Jon Blåhedin Valitut-elokuva palkittiin Rotterdamin kansainvälisillä elokuvajuhlilla lauantai-iltana 8.2. Ruotsalais-suomalaiselle elokuvalle myönnettiin tuomariston jakama 30 000 euron arvoinen Big Screen -palkinto, jonka vastaanottivat juhlagaalassa ohjaaja-käsikirjoittaja Jon Blåhed, pääosassa esiintyvä Jessica Grabowsky, kuvaaja Mimmo Hildén sekä tuottajat Andreas Emanuelsson ja Tiina Pesonen.
Kuva: L. Verbeet/International Film Festival Rotterdam
Suomen eturivin näyttelijöiden tähdittämän elokuvan on yhteistuottanut menestyssarja Queen of Fucking Everythingin tuotantoyhtiö Rabbit Films.
Uskonnollisen Korpela-liikkeen kiihkeistä vaiheista kertova elokuva on saanut innoituksensa 1930-luvun tositapahtumista. Palkinnosta päättänyttä viisihenkistä tuomaristoa kosketti elokuvan korkeatasoisuus ja ajankohtaisena näyttäytyvä teema.
”Big Screen -palkinnon saa elokuva, joka tutkii moraalin, perheen, sisukkuuden ja uskomusten teemoja. Se on kerroksellinen elokuva, joka kiteyttää hyvin paikallisen ja vähemmän tunnetun tarinan syvälliseen, universaaliin teemaan. Monitahoisen pääroolin kantama elokuva on upeasti kuvattu, ja luo kirjaimellisesti oman kielensä. Se esittää kipeitä kysymyksiä, jotka olivat ajankohtaisia lähes vuosisata sitten ja, kuten käy ilmi, ovat entistä ajankohtaisempia tänään”, toteaa tuomaristo lausunnossan.
Kansainvälisesti arvostetun ja kokoluokaltaan Euroopan suurimpiin elokuvatapahtumiin lukeutuvan festivaalin Big Screen -kilpasarja keskittyy kaventamaan kuilua klassisen, taide-elokuvan ja populaarielokuvan välillä. Big Screen -palkinto on omistettu tukemaan ehdolla olevien elokuvien levitystä Alankomaissa. Tuomariston valitseman elokuvan tekijät palkitaan 15 000 euron rahapalkinnolla, minkä lisäksi festivaali tarjoaa 15 000 euron tuen elokuvan Alankomaiden levittäjälle.
Maailman ensimmäinen meänkielisen pitkän näytelmäelokuvan pääosassa nähdään Jakob Öhrman ja Jessica Grabowsky, sekä muissa rooleissa muun muassa Elina Knihtilä, Alma Pöysti, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola, Samuli Niittymäki, Sakari Kuosmanen, Kati Outinen, Hannes Suominen ja Rebekka Baer. Elokuvan on tuottanut Iris Filmin Andreas Emanuelsson ja Tony Österholm sekä suomalaisena yhteistuottajana Rabbit Films tuottajanaan Tiina Pesonen yhdessä Filmpool Nordin, SVT:n ja LjudBangin kanssa. Valitut saa valtakunnalliseen teatterilevityksen Suomessa 21. maaliskuuta B-Plan Distributionin levittämänä.
https://iffr.com/en/blog-tiger-and-big-screen-awards-winners-2025