Toimittaja ja tietokirjailija Mari Manninen tarttuu Hyvät aikeet -tietokirjassaan monisyiseen ja ristiriitaiseen aiheeseen: auttamiseen. Manninen pohtii monipuolisesti ja henkilökohtaisestikin auttamisen yllättäviäkin syitä ja seurauksia. Miksi kerjäävät romanit ärsyttävät häntä? Miksi niin moni haluaa omistautua viipurilaisten katukoirien hädän helpottamiseen? Onko ammattiauttajilla oikeasti kutsumus ja mitä ihmettä se tarkoittaa?
Auttamisella on kahdet kasvot. Tekemällä hyvää saatetaan tehdä myös pahaa. Esimerkiksi vapaaehtoisturismi, erityisesti orpokotilasten auttaminen, jopa ruokkii ongelmia. Köyhissä maissa ei-orpoja lapsia pannaan orpokoteihin, jotta maksavilla vapaaehtoisturisteilla olisi auttamiselleen sopiva kohde.
Kuva: Katharina Hesse
Auttajan rooli vaatiikin jatkuvaa arviointia siitä, minkälaista apua oikeasti tarvitaan missäkin tilanteessa. Arkiauttajan kannattaa myös olla tietoinen motiiveistaan. Haluaako hän päteä, hakeeko hän muiden hyväksyntää vai onko hän auttaja-addikti, joka juopuu auttamisen tuomasta euforiasta? Auttamisessa onkin joskus enemmän kyse auttajan kuin autettavan tarpeiden täyttämisestä.
Manninen vierailee kirjassa muun muassa Viipurin koiratarhalla ja Laosin elefanttien pelastuskeskuksessa, tutkiskelee palestiinalaisalueella sairaanhoitoa ja Beninissä suomalaisten intohimoisia, mutta usein takkuavia apuprojekteja. Ja mitä kuuluukaan suomalaiselle naapuriavulle Helsingin Herttoniemessä?
Manninen etsii kirjassaan parempia tapoja auttaa. Hän päätyy lopulta omassa elämässään seuraamaan humanitaarista ohjenuoraa: Jos apua tarvitaan, on autettava. Jokaisen elämä on arvokas. Hän ei auta säälistä, eikä vain ihmistä, jonka auttaminen saa hänet tuntemaan itsensä hyväksi ihmiseksi. Hän auttaa, koska se on oikein.
Kirja on juuri nyt ajankohtainen. Auttaminen, erityisesti rahanlahjoittaminen, on voimissaan. Koskaan aiemmin maailmassa ei ole lahjoitettu yhtä paljon hädänalaisille kuin nykypäivänä. Se kertoo myös maailman muutoksesta: Auttamisesta on tullut projekti, jossa vauraan maailman yksilöt usein ostavat itselleen hyvää omatuntoa.
Mari Manninen (s. 1971) on Helsingin Sanomien toimittaja, joka oli muutaman vuoden virkavapaalla Pekingissä. Sieltä hän kirjoitti Kiinan nopeasti muuttuvasta yhteiskunnasta eri lehtiin ja julkaisi Kiinaan kohdistuvia myyttejä rikkovan teoksen Kiinalainen juttu. Mannisen yhden lapsen politiikasta kertova tietokirja Yhden lapsen kansa voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016.
