Melkoiseksi käsitteeksi muodostunut Mielensäpahoittaja ja ylipäätään mielensä pahoittaminen kerää mielipiteitä. Onko se hauskaa vai ei ja mikä on hauskaa, sekö, että joku laukoo totuuksia...
Kuusankosken teatteri otti käsiinsä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajan, mikä siis on Tuomas Kyrön tekstistä dramatisoinnut Mika Myllyaho ja Kuusaan version ohjasi Milja Marttila. Hyvin muuten olikin ohjannut, sillä esityksessä oli jotain sellaista, mitä ei osanut odottaa.
Itse Mielensäpahoittaja, äreä ukko (jonka kanssa olen hyvin pitkälti samaa mieltä) on mies, vanha mies, jonka vaimo on hoitokodissa ja aikuinen poika aika kaukana. Mira Helli !!! juu - kyllä nainen, vetelee tämän karvahatturoolin kuin olisi syntynyt siihen. Äkäilee ja laukoo totuuksia, kuin kuka tahansa vanha mies, joka rakentaa arkkua itselleen ja haluaa tehdä testamentin. Järkyttävän pitkiä ja huikeita reploja, joten jos minulla olisi se karvahattu, niin nostaisin sitä!
Poika hättyytellään apuun, koska testamentin tekoon tarvittava muste on loppu ja Mielensäpahoittaja ei saa enää Escorttiaan ajaa. Siitä se sit lähtee, lähes päätähuimaavat seikkailut. Pojan roolin tulkitsee uskottavasti Kimmo Puhakka. Osaa olla juuri sellainen isänsä alapuolella oleva herkkis.
Eetu Pesu hoitelee neljä roolia, ollen mm. Lättähattu, jonka Mielensäpahoittaja hyväksyy ja etenkin kun saa television syliin. Hyvin onnistuu roolista toiseen hyppääminen ja ehkä olin eniten innoissani hotellivirkailijan osasta.
Miia Jyräs on huikea. Hän on pääasiassa se Mielensäpahoittajan vaimo, se joka nähtiin ajassa ennen tätä hetkeä ja sitten tässä hetkessä, wau! Lisäksi hän oli miniä ja melko lailla sporttinen kirkkoherra. Aina niin mielenkiintoista se, miten roolista toiseen loikkaaminen onnistuu. Hyvin!
Kotoisa ja toimiva lavastus on Eija Perälän ja toimivat valot ja kaikki muu tekniikka Jyrki Kleimolan. Niin ja kyllä kerkesin välillä miettiä, mikä suuri merkitys on valoilla, äänillä ja niillä musiikkipätkillä ja missä järjestyksessä se hoidetaan!
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on esitys, mikä kannattaa nähdä, sillä se ei ole pelkästään läpeensä naurettava juttu, vaan ennen kaikkea sellainen, mikä laittaa ajattelemaan.
Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo
