa.
Iki-Turso määrittää itsensä kokeellisen ääniteatterin ja arkaaisen runolaulun ryhmäksi. Musiikkitalossa Iki-Turso-ryhmässä olivat esiintymässä Eila Hartikainen, Taito Hoffrén, Maari Kallberg, Ilona Korhonen, Heikki Laitinen ja Outi Pulkkinen. Ryhmässä on tasoa, sillä Heikki Laitinen on Sibelius-Akatemian kansamusiikin professori emeritus, Ilona Korhonen ja Maari Kallberg ovat musiikin tohtoreita ja muilla on alan loppututkinto Sibelius-Akatemiasta.
Konsertissa runolaulu pääsi kukkimaan omillaan, sillä esityksissä oli itse sävellettyjä, osa yhteisesti rakennettuja – ja osa perinteen mukaista improvisointia. Räsymatot näyttämöllä ja jakkarat ja tuolit veivät helposti kuulijat pois kaupungin keskustasta. Ja laulajat siivittivät matkan kauas suomalaisuuden juurille, jossa runolaulu syntyi ja eli. Ja laulajat todistivat myös, että runolaulu elää myös tänään.
Iki-Turso framilla. Kuva: cc-by-sa Anja Kuoppa http://www.amusa.fi
Ohjelman kymmenen laulukoostetta olivat surua, iloa, tuhmuuksia, tanssia, illan päättävä nukkulaulu ja ennen kaikkea kahden laulajan kilpalaulanta.
Mitä jää mieleen runolaulajien konsertista? Viisas vastaus on tietenkin, että kaikki riippuu siitä, miten hyvin tuntee asiaa. Mutta vastaus on myös siinä, miten itse osaa kuunnella laulantaa tunteellaan ja miten osaa lähteä mielen vaellukselle mukaan. Sillä runolaulanta vie mennessään, kun sen taso on Iki-Turson tasoa.
Elämänmeno kääntyy myös tänään vanhoille sanoille. Suomen kansan vanhat runot ovat hyvä lukualusta runolaulannan kuuntelemiselle ja sisältöjen hahmottamiselle. Tästä konsertista Marian virsi ja Lemmon nuolet pakottivat kuuntelemaan, mitä sanottavaa runolaulannalla on. ”Nouse kiihko kiimasuosta, kissan kiihko kiukahilta” tai ”Marjatta matala neiti, pyhä äiti armollinen” ovat tuttuja sanapareja.
Kahden taitajan runolaulantakisa on hauskaa seurattavaa. Niin Iki-Turson konsertissakin. Ilona Korhonen, Eila Hartikainen ja Outi Pulkkinen mittailivat, kuka tekee virheettömimmän improvisaatiolaulannan 8-tavumitalla. Voittajaksi suoriutui Ilona Korhonen, joka myös improvisoi Voittajan soolon.
Näissä ”kisoissa” sana taipuu, äly luo sisältöjä ja vanha kieli nousee kattoon. Kun laulutekniikat ovat parasta luokkaa, kuulija voi vain nauttia.
Harmi, että Musiikkitalon konserttitilassa oli vähän yleisöä. Laulajien avoin, tästäkin päivästä aiheita poimiva laulanta, sanailu ja improvisaation elävyys ovat sieluun meneviä elementtejä. Jotain enemmän lähtee runolaulusta mukaan.
