Haamukirjoittaminen ei ole harvinainen ilmiö: lukuisten tunnettujen henkilöiden tekstien, julkaisujen ja puheiden takana häärii nimetön kirjoittaja. Helsingin yliopiston oikeustieteen tutkija Tuomas Mattilan Haamukirjoittajat selvittää Suomesta ja maailmalta poimittujen tapauskertomusten kautta haamukirjoittamisen keskeisiä kysymyksiä sekä haamukirjoittajien vähän tunnettua roolia kirjallisuudessa, politiikassa, muistelmissa, deittailussa, julkkisten someprofiileissa ja monilla muilla alueilla.
Osa kirjan kannesta. Kuva: Gummerus
Haamukirjoittamisessa teoksen oikea kirjoittaja salataan yleisöltä ja joku toinen esiintyy julkisesti tekijänä saaden myös kunnian teoksen taustalla olevasta luovasta työstä. Suuren kirjailijan tai puhujan sanoista lumoutuneelle kansalaiselle voi olla järkytys, jos koskettavat rivit onkin kirjoittanut joku muu.
Tuomas Mattilan Haamukirjoittajat johdattaa kasvottomiksi jäävien kynäniekkojen salailtuun maailmaan. Se kaivautuu haamukirjoittamisen historiaan ja käytäntöihin eri tekstin aloilla. Haamukirjoittajien kynistä on syntynyt koukuttavia somepostauksia, julkkisten raastavan avoimia elämäkertoja ja kuolemattomia lausahduksia poliitikkojen puheisiin. On arvioitu, että valtaosa Yhdysvalloissa julkaistuista bestsellertietokirjoista on haamukirjoitettuja.
Kyytiä kirjassa saavat monet tunnetut henkilöt Kennedystä Kardashianeihin. Tapauskertomusten lomassa ääneen pääsevät myös haamut itse. Mattilan kirjaa varten tekemän kirjailijakyselyn mukaan "kaikista vastaajista noin neljännes kertoi toimineensa haamukirjoittajana ja reilu kolmannes tiesi jonkun, joka oli toiminut omalla alallaan haamukirjoittajana." Vastaavasti politiikan saralla taas miltei jokainen poliittisen avustajan roolissa toimiva henkilö toimii toisinaan myös haamukirjoittajana eli tuottaa viestinnän sisältöä avustamalleen poliitikolle.
Myös esimerkiksi blogien ja kolumnien sekä muistelmien ja tietokirjojen haamukirjoittaminen on yleistä Suomessakin.
”Presidentti Kekkosen muistelmia Vuosisatani (1981) suunniteltiin ensin kolmiosaisiksi, mutta työ jäi kesken Kekkosen sairauden edettyä jo ensimmäistä kirjaa tehtäessä liian pitkälle. Teoksen haamukirjoitti Paavo Haavikko, vaikka osa sisällöstä muodostuikin Kekkosen kirjeenvaihdosta ja myös hänen omista teksteistään. Kekkosen ohella toinenkin Suomen historian jättiläinen, Carl Gustaf Emil Mannerheim, muistetaan haamukirjoitusyhteistyöstään. Hänen 1950-luvun alussa ilmestyneet muistelmansa kirjoitti pääasiallisesti tiedustelupäällikkö Aladár Paasonen, ja tämän apuna oli esikuntapäällikkö Erik Heinrichs”, Mattila kertoo.
Kaunokirjallisuudessa haamukirjottajia saattaa löytyä niin elävien kuin kuolleiden kirjailijoiden tuotannon takaa, kuten esimerkiksi Tuula Sariolan, Alexandre Dumas’n, James Pattersonin ja Robert Ludlumin tapauksissa on selvinnyt. Haamukirjoittajat voivat pitää hengissä myös jo tunnetuksi tullutta kirjasarjaa. Näin voi käydä, jos alkuperäinen kirjoittaja ei kykene vastaamaan alati kasvavaan kysyntään.
Haamut ilmestyvät esiin myös parisuhteiden ja treffialustojen maailmassa, Mattila kertoo. ”Verkon treffialustat ovat muodostaneet kokonaan oman palvelutarjontansa treffiprofiilien laatimisesta ja viestien lähettämisestä treffijärjestelyjen hallinnointiin. Yhdysvalloissa kokenut treffiprofiilien haamukirjoittaja voi ansaita useita satoja dollareita per asiakas. Hänen tehtäviinsä kuuluvat niin profiilitekstien kirjoittaminen kuin viestittely potentiaalisten kumppanien kanssa.”
Mattila käy läpi haamukirjoittamista myös esimerkiksi lääketieteen, journalismin, musiikin ja juridiikan aloilla sekä pohtii siihen liittyviä tekijänoikeusnäkökulmia. Samalla hän selvittää monia keskeisiä kysymyksiä, kuten milloin tekijä joutuu tahtomattaan haamun asemaan, voiko haamukirjoittaja kertoa työstään julkisesti, saako haamun paljastaa ja onko lukijalla oikeus tietää, kuka tekstin on todellisuudessa kirjoittanut. Joissakin tapauksissa haamukirjoittajia on tunnistettu stylometrian eli tyylintunnistuksen tieteenalan avulla.
”Monilla tekstin aloilla, kuten puheissa tai muistelmissa, ammattikirjoittajan osallistuminen tekstin tekemiseen voi olla kaikkien etu. Toisaalla taas voimme menettää ihmishenkiä heidän toimiensa tähden, kuten lääketieteellisten haamukirjoittajien tapauksessa olemme nähneet. Ehkä termi ’haamukirjoittaja’ on itsessään niin monimerkityksinen, ettei sen perusteella vielä tiedä, osoittautuuko tietyn tekstin tai taiteen lajin henkiolento enkeliksi vai demoniksi”, Mattila toteaa.
