Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.04.2025

Joensuun kaupungintalo muuntui museoksi - Nimi on Eliel

Vuosi 2025 merkitsee Joensuun kaupungintalossa uusia tuulia sekä siirtymistä uuteen normaaliin. Kaupungintalo tunnetaan 9. huhtikuuta alkaen yhteisesti nimellä ELIEL, jossa toimii Museo Eliel, Joensuun kaupunginteatteri ja Teatteriravintola Eliel.

 

Kuvassa on Joensuun kaupungintalo, joka on punatiilinen ja siinä on kolme kerrosta. Ikkunat ovat eri muotoisia ja mm. kapeita pystysuoria. Oikealla on torni.

Eliel Saarisen suunnittelema Joensuun kaupungintalo. Kuva: Wikipedia

 

– Kaupungintalo avautuu uuteen loistoonsa upeana museokohteena. Uudella nimellä halutaan viestiä rakennuksen arvokkaasta historiasta sekä tulevaisuudesta monipuolisena kulttuurin tilana, Joensuun kaupungin kulttuurijohtaja Katriina Leppänen kertoo.

Nimellä kunnioitetaan kaupungintalon suunnittelijaa, arkkitehti Eliel Saarista. Saarisen merkittävä arkkitehtuurinen taidonnäyte on koristanut Joensuun kaupungin siluettia jo yli sadan vuoden ajan, ja rakennuksesta onkin vuosikymmenien aikana muodostunut yksi kaupungin tunnistettavimmista maamerkeistä.

– Haluamme yhdessä luoda Elielistä määränpään, jossa riittää elämyksiä jokaiselle. Yhdellä oven avauksella asiakas pääsee nauttimaan museon näyttelyistä, ravintolan herkuista sekä kaupunginteatterin upeista esityksistä, museonjohtaja Tarja Raninen-Siiskonen hehkuttaa.

Museo Eliel, Joensuun kaupunginteatteri sekä Teatteriravintola Eliel toimivat saman katon alla itsenäisesti, mutta toimijoiden välinen yhteistyö tulee tiivistymään jatkossa. Yhteistyö tulee näkymään tulevaisuudessa muun muassa elämyspaketteina, oheistuotemyyntinä sekä tiloista toisiin soljuvina sisältöinä.  

Yhteistyön hedelmistä päästään nauttimaan syksyllä Museo Elielin avajaisnäyttelyissä, joissa vilahtaa Joensuun kaupunginteatterin näyttämöltä tuttuja kasvoja. Loppusyksystä ensi-iltansa saa näyttelyiden sisällöstä ammentava teatteriesitys, joka jalkautuu myös palvelutaloihin.  

Syksyllä avautuu Pilettipuoti Eliel, joka myy museon, teatterin ja orkesterin lippuja museon ja teatterin aukioloaikojen puitteissa.

Syksyllä 2025 Elielin remontti on valmis

Joensuun kaupungin työntekijöiden muutettua kaupungintalolta uusiin tiloihin, on rakennuksessa nähty suuria muutoksia. Vuoden kestäneessä remontissa hallintosiiven tilat muutettiin museokäyttöön soveltuviksi.  

Remontti saatettiin päätökseen vuoden alussa, ja Museo Elielin toiminta käynnistyy tiloissa syksyllä.

Teatterin osalta kaupungintalon remontti näkyy lipunmyyntiaulan uudistuksena. Kesällä suuren näyttämön teatteritekniikka uusitaan vielä osittain. Remontti kattaa muun muassa nostinjärjestelmän ohjauslogiikan, esitysvalaistuksen ja langattoman mikrofonijärjestelmän uudistuksen.

– Tekninen uudistus tuo merkittävää helpotusta esitystoimintaan, sillä näyttämö- ja valokalusto on odottanut päivitystä jo pitkään. Uusi kalusto on heti täydessä käytössä syksyn musikaalissa Naisia hermoromahduksen partaalla. Odotamme kovasti yhteistyötä uuden ravintoloitsijan ja museon kanssa, saamme Elielissä varmasti aikaan kaikenlaista uutta ja mahtavaa, teatterinjohtaja
Sarianne Tursas sanoo.

Huhti–toukokuussa yrittäjä Taisto Nikkisen Teatteriravintola Eliel käynnistää toimintansa, joka tuo kaivatun lisän talon kokonaisuuteen. Nikkinen vastaa ravintolapalveluiden ohella kaupunginteatterin väliaikatarjoilusta.

Museo Eliel, Joensuun kaupunginteatteri ja Teatteriravintola Eliel tiedottavat erikseen toimintaansa liittyvistä asioista.