Korvenkylän kesäteatteri on aina se, mitä jokainen odottaa, sillä jo pitkin kevättä kuiskitaan, mitä siellä on tekeillä. No kappas, tänä vuonna me saadaan musiikkikomediaa Juha Tapsan tahtiin! Ei ollenkaan huono, sillä Juha Tapio iskee kaiken ikäsiin ihan suvereenisesti.
Tämän spektaakkelin kässärin takana ovat Osku Valve ja Otto Kanerva, mutta ohjaus ja koreografia, niistä vastaa Jalle Niemelä ja Hilppa Lampi.
Tarina ei sinänsä hetkauta, eikä sen tarviikkaan, sillä kun on kyseessä musakomedia, niin pääosassa on se musa. Joka hetki, kun se musiikki käynnistyy, yleisö herää kuuntelemaan. Musiikilla on taika.
Pääparina ovat Harri (nokisutari) ja Marianne (räväkkä taiteilija). Aki Kelin ja Piia Jussila, ihanat nuoret, joita olen seurannut jo pitkään. Muistan Akin jo pienenä poikana isänsä kupeessa näyttämöllä ja miten hienoa nyt, kun paitsi että osaa näytellä, osaa myös laulaa. Piia on ollut omalla äänellään mukana ja lunastanut paikkansa, mutta vaikka laulaa kuin enkeli, osaa myös näytellä. Ihan hemmetin hiano pari.
Jos Aki osaa laulaa ja näytellä, niin ihan samalla viivalla on hänen sisarensa Linnea Kelin, joka näytelmässä vetelee roolia kiinteistövälittäjänä ja laulaa kuin unelma.
Vaikka näytelmä onkin pääosin nuorten tähdittämä, niin vanhoista konkareista paikalla on Kyösti Vuorela ihan huikeassa Ossin roolissa. Olin heti pissiä housuihini, kun näin tyylin, millä hän ajaa Pappa-Tuntsaa ja muutenkin, Ossin osa oli ihana ja Kössi sen klaaraa.
Huolimatta siitä, miten hyviä kaikki ovat, niin kun Amor astui kehiin, olin aivan myyty. Maria Urpalainen on aivan fantastinen, erittäin luonteva ja äänen käyttö on huippuluokkaa. Ihan kuin olisi syntynyt estradille.
Vielä kun Amor vetelee selloa, niin tilanne on paketissa. Mie otan tän, kiitos! Oli ihan upeaa nähdä, millainen se Amor on. Tietää sitten varoa...
Mutta - ennen kaikkea, koko esitys on niin kokemisen arvoinen, sillä kaikki on somasti soinnussa. Orkesteri on ihan elävä ja sitä johtaa sen kaiken sovittanut Sami Viitalo.
Kaikille muillekin iso läpy siitä, että koreografiat olivat kiitollista katsottavaa ja niistä huomasi, että oli ollut harjoituskertoja riittävästi.
Suosittelen tätä esitystä ihan kaikille, mutta erityisesti niille, jotka ovat sitä mieltä, että "nykynuorisosta ei ole mihinkään", niin näkisivät jotain ennen kuulumatonta.
Kuvat: Kari Huusari
