Kansallismuseon viimeinen aukioloviikonloppu ennen remonttia nousi museon historian vilkkaimmaksi. Viimeisten 48 tunnin aikana Kansallismuseossa vieraili noin 14 400 kävijää
Kuva: Matti Kilponen
Kansallismuseo juhlisti viimeistä aukioloviikonloppuaan 48 tunnin avoimilla ovilla. Viimeisten 48 tunnin aikana kävijöillä oli muun muassa mahdollisuus yöpyä museossa, kiivetä Kansallismuseon torniin, kylpeä Saunakylässä, tanssia Silent Discossa ja nähdä kaikki Kansallismuseon näyttelyt vaikka yöaikaan.
Viikonlopun aikana Kansallismuseo teki kaikkien aikojen kävijäennätyksen, kävijöitä oli kahden vuorokauden aikana 14 400.
”Tunnelma on ollut riemukas, innostunut, ihastunut mutta samalla haikea: monille on ollut tärkeää päästä käymään Kansallismuseossa vielä viimeisen kerran ennen kuin se suljetaan”, intendentti Liisa Lohtander Suomen kansallismuseosta kertoo.
Kansallismuseon vuosi muodostui yhdeksi museon historian suosituimmista. Lyhyeksi jäävä vuosi toi Kansallismuseoon vain 9,5 kuukauden aikana noin 216 000 kävijää.
Edellinen ennätys 243 000 kävijää on vuodelta 2018. Tuolloin museo oli avoinna 12 kuukauden ajan.
Kansallismuseo on kiinni 16. lokakuuta alkaen peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen vuoksi. Uusi museokokonaisuus avautuu keväällä 2027.
Vaikka Kansallismuseon ovet ovat kiinni, jatkuu Suomen kansallismuseon toiminta normaaliin tapaan museoperheen yhdeksässä muussa kohteessa.