Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 25.10.2024

Kati Outinen saa arvostetun elämäntyöpalkinnon Saksasta

Lyypekin Nordic Film Days -palkitsee suomalaisnäyttelijän elämäntyöpalkinnolla. Festivaali järjestetään 6.–10.11.2024.

Kuvassa on Kati Outinen vasemmalla tummassa virkapuvussa ja lipallisessa hatussa. Oikealla on mies tummassa puvussa ja tumman punaisessa paidassa. Taustalla on oikealla vaalea kerrostalo ja kaupunkiympäristöä.

Mies vailla menneisyyttä. Kuva: Sputnik

 

Aki Kaurismäen elokuvien tähtenä kansainvälistä huomiota saanut Kati Outinen on tämän vuoden kunniavieras Lyypekin pohjoismaisella elokuvafestivaalilla, joka järjestetään marraskuussa jo 66. kertaa. Kunniapalkinto luovutetaan Outiselle festivaalin avajaisissa 6. marraskuuta. Aiempia palkinnon saajia ovat mm. näyttelijät Liv Ullman ja Trine Dyrholm.

Festivaalin tiedotteessa taiteellinen johtaja Thomas Hailer kehuu Outisen kasvoja, jotka pienin elein paljastavat roolihahmojen sisäistä elämää ja tuovat valokeilan marginaalisten hahmojen tarinoihin. Outinen on tuonut pohjoismaisen elokuvan saavutettavaksi kansainväliselle yleisölle.

Teatterikorkeakoulussa opiskellut helsinkiläinen Kati Outinen oli osa KOM-teatterin ensemblea ja aloitti nuorena myös uran elokuvassa. Vuonna 2002 hänet palkittiin parhaan naisnäyttelijän palkinnolla Cannesin elokuvajuhlilla roolistaan Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä.

Outinen on itse valinnut festivaalilla nähtävät elokuvat, jotka ovat kaikki yhteistöitä Aki Kaurismäen kanssa:

- Varjoja paratiisissa (1988)
- Tulitikkutehtaan tyttö (1990)
- Juha (1999)
- Kauas pilvet karkaavat (1996)
- Mies vailla menneisyyttä (2002)

Lyypekin pohjoismainen elokuvafestivaali esittää lisäksi suomalaisia elokuvia ja yhden draamasarjan useassa eri sarjassa. Pitkien fiktioelokuvien kilpasarjassa on mukana Mika Kaurismäen ohjaama Mielensäpahoittajan rakkaustarina ja dokumenttielokuvien kilpasarjassa Virpi Suutarin ohjaama Havumetsän lapset. Lyhytelokuvia kilpasarjassa on mukana seitsemän, mm. Risto Jarva -palkinnon voittanut Elina Talvensaaren How to Please.

Katso lista kaikista festivaalin suomalaiselokuvista:

https://www.ses.fi/ajankohtaista/kati-outinen-saa-arvostetun-palkinnon-saksasta/

Suomalaiselokuvat ovat menestyneet viime vuosina hyvin Lyypekin kilpasarjoissa. Festivaalin pääpalkinto on 2020-luvulla mennyt Tia Kouvon esikoipitkälle Mummola ja Khadar Ayderus Ahmedin elokuvalle Guled & Nasra. Dokumenttielokuvien pääpalkinnon on saanut Susanna Helken Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja.

https://nordische-filmtage.de/en