Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.10.2024

Ilmo Kapasen ja Aarni Kapasen teos Loom of Reality voitti Kansallisgallerian generatiivisen taiteen Combine24-kilpailun pääpalkinnon

Kymmenen tuhannen euron pääpalkinnon myönsi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Kilpailun toisen palkinnon, kahdeksan tuhatta euroa, voitti Andreas Rau teoksellaan Inventory Numbers. Kilpailussa jaettiin myös yleisön suosikki -palkinto, jonka arvo oli viisi tuhatta euroa. Lempiteostaan pystyi äänestämään digitaalisesti. Yleisön suosikkiteos oli Aarni Kapasen ja Ilmo Kapasen teos Loom of Reality.

Kuvassa on sinertävää taivasta ja vasemmalla on mäntyjä sekä alhaalla on vaaleita kerrostaloja.  Oikealla on korkeita kerrostaloja.  Pinta on pistemäinen.

Kansallisgallerian generatiivisen taiteen Combine24-kilpailun voitti Loom of Reality (Ilmo Kapanen ja Aarni Kapanen). Kuva: Kansallisgalleria

 

Digitaalinen Kansallisgalleria -ohjelma julkisti alkuvuodesta 2024 avoimen kansainvälisen kilpailun, jonka toimeksiantona oli luoda uusi generatiivinen taideteos, joka ammentaa Kansallisgallerian CC0-lisenssillä julkaistuista, tekijänoikeusvapaista teoskuvista ja niihin liittyvästä metadatasta.

Kaksi pääpalkintoa valittiin kansainvälisen palkintolautakunnan toimesta. Lautakuntaan kuuluivat generatiivinen taiteilija ja suunnittelija Martin Grasser, Taideyliopiston kuvataideakatemian dekaani Leevi Haapala, computational architect ja yksi {protocell:labs} perustajista Luka Piskorec, MoNDA Museum of Nordic Digital Artin johtaja ja perustaja Diana Velasco, sekä algoritmitaiteilija Melissa Wiederrecht,

Jury kokoontui keskustelemaan finalistiteoksista sekä verkon välityksellä että lähikokouksessa Helsingissä, jossa teokset arvioitiin ja voittajat valittiin 3.10.2024. Jury kertoi kymmenen finalistiteoksen arviointityöstä seuraavasti: “Kilpailutehtävä oli haastava, mutta kaikki finalistitaiteilijat onnistuivat siinä erinomaisesti ja loivat teoksia, jotka ovat tarkkaan harkittuja ja teknisesti sekä konseptuaalisesti korkeatasoisia. Ne edustavat laajasti erilaisia generatiivisen taiteen genrejä. Jury painotti, että jokainen teos kykeni olemaan vuorovaikutuksessa Kansallisgallerian kokoelmien kanssa, jättäen elävän muistijäljen katsojalle.”

Loom of Reality, Ilmo Kapanen ja Aarni Kapanen

Palkintolautakunta piti teosta kauniina ja tunteita herättävänä dialogina, joka puhuttelee suomalaista kulttuuriperintöä ja luo yhteyden uuden ja vanhan välille. Taiteilijat ovat onnistuneet luomaan tarkkaan rajatun datakokonaisuuden valitsemalla vain Eero Järnefeltin maisemamaalauksia. Tämä mahdollisti vahvan konseptuaalisen yhteyden kokoelman ja generatiivisen taideteoksen välille, jonka tutkimustapa tuntuu antropologiselta.

Palkintolautakunta huomioi myös, että viittaus kangaspuihin ja yhteys siihen, miten ensimmäiset tietokoneet rakennettiin teknisesti, oli luotu tyylikkäästi. Teos tutkii kulttuurista muistia, identiteettiä ja ajan kulkua. Se hakee inspiraationsa ryijystä, perinteisestä pohjoismaisesta seinälle ripustettavasta matosta, joka tunnetaan mosaiikinomaisesta kuvioinnistaan. Sen kuvioidaan uudelleen digitaaliseen muotoon, joka purkaa ja jälleenrakentaa suomalaisen Eero Järnefeltin maisemamaalauksia.

Inventory Numbers, Andreas Raun

Palkintolautakunta piti taideteosta mestarillisena esimerkkinä teknisestä ja käsitteellisestä taidokkuudesta, jossa käytettiin generatiivista ääntä sekä visuaalisia elementtejä. Teos on tutkimus ihmisen olemassaolon yhteenkuuluvuudesta fyysisessä ja digitaalisessa maailmassa, yhdistäen historiallista taidetta nykyaikaiseen teknologiaan, paljastaen näin uusia kertomuksia, jotka yhdistävät yhteistä ihmisyyttämme.

Henkilökohtaisten valokuvateosten käyttö, jotka liitettiin yhteen Kansallisgallerian kokoelman hahmojen kanssa lisää teoksen emotionaalista ulottuvuutta luoden tunneperäisen ja henkilökohtaisen matkan. Esteettisesti teoksella on yhteyksiä konstruktivismiin ja siinä on ”retron” tuntua, mikä edustaa aikaamme. Käytetty kuvasuhde muistuttaa uskonnollisia taideteoksia, mikä vahvistaa sen yhteyttä taidehistoriaan. Inventory Numbers -teoksen kautta taiteilija kutsuu katsojia pohtimaan, kuinka elämämme luetteloidaan ja muistetaan, sekä perinteisten museokäytäntöjen että modernin digitaalisen teknologian kautta.

Uudenlainen toimeksianto

Maaliskuussa 2024 avattu avoin generatiivisen taiteen kilpailun tehtävänanto oli luoda generatiivinen taideteos, joka hyödyntää innovatiivisesti Kansallisgallerian tekijänoikeusvapaata, CC0-lisensoitua kokoelmadataa. Generatiivisen taiteen periaatteeseen kuuluu se, että lopputuloksen luo autonominen järjestelmä. Taiteilijan luoma koodi tai algoritmi luo prosessin, joka tekee taiteilijan valikoimasta datasta kerta toisensa jälkeen uuden variaation. Kilpailutehtävässä ohjattiin myös luomaan konseptuaalinen yhteys kokoelman ja generoidun teoksen välillä.

”Kilpailun finalistiteokset ovat hieno osoitus Kansallisgallerian kokoelmien monipuolisuudesta, joka innostaa uuden luomiseen myös digitaalisin keinoin. Olen kiitollinen siitä syvällisestä paneutumisesta aineistoon, jonka taiteilijat ovat tehneet. He ovat luoneet kymmenen hyvin erilaista sukellusta taidekokoelmaamme generatiivisen taiteen kautta. Jokainen niistä on uusi perspektiivi kokoelmiimme”, kertoo Digitaalinen Kansallisgalleria -ohjelman johtaja Johanna Eiramo.

Teokset esillä Remix the Archive -näyttelyssä Helsingin Vallilassa

Kilpailun kymmenen finalistiteosta ovat nähtävissä Remix the Archive -näyttelyssä Helsingin Vallilassa (Teollisuuskatu 9D) 26.10.2024 saakka.

Kymmenen finalistia ovat:

Teosnimi: A Dance with History
Newyellow (Hsien Huang) / Taiwan

Teosnimi: BodyArtLab
Nahuel Gerth / Saksa

Teosnimi: Inventory Numbers
Andreas Rau / Saksa

Teosnimi: Loom Of Reality
Ilmo Kapanen ja Aarni Kapanen / Suomi

Teosnimi: Perseverance
Blas.v /Argentiina

Teosnimi: Portrait Robot
Roni Kaufman / Ruotsi

Teosnimi: re-frame
Agoston Nagy / Unkari

Teosnimi: Repetition and Noise
Jeremy Schoenherr (Jeres) / U.S.A.

Teosnimi: The Artist Code
Arttu Koskela (Shaderism) / Suomi

Teosnimi: Wunderblock
Tuomo Rainio / Suomi

Teoksiin voi tutustua myös kilpailusivustolla: https://combine24.alusta.art/